Edward Regan Murphy, paremmin
Eddie Murphynä tunnettu amerikkalainen näyttelijä, koomikko, käsikirjoittaja, tuottaja, ohjaaja ja laulaja täytti eilen 60 vuotta. Murphyä voisi helposti ajatella vanhemmaksikin valtiomieheksi, sillä hän on pysynyt julkisuuden valokeilassa jo viidellä vuosikymmenellä!
Richard Pryoria (1940-2005) ja Peter Sellersiä (1925-80) ihailleen Murphyn läpimurto tapahtui lukuisten kollegoidensa tapaan Saturday Night Live -televisiosarjasta (1975-). Moottoriturpainen stand-up-koomikko tuli Saturday Night Liveen 19-vuotiaana vuonna 1980 ikonisimman näyttelijäkaartin (John Belushi, Chevy Chase, Dan Aykroyd ja Bill Murray) siirryttyä syrjään. Murphy nähtiin SNL:n komediatähtenä vuoteen 1984 saakka, peräti 65 jakson verran. Pääroolien lisäksi hän osallistui aktiivisesti myös sketsien kirjoittamiseen.
Murphy aloitti valkokangasdominanssinsa tyylipuhtaasti suoraan pääroolilla.
Walter Hillin buddy-elokuvan kasariklassikossa
48 tuntia (
48 Hrs., 1982)
Nick Nolte on rosoinen poliisi, joka jahtaa kahta häijyä poliisimurhaajaa. Homma ei onnistu ilman lipevää ja huoliteltua Murphya, joka istuu linnassa puolen miljoonan dollarin ryöstöstä. Epätavallisesta parivaljakosta kertova
toimintaelokuva esitteli perusteeman ja tunnelman, jota jäljiteltiin loputtomiin 1980-luvun edetessä, esimerkiksi
Richard Donnerin Tappava ase -elokuvat (
Lethal Weapon, 1987-1998) olivat paljosta velkaa 48 tuntia elokuvan karskille ja vauhdikkaalle toimintaelokuvan prototyypille. Elokuva tuli myös esitelleeksi Murphyn 1980-luvun perushahmon: puheliaan ja kekseliään vitsiniekan, joka tarpeen vaatiessa on myös liipaisinherkkä työväenluokan farkkukyttä.
John Landisin Vaihtokaupat (Trading Places, 1983) on Murphyn ja Dan Aykroydin yhteispelin koominen täysosuma, joka ajoittaisessa roisiudessaan hätkähdyttää nykypäivän katsojaa.
Mark Twainin klassiseen
Prinssi ja kerjäläispoika (
The Prince and the Pauper, 1881) -tarinaan pohjautuvassa screwball-komediassa katujen koditon mies (Murphy) ottaa rikkaan miehen (Aykroyd) paikan ja jälkimmäinen joutuu puille paljaille. Nokkela satiiri etenee riehakkaaksi komediaksi erinomaisen hahmogallerian kautta, ei vähiten myöskään räväkkää prostituoitua näyttelevän
Jamie Lee Curtisin ansiosta. Vuonna 2017 BBC:n äänestyksessä elokuvakriitikot äänestivät Vaihtokaupat kaikkien aikojen sadan parhaan komedian listalle. Ansaitusti.
Kahden taiteellisesti ja kaupallisesti menestyneen elokuvan jälkeen Murphylle sateli roolitarjouksia ovista ja ikkunoista. Hän oli tehnyt vuonna 1983 viiden elokuvan miljoonasopimuksen Paramount Picturesin kanssa, jonka myötä roolivalinnat tulivat ensisijaisesti studiojätin määräyksinä. Willard Huyckin epäonnista komediaa Täydellinen ase (Best Defense, 1984) esitettiin jo koeyleisöille, kun Paramountin tuottajaporras keksi lisätä elokuvaan täysin irrallisia kohtauksia, joihin saatiin Murphy 'strategiseksi sivuosavierailijaksi'. Näyttelijälle itselleen kokemus kartutti tuntuvasti tilipussia, mutta antoi ensimmäisen törmäyksen Hollywood-koneiston kanssa. Elokuvan ensi-illan jälkeen Murphy pilkkasi Täydellistä asetta viimeisissä Saturday Night Live -jaksoissaan kutsumalla elokuvaa "huonoimmaksi elokuvaksi kaiken historiassa".
Täydellisestä aseesta huolimatta vuodesta 1984 tuli kuitenkin Murphylle valovoimainen.
Daniel Petrie Juniorin ja
Danilo Bachin kirjoittama toimintakomedia
Beverly Hills kyttä (
Beverly Hills Cop, 1984) oli etsinyt muotoaan jo pitkin 1980-luvun alkua. Elokuvasta oli lähellä tulla
Sylvester Stallonen roolittama ryppyotsainen jyristely, mutta paria viikkoa ennen kuvausten alkua Stallone vetäytyi "liian kalliiksi" todetusta elokuvahankkeesta ja
Axel Foleyn rooliin palkattiin salamavauhdilla Eddie Murphy.
