Kaanonia ravistellen

Englantilainen elokuvalehti Sight & Sound tunnetaan erityisesti lehden järjestämistä "maailman paras elokuva" -äänestyksistä, joiden tulokset kerätään vuosikymmenen välein. British Film Instituten jo vuodesta 1932 ilmestyneessä lehdessä julkistettiin loppuvuodesta 2022 tuoreimman äänestyksen tulokset. Mediahuomio olikin taattu, koska "parhaiden kaanon" sai historiallisen myllerryksen osakseen. Taakse jäivät citizenkanet ja vertigot, kun paalupaikalle kiilasi Chantal Akermanin Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles (1975). Suomessa vasta Sight & Sound -voittonsa jälkeen elokuvateatterilevityksen saanut Jeanne Dielman on noussut viime vuosina avainteokseksi, kun elokuvan historiaa on tarkasteltu historiallisen revisionismin näkökulmasta. Uudessa tarkastelussa on korostunut aiemmin vaiettujen naistekijöiden osuus taiteenlajin kehityksessä.

Jeanne Dielmanin voitto sai viime vuoden puolella sekä riemastuneen vastaanoton että liki hämmästyneen raivon osakseen. Helsingin Sanomien Tero Kartastenpää totesi Akermanin feministisen elokuvan olevan kapinoivan taitavimmin perinteisen maskuliinista elokuvakaanonia vastaan ja samalla näpäytys Hollywoodin väkivaltakultakimpaleille. Zeitgeistille tyypillisesti sosiaalinen media toimi joukkotuomioistuimena vastapuolien kamppailulle.

Maailman paras elokuva: Chantal Akermanin Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles

Kymmenen kärki maailman merkittävimmistä elokuvista näyttää nykyään tältä:
1. Chantal Akerman: Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles / Jeanne Dielman (1975)

2. Alfred Hitchcock: Vertigo / Vertigo - punainen kyynel / Punainen kyynel (1958)

3. Orson Welles: Citizen Kane* (1941)

4. Yasujiro Ozu: Tokyo monogatari / Tokyo Story / Ensimmäinen matka (1953)

5. Wong Kar-Wai: Fa yeung nin wa / In the Mood for Love / Rakkaus käy taloksi (2000)

6. Stanley Kubrick: 2001: A Space Odyssey / 2001: Avaruusseikkailu (1968)

7. Claire Denis: Beau Travail (1998)

8. David Lynch: Mulholland Drive (2001)

9. Dziga Vertov: Tshelovek s kinoapparatom / Mies ja elokuvakamera (1929)

10. Gene Kelly & Stanley Donen: Singin' in the Rain / Laulavat sadepisarat (1952)

* elokuvaa on levitetty Suomessa myös nimillä Kansalainen Kane, Himo, Citizen Kane - sensaatioiden mies. Alkuperäisnimi on kuitenkin vakiintunut suomenkieliseksi nimeksi.

Kymmenen kärjestä saivat huutia Jean Renoirin Pelin säännöt (La Régle du jeu, 1939 nyt #13), F.W. Murnaun Auringonnousu (Sunrise, 1927 nyt #11), John Fordin Etsijät (The Searchers, 1956 nyt #15), Carl Theydor Dreyerin Jeanne d'Arcin kärsimys (La Passion de Jeanne d'Arc, 1928 nyt #21) sekä Federico Fellinin 8½ (1963 nyt #31).

Vuosikymmen sitten viidenkymmenen parhaan elokuvan joukkoon mahtui silloisen neljännesvuosisadan (1987-2012) ajalta viisi elokuvaa (kolme fiktiota ja kaksi dokumentaaria). Nyt kuluneen 25 vuoden ajalta (1997-2022) mukana on neljä elokuvaa, joista edellä mainittujen In the Mood for Loven, Mulholland Driven ja Beau Travailin mukana on Céline Sciamman Nuoren naisen muotokuva (Portrait de la jeune fille en feu, 2019). Ehkä aika tekee tässä itselleni temput, kun Nuoren naisen muotokuva, Barry Jenkinsin Moonlight (2016) ja Jordan Peelen Get Out (2017) tuntuvat minusta aivan liian "tuoreilta" maailman parhaiden elokuvien listalle.

Listaus parhaimmista elokuvista ulottuu kaikkiaan TOP 250:ksi, jonka voi katsastaa esimerkiksi Sight & Sound -lehden nettisivuilta. 

