What's Up, Joe? - Danten vaellusvuodet, osa 2/2

Joe Danten 1980-luku päättyi Alfred Hitchcockin klassisen Takaikkunan (Rear Window, 1954) vapaamuotoisella komediavariaatiolla Piru naapurissa (The 'burbs, 1989), jossa Tom Hanksin ja Bruce Dernin vinkeästi esittämät naapurinmiehet alkavat epäillä Klopekin perheeen yöllistä metelöintiä. Kauhuviitteillä höystetyllä mustalla komedialla Dante jatkoi tyylilleen ominaista esikaupunkisatiiria.

Liioittelun riemukas ääripiste Danten uralla löytyy miehen ohjaamasta jatko-osasta Gremlins 2 - riiviöt: Uusi pesue (Gremlins 2: The New Batch, 1990), johon hän sai Warnerilta vapaat kädet bisarrien visioidensa toteutukseen. Jokaisen elokuvantekijän unelmatilanteesta Dante ottikin kaiken ilon irti ja vei itsereflektiivisyydessään edeltäjänsä komiikan toiseen potenssiin. Tex Averyn anarkististen animaatioiden, kauhuparodian ja metaelokuvan pähkähullusta sekamelskasta syntyy pintapuolisesti harkitsemattomalta vaikuttava, mutta käänteissään nerokas mediasatiiri, joka on kuin parodia itsestään. Karnevalistisesta jatko-osasta tuli yksi Danten filmografian helmistä ja samalla miehen toistaiseksi viimeinen elokuva, joka on tuottanut voittoa.

Kinopaniikki (Matinee, 1993. Tunnetaan Suomessa myös nimellä Päiväleffa) on taatusti Danten valkokangaselokuvista tuntemattomimpia, mutta syyttä suotta vähälle huomiolle jäänyt lämminhenkinen nostalgiatrippi Kuuban kriisin aikakauteen. Elokuvan keskiössä on William Castlen mieleentuova tuottajaguru Lawrence Woolsey (John Goodman), jonka eksploitaatioelokuva Mant aiheuttaa väristyksiä mahdollisen maailmanlopun aattona. Oman värinsä Dantelle selvästi hyvin henkilökohtaiseen elokuvaan tuovat jatkuvat viittaukset 1950- ja 60-lukujen tieteis- ja kauhuelokuviin.

Kinopaniikki/Matinee, 1993

Taloudellisesti epäonninen Pienet soturit (Small Soldiers, 1998) oli eräänlainen kyynikon versio Toy Storysta (1995). Elokuva hyökkäsi viihteellisen pintansa alla kulutuskulttuuria ja militarismia vastaan, mikä sai elokuvakriitikko Jonathan Rosenbaumin ylistämään Pieniä sotureita Spielbergin Pelastakaa sotamies Ryania (Saving Private Ryan, 1998) älykkäämmäksi ja syvällisemmäksi teokseksi. Toisinajattelijat kokivat elokuvan tyhjänpäiväisenä, aggressiivisena ja hahmoiltaan puisevana sepitteenä.

Valkokangaselokuvien ohella Dante teki 90-luvulla pitkän päivätyön televisiotuotantojen parissa. Vuosina 1991-92 hän kehitteli komediallisen fantasiasarjan Eerie, Indiana, joka myönteisistä ennakkoarvioista huolimatta hyllytettiin parinkymmenen jakson jälkeen. Tätä seurasivat mm. väljä uusintafilmatisointi Tyttäret karkuteillä (Runaway Daughters, 1994) sekä kehuttu satiiri Rajat kiinni (The Second Civil War, 1997), jonka Dante ohjasi HBO:lle.

Kuten monille aikalaisilleen (John Carpenter, Walter Hill, John Landis, Robert Zemeckis) ei 2000-luku ole ollut Dantellekaan suotuisaa aikaa. Viimeisen vuosikymmenen aikana valkokangasohjauksia on ollut vain kaksi, joista kumpikaan ei kuulu tekijänsä parhaimpien töiden joukkoon. Looney Tunes: Taas kehissä (Looney Tunes: Back in Action (2003) syntyi Dantelle rakkaasta aiheesta (WB:n klassiset animaatiohahmot), mutta tuotantoprosessista tuli tyrmäävä. Ohjaajan käsistä keskeneräisenä levitykseen riistetty elokuva sai kohteliaan vastaanoton kriitikoilta, mutta osoittautui pannukakuksi lippuluukuilla. Juuri sen parempi ei valitettavasti ole heppoinen teinipelottelu The Hole (2009), jonka vähäinen levitys tuotti ohjaajalle painajaismaista epäonnea. Dante onkin viime vuosina ollut aktiivinen television (kauhusarjat Masters of Horror, 2005-2007, Splatter 2009-) ja dokumenttituotantojen (Corman's World: Exploits of a Hollywood Rebel, 2011) parissa.

Räikeästi aliarvostetun ja usein väärinymmärretyn ohjaajan elokuvissa toistuu sodan, avoimen militarismin ja piilevän paranoian läsnäolo. Piraijassa (Piranha, 1978) ongelmien lähteenä ovat armeijan Vietnamin sodan aikaiset kokeet, Gremlinsin (1984) isänmaallinen sotaveteraani (Dick Miller) nimittää työkoneensa ulkomaisia varaosia "gremlinseiksi", Pienessä suuressa seikkailussa (Innerspace, 1987) liikutaan sotateknologian kehityksen laitamilla, Pienissä sotureissa urbaani sodankäynti on pääosassa ja Kinopaniikissa kylmän sodan ja ydinaseiden painajaiset väijyvät taustalla. Kaikki tämä verhotaan usein huumorin ja satiirin taakse, kuten Gremlins 2:n Rambo-parodiassa.

Oman suolansa Danten vetovoimaiseen filmografiaan tuo elokuvasta toiseen toistuva näyttelijäensemble, jonka keskiössä häärivät Dick Miller, Robert Picardo, Wendy Schaal, Kevin McCarthy ja Henry Gibson.  Usein kieli poskessa roolinsa luikauttavat näyttelijät tuovat elokuviin kotoisan, jopa lämpimän humoristisen vaikutelman.

Suuren elokuvaentusiastin maineessa oleva ohjaajalegenda vieraili Sodankylän elokuvajuhlilla kesällä 2012 ja  hurmasi yleisön sydämellisen iloisella persoonallaan. Lukuisten masterclassien, festivaalivierailujen ja elokuva-alustusten ohella Dante on toiminut isäntänä Trailers from Hell -nimisellä verkkosivustolla, johon on koottu elokuvatrailereita mykkäkomedian ajalta aina 1980-luvun splatter-pätkiin saakka. Pitkään vireillä ollut Roger Corman -elämäkertaelokuva The Man with Kaleidoscope Eyes näkee toivottavasti lähivuosina päivänvalon.

"Joe Dante on kiertävän tivolin viimeinen taikuri, aikana jolloin ihmiset ovat kadottaneet uskonsa ihmeisiin ja menettäneet mielikuvituksensa, mutta hänen taikasauvansa tihkuu verta, koska 1900-luvun todelliset sadut ovat sotia" - Lauri Timonen (Filmihullu, 4/2012).

Lähteet:
Dome.fi / Haastattelussa Joe Dante, piirrettyjä rakastava Gremlins-ohjaaja. http://dome.fi/elokuvat/haastattelut/haastattelussa-joe-dante-piirrettyja-rakastava-gremlins-ohjaaja (päivitetty 16.7.2012, tarkistettu 16.9.2013)
Filmihullu 4/2012.
IMDB / Joe Dante. http://akas.imdb.com/name/nm0001102/?ref_=sr_1 (16.9.2013)
Senses of Cinema: Joe Dante. http://sensesofcinema.com/2003/great-directors/dante/Senses of Cinema: Dante (päivitetty 1.5.2003, tarkistettu 16.9.2013)
Wikipedia / Joe Dante. http://en.wikipedia.org/wiki/Joe_Dante (16.9.2013)

What's Up, Joe? - Danten vaellusvuodet osa 1/2

Yksi amerikkalaisen viihde-elokuvan kekseliäimpiä nimiä 1980-luvulla oli kiistatta Joe Dante (s. 1946). Nykyään charmantisti harmaantunut kulttiohjaaja nousi maailmanmaineeseen viimeistään Gremlinsin (Gremlins - Riiviöt, 1984) myötä, mutta ura elokuvan parissa alkoi jo 1960-luvun lopulla hyvin harvoin nähdyllä kompilaatioelokuvalla The Movie Orgy (1968). Alkuperäismitassaan peräti seitsemän tuntia kestävä filmiorgia syntyi yhteistyössä tuottaja Jon Davisonin (RoboCop, 1987) kanssa yhdistelemällä elokuvakatkelmia, trailerinpätkiä sekä aikansa televisiomainoksia. Modernin taiteen museoissa ja elokuvafestivaaleilla esitetty omalaatuinen leikkaa ja liimaa -filmikooste on elokuvaleikkauksen taidonnäyte, johon on viistolla huumorilla upotettu amerikkalaisen populaarikulttuurin ikonista kuvastoa, sodanvastaista kantaaottavuutta ja huonoa makua.

1970-luvulla Dante päätyi halpislegenda Roger Cormanin talliin moniosaajaksi. Pääasiassa trailerleikkaajan töillä itsensä elättänyt Dante ystävystyi toisen Corman-kasvatin, Allan Arkushin kanssa ja luomisvoiman tuloksena syntyi nopeasti valkokankaalle roiskaistu b-elokuva Hollywood Boulevard (1976). Metakerronnan vitseillä höystetty eksploitaatio kierrätti osuvasti Cormanin tuottamien elokuvien materiaalia ja tuotti hulppeat miljoona dollaria New World Picturesille.

Roskaelokuvan menestysreseptin löydyttyä Dante jatkoi uraansa riemukkaan kuppaisella Tappajahai (Jaws, 1975) irvailulla Piraija (Piranha, 1978), jonka eksploitaatioaromilla maustetun käsikirjoituksen kynäili sittemmin kulttuuri-intellektuelliksi nostettu John Sayles. Vuosikymmenen lopun Dante jatkoi vielä Cormanin tuotantojen nokkelana kokoonkursijana. Samaan aikaan Allan Arkush ohjasi Danten tarinan pohjalta teiniyleisölle suunnatun Ramones-kohelluksen Rock 'n' Roll High School (1979).

Danten läpimurto suuremman budjetin elokuviin tapahtui ihmissusielokuvan tyylilajia modernisoineella kauhuelokuvalla Ulvonta (The Howling, 1981), jonka mustasta komiikasta kiitellyn käsikirjoituksen naputtivat John Sayles ja Terence H. Winkless käyttäen Gary Brandnerin romaania (The Howling, 1977) väljästi tapahtumien pohjana. Suoraviivaisen juonen täytteeksi elokuvan ihmissusiestetiikan täydensi Rob Bottinin uraauurtaneet kauhutehosteet, joissa puremat ja avohaavat räjähtivät ensi kertaa valkokankaalle uskottavalla tavalla. Ulvonnan tehokkuus ei kuitenkaan rakennu liiaksi tekniikkaan, sillä Danten näkemyksellisessä ohjauksessa yhdistyivät herkullisella tavalla satiiri, kovan linjan kauhu sekä elokuva- ja kirjallisuusviittaukset. Ihmissuden hyökätessä Sepe Susi (Big Bad Wolf) pyydystää porsaita taustalla näkyvässä televisiossa, Allen Ginsbergin Howl! (Huuto) lepää työpöydällä ja roolihenkilöiden nimissä kumarretaan kauhukulttuurin ikoneille (Terry Fisher, Fred Francis, George Waggner). Ulvonnan menestyksen pohjalle rakentui loputtoman tuntuinen sarja jatko-osia, joilla ei ole tosin ollut enää mitään tekemistä Danten kanssa.

