110 vuotta eläviä kuvia Joutsassa: Sähkötulen valossa esitettävistä elävistä kuvista Joutsan Kinoon

Elävät kuvat rantautuivat Suomeen melko pian maailmanvalloituksellaan kesäkuun lopulla 1896 Lumiére-veljesten maahantuomana. Esityspaikkana nähtiin Helsingin vanhan Seurahuoneen Sofia-sali. Numeroidut paikat saliin maksoivat kaksi markkaa, numeroimattomat puolta vähemmän. Samalla summalla, kahdella markalla, oli viereiseltä torilta voinut edellisenä päivänä ostaa 10 kiloa kuivaa ruisleipää, kaksi tiuta munia, 8 kiloa sipuleita tai 20 kiloa timoteiheinää. Ensimmäinen esitys alkoi klo 5 iltapäivällä. Samaan aikaan pohti 14. yleinen raittiuskokous Porissa kysymystä: mihin keinoihin oli ryhdyttävä, että saataisiin naistarjoilijain pitäminen ravintoloissa ehkäistyksi?

Vuosisadan vaihteen satunnaisten filmiesitysten jälkeen elävien kuvien toiminta alkoi ”sähkötulen valossa” vakiintua Helsinkiin. Jo vuonna 1901 siirryttiin pääkaupungissa kiinteiden elokuvateatterien tai ”projektsioonilaitosten” aikakauteen horjuvin ensiaskelein. Keski-Suomessa ensimmäisenä elokuvaesityksenä pidetään Oskar Alosen kiertueteatterin vierailua Kirkkopuiston laidalla sijainneeseen Seurahuoneen saliin 18.5.1899. Ohjelmisto ”Elävät valokuvat” koostui yhdeksästätoista lyhytfilmistä, joita Alonen luonnehti sanomalehti Suomalaisessa ”20 000 eri valokuvaksi, mitkä koneen avulla suurennettuna tulevat näkymään luonnollisilta ja ihan eläviltä…”. 

Kiertävät esittäjät huolehtivat yksinoikeudella jyväskyläläisten orastavasta elokuvasivistyksestä aina syksyyn 1907 asti. Tuolloin avattiin kauppias A. Niemeläisen talon piharakennukseen tamperelaisen Maat ja Kansat -elokuvayhtiön samanniminen teatteri. Marraskuussa 1907 nähdyssä avajaisnäytöksessä esitettiin koominen lyhytelokuva Suutelon seuraukset. Ajan tavan mukaisesti valkokankaan tapahtumia selvitti teatterin henkilökuntaan kuulunut selostaja. Kun paikallisen työväenyhdistyksen iltamissa havaittiin Maat ja Kansat -teatterin aikaansaama yleisökato, päätettiin työväen markat kanavoida omaan elokuvatoimintaan. Työväen elävät kuvat aloitti näytäntönsä Kauppakadun varrella huhtikuussa 1908.

Terijoen elävienkuvien teatteri tuo elokuvat Joutsaan

Jyväskylän työväenyhdistyksen pioneerihenki eläviä kuvia kohtaan saattoi toimia esimerkkinä myös Joutsaan, sillä Joutsan kirja -paikallishistoriikin (1976) mukaan ensimmäinen maininta elävien kuvien esityksestä on työväenyhdistyksen pöytäkirjassa 5.10.1913. On kuitenkin todennäköistä, että ensimmäiset elävät kuvat rantautuivat Joutsaan vasta helmikuun 1914 aikana, sillä Työväen Arkiston asiakirjoista löydetyn lähdetiedon mukaan 5.10.1913 oli laitettu vasta vireille Työväentalon vuokrasopimus elävien kuvien esitystä varten. Filmiprojektorit eivät tuohon aikaan olleet täysin paloturvallisia, eikä kaasuvaloilla esittäviä seurueita suvaittu. Työväenyhdistystä huolestutti elävien kuvien esittämisen suhteen ylimääräiset palovakuutusmaksut. Puitteet olivat kuitenkin muuten kunnossa, sillä Työväentalolla oli juhlasali ja näyttämö, jolle ripustetulla valkokankaalla joutsalaiset näkivät ensimmäisen kerran eläviä kuvia.

