Toisen poikkeusvuoden parhaat elokuvat

Kirjoittaessani tätä yhteenvetoa vuoden viimeisenä päivänä (31.12.2021) ovat elokuvateatterit jälleen aluehallintovirastojen murheellisella päätöksellä kiinni maailmanlaajuisen koronapandemian vuoksi ainakin pääkaupunkiseudulla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla. Ottamatta sen enempää kantaa koronatilanteeseen (paitsi, että joka ikinen nyt koronarokotuksiin! Tämä on käsky!) tai rajoitusten mielekkyyteen, totean vain, että aluehallintovirastojen toivoisi noudattavan hallituksen ohjeistusta yleisötilaisuuksien järjestämiseen. Aluehallintovirastojen nykyinen, ankarimman tulkinnan kautta tehtävä linjaus heittää romukoppaan niin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen riskipotentiaalin arviointitaulukon, eri alojen tasavertaisen kohtelun, koronapassin kuin kulttuurialan toimijoille annetut lupaukset. Erityisen harmilliseksi tilanteen tekee elokuva-alan kannalta se, että joulun aika pitkine pyhineen on vuoden tärkein sesonki. Nyt tuo vuoden merkittävin elokuvissakäynnin ajanjakso hyödyttää jälleen enemmän kotisohville ihmiset passivoineita suoratoistojättejä.

Melankolisesta tunnelmasta huolimatta tässä blogikynäilyssä katse kääntyy kuitenkin päättyvään vuoteen ja sen hienoihin elokuvaelämyksiin. Elokuvavuosi 2021 alkoi kohdallani Yorgos Lanthimoksen kulmikkaalla epookilla The Favourite (2018) ja päättyi Renny Harlinin toimintaelokuvaan The Long Kiss Goodnight (1996). Katsoin poikkeusvuonna 2021 kaikkiaan 385 elokuvaa, joista 222 pitkää elokuvaa. Elokuvateattereissa tuli nähtyä koronarajoituksista ja virtuaalivirtaan hukkuneista elokuvafestivaaleista huolimatta 115 elokuvaa (lyhytelokuvat omiksi yksiköikseen laskettuna) eli 30 % kaikista. Vertailun vuoksi pandemiaa edeltäneenä vuonna 2019 elokuvateatterissa nähtyjen elokuvien osuus oli peräti 60 %. Elokuvamäärällisesti tutuimmat elokuvateatterit olivat Suomen elokuvasäätiön Kino K13 (leipätyön puitteissa), Kino Tapiola (Espoo Cinén ansiosta), Helsingin Bio Rex (festivaalien ansiota sekin) sekä Finnkinon Itis. 

Elokuvateattereiden jälkeen katseluolosuhteissa toiseksi vahvinta linjaa pitää sitkeästi tallenneformaatti, sillä tulin katsoneeksi DVD:ltä, blu-ray:lta ja 4K Ultra HD -levyiltä kaikkiaan 108 elokuvaa (eli 28 % kaikista). Suoratoistopalveluista käytetyimmät olivat kohdallani Vimeo, Netflix, Disney+ ja Yle Areena. Vuoden 2021 odotetuimmista ensi-illoista kirjoitin erillisen blogimerkinnän huhtikuun loppupuolella.

Parhaat elokuvat, jotka ensikatselin toisena COVID-19-poikkeusvuonna 2021:

[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/ensikatselun esitysformaatti/esityspaikka]

The Father [Isä] (Florian Zeller, 2020) - DCP, Tennispalatsi

Iso poika [Big Boy] (Mia Halme, 2008) - DCP, Suomalaisen elokuvan festivaali

Submarino (Thomas Vinterberg, 2010) - DVD

Hei Hei Tornio [Goodbye Tornio] (Emilia Hernesniemi, 2021) - Vimeo

The Man Who Laughs [Nauruihminen] (Paul Leni, 1928) - DCP, Night Visions

Sound of Metal (Darius Marder, 2019) - DCP, Kino Engel

Busanhaeng [Train to Busan/Juna Busaniin] (Sang-ho Yeon, 2016) - DVD

Druk [Yhdet vielä] (Thomas Vinterberg, 2020) - DCP, Bio Rex Sveitsi

Quo vadis, Aida? (Jasmila Zbanic, 2020) - DCP, Rakkautta & Anarkiaa - Helsinki International Film Festival