Kymmenen vuotta sitten muodostin oman TOP 10 -listan Sight & Soundin TOP 50 pohjalta. Ehkä tällaistakin listaa on metkaa tarkastella kymmenen vuoden sykleissä, joten alla oma TOP 10 (kronologisessa järjestyksessä) noiden viidenkymmenen parhaimman listalta:

Charles Chaplin: City Lights / Kaupungin valot (1930)
Vittorio De Sica: Ladri di biciclette / Polkupyörävaras (1948)
Akira Kurosawa: Rashômon / Rashomon - paholaisen temppeli / Rashomon - paholaisen portti (1950)
Billy Wilder: Some Like It Hot / Piukat paikat (1959)
François Truffaut: Les Quatre cents coups / 400 kepposta (1959)
Alfred Hitchcock: Psycho / Psyko (1960)
Francis Ford Coppola: The Godfather / Kummisetä (1972)

Stanley Kubrick: Barry Lyndon (1975)
Martin Scorsese: Taxi Driver / Taksikuski (1976)

Jane Campion: The Piano / Piano (1992)

Kysyin sitä jo vuosikymmen sitten ja nyt yhä painavammin, missä ovat Chaplinin poika (The Kid, 1921) tai Tohtori Caligarin kabinetti (Das Cabinet des Dr. Caligari, 1920)? Niitä ei löydy edes 250 parhaan joukosta! Ja onhan nyt John Singletonin Boyz n the Hood - kulman kundit (Boyz n the Hood, 1991) parempi kuin yksikään Spike Leen elokuva, eikö?

Vuoden 2022 parhaiden listoja

Metakino-festivaalilta ja Filmihullun sivuilta tuttu HT Nuotio on ansiokkaasti koonnut suomalaisten cinefiilien parhaiden elokuvien vuosilistoja jo puoli vuosikymmentä. Itsekin tulin osallistuneeksi äänestykseen jo viidettä kertaa. Hajontaa oli tällä kertaa poikkeuksellisen paljon ja ilmiannettuja nimikkeitäkin peräti toistasataa (!). Kokonaisuudessaan suomalaiset filmihullut nostivat viime vuoden parhaimmiksi elokuviksi S.S. Rajamoulin intialaisen toimintadraaman RRR ja Ruben Östlundin hersyvän yhteiskuntasatiirin Triangle of Sadness. Jälkimmäinen on ehdolla ensi viikonlopun Oscar-karkeloissa peräti kolmesta pystistä (paras elokuva, paras ohjaus ja paras alkuperäiskäsikirjoitus).

Film-o-holicin toimituskunta äänesti myös viime vuoden parhaista elokuvista. Voittajaksi kiri Baz Luhrmannin fanikultin syntyä taidokkaasti kuvannut Elvis, perässään Julia Docournaun repivä Titane ja Kenneth Branaghin  hieno kasvudraama Belfast.

Suomen arvostelijain liiton (SARV) elokuvajaos äänesti myös vuoden parhaasta ensi-iltaelokuvasta, yhdeksättä kertaa. SARVin elokuvakriitikot valitsivat vuoden kotimaiseksi elokuvaksi Hanna Bergholmin psykologisen kauhuelokuvan Pahanhautoja ja vuoden ulkomaiseksi ensi-iltaelokuvaksi Cannesissa Kultaisella palmulla palkitun Titanen.

Ruben Östlundin Triangle of Sadness kisaa tulevana viikonloppuna tärkeistä Oscar-palkinnoista.

Sight & Sound: 50 parasta elokuvaa

Englantilainen elokuvalehti Sight & Sound tunnetaan erityisesti lehden järjestämistä "maailman paras elokuva" -äänestyksistä, joiden tulokset kerätään vuosikymmenen välein. British Film Instituten jo vuodesta 1932 ilmestyneessä lehdessä julkistettiin tällä viikolla vuoden 2012 äänestyksen tulokset. Suurimmasta yllätyksestä ja mediahuomiosta vastasi luonnollisesti se, että Orson Wellesin monumentaalinen Citizen Kane (1941) putosi tällä kertaa kakkoseksi, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1962. Paalupaikalle kiilasi viime vuosikymmeninä yhä arvostetummaksi kohonnut Alfred Hitchcockin psykologinen jännitysdraama Vertigo - punainen kyynel (Vertigo, 1958).

Maailman paras elokuva: Alfred Hitchcockin Vertigo - punainen kyynel.

