lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuoden 2016 parhaat elokuvat

Vuonna 2016 Suomessa teatteriensi-iltansa saaneista elokuvista parhaimmat olivat:

Aleksi Salmenperä: Jättiläinen
Pelottoman suoraviivaisesti suomalaiseen piilokorruptioon sukeltavassa Jättiläisessä tiivistyy suomalaista elokuvaosaamista. Vahvoista näyttelijäsuorituksista (Jani Volanen, Joonas Saartamo) ja Pekko Pesosen kiitettävästä käsikirjoituksesta muodostuu Aleksi Salmenperän osaavissa käsissä vaikuttava ja puhutteleva yhteiskunnallinen draama.

Alejandro G. Iñárritu: The Revenant
Klassisen elokuvakerronnan mestarillinen oppitunti. Naturalismia vaalivassa visuaalisuudessaan häikäisevä suoritus.

Juho Kuosmanen: Hymyilevä mies
Konstailemattomalla romantiikalla maustettu Hymyilevä mies on uuden suomalaisen elokuvantekijäsukupolven komea läpimurto. Inspiroiva ja hurmaava elokuva tavoittaa huimaavan taidokkaasti 1960-lukulaisen ajan hengen ja tunnelman. Elokuva, johon rakastui ensinäkemältä.

Fede Alvarez: Don't Breathe
Kauhuelokuvan ystävälle Fede Alvarezin Don't Breathe tarjosi vuoden intensiivisimmän parituntisen. Turhasta selittelystä riisuttu suljetun paikan pelottelu sai puristamaan teatteripenkkiä kauhusta kankeana.

Maren Ade: Toni Erdmann / Isäni Toni Erdmann
Absurdin naurun ja epäkonventionaalisen liikutuksen rajalla liikkunutta Toni Erdmannia voisi pitää vuoden yllättäjänä. Cannesista kansainväliseksi festivaalihitiksi ponnistaneesta saksalaiskomediasta on vaikea määritellä, mistä kyyneleet alkavat ja nauru loppuu.

Oona Airola ja Jarkko Lahti Juho Kuosmasen mestariteoksessa Hymyilevä mies, joka oli paitsi vuoden 2016 paras ensi-iltaelokuva, myös yksi kaikkien aikojen suomalaisista pitkän elokuvan debyyteistä. Vapise Mikko Niskasen Pojat (1962)!

EDIT (8.1.2019): 



Martin Zandvliet: Under Sandet / Land of Mine
Tulin vasta syksyllä 2018 nähneeksi tanskalaisen Land of Minen, joka kosketti syvästi ja jäi mielen syövereihin alivuokralaiseksi.

Vuoden ikimuistoisin (elokuva)elämys:
Saimaa-ilmiö (1981) Sodankylän elokuvajuhlilla, esilaulajana Ismo Alanko.
Kaurismäen veljesten rock-elokuva Saimaa-ilmiö esitettiin Sodankylän elokuvajuhlilla karaokenäytöksenä Ismo Alangon toimiessa esilaulajana. Tunnelma oli kohdallaan, kun 1500-päinen yleisö tempaisi spontaanisti laulamaan Päivänsädettä ja menninkäistä Safka Pekkosen instrumentaalisäestyksen pohjalta. Alanko aisti herkän tilanteen hyvin ja johti mittavaa taustaorkesteria karismaattisesti. Hetki oli taatusti ainutlaatuinen ja ensimmäinen (ja ehkä viimeinenkin) kerta, kun itse huomasin kyynelehtiväni Saimaa-ilmiötä katsoessa. Toinen varsin ikimuistoinen hetki koettiin elokuvan loppukliimaksissa, jossa Juice Leskisen johdolla Tuuliajolla-ryhmä lauloi valkokankaalla Maamme-laulua. Yleisö oli valkokangasväkeä huomattavasti kovaäänisempi laulaen sydämensä kyllyydestä. Ikimuistoisia hetkiä, joita voi kokea vain Sodankylässä.

Bubblin' Under:
Ben & Chris Blaine: Nina Forever
Päällisin puolin kuoloromanttiselta kauhukomedialta näyttävän Nina Foreverin pinnan alta löytyy monitulkintainen elokuva surun ja menetyksen käsittelystä. Teos yltää aidosti eroottiseksi ihastuttavien päähenkilöidensä kautta ja jättää mietittävää pitkäksi aikaa. Blainen veljesten hienosti rytmitetyssä debyyttiohjauksessa on tulevan kulttisuosikin ainekset. Elokuva nähtiin Suomessa ainoastaan Night Visions ja Espoo Ciné -elokuvafestivaaleilla.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Lyhyesti kerran kuussa: Menestyksen salaisuus

Joulukuun näytös ”Menestyksen salaisuus” esittelee suomalaisen lyhytelokuvan merkittävimmät festivaalimenestyjät vuosilta 2015-2016. Elokuvat esitetään Katajanokalla, tunnelmallisessa SES Auditorio Oy:n Kino K-13 -elokuvateatterissa (kanavakatu 12). 

Menestyksen salaisuus
Lauantaina 17.12.2016 klo 15 - 17
Miia Tervon komedia Pieniä kömpelöitä hellyydenosoituksia on ollut yksi päättyvän vuoden palkituimpia suomalaisia lyhytelokuvia. 

Kuuntele / Listen (draama, 2014) 13 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Rungano Nyoni & Hamy Ramezan
Maahanmuuttajan yritys tehdä valitus tanskalaisella poliisiasemalla saa erikoisia piirteitä, kun paikalle tuotu tulkki ei halua kertoa kaikkia naisen kertomia asioita.

BabyBox (animaatio, 2014) 9 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Katariina Lillqvist
Nuori katusoittaja Baro lapsineen taistelee ohikulkijoiden suosiosta vanhan kaupungin tulennielijöiden, kerjäläisten ja kaupustelijoiden seassa.

Pieniä kömpelöitä hellyydenosoituksia / Clumsy Little Acts of Tenderness (komedia, 2015) 9 min
Ohjaus: Miia Tervo
Käsikirjoitus: Laura Immonen & Miia Tervo
Isä haluaa osoittaa tyttärelleen rakkauttaan viemällä tämän autopesuun mutta joutuukin Prismaan loputtoman pitkälle terveyssidehyllylle.

Pipopingviini / The Red Herring (animaatio, 2015) 7 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Leevi Lemmetty
Eräänä aurinkoisena päivänä elämäänsä tyytyväinen Pipopingviini istuu pilkillä Etelänavalla. Pingviinilauma kärkkyy herkeämättä kaloja, kunnes horisonttiin ilmestyy epäilyttävän näköinen tyyppi.

Tuolla puolen / Reunion (draama/musiikki, 2015) 15 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Janne Reinikainen & Iddo Soskolne
Tuolla puolen kertoo 12-vuotiaasta Anjasta, joka saattaa kotikaupunkinsa kuolleita tuonpuoleiseen lohduttaen heitä samalla hymyllään ja lempimusiikillaan. Eniten Anja odottaa kuitenkin sitä päivää, jolloin hänen veljensä kuolee, ja he voivat vihdoin kohdata.

Madonreikä / Wormhole (animaatio, 2016) 13 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Turun Anikistit
Wien 1914. Sotaveteraani Otto löytää madonreiän toiseen ulottuvuuteen. Kokemus saa raunioiksi sekä hänen mielenterveytensä, että suhteensa Emmaan. Samalla kun Otto hakee apua Freudilta, löytää myös Emma lohtua tämän sohvalta.

Fantasia / Fantasy (komedia, 2016) 10 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Teemu Nikki
Perunan syöntiin kyllästynyt maalaispoika haluaa sivistää vanhempiaan italialaisella ruualla. Mopolla suoritettu pizzanhakureissu vaan ei mene ihan suunnitelmien mukaan.

Vapaa pääsy! Näytöksen ikäraja 16.

Elokuvat esitetään englanninkielisin tekstein.

Näytökset on kuratoinut elokuvasäätiön kulttuuriviennin suunnittelija Otto Suuronen.

Tapahtuman järjestävät Suomen elokuvasäätiö ja SES Auditorio Oy Kino K-13.

Lisätietoja:
Riitta Haapiainen, SES Auditorio Oy Kino K-13
puh. (09) 6220 3027
auditorio(at)ses.fi

Otto Suuronen, Suomen elokuvasäätiö
puh. (09) 6220 3019
otto.suuronen(at)ses.fi

Kevään Lyhyesti kerran kuussa -näytökset:
15.1. SISKOT JA VELJET
12.2. RAKKAUDESTA
19.3. ANIMOITUJA UNELMIA
9.4. RISTO JARVA -PALKITTUJA