1980-luvun alussa Dante työllisti itseään ohjaamalla pari jaksoa lyhytikäiseksi jäänyttä Hei, me pamputetaan! (The Police Squad, 1982) -komediasarjaa, jonka kulttimaineen pohjalle rakennettiin Leslie Nielsenin filmitähteyteen singonneet Mies ja alaston ase -parodiat (The Naked Gun, 1988-94). Danten ura kuitenkin myös elokuvantekijänä oli kuitenkin nousemassa uusiin sfääreihin Steven Spielbergin ansiosta, joka oli tunnustautunut ohjaajan ihailijaksi. Spielberg kutsui Danten yhdeksi ohjaajaksi Hämäran rajamailla (Twilight Zone, 1959-64) -televisiosarjaan perustuvaan fantasia/tieteisantologiaan Hämärän pelottavat varjot (Twilight Zone - The Movie, 1983). Danten ekspressionismillä hurvitteleva episodi It's A Good Life soljui onnistuneesti Spielbergin, John Landisin ja George Millerin segmenttien keskelle. Myöhemmin Dante palasi hämärän rajamaille alkuperäistelevisiosarjan jatkoksi tehdyssä tv-sarjassa (Twilight Zone, 1985-89).

Yhteistyö Spielbergin kanssa jatkui kauhukomedialla Gremlins - Riiviöt, jolla Dante viimeistään loi maineensa viihdyttävien fantasiatarinoiden nokkelana visualisoijana. Gremlinsin taustalla oli Chris Columbuksen Spielbergille lähettämä käsikirjoitus, johon Dante lisäsi roimasti kauhuelementtejä ja amerikkalaiselle lähiöelämälle naljailua. Realistisena joulutarinana alkava mutta kääntyy nopeasti vinoutuneella komedialla herkuttelevaksi kauhuelokuvaksi. Dantelle tyypillisesti elokuva viljelee myös filmitriviaa (mm. Ihmemaa Oz/The Wizard of Oz, Kielletty planeetta/Forbidden Planet, E.T., Ihmeellinen on elämä/It's A Wonderful Life, Lumikki ja seitsemää kääpiötä/Snow White and the Seven Dwarfs) ripeämmin kuin katsoja ehtii tajuta. Käsityöläissankaruutta edustaa Chris Walaksen mielikuvituksekkaasti luomat nukke- ja marionettihahmot, joiden ilmeikkyydestä heijastuu tunteiden koko kirjo. Oman säväyksensä kokonaisuuteen tuo myös Danten hovisäveltäjä Jerry Goldsmith, jonka Gremlins-tunnussävelmä on genrensä kiistattomia klassikoita.

Gremlinsin myötä Danten omin erikoisala, "koko perheen" komediallinen kauhuelokuva sai taiteellisen kärkipisteen, vaikka sarjakuvamaisuuden ja tietoisen camp-hengen varjolla monet kriitikot sulkivat silmänsä Danten terävä-älyiseltä satiirilta. Elokuvan globaalimenestys avasi ohjaajalle ovet Hollywoodin isojen studioiden äärelle, mutta toi lopulta taakaksi omanlaisensa lokeroitumisen. Dante alkoi vahvana genreosaajana (kauhu, sci-fi, fantasia) joutua hallitsemiensa lajityyppien vangiksi.

Amerikkalaisen lähiöperheterrorin jälkeen Dante siirtyi urallaan "galaksien väliseen koko perheen hupiin" tieteisfantasialla Explorers - tutkimusmatkailijat (Explorers, 1985), jota työstettiin vauhdilla Gremlinsin menestyksen aallonharjalla. Danten itsensä mukaan studio riisti elokuvan levitykseen kesken leikkausprosessin. Kiiruhtaminen ei kannattanut, sillä lippuluukulla Explorers ei löytänyt yleisöä. Suurimpana syynä oli kuitenkin se, että elokuvan ensi-ilta ajoitettiin typerästi Live Aid -konserttiviikonlopulle. Lopputulos on kuitenkin mainettaan parempi, sillä Explorers on aidosti sympaattinen, vilpitön ja romanttinen ylistys lapsen mielikuvitukselle. Kerronnallisesti se on selvästi malttisempaa Dantea. Mukana on viihdyttäviä metavitsejä (Starkiller-elokuva ulkoilmanäytöksessä) ja elokuvaviittauksia (lapset käyvät Charles M. Jones high schoolia, lopun Peter Pan -tribuutti), onnistunut roolitus (nuoret Ethan Hawke ja River Phoenix), ripaus sodanvastaista kommentaaria sekä Jerry Goldsmithin onnistunut score. Vain elokuvan kiirehditty loppupuoli vesittää muuten ajatonta perhe-elokuvaa.

Tieteiskomedialla Pieni suuri seikkailu (Innerspace, 1987) Dante jatkoi tiimityötä Steven Spielbergin kanssa. Erikoistehoste-Oscarilla palkittu elokuva sai inspiraationsa Richard Fleischerin 60-lukulaisesta science fiction -sepitteestä Fantastinen matka (Fantastic Voyage, 1966). Ohjaajansa repertuaarin tuntien Pieni suuri seikkailu on poikkeuksellisen sovinnainen, suureen yleisöön vetoava vauhtikomedia, jonka kohellus käy hetkittäin rasittavaksi. Samalla se saattaa hyvinkin olla ohjaajansa filmografian ennalta-arvattavimpia elokuvia. Kelvollisista aineksista ja positiivisista aikalaiskriitikeistä huolimatta yleisö karttoi Martin Shortin ja Dennis Quaidin tähdittämää komediaa, eikä kaupallinen tulos tyydyttänyt Warneria. Elokuvan maine on kuitenkin noussut viimeisen neljännesvuosisadan aikana. Ehkä osin nostalgiasyistäkin.

Danten aktiivisimman kauden päätteeksi koitti paluu episodielokuvan äärelle. Sketsikokoelma Amazon Women on the Moon (1987, Suomessa videolevityksessä nimellä Riemurasia) oli tuhtia parodiaa myöhäisillan televisio-ohjelmistosta. Spoof-elokuvan segmenteistä vastasivat Danten ohella Carl Gottlieb, Peter Horton, Rober K. Weiss sekä John Landis, joka toimi myös episodielokuvan tuottajana. Saman aikakauden televisiotyötä, Spielberg-liitännäistä fantasiasarjaa Hämmästyttävät tarinat (Amazing Stories, 1985-87), Dante ohjasi kahden kummitustarinan verran vuonna 1986.

...Jatkoa seuraa!

Lähteet:
Alanen, Antti (2012): Elokuvantekijät. Otava, Helsinki.
Dome.fi / Haastattelussa Joe Dante, piirrettyjä rakastava Gremlins-ohjaaja. http://dome.fi/elokuvat/haastattelut/haastattelussa-joe-dante-piirrettyja-rakastava-gremlins-ohjaaja (päivitetty 16.7.2012, tarkistettu 16.9.2013)
Filmihullu 4/2012.
Hänninen, Harto; Latvanen, Marko (1996, 2. painos): Verikekkerit: kauhun käsikirja. Otava, Helsinki.
IMDB / Joe Dante. http://akas.imdb.com/name/nm0001102/?ref_=sr_1 (16.9.2013)
KAVA / Explorers - tutkimusmatkailijat. http://www.kava.fi/esitys/explorers-tutkimusmatkailijat/7754 (päivitetty 11.9.2013, tarkistettu 16.9.2013)
Senses of Cinema: Joe Dante. http://sensesofcinema.com/2003/great-directors/dante/Senses of Cinema: Dante (päivitetty 1.5.2003, tarkistettu 16.9.2013)
Wikipedia / Joe Dante. http://en.wikipedia.org/wiki/Joe_Dante (16.9.2013)