Loppuvuodesta 1913 Työväentalo oli vuokrattu elävien kuvien kiertävälle näyttäjälle, Terijoen elävienkuvien teatterille. Terijoen elävienkuvien teatterin taustalla oli suomalaisen tivoli- ja sirkuskulttuurin keskeisenä kehittäjänä ja toimijana tunnettu Johan Adolf Fredrik Grönroos (vuodesta 1918 alkaen Sariola), joka elokuva-alan nopean kehittymisen myötä päätti panostaa elokuvateattereihin 1900-luvun alkuvuosina. Innostus ja taito elokuvateatterin pyörittämiseen oli tullut Grönroosin isältä J.A.W. Grönroosilta, joka kuului elokuva-alan pioneereihin Suomessa. Myytyään ensimmäisen elokuvateatterinsa Lappeenrannassa, Grönroos laittoi kaksi filmiprojektoriaan rattaille ja jatkoi toimintaansa kiertävänä elokuvanäytösten esittäjänä. Kiertueteatterin kalustoa kuskattiin hevoskaravaaneina ympäri Suomea. Hinattavaa riitti, sillä jo yksinomaan sähkövirtaa varten tarvittavat aggregaatit vaativat liikutteluun runsaasti hevosvoimia. Terijoen alueella Grönroosilla oli useita elokuvateattereita, ja toiminta laajeni niin, että parhaimpina vuosinaan hänellä oli elokuvateattereita yli kymmenessä kaupungissa ja maata kiertävä kiertueteatteri. 

Toimintaa, komediaa ja uutisfilmejä

Se, mitä Joutsassa helmikuussa 1914 tarkkaan ottaen nähtiin, on arvoitus, mutta kotimaisten kiertueteattereiden ohjelmisto koostui toiminnallisten ja koomisten filminpätkien lisäksi merkittävissä määrin ajankohtaisista uutiskatsauksista. Alussa tultiin katsomaan lähinnä ilmiötä, sisältö oli toisarvoista. Pitkästymistäkään ei tarvinnut pelätä, sillä filminpätkät olivat lyhyitä ja kelanvaihtojen välillä yleisöä tavattiin viihdyttää joko mekaanisella tai elävällä musiikilla. Katsomoissa yleisö saattoi kovaäänisesti kommentoida elokuvan tapahtumia ja antaa ohjeita ja neuvoja esiintyjille.   

Kotimainen näytelmäelokuvatuotanto oli käynnistynyt viinasta, komedialla Salaviinanpolttajat vuonna 1907, käytännöllisesti katsottuna myöhässä verrattuna muuhun Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin. Suomeen ei vielä 1910-luvulla syntynyt samanlaista suuren mittakaavan elokuvateollisuutta kuin lähinaapureihimme Ruotsiin, Tanskaan tai Venäjälle. Dokumentti- ja uutisfilmituotanto kasvoi varsin huomattavaksi, mutta näytelmäelokuvatuotanto oli vielä yhtiöiden liiketoiminnan kannalta marginaalista toimintaa. Suomalaisen elokuvan pioneerikaudella vuosina 1907-1916 valmistui 25 näytelmäelokuvaa, jotka ovat valitettavasti lähes täydellisesti tuhoutuneet.

Kohti vakiintuneempaa elokuvateatteritoimintaa

Maailmansotien aikana Joutsan seudulla nähtiin satunnaisesti kiertäviä elokuvaesityksiä. Ajatus vakiintuneemmasta esitystoiminnasta virisi kuitenkin 1940-luvun puolivälin jälkeen. Joutsalainen Laina Laitinen kävi elokuvakoneen käyttäjän kurssin Helsingissä ja osti miehensä Otto Laitisen kanssa filmiprojektorin. Elokuvatoiminta käynnistyi entisessä Suojeluskuntatalossa, Jukolassa, jossa juhlasali toimi katsomona. Salin pohjoispäädyssä oli näyttämökoroke ja sen yläpuolelle oli viritetty valkokangas. Laina Laitisen poika Pekka Laitinen on muistellut Jousan kylän vaiheita -kirjassa (2020), että elokuvaprojektori oli sijoitettu juhlasalin toiseen päätyyn, yläkerran huoneeseen, jonne oli käynti talon ulkopuolella olevia rappuja pitkin, ja salin seinässä oli aukko, josta elokuvat projisoitiin valkokankaalle. Elokuvaesityksiä oli useita kertoja viikossa ja filmit tilattiin filmivuokraamosta Helsingistä.

Muutoksen tuulet puhalsivat kuitenkin jo vuonna 1947, kun Mannerheimin lastensuojeluliitto otti Jukolan tilat omaan käyttöönsä aloittaakseen siellä oman elokuvateatteritoimintansa. Äkisti muuttuneesta tilanteesta huolimatta Laina Laitinen ryhtyi suunnittelemaan uuden joutsalaisen elokuvateatterin perustamista. Hän osti Hartolasta vanhan viljamakasiinin, joka oli tehty paksuista ja pitkistä hirsistä. Rakennus purettiin ja kuljetettiin Joutsaan, jossa se pystytettiin Myllytien risteykseen. Rakennuksen hirsiosa toimi elokuvateatterin katsomosalina, jonne mahtui pari sataa katsojaa. Katsomossa oli nouseva lattia niin, että kaikilla oli esteetön näkymä valkokankaalle ja ylöstaittuvat puiset penkit. Katsomosalia lämmitettiin kahdella isolla peltikuorisella pystyuunilla. Hirsikehikon etupuolelle tehtiin lautarakenteinen eteisaula, jossa oli myös lipunmyyntikoppi. Cinemascope-filmiprojektorille varattiin betoniseinäinen huone. Sen paloturvallisuuteen kiinnitettiin huomiota, sillä vielä 1940- ja 50-lukujen taitteessa filmit olivat herkästi syttyviä nitraattifilmejä.

Kahden elokuvateatterin pitäjä

Vuonna 1953 toimintansa aloitti Laitisten perheen Joutsan Kino, jossa työnjako oli selvä: Laina toimi koneenkäyttäjänä ja Otto lämmitti elokuvateatterin uuneja, toimi ovimiehenä ja hoiti filmikelojen hakemisen Matkahuollosta. Elokuvanäytöksiä oli kolmena päivänä viikossa: tiistaina, torstaina ja sunnuntaina. Esitettävät elokuvat olivat voittopuolisesti kotimaisia ja suosituimpiin lukeutui mm. Edvin Laineen Tuntematon sotilas (1955). Kotimaisten elokuvien lisäksi suosituimpia lajityyppejä olivat lännenelokuvat ja seikkailuelokuvat. Ennen television läpimurtoa Joutsassa toimi aktiivisesti kaksi elokuvateatteria, Laitisten pyörittämä Joutsan Kino ja MLL:n Jukolan elokuvateatteri. Katsojia riitti mukavasti molempiin. Erityisesti Joutsan Kinon monipuolinen ja hyvä ohjelmisto houkutteli katsojia aina lähikaupungeista saakka. Aikalaismuistot kuvaavat tilanteita, joissa siirryttiin ripeästi Jukolasta Kinolle, eli kun yhdessä loppui esitys, niin kipitettiin jo toiseen.

Laina ja Otto Laitisen poika Pekka kävi lopulta itsekin elokuvakoneen käyttäjän kurssin, jolloin perheyritys sai lisätyövoimaa 1960-luvun edetessä. Miehensä Oton kuoleman jälkeen Laina jatkoi elokuvien esittämistä vielä muutaman vuoden, kunnes elokuvateatteritoiminta siirtyi kokonaan seuraavalle sukupolvelle vuonna 1971. Oman päivätyönsä ohessa Pekka Laitinen ylläpiti Joutsan Kinon toimintaa vielä vuosien ajan, kunnes toiminta hiipui 1970-luvun puolivälin jälkeen. Projektori sammutettiin ja valkokangas pimeni viimeisen kerran vuonna 1976. Cinemascope-projektori sai pölykerroksen ylleen konehuoneessa ja katsomoa ”pusupenkkeineen” alettiin käyttää muihin tarkoituksiin. MLL:n Jukolan elokuvateatteri oli lopettanut toimintansa jo aiemmin. 

Nykymuotoisen Joutsan Kinon synty

Vaan kauaa ei Joutsassa oltu ilman elävien kuvien taikaa, sillä kunnan kulttuurisihteerinä 1980-luvun alussa aloittanut Eero Peltoniemi alkoi selvittää joutsalaisen kulttuurielämän puutteita ja tarpeita. Peltoniemelle selvisi pian, että elokuvien esitystoiminnalla oli ollut vahva traditio Joutsassa. 

Peltoniemen johdolla neuvoteltiin elokuvateatteritoiminnan uudelleenkäynnistämisestä niin, että Laitisten ylläpitämän Kinon rakennus vuokrattaisiin pitkällä sopimuksella kunnalle ja näytöstoiminta aloitettaisiin perusteellisen kunnostamisen jälkeen. Talon remontoiminen uudelleen elokuvateatteriksi olisi kuitenkin tullut liian kalliiksi ja vuokraamisajatuksesta luovuttiin. Esillä oli kaksi vaihtoehtoa elokuvateatteritoiminnan organisoinnille: joku yksityinen tai yhdistys ryhtyisi elokuvateatterin pitäjäksi tai perustettaisiin kunnallinen elokuvateatteri vastuuhenkilönään kulttuurisihteeri Peltoniemi.

