Maan sisällä elokuva – Risto Jarva -palkinto 40 vuotta, Suomen elokuvasäätiö 50 vuotta

Elokuvaosakeyhtiö Filminorin perustaja ja visionäärinen elokuvaohjaaja Risto Jarva menehtyi auto-onnettomuudessa 16.12.1977. Vain 43-vuotiaana, kesken kiihkeän luomiskauden menehtynyt Jarva oli ehtinyt vaikuttaa suomalaisen elokuvan kentällä jo parikymmentä vuotta. Menetys oli mittaamattoman suuri, eikä vain taiteellisessa mielessä, vaan myös elokuva- ja kulttuuripoliittisesti.

Vuonna 1969 perustetussa Suomen elokuvasäätiössä ideoitiin edesmenneen ohjaajan muistoksi Risto Jarva -palkinto keväällä 1978. Alkuperäisissä säännöissä todettiin, että Suomen elokuvasäätiö asettaa Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä jaettavaksi 30 000 markan suuruisen palkinnon kotimaisen lyhytelokuvan edistämiseksi. Tavoitteeksi asetettiin palkita suomalainen lyhytelokuva, joka persoonallisella tyylillään ja/tai sisällöllisellä omaperäisyydellä edistää lyhytelokuvaa omana taidemuotonaan. Alkuperäisissä säännöissä palkinnon ehtona oli, että palkitun tekijän tuli käyttää palkintosumma tekijän/tekijäryhmän uuden lyhytelokuvan tuotantoon.

Ensimmäinen Risto Jarva -palkinto jaettiin Tampereen elokuvajuhlilla helmikuussa 1979 Anssi Blomstedtin iskelmä- ja äänilevyteollisuutta kuvanneelle dokumentaarille Opeta mua rakastamaan (1978). Uuden tekijäsukupolven merkittävä esiinmarssi tapahtui Mika Kaurismäen Münchenin elokuvakorkeakoulun diplomityön, Valehtelija (1980), myötä. Vuoden 1981 Risto Jarva -palkintotuomariston mielestä ”Valehtelija kuvasi raikkaasti nuoren ihmisen identiteetin etsintää. Kohtaukset olivat luontevia ja kerronnallinen rytmi hallittu”. Kaurismäki oli nopein palkintorahan käyttäjä, sillä jo seuraavana vuonna kansainvälisen kilpailun parhaana fiktiona palkittiin dystooppinen Jackpot 2 (1981).

1980-luvun puolivälissä Suomen elokuvasäätiön hallitus muutti Risto Jarva -palkinnon sääntöjä. Uuden käytännön mukaan palkinto myönnettiin taiteellisin perustein henkilökohtaisena apurahana, eikä säännöissä enää edellytetty palkinnon saajalta uutta elokuvaa. Vuoden 1989 voittajaksi nousi Risto Jarvan hovikuvaajana toiminut Antti Peippo omaelämäkerrallisella dokumentillaan Sijainen (1989). Vakavan sairauden yliherkäksi pelkistämän sensibiliteetin kautta Peippo yhdisti palkitussa lyhytelokuvassaan äärimmäisen henkilökohtaisen tason Suomen yleiseen historiaan, uskonnon ja sotien vaikutukseen, olematta silti mahtipontinen.

1990-luvulle tultaessa nousivat esiin uudet tekijät. Heitä vauhdittamaan luotiin Suomen elokuvasäätiön, AVEKin ja televisioyhtiöiden (Yleisradio, MTV) yhteinen Sparrausrinki-hanke. Kaikkein menestyksekkäimmäksi nousi varsinaisen kilpasarjan ulkopuolelta Risto Jarva -palkinnon napannut Markku Pölösen Onnen maa (1993), joka kuvaa raikkaasti ja elävästi pohjoiskarjalalaisen maaseudun ihmisiä ja elämää.

Elokuvan vuosisadan päättyessä Risto Jarva -palkinto jaettiin pitkän dokumentin (John Websterin Sukkien euroelämää, 1999) ja lyhytelokuvan (Kaisa Penttilän Liemessä, 1998) kesken. Penttilän ihanan anarkistinen animaatio oli omalta osaltaan raivaamassa Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksen (nykyinen Turun ammattikorkeakoulun taideakatemia) animaatio-osaamista kohti kansainvälistä festivaalimenestystä. 2000-luvun alkajaisiksi Tampereen elokuvajuhlien palkintopöydän putsasi PV Lehtisen Hyppääjä (2000), joka on unenomainen liikkeen, musiikin ja puheen kollaasi uimahyppäämisen ja ikääntymisen estetiikasta. Menestyksekäs lyhytelokuva voitti Risto Jarva -palkinnon lisäksi festivaalin Grand Prix’n, pääpalkinnon alle 30-minuuttisten kotimaisten elokuvien sarjassa sekä nuorisoraadin kotimaisen kilpailun palkinnon. ”Elokuvan katsominen on kuin joisi raikasta lähdevettä”, tiivisti Jarva-tuomaristo palkintopuheessaan.