Kymmenen kärki maailman merkittävimmistä elokuvista näyttää nykyään sitten tältä:
1. Alfred Hitchcock: Vertigo / Vertigo - punainen kyynel (1958)
2. Orson Welles: Citizen Kane* (1941)
3. Yasujiro Ozu: Tokyo monogatari / Tokyo Story / Ensimmäinen matka (1953)
4. Jean Renoir: La Régle du jeu / Pelin säännöt (1939)
5. F.W. Murnau: Sunrise / Auringonnousu (1927)
6. Stanley Kubrick: 2001: A Space Odyssey / 2001: Avaruusseikkailu (1968)
7. John Ford: The Searchers / Etsijät (1956)
8. Dziga Vertov: Tshelovek s kinoapparatom / Mies ja elokuvakamera (1929)
9. Carl Theodor Dreyer: La Passion de Jeanne d'Arc / Jeanne d'Arcin kärsimys (1928)
10. Federico Fellini: 8½ / Fellinin 8½ (1963)
* elokuvaa on levitetty Suomessa myös nimillä Kansalainen Kane, Himo, Citizen Kane - sensaatioiden mies. Alkuperäisnimi on kuitenkin vakiintunut suomenkieliseksi nimeksi.

Listaus parhaimmista elokuvista ulottuu TOP 50:ksi, jonka voi katsastaa esimerkiksi Sight & Sound -lehden nettisivuilta. Viidenkymmenen parhaan elokuvan joukkoon mahtuu viimeisen neljännesvuosisadan (1987-) ajalta vain kolme fiktioelokuvaa: hongkongilaisen Wong Kar-Wain In the Mood for Love/Rakkaus käy taloksi (Fa yeung nin wa, 2000), David Lynchin mystinen jännityselokuva Mulholland Drive (2001), unkarilaisen Béla Tarrin tinkimätön Sátántangó (1994) sekä kaksi haastavaa dokumenttia: Abbas Kiarostamin Close Up (Namay-e nazdik, 1990) ja Jean-Luc Godardin Histoire(s) du cinéma (1998). Naisohjaajia listalta löytyy ainoastaan yksi, Chantal Akerman, elokuvallaan Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles (1975).

Itse yllätyin siitä, että David Lynchin filmografiasta nimenomaan Mulholland Drive on tällä hetkellä noinkin arvostettu. Elokuva on toki arvoituksellisuudessaan hieno ja mieleenpainuva, mutta luulisi esimerkiksi Blue Velvetin (Blue Velvet - Ja sinisempi oli yö, 1986) olevan elokuvahistoriallisesti merkittävämpi ja ennen kaikkea tyylillisesti uraauurtavampi.

Koska Sight & Soundin TOP 50 edustaa nyt seuraavan vuosikymmenen "elokuvista parhaiden kaanonia" päätin muodostaa oman TOP 10 -listan noiden viidenkymmenen parhaimman listalta:

Tässä ne tulevat kronologisessa järjestyksessä:
Charles Chaplin: City Lights / Kaupungin valot (1930)
Vittorio De Sica: Ladri di biciclette / Polkupyörävaras (1948)
Akira Kurosawa: Rashômon / Rashomon - paholaisen temppeli / Rashomon - paholaisen portti (1950)
Alfred Hitchcock: Vertigo / Vertigo - punainen kyynel (1958)
Billy Wilder: Some Like It Hot / Piukat paikat (1959)
François Truffaut: Les Quatre cents coups / 400 kepposta (1959)
Alfred Hitchcock: Psycho / Psyko (1960)
Francis Ford Coppola: The Godfather / Kummisetä (1972)
Francis Ford Coppola: The Godfather, Part II / Kummisetä II (1974)
Martin Scorsese: Taxi Driver / Taksikuski (1976)

Huolenaihetta aiheuttaa se, että missä ovat Chaplinin poika (The Kid, 1921) tai Tohtori Caligarin kabinetti (Das Cabinet des Dr. Caligari, 1920)?

Elämäni elokuva? Chaplinin poika (The Kid, 1920)

Mutta, jos oikein ajattelen tähänastisen elämäni merkittävimpiä elokuvia, olisi listalla sulassa sovussa klassikoiden kanssa niin Trainspotting (1996), Imperiumin vastaisku (The Empire Strikes Back, 1980) kuin Aleksis Kiven elämäkin (2002).