Päädyttiin jälkimmäiseen malliin ja Peltoniemi käynnisti elokuvateatteritoiminnan uudestaan kunnanhallituksen päätöksellä Joutsan Nuorisoseurantalolla Honkalassa, jossa jugend-vaikutteinen hirsirakennus oli palvellut kuntalaisia seuraintalona jo vuodesta 1906. Nuorisoseurantaloon tehtiin konehuone näyttämön yläpuolella olleeseen pukuhuoneeseen. Samalla remontoitiin tarvittavat rakenteelliset muutokset niin, että valokiila pääsi valkokankaalle. 

Laitisten ylläpitämän vanhan Kinon rakennus lopulta purettiin, mutta Myllytiellä toimineen elokuvateatterin jäämistöstä ostettiin kuitenkin filmiprojektori Joutsan kunnalle. Pekka Laitinen kävi vielä Honkalassa opastamassa uusia koneenkäyttäjiä vanhan filmiprojektorin käytössä. Nykymuotoinen Joutsan Kino aloitti toimintansa ennakkonäytöksellä 5.11.1983, jolloin nähtävänä oli suosittu ristiinpukeutumiskomedia Tootsie – lyömätön lyyli (1982). Varsinaisia avajaisia pidettiin kuitenkin pari kuukautta myöhemmin tammikuussa 1984. Avajaisissa esitetty Edvin Laineen Akaton mies (1983) keräsi hurjan suosion, sillä katsojia saapui paikan päälle yli 600. Avajaisjuhlallisuuksissa oli paikalla myös itse ohjaajalegenda Laine, joka kertoi Joutsan Seudulle (26.1.1984), että ei olisi tullut paikalle, jos ei Joutsassa olisi ”niin pirun itsepäistä kulttuurisihteeriä, joka jaksoi soittaa ja kirjoittaa, niin monta kertaa, että päästäkseni rauhaan minun oli tultava”. Laineella ei nimittäin ollut tapana vierailla kulttuuritapahtumissa vanhoilla päivillään. Joutsan Kinolle tultuaan Laine kuitenkin ihastui ja sai arvoisensa vastaanoton, vapaan ja välittömän.

Ensimmäisen vuoden ajan elokuvat esitettiin Kinolla yhdellä projektorilla, minkä takia elokuvaesitys keskeytyi aina parinkymmenen minuutin välein kelan vaihdon merkeissä. Lisämääräraha mahdollisti toisen filmiprojektorin hankinnan, jonka jälkeen filmikelat voitiin esittää yliheittoa hyödyntäen keskeytyksettä.

Edvin Laine nykymuotoisen Joutsan Kinon avajaisissa.

Jo 1980-luvun puolivälistä alkaen Kinon toiminta oli monipuolista: uutuusensi-iltojen lisäksi Honkalassa nähtiin kotimaisia tekijävieraita, koululaisnäytöksiä, elokuvakerhotoimintaa ja klassikkonäytöksiä. Koulukino- ja lastenelokuvaesityksien myötä Kinon toiminta alkoi tukea myös opetus- ja mediakasvatustyötä. Vuosikymmenten varrella tekijävieraiksi on saatu Edvin Laineen lisäksi mm. Anssi Mänttäri, Åke Lindman, Laura Birn ja Petri Kotwica. Elokuvaohjaaja Anssi Mänttärin Joutsan vierailusta sai alkunsa peräti maailmankuulu Sodankylän elokuvajuhlat, sillä Suomen kulttuurisihteereiden Joutsassa pitämän kokouksen yhteydessä maan eri puolilta tulleet kulttuurisihteerit keskustelivat siitä, mitä kaikkea kukin voisi kunnassaan tehdä. Puhujavieraana ollut Mänttäri heitti ajatuksen Sodankylän kulttuurisihteerille, että voisimme näyttää elokuvia isossa teltassa. Loppu on kulttuurihistoriaa.

Elokuvaelämyksiä vapaaehtoisvoimin

Joutsan Kinon henkilökunta muodostui heti alusta alkaen aktiivisesta vapaaehtoistyöntekijöiden joukosta, johon saatiin erityisesti 1980-2000-luvuilla houkuteltua merkittävissä määrin paikallisia nuoria mukaan. Kunnan merkittävän tuen lisäksi Kino alkoi saada alueellista toimintatukea ja investointi- ja laitehankintatukea Suomen elokuvasäätiöltä. 

1990-luvun laman kurimuksessa Eero Peltoniemen hallinnoima kunnan kulttuurisihteerin virka lakkautettiin, mikä loi uhkakuvia myös Kinon toiminnan jatkolle. Joutsan kunta sopi kuitenkin kauaskantoisesti Peltoniemen kanssa, että hän jatkaa Joutsan Kinon vastaavana vetäjänä erillisellä sopimuksella. Näin elokuvatoiminta saattoi jatkua Joutsassa keskeytymättä.

Kino on vuosikymmenten saatossa uudistunut tekniikan kehittyessä: äänentoistojärjestelmiä on uudistettu vastaamaan kunkin aikakauden modernia elokuvateatteritekniikkaa, pimennysverhoja ja valkokangasta vaihdettu sekä salin istuinmukavuuteen on kiinnitetty huomiota. Elokuvateatteri digitoitiin elokuvasäätiön tuella vuonna 2012. Se tarkoitti, että siirryttiin painavista ja usein käytössä kuluneista filmikeloista digitaaliseen esitystoimintaan. Digiloikan jälkeen elokuvat tulivat Joutsaan aluksi ulkoisilla kovalevyillä kuljetusrahtina, kunnes siirryttiin 4G-yhteyksien kautta jakelupalvelimien käyttöön.

Joutsan Kino Jousitieltä kuvattuna talvella 2023.

Vuosikymmenen palveltuaan ensimmäisen sukupolven digiprojektori on jo sittemmin päivitetty uudeksi ja käyttöön on otettu myös uusi lipunmyyntijärjestelmä. Elokuvista tiedotetaan nykyään aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa paikallislehden puffien lisäksi. Elokuvaesitysten lisäksi syksyllä 2023 aloitettiin ooppera- ja balettiesitysten näyttäminen. Merkittävimmän haasteensa nykypäivään tuo seudulla vähenevän nuorison houkutteleminen kohti elokuvaelämyksiä.

Kotimaiset elokuvat vetävät

Joutsan Kinon katsojaluvut ovat pysyneet ensimmäisen vuoden alkuinnostuksen (liki 6000 kävijää) jälkeen melko tasaisina eli noin 2000-3000 katsojaa vuodessa. Keskinäisen vertailun merkeissä esimerkiksi naapurikunnista Sysmä ja Kangasniemi jäävät tässä selvästi Joutsan taakse. Pienellä paikkakunnalla toimivan elokuvateatterin ohjelmistossa kotimaisilla elokuvilla ja koko perheen elokuvilla on ollut koko ajan suuri merkitys. Suomalaisen elokuvan vetovoimaisuudesta joutsalaisten keskuudessa kertoo se, että Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet (2023) päihitti viime vuoden katsojaluvuissa globaalisti megasuositun Barbien (2023). 

Joutsan Kinolle saatiin uudet siirrettävät teatteri-istuimet vuonna 2018. 

Vuosikymmenten varrella Joutsan Kino on peruselokuvateatteritoiminnan, ja koululaisnäytösten lisäksi tarjonnut ohjelmaa paikallisten yritysten, yhdistysten ja yksityishenkilöiden kokous- ja juhlaohjelmaksi. Yhteistyössä Keski-Suomen elokuvakeskuksen kanssa järjestetyt ulkoilmaelokuvanäytökset ovat olleet talomuseolla suosittuja ja tunnelmallisia, mikäli sää on ollut suotuisa. Kunnan ja Maaseutukehitys ry:n tuen lisäksi elokuvasäätiön toimintatuki on mahdollistanut laadukkaan ja monipuolisen ohjelmiston rakentamisen vuodesta toiseen.

Joutsan Kino kuvattuna elokuussa 2024 Ilokuvafestivaalin aikaan.

Lähteitä:
Eero Peltoniemen sähköpostihaastattelu. 21.2.2024.
Kari Uusitalo: Eläviksi syntyneet kuvat: suomalaisen elokuvan mykät vuodet 1896-1930. Otava, 1972.
Joutsan kirja. Toim. Matti Musikka. Joutsan kunta ja seurakunta, 1976.
Outi Heiskanen: Elohuvia: elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava, 2009.
Risto Saarikettu: ”Elävät kuvat saapuivat Joutsaan”. Teoksessa Jousan kylän vaiheita – Joutsan kunnan Jousan maakirjakylän historiaa. Joutsan kotiseutuyhdistys ry., 2020.
Suomen kansallisfilmografia 1: 1907-1935. Toim. Kari Uusitalo. Edita, 1996.
Urmas A. Hilapieli: Kino-Suomi – Elokuvan esittämisen historia 1896-2021. Teos, 2021.