Euroaikaan (2002–) siirryttyä elokuvasäätiö nosti Risto Jarva -palkinnon arvon 10 000 euroon. Tämä lisäsi entisestään palkinnon kansallista merkitystä, rahalliselta arvoltaan Suomen suurimpana elokuvapalkintona. ”Hellä hyvästijättö eräälle aikakaudella yhdistelee ansiokkaasti elävää kuvaa, valokuvaa ja animaatiota”, totesi tuomaristo Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen kokeellisen elokuvan muotovaliosta Hanasaari A (2009) sen voittaessa ilmestymisvuotenaan Risto Jarva -palkinnon. Vartiaisen ja Veikkolaisen visuaalisesti upeasta kaupunkikuvan muutoksen kuvauksesta tuli ”yhdessä yössä” kotimaisen lyhytelokuvan moderni klassikko.

Suomalaisen kokeellisen elokuvan ja mediataiteen vahvaa linjaa on Risto Jarva -palkittuina teoksina jatkanut myös tuore voittajateos, Marja Helanderin Eatnanvuloš lottit – Maan sisällä linnut (2018), joka onnistuu olemaan melankolisella virityksellään hätkähdyttävän kaunis ja samalla piruilevan huumorin kautta kantaaottava tanssielokuva.

Lopuksi vielä lainaus Risto Jarvalta, joka on hyvä muistaa myös meidän ajassamme. Jarva osallistui 1970-luvulla aktiivisesti suomalaisen elokuvakulttuurin kokonaisuudistukseen. Pettyneenä elokuvan edistämiskomiteatyönsä vastaanottoon Jarva totesi viisaasti: ”Ja vielä toivon, että kaiken poliittisen kiistelyn ja järjestelmien luomisen yhteydessä ei unohdettaisi yhtä pientä asiaa – elokuvaa.”

Otto Suuronen

49. Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin tänä vuonna Risto Jarva -palkinnon retrospektiivi sekä keskusteltiin palkinnon merkityksestä.

Lyhyesti kerran kuussa: Risto Jarva -palkittuja, osa 1

Lyhyesti kerran kuussa on Suomen elokuvasäätiön ja Kino K-13:n järjestämä maksuton elokuvamatinea. Huhtikuun näytöksessä nähdään retrospektiivinen katsaus Risto Jarva -palkinnon saaneisiin lyhytelokuviin. Elokuvat esitetään Katajanokalla, tunnelmallisessa SES Auditorio Oy:n Kino K-13 -elokuvateatterissa (Kanavakatu 12).

Risto Jarva -palkittuja, osa 1 
Sunnuntaina 9.4.2017 klo 15 - 17

Näytöksessä esitetään mm. Jussi-palkitun Antti Heikki Pesosen Korsoteoria (2012)

Korsoteoria / So It Goes
2012, 30 min, draama/komedia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Antti Heikki Pesonen
Korsoteoria kertoo Ellistä, varastotyöläisestä, joka ei ole koskaan matkustanut Suomen ulkopuolelle. Hän saa joko risteilyn tai rakkautta, mutta sitten elämä iskee kuin juna lehmään.

Hyppääjä / The Diver
2000, 21 min, dokumentti
Ohjaus ja käsikirjoitus: PV Lehtinen
Hyppääjä on hymni uimahyppäämiselle ja liikkeen estetiikalle. Se on unenomainen liikkeen, musiikin ja puheen kollaasi urheilun kauneimmasta muodosta. Elokuvan keskipisteenä on Helge Wasenius, uimahyppyjen grand old man, kaksinkertainen olympiakävijä ja pellehyppääjä.

Häng dej pojkfan! / Naru kaulaan, nulikka!
1986, 41 min, draama
Ohjaus ja käsikirjoitus: Claes Olsson
Eletään 1960-luvun alkua Pohjanmaalla. Veljekset Ville ja Kalle Karlsson esiintyvät seurojentalolla. Pikkuveli Ville toimii jonglöörinä, taikurina, lipunmyyjänä ja kuuluttajana, mutta ohjelma huipentuu numeroon, jossa Kalle roikkuu hirttoköydessä kahden minuutin ajan.

Vapaa pääsy! Näytöksen ikäraja 12.

Korsoteoria ja Hyppääjä esitetään englanninkielisin tekstein. Häng dej pojkfan! (Naru kaulaan, nulikka!) suomenkielisin tekstein.

Näytöksen on kuratoinut elokuvasäätiön kulttuuriviennin suunnittelija Otto Suuronen.

Tapahtuman järjestäjinä toimivat Suomen elokuvasäätiö ja SES Auditorio Oy Kino K-13.

Lisätietoja:
Riitta Haapiainen, SES Auditorio Oy Kino K-13
puh. (09) 6220 3027
auditorio(at)ses.fi

Otto Suuronen, Suomen elokuvasäätiö
puh. (09) 6220 3019
otto.suuronen(at)ses.fi