Vuoden 2014 parhaat elokuvat

Vuonna 2014 Suomessa teatteriensi-iltansa saaneista elokuvista parhaimmat olivat:

Steve McQueen: 12 Years a Slave
Mediataiteen rajamailta pitkän fiktioelokuvan taituriksi kohonneen Steve McQueenin 12 Years a Slave saattaa olla ohjaajansa tähänastisen uran konventionaalisin elokuva, mutta yhtä kaikki sellaisenaankin vakuuttava ja pureva historiallinen epookkidraama rotusyrjinnästä.

Lars von Trier: Nymphomaniac
Arvaamaton, päällekäyvä ja haastava. Lars von Trier ei erehdy.

Ritesh Batra: Badda / The Lunchbox
Intialaista elokuvaa harvoin enää näkee Suomessa elokuvateatterilevityksessä. Ritesh Batran viehättävä ja herkullinen The Lunchbox (Badda) nousi yksinkertaisesta tarinasta kauniiksi välittämisen oodiksi.

Richard Linklater: Boyhood 
Richard Linklaterin Boyhood luo kokonaan uudet raamit kasvukertomuksille. Taidokkaasti rakennetusta novellimaisesta rakenteesta muodostuu koskettava ja aito, mutta myös lempeällä tavalla humoristinen tunne-elämys.

Jukka-Pekka Valkeapää: He ovat paenneet
Vuoden kotimaisesta elokuvatapauksesta vastasi Muukalainen-debyytin (2008) jälkeen tarinan tasolla ymmärrettävämpään suuntaan siirtynyt Jukka-Pekka Valkeapää visuaalisesti vangitsevalla ja kiehtovan arvoituksellisella festivaalihitillään He ovat paenneet.

Vuoden 2014 paras ensi-iltaelokuva - Richard Linklaterin Boyhood.

Bubblin' Under:
Kornél Mundruczo: Fehér isten / White God
Toistaiseksi Suomessa vain festivaaleilla nähty White God (Fehér isten) lukeutuu vuoden mieleenpainuvimpiin elokuvakokemuksiin. Disneymäisen empaattisena koko perheen draamana alkava elokuva muuntuu loppua kohden painajaismaiseksi kostotarinaksi. Koirien kapina, "valkoisia jumalia", ihmisiä vastaan toteutuu kauhuelokuvamaisen väkivaltaisena purkauksena.

Post Scriptum:
Tulin tänäkin vuonna osallistuneeksi suomalaisille elokuvabloggaajille tarkoitettuun vuoden paras elokuva -äänestykseen. Tuloksista lisää Olli Sulopuiston blogissa.

Koirien vallankumous - siivu Espoo Cinén tarjonnasta

Perinteikäs Espoo Ciné -elokuvafestivaali järjestetään jo 25. kerran 22.-31.8.2014. Tänä vuonna festivaalin Suomen ensiesityksiä ovat mm. Sodankylän elokuvajuhlilla hiljaittain vierailleen Olivier Assayasin Clouds of Sils Maria, Woody Allenin uutuus Magic in the Moonlight, André Téchinen French Riviera (L'homme qu'on aimat trop), Waltz with Bashirilla (2008) läpimurtonsa tehneen Ari Folmanin Stanislaw Lem -tulkinta The Congress sekä kotimaisissa ennakkoensi-illoissa nähtävät Leif Lindblomin Vadelmavenepakolainen, Juha Lehtolan Aikuisten poika sekä Inderjit Kaur Khalsan dokumenttielokuva Brooklynin pojat. Viehättävissä ulkoilmanäytöksissä esitetään tänä vuonna Woody Allenin rakastettu Annie Hall (1977) sekä Alexander Paynen katkeranhilpeä Sideways (2004).

Kymmenen päivää kestävän festivaalin aikana nähtävillä on lähes sata uutta elokuvaa, joista kiinnostavimpien joukkoon kuuluu ehdottomasti festivaalin avajaiselokuva, unkarilaisen Kornél Mundruczon palkittu ohjaus White God (Fehér isten, 2014).