Martin Brestin ohjaamasta elokuvasta tuli Murphyn myötä kasariestetiikan ultratyylikästä viihdettä par excellence, jonka kruununa soi
Harold Faltermeyerin ikimuistoinen Axel F -teema. Valtaisan kaupallisen menestyksen ja kriitikkosuitsutuksen lisäksi elokuva sai genrelleen epätyypillisesti Oscar-ehdokkuuden parhaasta käsikirjoituksesta. Stallonekin toteutti myöhemmin omaa visiotaan vigilante- ja kyttäelokuvat slasheriin yhdistävässä
Cobrassa (1986).
1980-luvun loppupuolelle tultaessa maailman isoimpiin elokuvatähtiin lukeutuva Murphy oli tiukasti Paramountin "yksityisomaisuutta". Michael Ritchien tummasävyinen fantasiakomedia Kultainen lapsi (The Golden Child, 1986) oli ensimmäinen Murphyn rooli, jota tuotantovaiheessa tarkoituksella pehmennettiin kohti koko perheen elokuvaa. Elokuva oli kaupallinen menestys, vaikka se olikin Paramountille pettymys Beverly Hillsin kytän ja Vaihtokauppojen jälkeen. Murphy itse näki elokuvan "kasana paskaa" ja vaati, että jatkossa hän saisi vaikuttaa enemmän elokuvien käsikirjoituksiin.
Osoitus lisääntyneestä vallasta konkretisoitui Tony Scottin ohjaamassa jatko-osassa Beverly Hills kyttä II (Beverly Hills Cop 2, 1987), jonka tarina oli osin Murphyn luomus. Jatko-osa oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta edeltäjäänsä verrattuna ilottoman väkivaltainen. Suosion huipulla Paramount takasi laajan elokuvateatterilevityksen myös Murphyn stand-up-taltioinnille Eddie Murphy: Raw (1987). Madison Square Gardenissa kuvattu keikka keräsi pelkästään Pohjois-Amerikan markkinoilta 51 miljoonan dollarin lipputulot.
Menestyksekäs yhteistyö John Landisin kanssa jatkui romanttisella komedialla
Prinssille morsian (
Coming to America, 1988), jonka käsikirjoitus muodostui Murphyn alkuperäistarinan pohjalta. Elokuva onkin Murphyn ja
Arsenio Hallin moni-ilmeisyyden juhlaa, sillä molemmat nähdään elokuvassa peräti neljässä eri roolissa. Vastikään tarpeettoman jatko-osan (
Prinssille morsian 2 /
Coming 2 America, 2021) saanut elokuva onnistuu kaikessa, missä jälkijättöinen jatko-osa epäonnistuu. Alkuperäinen Prinssille morsian on yhä (nostalgisuudessaan?) viihdyttävä, Murphyn ja Hallin energisyyden ansiosta hauska ja Landisin ripeäliikkeisessä ohjauksessa nokkela. Vaihtokaupoissa omaisuutensa menettäneet
Mortimer Duke (
Don Ameche) ja
Randolph Dukekin (
Ralph Bellamy) tekevät osuvat cameo-roolit, mikä linkittää nämä kaksi elokuvaa leikkisästi ”samaan universumiin".
Paramountin ja Murphyn kasariavioliiton huipennus koettiin vuosikymmenen päättyessä, kun valkokankaille saapui Murphyn ohjaama, käsikirjoittama, tuottama ja roolittama 1930-luvun Harlemiin sijoittuva unelmaprojekti, rikosdraama
Harlemin yöt (
Harlem Nights, 1989). Elokuvan pääroolissa nähtävä Richard Pryor esittää mustaa gangsteripomoa, joka johtaa suosittua peliluolaa. Keltanokkakonnana heiluva Murphy auttaa pomoaan minkä ehtii ja retkahtaa juonittelevaan kaunottareen (
Jasmine Guy), joka on lähetetty valkoisen rikollispomon toimesta vakoilemaan suosittua yökerhoa. Lopputulos on epätasainen ja aikalaiskriitikot irvivät Murphyn megalomaniaa. "Afroamerikkalaisten koomikoiden sketsikavalkadi klassiseksi gangsterielokuvaksi puettuna" ylsi kuitenkin kaupalliseksi menestykseksi ja on sittemmin noussut kulttimaineeseen. Tähdelle itselleen elokuvan suurin ansio oli se, että se yhdisti Murphyn ja idolinsa, Richard Pryorin.
Harlemin öiden jälkeen Eddie Murphyn uran luovin vaihe tuntui haihtuneen kehnoihin jatko-osiin ja koko perheen imagoa pönkittäviin alapäähuumorikomedioihin. Vain vähän kärjistäen voisi sanoa, että 1980-luvun suurimpiin kuuluvan näyttelijän muistettavimmat elokuvat viimeisen kolmenkymmenen (!) vuoden ajalta ovat olleet Frank Ozin metaelokuvallinen Hollywood-kritiikki Koukkusormi (Bowfinger, 1999) sekä elokuvapalkintogaaloissakin noteeratut Dreamgirls (2006) ja Dolemite is My Name (2019). Unohtamatta DreamWorksin Shrek-animaatioiden (2001-10) suulasta aasia, jonka ääniroolin Murphy on vetänyt suvereenisti.
Siispä malja kuusikymppiselle Eddielle - ja Axel Foleyn makea nauru päälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti