Äskettäin suomalaisen rock-lehdistön vuosien takainen aatelia Rumba ilmoitti siirtyvänsä syksyllä kuukausittain ilmestyväksi lehdeksi. Minun korvissani kyseinen tiedote kuulosti heti siltä, että lopun ajan merkit ovat rock-lehtipoloisella edessä. Pop-median alaisuudessa nykyään ilmestyvä Rumba on kokenut viimeisen vuosikymmenen aikana paljon sekä lehden graafiseen ilmeeseen että toimituksellisiin sisältöihin liittyviä muutoksia. Osa muutoksista on toki vienyt lehteä parempaan suuntaan, mutta lähinnä lehti on viime vuosina vajonnut yhä epäkiitollisemmille laduille. Artikkelit ovat lyhentyneet ja muuttuneet pitkälti keskittymishäiriöisiksi roiskaisuiksi, arvioiden sanamäärä on laskettu niin minimiin, että jäljelle on jäänyt suurimmalta osin vain torsoja, eikä lehti ole synnyttänyt kovin suuria muistijälkiä viime vuosina joitakin ansiokkaita kolumneja lukuun ottamatta. Lehteä on viime vuosina eniten vaivannut malttamattomuus tehdä harkittua rock-julkaisua. Pohdiskelevuutta, innostavuutta tai syväluotaavia haastatteluja, joita muistan vielä vuosituhannen alkupäivinä lehdestä lukeneeni, en ole enää lehdestä tavoittanut. Samuli Knuutin Poppelin varjossa -kolumnipalstaa on ollut rehellisesti sanottuna hillitön ikävä. Vaan ei Rumballa sentään niin huonosti ole mennyt kuin ennen niin kovin arvokkaalla Rytmillä, joka on Heta Hyttisen päätoimittajakauden aikana vajonnut täydelliseen mitättömyyteen muuttumalla populaarimusiikkia käsitelleestä lehdestä kaikenkarvaiseksi elokuva-, musiikki- ja mediailmiölehdeksi. Toisin sanoen lehti ei kerro tänä päivänä enää mistään, kun se pyrkii kertomaan kaikesta jotakin. Ei tulisi yllätyksenä jos jossain vaiheessa Rumba ja Rytmi fuusioituisivat. Mukaan voisi heittää tehosekoittimeen vielä elokuvalehtien hömppäpuolen edustajan, Episodin.
Tampereelta kansakuntaamme jo 36 vuoden ajan ravistellut Soundi on oikeastaan pitänyt parhaiten pintansa, mitä tulee vanhan koulukunnan tilattaviin musiikkilehtiin. Vaikka lehden painoarvo raskasta rockia ja metallia kohtaan onkin turhan suuri (kuinka monta kertaa Children of Bodomista, Nightwishista ja Kotiteollisuudesta voi vuodessa kirjoittaa?), löytyy Soundista silti eniten luettavaa. Arviosivusto, joka on onneksi pysynyt vuosia komeassa laajuudessaan, on yhä kiinnostavaa luettavaa (kiitos Tero Alangolle!). Soundi pureutuu myös haastatteluissaan syvemmälle ja tarkastelee monesti musiikkialaa laajemmin kuin monet kollegansa. Vaan ehkäpä päätoimittajan vaihdos tekisi kuitenkin manselaisille hyvää, sillä harmillisen vähän edelleen Soundista löytää naistoimittajien tekstejä… jos niitä edes löytää?
Muinoin tuli myös luettua Aksentti-lehden musiikkiarvioita, jotka olivat varsin osuvia ja hyvin toimitettuja tekstejä silloin, kun Jukka Väänänen kuului vielä lehden toimituskuntaan. Liekö Aksenttiakaan on edes enää olemassa? Kirjastossa usein lukemani Pop-lehti on toki fanilehti, mutta parhaimmillaan se on mielenkiintoinen pureutuessaan spesifisti tiettyyn aikakauteen tai tyylisuuntaan.
Mitä meille siis jää? Ilmaisjakelulehtenä ilmestyvä Sue, jonka kolumnit ovat lehden parasta antia, mutta ennen kaikkea verkkolehdet, jotka vapaaehtoisvoimin toimivan NRGM:n (Nuorgam) myötä nousevat ehkä ensimmäistä kertaa oikeasti printtimedioiden ohi. Vasta viime viikolla lanseerattu nettisivusto avasi niin täyteläisellä ja monipuolisella lukupaketilla, että siinä kalpenivat välittömästi rinnalla kaikki muut yritteliäät pikkuwebzinet ja markkinavoimien puristuksissa kuolevat printtilehdet. Sivusto on ottanut vaikutteensa Pitchforkista (ja itseäni se muistutti myös loisteliaasta Slicing Up Eyeballsista, jota seuraan viikoittain), mutta suomalaisittain sivuston monipuolinen jatkuvaan tietovirtaan ja verkon mahdollisuuksia (mm. Spotify-playlistit, YouTube-linkit) osuvasti hyödyntävä lehti on ennen kokemattoman laadukas. Merkillepantavaa on myös se, että lehti ei keskity pelkästään tämän hetken artisteihin ja levyuutuuksiin, vaan sisällöstä löytyy kirjavaa tulkintaa menneisyydestä ja ihastuttavia pop-kuriositeetteja niin ulkomailta kuin kotimaasta.Ei pidä myöskään unohtaa 10 vuotta tänä vuonna täyttävää Desibeli.netiä, jonka toimituskuntaan olen itse kuulunut pian viisi vuotta. Rockiin keskittynyt verkkolehti on ehkä teknisesti junnannut jo pitkään paikoillaan, mutta julkaisun tekstisisällön rikkauden vuoksi soisi sivuston löytävän enemmän lukijoita. Rohkenisin väittää, että Desibeli.net saattaa hyvinkin olla eniten suomalaisia äänitteitä arvioiva musiikkimedia tällä hetkellä.
Mutta vielä siihen Nuorgamiin, erityisesti nämä jutut kannattaa lukea:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti