perjantai 18. helmikuuta 2011

Voi veljet, riittääkö sielukkuus?

Viime viikonloppuna Joensuun ylpeys, 40-vuotisjuhlaa tulevana kesänä viettävä Ilosaarirock ilmoitti joukon kesän festivaaleille saapuvista artisteista ja yhtyeistä. Vaikka festivaalille ilmoitettiin Aphex Twinin ja Buzzcocksin kaltaisia enemmän tai vähemmän aktiivisia nimiä, vei huomion luonnollisesti paluuta tekevä Sielun veljet, jonka maine ei enää pitkään aikaan ole perustunut mihinkään pienen piirin kulttimuisteluun. Hiljaiselonsa aikana Siekkareista on tullut myyttinen rock-yhtye, jonka alkuvoimaista arvaamattomuutta ja suomalaiselle rockille perin vaarallista asennetta on pidetty ylivertaisena. Yhtyeen tuotantoa on nostettu esille viimeisen vuosikymmenen aikana enemmän kuin koskaan, kruunun jalokivinä albumeista L’Amourha (1985) ja kappaleista mm. vuosi sitten Soundin toimittajaäänestyksessä kautta aikain parhaimmaksi suomalaiseksi rock-lauluksi valittu Rakkaudesta (1987). Rohkenen väittää, että viimeksi julkisesti vuonna 1991 esiintyneen ryhmän maine on viimeisen 20 vuoden aikana noussut niin jumalalliseen asemaan osittain jo puhtaasti siitä syystä, että paluuta ei ole ollut näkyvissä. Yhtye ei ole altistanut itseään arvostelulle. Pelkona onkin, että mikäli ensi heinäkuussa Laulurinteellä epäonnistutaan, saattaa legendaarinen maine olla uhattuna.

Sielun veljet vuosimallia 2011

Ei, en halua suhtautua suotta liian skeptisesti Sielun veljien comebackiin. Ajatus on mitä mainioin ja paikka parhain mahdollinen, mutta jokin haiskahtaa silti laskelmoidulta. Ehkä se, että comeback kuulostaa liiaksi Ilosaarirockia järjestävän Joensuun Popmuusikot ry masinoimalta vaikuttaa asiaan. Rehellisyyden nimissä on myös myönnettävä, että paluukappale Nukkuva hirviö ei ole liiemmin vakuuttava, omaperäinen tai… alkuvoimainen.  Se ei kuulosta siltä miltä Sielun veljet 1980-luvulla tai vielä 90-luvun alussa kuulosti, vaan viisikymppisten ukkojen perusränttätäntältä, tavanomaiselta. Ja jälkimmäinen on termi, jota ei vuosikymmenten takaisesta yhtyeestä voinut suin surminkaan sanoa.

Vaan kukapa kieltää tuota alkuperäisnelikkoa nousemasta lavalle ja innostamasta uusia sukupolvia kuuntelemaan vuosikymmeniä sitten tehtyjä kappaleita ja levyjä. Toivonpa silti hartaasti ettei Sielun veljien paluusta muodostu yhdentekevää läiskimistä vailla päämäärää. Pahinta ei tokikaan tarvitse pelätä, sillä harvoinpa Ismo Alanko on täysin metsään eksynyt. Mies on pitänyt viime vuosina sielukkaasti hengissä monia alkuperäisyhtyeensä kappaleita kuten Elintaso ja On mulla unelma.

Heinäkuussahan se nähdään miltä Alangon, Jukka Orman, Jouko Hohkon ja Affe Forsmanin muodostama Sielun veljet vm. 2011 kuulostaa. Onnea ja menestystä!

PS: Sielukkuudesta puheen ollen, on ollut kulttuuriteko kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna, että Warner on julkaissut uudelleen Vesa-Matti Loirin esikoissoolon 4+20 (1971). Vaan siinäpä sitä onkin musiikkiteollisuudelle ollut ihmettelemistä, kun vain vinyylinä ja digitaalisena tallenteena julkaistu levy oli taannoin Suomen virallisen albumilistan sijalla 3. Vinyylistä on jo ensipainos myyty loppuun. Hienoa, että musiikki elää, vaikka fyysiset formaatit ovatkin katoamassa.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

White Lies: Ritual

White Liesin kahden vuoden takainen debyytti To Lose My Life… osui maaliin lähes täydellisesti. Postpunkin uuden tulemisen aallonharjalle ehkä jo vähän laskuvaiheessa kivunnut yhtye onnistui esikoisellaan yhdistämään radioystävällisen, trendikkään indierockin ja syntetisaattorimaalailulla koristellun kohtalokkaan synkistelyn. Toisella albumillaan Ritual (lue arvio) yhtye onnistuu kuulostamaan vakuuttavan päämäärätietoiselta. Debyyttilevyn kitaravetoinen soundimaailma on saanut haastajan 1980-luvulle haikailevasta konepopista ja paikoin jopa kevyesti industrial-henkisestä synapaukkeesta.

torstai 10. helmikuuta 2011

Festivaalimenestyjä: Viikko ennen vappua

Vuoden 2010 menestystarinoita suomalaisen lyhytelokuvan puolelta oli Hamy Ramezanin ohjaama ja Cilla Werningin tuottama Viikko ennen vappua, joka valmistui osana Suomalainen novellielokuva -hanketta syksyllä 2009. Suomen elokuvasäätiön ja Yleisradion käynnistämän hankkeen tarkoituksena oli kannustaa tuotantoyhtiöitä tuottamaan nuorten, lupaavien tekijöiden elokuvia. Hankkeesta valmistuneet elokuvat ovat olleet kautta linjan laadukkaita, mutta pituutensa tähden (noin 30 minuuttia) moni ei ole menestynyt kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla mainittavasti. Avaintekijä Ramezanin yhdessä Ilmari Ahon kanssa käsikirjoittamalle Viikko ennen vappua -elokuvan kansainväliselle festivaalimenestykselle oli pääsy Clermont-Ferrandin lyhytelokuvafestivaalin kilpasarjaan ja tuomariston kunniamaininta helmikuussa 2010:

- Ensimmäinen festivaalimatkamme Clermont-Ferrandissa oli upea kokemus. Elokuva oli saanut jo Suomessa lämpimän vastaanoton, mutta vastaanotto Ranskassa yllätti. Festivaaleilla kävi yli 130 000 vierasta ja näytökset olivat loppuunmyytyjä. Elokuvien kautta ystävystyimme monen hienon ihmisen kanssa, kertovat ohjaaja Ramezan ja käsikirjoittaja Aho.

Viikko ennen vappua (2009)

Festivaalimatkat ovat vahvistaneet identiteettiämme tekijöinä

Clermont-Ferrandin lyhytelokuvajuhlilla tekijäkaksikko halusi saada mahdollisimman kattavan kuvan lyhytelokuvan kansainvälisestä tasosta ja kiersi katsomassa kaikki kansainvälisen kilpailun elokuvat. Eri maiden elokuvantekijöiden kanssa vietetyistä hetkistä syntyi ammatillisesti antoisa keskustelujen sarja. Tekijäkaksikko on ollut silmin nähden yllättynyt novellielokuvansa kansainvälisestä menestyksestä:

- Emme odottaneet festivaaleille pääsyä näin suuressa mittakaavassa. Pyrimme tekemään elokuvan, joka luottaa vahvaan tarinaan ja on konstailematon. On ollut ilo huomata, että ilmaisun rehellisyyttä on arvostettu maailmalla. Festivaaleilla näkemämme parhaat elokuvat ovat vakuuttaneet rehellisyydellään. Tekijöillä on vahva oma näkemys maailmasta ja tarve sanoa jotain, eikä heille elokuvan tekeminen ja esillepääsy ole itseisarvo, Ramezan ja Aho toteavat.

Kesäkuussa 2010 Viikko ennen vappua palkittiin Toronton Worldwide Short Film -festivaalilla arvostetulla Deluxe-palkinnolla parhaana lyhytelokuvana. Palkintoja on vuoden sisään tullut myös Espanjasta (Curtocircuito – International Short Film Festival ), Kreikasta ja toistamiseen Kanadasta (Calgary International Film Festival).

- Toronton festivaalilla painopiste oli tekijöiden verkostoitumisessa. Joka päivä oli useampia cocktail-tilaisuuksia ja seminaareja, joissa ihmiset tutustuivat toisiinsa. Pohjois-Amerikassa verkostoituminen on tehty todella helpoksi ja ihmiset myös markkinoivat itseään tehokkaasti. Elokuvat on usein tehty omalla rahalla ja tekijät käyttävät niitä käyntikortteina alalle pääsyyn. Heille festivaalimenestys on välttämättömyys uralla etenemiseen, tekijäkaksikko luonnehtii.

Viikko ennen vappua on kiinnostanut elokuvafestivaalien lisäksi myös kansainvälisiä myyntiyhtiöitä sekä televisiokanavia, mutta elokuvassa käytetty Goldfrap-yhtyeen musiikki on aiheuttanut ongelmia elokuvan laajalle kansainväliselle levitykselle:

- Tuotantoyhtiöllä (For Real Productions) on esitysoikeudet kotimaisiin esityksiin ja festivaaleille, mutta maailmanlaajuiset oikeudet pitäisi ostaa erikseen. Levittäjät eivät lähde mukaan, jos tekijänoikeudet eivät ole täysin selvät. Nyt olemme kuitenkin saaneet levittäjäksi New Europe Film Salesin, joka myy elokuvaa alue kerrallaan.

Tiivistä yhteistyötä tekevä tekijäkaksikko suhtautuu tulevaisuuteensa elokuvan parissa avoimella asenteella, ilman menestyspaineita. Tulevaisuuden näkymät täyttyvät tällä hetkellä uusien elokuvien suunnittelusta ja käsikirjoitusprosesseista:

- Kirjoitamme parhaillaan pitkää elokuvaa ja kahta lyhytelokuvaa. Alkuvuodesta lähdemme pitchaamaan yhtä lyhytelokuvahankettamme Clermont-Ferrandiin. Festivaaleilla kiertäminen on vahvistanut omaa identiteettiämme tekijöinä. Luotamme ja hyväksymme oman tapamme tehdä.

Otto Suuronen
Kirjoittaja on Suomen elokuvasäätiön lyhyt- ja dokumenttielokuvan kulttuuriviennin assistentti

Artikkeli on ilmestynyt alun perin SESinfossa helmikuussa 2011 (1/2011).

tiistai 1. helmikuuta 2011

Finnish Short Films and Festival Success


Current Situation
Despite limited resources, Finnish short films are doing well at international festivals. The short films that the Finnish Film Foundation has been promoting internationally have received a notable amount of visibility during 2010 at several internationally significant film festivals and at other film events. Compared to 2009, the volume of exported films has increased, specifically in the genres of short and documentary films. The successful cooperation of AVEK (The Promotion Centre for Audiovisual Culture) and the Finnish Film Foundation to advance the cultural export of short and documentary films has guaranteed an international audience for a genre that in Finland remains marginal. The audiences at international film festivals are a significant addition to the annual number of viewers of Finnish films.

In 2010, the Finnish films that were screened the most at international festivals were Iris Olsson's praiseworthy short documentary, Between Dreams, Hamy Ramezan's award-winning short film, Over the Fence (Viikko ennen vappua), Kaisa Penttilä's action-packed animated short film, The Egg Race (Munaralli), Jouni Hokkanen's Kinbaku - Art of Bondage (Kinbaku - sielun solmuja), an introduction to the Japanese art form, and Hannes Vartiainen and Pekka Veikkolainen's Hanasaari A and The Death of an Insect (Erään hyönteisen tuho). Another sign of a successful year is that in early 2010 the world's most important short film festival in Clermont-Ferrand, France, screened a record number of Finnish short films. Also other world-class festivals, especially Sundance and Berlin, have in recent years screened several Finnish short films.

Hannes Vartiainen & Pekka Veikkolainen: Hanasaari A (2009)
Case of Hanasaari A
For the past two years, the Finnish short film that has gained the most attention abroad has been Hanasaari A, directed by Hannes Vartiainen and Pekka Veikkolainen. The story of the destruction of Helsinki's old coal plant and the irreversible change in the cityscape received the Risto Jarva Award at the Tampere Film Festival in March 2009. Qualifying for the international competition was a major accomplishment for the young film makers and the 10 000 euros in prize money gave them several extra months to develop their next works.

Despite the success in Tampere, Hanasaari A's international breakthrough didn't happen over-night. The doors of important film festivals began to gradually open in the summer and autumn of 2009.  During autumn 2009, the film was seen, among other places, at the Short Film Festival in Drama, Greece, the Nordisk Panorama in Reykjavik, Festival du Nouveau Cinema in Montreal, the Lübeck Nordic Film Days, and the Plus Camerimage in Lodz, a festival that emphasises artistic merits when making its film selections.

Festivals have provided useful networking opportunities for Vartiainen and Veikkolainen and they have met many key people on the film festival circuit as well as other film makers. According to the pair, it has been a rewarding experience to see their film with different kinds of audiences. "It's great that the Finnish Film Foundation and AVEK sponsor the festival trips. Then it's pretty much up to the film makers themselves how they take advantage of the opportunities that are given to them. It's been a delightful surprise that our film has found an audience and been in demand all around the world. We didn't dare expect anything beforehand. Our festival tour has been a year and a half long series of happy surprises," Vartiainen and Veikkolainen summarise.

From Clermont-Ferrand to Hong Kong
In the past two years, Hanasaari A has been screened at over 50 international film festivals. This is partly due to the fact that the film's form has enabled it to be selected for both documentary and animated film festivals as well as for festivals devoted to experimental films. In 2010, the most significant festivals Hanasaari A was seen at were the Clermont-Ferrand short film festival in France, the Full Frame Documentary Film Festival in the United States, and the internationally regarded Hong Kong Film Festival, where the film won the Grand Prix for Best Short Film. It has also received honourable mentions in Germany and Spain. For Vartiainen and Veikkolainen, the Clermont-Ferrand festival was one of the most memorable.
"Clermont-Ferrand is in a class of its own as far as festivals for short films go. I doubt there's another festival where the early afternoon screenings of experimental films are sold out," Vartiainen and Veikkolainen marvel.

The directors of Hanasaari A have broadened their knowledge of films by open-mindedly watching a lot of new films by other film makers. When festival schedules have permitted it, the pair have introduced their film before each showing. "It's been fun talking to people after the showings. Jury members who have voted for Hanasaari A have come over at festival clubs and airports to explain why we didn't win," the pair say with a laugh. 

Vartiainen & Veikkolainen: Erään hyönteisen tuho (2010)

The director duos newest short film, The Death of an Insect (Erään hyönteisen tuho), had its international premiere at the Venice Film Festival in September. During this past autumn, it was seen at almost twenty leading short film and documentary festivals. Both men have once again been enthusiastic guests at many of the festivals.

"The film has aroused interest all over the world. We did decide right away that we wouldn't make another film like Hanasaari A, but rather something different."

Otto Suuronen
The writer is an assistant at the Finnish Film Foundation / International Promotion - Short and Documentary Films.

Translation by Broadcast Text

(Released as a part of Finnish Short and Documentary Films 2011 -information magazine in February 2011. Published by The Finnish Film Foundation. 
Artikkeli perustuu alun perin SESinfossa syyskuussa 2010 (3/2010) ilmestyneeseen artikkeliin suomalaisen lyhytelokuvan festivaalimenestyksestä.)