Hiljattain menehtyneelle mestariohjaajalle Miklós Jancsólle (1921-2014) omistettua White Godia voi hyvällä syyllä kutsua mieleenpainuvaksi elokuvaksi. Lähes disneymäisen empaattisena koko perheen draamana alkava elokuva muuntuu loppua kohden painajaismaiseksi kostotarinaksi.

Jo alkukuvat puhuttelevat. Tyttö ajaa aution Budapestian katuja polkupyörällä, kunnes postapokalyptisen näyn keskelle syöksyvät kymmenet kulkukoirat. Pysäyttävä ja samalla unenomainen prologi jättää ilmaan arvoituksen: mitä on tapahtunut?

Emotionaalisesti tehokkaassa tarinassa 13-vuotias Lili (luonteva Zsófia Psotta) muuttaa koiransa Hagenin kanssa ankaran isänsä luokse kerrostaloon, jossa ei hyväksytä sekarotuisia koiria. Sydämetön isä (Sándor Zsótér) pakottaa kapinoivan tyttären hylkäämään Hagenin, joka jää nälkäisenä harhailemaan kaupungin laitakaduille. Päivien kuluessa Lili etsii vimmatusti Hagenia, mutta tytölle rakas koiraystävä on päätynyt jo syrjäkujien koiratappeluiden mannekiiniksi. Taloudellisen hyödyn tavoittelussa ihmisen julmuus nousee sadistisella tavalla esiin.

Mundruczón teknisesti taitava White God vie katsojan matkalle, jota ei helposti unohda. Marcell Révin käsivarakuvaus poimii olennaisen tarinasta, jonka käänne on arvaamattomuudessaan raju. Koirien kapina "valkoisia jumalia", ihmisiä vastaan toteutuu kauhuelokuvamaisen väkivaltaisena purkauksena. Verenvuodatuksen ja pakokauhumentaliteetin vallitessa White Godille on haettu referenssiteoksia niin Alfred Hitchcockin Linnuista (The Birds, 1963), Stephen Kingin Cujosta (1981), George Orwellin Eläinten vallankumouksesta (Animal Farm, 1945) kuin Apinoiden planeetan (Pierre Boullen alkuperäisromaani  La Planéte des Singes, 1963) ekologisen dominanssin käsittelystä.

Ennätyksellisesti lähes 300 sadan koiran voimin toteutetut joukkokohtaukset ovat näyttäviä. Koirien luonnollinen läsnäolo muuntuu lähes hypnoottiseksi katsomiskokemukseksi. Eläintenohjaajana toimineen Teresa Ann Millerin panos on ollut mittaamattoman arvokas elokuvan onnistumiselle. Ei olekaan ihme, että Hagenina nähtävät kaksoskoirat Luke ja Body palkittiin Cannesissa Palm Dog Awardilla.

Elokuvan ja teatterin moniosaajana tunnettu Mundruczó tekee tinkimätöntä, oman maansa ja koko Euroopan tilaa armotta havainnoivaa draamaa. Ohjaajan aiemmasta tuotannosta löytyy mm. Suomessakin esilläollut Frankenstein-projekti (Szelíd teremtés - A Frankenstein-terv, 2010), joka oli avangardistinen nykypäivään sijoittava tulkinta Mary Shelleyn tutusta Frankstein-tarinasta.

Cannesissa Un certain regard -sarjan pääpalkinnon korjannutta White Godia ei voi tulkita suoraviivaisesti. Sen loppupuolen tyylitellyssä kauhukuvastossa on myös ravistelevaa luokka- ja yhteiskuntasatiiria. Valitettavan ajankohtaiseen Euroopan äärioikeiston nousuun elokuva tuo oman kommentaarinsa. Monimerkityksellisessä tarinassa nousevat keskiöön myös säveltäjämestari Franz Lisztin Unkarilaiset rapsodiat.

Elokuvan nähtyään "ihmisen parhaita ystäviä" katsoo vähän eri tavalla. Ymmärtävämmin.