lauantai 21. helmikuuta 2009

Viola: Melancholydisco 2

Kymmenvuotista taivaltaan tänä vuonna juhlistava Viola julkaisi viime vuoden lopulla odotetun remix-levyn Melancholydisco 2 (lue arvio), josta kirjoitin levykritiikin Desibeliin. Tällä viikolla yhtye julkaisi myös päätöksen, jonka mukaan fyysisiä levyjulkaisuja ei enää nähdä, vaan surusilmäisen duon levytetty tuotanto on ladattavissa ilmaiseksi sivustolta http://www.violamusicclub.com/.

Ladatkaapa erityisesti levyt Tearcandy (2004) ja Anything Can Stop Us (2005), ja tiedätte tärkeimmän 2000-luvun sympaattisimmasta suomalaisyhtyeestä.

torstai 19. helmikuuta 2009

Être et avoir

Être et avoir
Nytpä tahdon olla mä / Att vara och ha / To Be And To Have

Ranska 2002. Tuotantoyhtiö: Canal+, CNDP Centre national de documentation pédagogique, Centre National de la Cinématographie – C.N.C., Gimages 4, Le Studio Canal+, Les Films d'Ici, Maïa Films, Arte France Cinéma. Tuottaja: Gilles Sandoz. Ohjaus: Nicolas Philibert. Kuvaus: Katell Djian, Laurent Didier, Nicolas Philibert ja Hugues Gemignani. Musiikki: Philippe Hersant. Muusikot: Alice Adler (piano), Nicolas Balderoux (klarinetti), Isabelle Veyrriex (viulu/sello). Leikkaus: Nicolas Philibert. Ääni: Julian Cloquet. Pääosissa: Georges Lopez (opettaja), Alizé (oppilas), Axel (oppilas), Guillaume (oppilas), Jessie, Johan, Johann. Helsingin ensiesitys: 23.1.2004, Tennispalatsi 7, maahantuoja: Cinema Mondo – DVD-julkaisu: Pan Vision Publishing Oy – tv-lähetyksiä: 4.9.2005 YLE TV1 [Ykkösdokumentti], 26.12.2005 YLE TV1, 5.10.2007 YleTeema. – VET: 107915 – S – 2900 m / 106 min

Nytpä tahdon olla mä kertoo pienessä ranskalaisessa kyläkoulussa sijaitsevasta koulusta, sen kolmestatoista oppilaasta sekä koulun ainoasta opettajasta, eläkeikää lähestyvästä Georges Lopezista. Elokuva seuraa heidän jokapäiväisiä touhujaan, vuoroin leikkejä, riitoja tai kertolaskun tuottamia ongelmia. Teoksen päähuomio keskittyy lasten oppimisen ja kasvamisen vaikeuteen. Keskeisimmäksi henkilöksi nousee opettaja Lopez, joka säilyttää kaikissa tilanteissa hiljaisen auktoriteettinsa lempeällä ja tasapuolisella kärsivällisyydellä. Hän kuuntelee apua tarvitsevia ja pyrkii kannustamaan lapsia. Opettajan keinot ratkaista arkisia erimielisyyksiä käyvät toisinaan myös rajallisiksi. Luokan anarkisti Jojo on veikeä vintiö, jonka keskittymiskyvyn puute on toivotonta saada aisoihin, olipa kyse sitten piirustehtävän kesken jättämisestä tai käsien pesusta. Silti hän puolessa vuodessa oppii riemastuttavasti käsittämään numeroiden suurenevan merkityksen seitsemästä miljooniin asti.

Ohjaaja Nicolas Philibert käyttää pitkiä otoksia ja runsaasti lähikuvia. Hän ei kuitenkaan sorru dokumenttielokuville tyypilliseen yleisön manipulointiin, vaan antaa antaa katsojien vetää omat johtopäätöksensä varttumisen ihmeestä pelkästään kuvien kautta. Hyväntahtoisen ja ihmisyyteen uskovan elokuvan mieleenpainuvimmassa kohtauksessa koko suku auttaa 10-vuotiasta Julienia tämän laskuopin tehtävissä.

Rane Aunimo koki (Uutispäivä Demari, 26.12.2005), että "viipyilevä dokumentti ei milloinkaan lässähdä uutteraa opettajaa ihainnoivaksi ylistyslauluksi tai pastoraalisten maisemien hyväksikäyttäjäksi. Päinvastoin elokuva viittaa syrjäisen yhteisön ongelmakenttään ja pohtii kuin varkain keskushenkilön ristiriitaisempiakin kasvatusmetodeja". Tarmo Poussu (IS, 23.1.2004) tiivisti, että "Nytpä tahdon olla mä on elokuva, jota ei kannata selittää suurin sanoin, sillä kaikki siinä on pientä, konkreettista ja arkista. Ja juuri siinä on sen voima."

Elokuva keräsi Ranskassa elokuvateattereihin yli kaksi miljoonaa katsojaa ja maan elokuvakriitikot äänestivät sen vuoden parhaaksi elokuvaksi. Myöhemmin tämä Euroopan parhaana dokumenttina palkittu teos menestyi kaupallisesti myös Pohjois-Amerikassa. Paljon puhuva on jo itsessään elokuvan alku, jossa kilpikonnat kulkevat hitaasti, mutta varmasti kohti määränpäätään, kuten kohti aikuisuutta varttuvat lapset.

Otto Suuronen (20.11.2007) mainittujen lähteiden mukaan, julkaistu Suomen elokuva-arkiston esitteenä.

perjantai 6. helmikuuta 2009

Pyhä Morrissey

Brittiläisen popin iki-ikoni Morrissey julkaisee ystävänpäivän kynnyksellä uuden albumin, Years of Refusal. Vaikka The Smiths -legendan sooloalbumit ovatkin olleet Vauxhall & I (1994) -levyn jälkeen enemmän tai vähemmän keskinkertaisia on uuden albumin odotuksessa yhä oma taikansa. Noin kolme vuotta sitten Mozzer esiintyi Helsingin Merikaapelihallissa, ja se herätti seuraavia ajatuksia...


Morrissey / The Boyfriends.
Merikaapelihalli, Helsinki. 4.4.2006

Niin todellakin, ajat ne ovat a-muuttuvaiset. Yhdeksän vuotta sitten Morrissey esiintyi puolityhjälle Helsingin jäähallille ponnettoman Maladjusted -levyn kiertueella, eikä tuntunut sytyttävän oikein ketään. Vuonna 2006 miehen uusi levy Ringleader of the Tormentors menee suoraan Suomen virallisen listan sijalle viisi ja Merikaapelihallin keikka myydään loppuun muutamassa minuutissa. Mikäs siinä, vuoden 2004 paluulevyn You Are the Quarryn jälkeen Mozzerin osakkeet ovat olleet kovassa nousussa. Uusi Ringleader of the Tormentors ei (ikävä kyllä) ole uusi Viva Hate tai edes Vauxhall & I, mutta peittoaa se kuitenkin monipuolisuudellaan edeltäjänsä.

Tiistai-iltana Merikaapelihallin eteen oli jo tunteja ennen keikkaa muodostunut tummanpuhuva jono pop-musiikin ystäviä, jotka muodostivat huulillaan uunituoreen levyn lyriikoita, jotta osaisivat laulaa iki-ikoninsa tahdissa. Jäätävän kevätsateen kurimuksessa ei ollut mukava odottaa ovien aukeamista, mutta alkoholi tuntui lämmittävän monen epävarman yksilön sisintä.
Lämmittelyaktina kuultiin lontoolaista The Boyfriendsia, joka ei liiemmin omaperäisyydellään loistanut. Yhtyeen soinnissa yhdisteltiin muodikasta postpostpunkia ja brittiläisen indierockin perinteitä. Vokalisti kuulosti Morrisseyn ja The Housemartins-aikaisen Paul Heatonin äpärälapselta.

Itse illan odotettu kuningas ja nykyinen Rooman keisari aloitti settinsä mainiolla First of the Gang to Die –poppiksella ja sai monen sydämen sulamaan jo ensimmäisten laulamiensa rivien aikana. Toisena kuultu Still Ill ei voinut jättää ketään kylmäksi, yksi The Smithsin parhaista kappaleista oli livenä todellista hunajaa ja kyynelkarkkia. Sen jälkeen Morrisseyn setti koostuikin pääasiassa kahden uusimman levyn kappaleista, joista suurin osa on vähintäänkin keskinkertaista materiaalia. Onneksi kuitenkin uuden levyn Life is A Pigsty kuultiin todella täyteläisenä liveversiona ja se pelasti paljon, onhan kyseinen kappale rehellisesti sanottuna parasta Mozzeria 12 vuoteen.

Settilistasta päätellen illan kuningasta ei pahemmin tänä päivänä kiinnosta esittää 1980-luvun lopun tai 90-luvun alun omaa tuotantoaan, sillä vanhin soolobiisi joka keikalla kuultiin oli vuoden 1995 paljon parjatun Southpaw Grammar –levyn mainio Reader Meet Author. Maladjustedilta kuultiin Trouble Loves Me, josta ei oikein kukaan yleisössä tuntunut innostuvan. The Smithsiä sentään kuultiin ehkä yllättävänkin avokätisesti, ja ilmoittihan Moz, että ”Past is another country, but it’s not bad”. How Soon is Now?, Girlfriend In A Coma ja viimeisenä encorena kuultu Last Night I Dreamt that Somebody Loved Me olivat varmasti monelle illan tärkeimpiä kappaleita.

Morrissey tuli ja näki, muttei voittanut. Setti jäi loppujen lopuksi vain 80 minuuttiseksi, mistä jäi pitkälti nälkäinen ja ristiriitainen olo. Silti, kyllä tämä kannatti kokea, sillä Mozzereita ei ole kuin yksi eikä tämä kaikkien melankoliaan taipuvaisten pop-musiikkimaanikoiden kotijumala ihan joka vuosi täällä korpimetsissä pyörähtele.