Hytti nro 6 [Compartment Number 6] (Juho Kuosmanen, 2021) - Vimeo

If Anything Happens I Love You (Michael Govier & Will McCormack, 2020) - Netflix

Pieces of a Woman (Kornél Mundruczó, 2020) - Netflix

Gone Girl (David Fincher, 2014) - Sub

Bergman Island (Mia Hansen-Løve, 2021) - DCP, Rakkautta & Anarkiaa - Helsinki International Film Festival

Revenge (Coralie Fargeat, 2017) - blu-ray

Woodstock 99: Peace, Love, and Rage (Garret Price, 2021) - HBO Nordic

Kollektivet [Kommuuni] (Thomas Vinterberg, 2016) - DVD

West Side Story (Steven Spielberg, 2021) - DCP, Joutsan Kino

Donner - privat (John Webster, 2021) - Yle Areena

Suodji (Marja Helander, 2020) - Festhome TV, Tampere Film Festival

Vuoden elokuvateatterikokemus: Florian Zellerin Isä (The Father, 2020)

Pinnan alta:

489 Years [489 vuotta] (Hayoun Kwon, 2016) - Helsinki Biennaali

Lauluja rakkaudesta [Still Into You] (Anu Kuivalainen, 2020) - Yle Areena

Benedetta (Paul Verhoeven, 2021) - DCP, Cinema Orion

The Ghost of Peter Sellers [Peter Sellersin haamu] (Peter Medak, 2018) - Yle Areena

Lakana [The Blanket] (Teppo Airaksinen, 2021) - Vimeo 

Kunniamaininta sarjamaailman puolelta:

The Virtues (Shane Meadows, 2019) - DVD

Näkemiin 2021, kuulemiin 2022.

Poikkeusaikojen jälkeen eli mitä elokuvia odotan näkeväni valkokankaalla...

Elokuvateatterit ovat (muiden kulttuurilaitosten ohella) eläneet poikkeusaikaa jo reilun vuoden. Niinpä elokuvateatteriensi-illat ovat erityisesti tämän vuoden (2021) puolella olleet vain harvojen etuoikeus. Suomalaisilla valkokankailla vuoden ensimmäisen ensi-iltansa sai helmikuun lopulla Robert Zemeckisin ohjaama Roald Dahl -filmatisointi Kuka pelkää noitia (The Witches, 2020). Forrest Gumpilla (1994) Oscar-palkitun Zemeckisin fantasiaelokuvan jälkeen ensi-iltansa on saanut toistaiseksi vain toimintaelokuva The Marksman (2021), animaatioelokuva Raya ja viimeinen lohikäärme (Raya and the Last Dragon, 2021) sekä kuusi Oscar-ehdokkuutta kerännyt Chloé Zhaon Nomadland (2020). Kun ennakkonäytöksissä pyörineitä tulevia ensi-iltoja ei lasketa mukaan kotimaisista elokuvista virallisen ensi-iltansa on tänä vuonna saanut vain Sami Pöyryn indie-elokuva Punainen kohina.

Suuri yleisö odottaa yhä uutta James Bond -elokuvaa (No Time to Die) kuin Jeesuksen uutta tulemista. Joku on pidättänyt hengitystä Top Gunin (1986) jatko-osankin (Top Gun: Maverick) suhteen jo pidemmän aikaa. Minä sen sijaan odotan näitä...     

Hytti nro 6

Juho Kuosmasen edellinen elokuva, konstailemattomalla romantiikalla maustettu Hymyilevä mies (2016) oli uuden suomalaisen elokuvantekijäsukupolven komea läpimurto. Inspiroiva ja hurmaava ohjaustyö tavoitti huimaavan taidokkaasti 1960-lukulaisen ajan hengen ja tunnelman. Cannesissa palkittu elokuva oli yksinkertaisesti teos, johon rakastui ensinäkemältä. Kuosmasen tuleva uutuus, Rosa Liksomin romaanin pohjautuva Hytti nro 6 on erään suomalaisen opiskelijan kasvukertomus, mutta itse elokuvantekokin on ollut jo melkoinen tarina itsessään. Venäjällä ankarissa olosuhteissa kuvattu elokuva tallennettiin Hymyilevän miehen tavoin filmille, mikä aiheuttikin salakuljetusoperaation, sillä Venäjältä ei lain mukaan saa viedä filmejä ulkomaille. Salakuljetut filmirullat päätyivät koronan myötä kehitettäväksi Belgiaan, jonka jälkeen elokuvan jälkityöt alkoivat.

Ensi-ilta loppuvuodesta 2021?

Benedetta

Hollannin ikuinen kapinallinen, kontroversaali hämmentäjä Paul Verhoeven on jo päälle 80-vuotias, mutta luovuus kukkii yhä. Miehen 16. pitkä teatterielokuva kertoo italialaisesta nunnasta, Benedetta Carlinista (1591-1661). Salaperäinen mystikko nunna näki visioita, joista tuli taakka, kun ne kertoivat miehistä, jotka yrittivät tappaa hänet. Syyksi epäiltiin demoneja. Verhoevenin tulevan elokuvan teemat ovat tuttuja hänen filmografiastaan: seksi, seksuaalisuus ja uskonto. 

Maailmanensi-ilta Cannesissa heinäkuussa 2021? 

Pahanhautoja

Suomalainen kauhuelokuva on yhä (valitettavan) harvinainen lajityyppi. Nyt tähän harvalukuiseen joukkoon liittyy ohjaaja Hanna Bergholm esikoispitkällä elokuvallaan Pahanhautoja, joka on tarina kiltistä tytöstä, joka näennäisesti täydellisen perhe-elämän haavoittamana hautoo linnunmunasta itselleen kaksoisolennon. Kansainvälisen kiinnostuksen herättäneen elokuvan on kirjoittanut Helsinki Mansplaining Massacre -lyhytelokuvalla hurmannut Ilja Rautsi.

Ensi-ilta mahdollisesti loppuvuodesta 2021?

Nimetön Antisotaelokuva (oletettavasti työnimi)

Dokumentaristi/kirjailija Ville Suhonen voitti ansaitusti parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinnon loisteliaalla Ompelijattarella (2015), joka keskittyi maanpetoksesta kuolemaan tuomitun Martta Koskisen elämäntarinaan. Suhosen pian valmistuva uusi dokumenttielokuva käsittelee tunnetuinta suomalaista aseistakieltäytyjää Arndt Pekurista, joka viime kädessä taisteli pasifismin puolesta omaan ennenaikaiseen kuolemaansa saakka. Pekurinen teloitettiin jatkosodan aikana Suomussalmen rintamalla. Oletettavaa on, että "Nimetön Antisotaelokuva" jatkaa Ompelijattaresta ja varhaisemmasta Jäämarssi - Suomen matkaopas 1941-42 (2011) -elokuvista tuttua dramatisoidun dokumentaarin tyyliä.

Ensi-ilta loppuvuodesta 2021?

A Quiet Place Part II / Hiljainen paikka, osa 2

Tiedetään, kauhuelokuvien jatko-osat vesittyvät usein... mutta John Krasinskin ohjaama Hiljainen paikka (A Quiet Place, 2018) oli yksi ilmestymisvuotensa yllättäjistä. Piinaavan jännittävä kauhuelokuva luotti hiljaisuuden voimaan ja sai katsojan puristamaan elokuvateatterin penkkiä tiukemmin kuin aikoihin. Jatko-osassa Abbottin perheen on kohdattava ulkomaailman vaarat ja jatkettava selviytymistaisteluaan. Suunnatessa pakon edetessä kohti tuntematonta he huomaavat, että äänen perusteella metsästävät hirviöt eivät ole ainoa uhka hiekkaisen polun tuolla puolen. Emily Blunt vahvassa pääroolissa.

Suomen ensi-ilta näillä näkymin 28.5.2021

West Side Story

Rehellisyyden nimissä en ole odottanut uutta Spielbergiä sitten neljännen Indiana Jonesin täystyrmäyksen, mutta tämän klassisen Romeo & Julia -musikaalimukaelman uusintafilmatisointi kiinnostaa. Robert Wisen ja Jerome Robbinsin ohjaama alkuperäisfilmatisointi (1961) kolahti parikymppisenä.

Maailmanensi-ilta 9.12.2021

Uutta Verhoevenia, Benedetta.

Poikkeusvuoden parhaat elokuvat

Kirjoittaessani tätä yhteenvetoa vuoden viimeisenä päivänä (31.12.2020) ovat elokuvateatterit murheellisesti jälleen laajalti kiinni maailmanlaajuisen koronapandemian vuoksi. Alkusyksystä näytti jo elokuvateattereiden, elokuvafestivaalien ja ylipäänsä valkokangasolosuhteissa esitettävän elokuvalevityksen suhteen valoisammalta, mutta koronakaamos vei toiveet mennessään. 

Elokuva-alan (siinä missä koko kulttuurialan) tilanne näyttää huolestuttavalta ja mikä pahinta, tulevaisuus on täysin sumun peitossa. Koronarokotteiden jakaminen on aloitettu viime päivinä hoitohenkilöstölle jo Suomesssakin, mutta koronarajoitusten ollessa näin tiukat, ei elokuvateattereihin ole suurimmissa asutuskeskuksissa mitään asiaa ennen tammikuun puolta väliä. Se on musertavaa ja tuntuukin siltä kuin kehosta puuttuisi yksi raaja, kun ei ole pääsyä tunteiden temppeleihin, elokuvateattereihin, elävän musiikin äärelle, rock-klubeille tai teatterin ilmaisuvoiman kiihdyttäväksi. E l ä v ä n ä.

Päättyvä elokuvavuosi alkoi kohdallani Markus Lehmusruusun koko perheen elokuvalla Risto Räppääjä ja pullistelija (2019) ja päättyi Hilary Audusin tunteikkaaseen lyhytanimaatioon Lumiukko ja lumikoira (The Snowman and the Snowdog, 2012). Katsoin poikkeusvuonna 2020 kaikkiaan 345 elokuvaa, joista 221 pitkää elokuvaa. Elokuvateattereissa tuli nähtyä koronarajoituksista ja peruuntuneista (tai virtuaalivirtaan hukkuneista) elokuvafestivaaleista johtuen vain 118 elokuvaa (lyhytelokuvat omiksi yksiköikseen laskettuna) eli 34 % kaikista. Vertailun vuoksi vuonna 2019 elokuvateatterissa nähtyjen elokuvien osuus oli peräti 60 %. Elokuvamäärällisesti tutuimmat elokuvateatterit kotimaassa olivat Tampereen Plevna (Tampereen elokuvajuhlien ansiosta), Suomen elokuvasäätiön Kino K-13 (leipätyön puitteissa) sekä Kino Tapiola (Espoo Cinén ansiosta). Vuoden katseluolosuhdevoittajaksi selviytyi kuitenkin vuosien tauon jälkeen tallenneformaatti, sillä tulin katsoneeksi DVD:ltä ja blu-ray:lta kaikkiaan 126 elokuvaa (eli 37 % kaikista). Kymmeneltä eri suoratoistopalveluksi laskettavalta alustalta (joista käytetyimmät olivat kohdallani Vimeo, Yle Areena, Netflix ja ehkä yllättäen, YouTube) katsoin 88 elokuvaa (eli 26 % kaikista). Poikkeusolojen cinefiliasta kirjoitin myös erillisen blogimerkinnän syyskuun loppupuolella.

Vuoden parhaiden elokuvien listaaminen oli ehkä vaikeampaa kuin koskaan johtuen elokuvalevityksen vaikeasta tilanteesta globaalin pandemian keskellä. Alla kuitenkin poikkeusvuoden mieleenpainuvimmat elokuvakokemukset.

Parhaat elokuvat, jotka ensikatselin poikkeusvuonna 2020:

[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/esitysformaatti/esityspaikka]

Turist [Turisti] (Ruben Östlund, 2014) - DVD

Neiti Aika [Lady Time] (Elina Talvensaari, 2019) - DCP, Tampere Film Festival

Kramer vs. Kramer [Kramer vastaan Kramer] (Robert Benton, 1979) - Netflix

Diego Maradona (Asif Kapadia, 2019) - Yle Areena
1917 [Taistelulähetit - 1917] (Sam Mendes, 2019) - DCP, Itis

Der goldene Handschuh [Kultainen hansikas] (Fatih Akin, 2019) - DVD

Gisaengchung [Parasite] (Bong Joon Ho, 2019) - DCP, Tennispalatsi

Dinosaurus (Veikko Aaltonen, 2021) - Vimeo

The VVitch: A New-England Folktale (Robert Eggers, 2015) - Blu-ray

Mustang (Deniz Gamze Ergüven, 2015) - Yle Areena

Long Weekend (Colin Eggleston, 1978) - Blu-ray

The Last House on the Left (Wes Craven, 1972) - DVD

Funny Games (Michael Haneke, 1997) - DVD

Bring Me the Head of Alfredo Garcia [Tuokaa Alfredo Garcian pää] (Sam Peckinpah, 1974) - Blu-ray

Les diaboliques [Pirulliset] (Henri-Georges Clouzot, 1955) - Cinema Orion

Taking Off [Taking Off - otetaan hatkat/Otetaan hatkat] (Milos Forman, 1971) - DVD

Earthlings (Shaun Monson, 2005) - Vimeo

The Beguiled [Korpraali McB/Korpraali John McB] (Don Siegel, 1971) - Blu-ray

The Taking of Pelham One Two Three [Pelham 1-2-3 kaapattu] (Joseph Sargent, 1974) - Yle Teema

Forushande [The Salesman/Kauppamatkustaja] (Asghar Farhadi, 2016) - Yle Areena

Ruben Östlundin Turisti (Turist, 2014)

Pinnan alta:
Mystify: Michael Hutchence (Richard Lowenstein, 2019) - Yle Teema

The Party [Pahuksenmoiset pirskeet] (Blake Edwards, 1968) - DVD

1943 elokuu (Veikko Aaltonen, 1990) - Vimeo

Kubrick by Kubrick [Kubrick omin sanoin] (Gregory Monro, 2020) - Vimeo

Dronningen [Queen of Hearts] (May el-Toukhy, 2019) - Viaplay

Näkemiin 2020, kuulemiin 2021.

Post scriptum 3.3.2021: Tulin osallistuneeksi, jo kolmatta vuotta peräkkäin, myös cinefiili HT Nuotion kokoamaan parhaiden elokuvien vuosilistaan. Siellä listani näytti seuraavalta:

1. Top 10 (2020/2019)

I’m Thinking of Ending Things (Charlie Kaufman, 2020) – Netflix

Soul [Soul – sielun syövereissä] (Pete Docter & Kemp Powers, 2020) – Disney+

Kubrick by Kubrick [Kubrick omin sanoin] (Gregory Monro, 2020) – Vimeo

Badaren [Swimmer] (Jonatan Etzler, 2020) – George Conchon Theatre, Clermont-Ferrand (Clermont-Ferrand International Short Film Festival / Scandinavian Market Screenings)

Eden (Ulla Heikkilä, 2020) – DCP, Tennispalatsi

Neiti Aika (Elina Talvensaari, 2019) – DCP, Tampere Film Festival

Diego Maradona (Asif Kapadia, 2019) – Areena

1917 [Taistelulähetit – 1917] (Sam Mendes, 2019) – DCP, Itis

Der goldene Handschuh [Kultainen hansikas] (Fatih Akin, 2019) – DVD

Gisaengchung [Parasite] (Bong Junho, 2019) – DCP, Tennispalatsi

2. Top 10 (-2018):

Turist (Ruben Östlund, 2014) – DVD

Kramer vs. Kramer (Robert Benton, 1979) – Netflix

The VVitch: A New-England Folktale (Robert Eggers, 2015) – Blu-ray

Mustang (Deniz Gamze Ergüven, 2015) – Yle Areena

Long Weekend (Colin Eggleston, 1978) – Blu-ray

The Last House on the Left (Wes Craven, 1972) – DVD

Funny Games (Michael Haneke, 1997) – DVD

Bring Me the Head of Alfredo Garcia (Sam Peckinpah, 1974) – Blu-ray

Les diaboliques [Pirulliset] (Henri-Georges Clouzot, 1955) – Cinema Orion

Taking Off [Otetaan hatkat] (Milos Forman, 1971) – DVD

Poikkeusolojen cinefiliaa

Siitä on nyt päälle puoli vuotta, kun maailma muuttui koronaviruspandemian myötä. Maailmanlaajuinen pandemia iski Suomessakin sen verran väkevästi, että 17.3.-15.6.2020 välisenä aikana koettiin poikkeusolot, jota säädeltiin valmiuslailla. Poikkeusoloissa kansalaisten olohuoneet eli kirjastot ja tunteiden temppelit eli elokuvateatterit suljettiin siinä missä teatterit ja museotkin. Odotetusta musiikkifestivaalikesästä ei käytännössä jäänyt jäljelle kuin seitinohuet rippeet.

Nyt elokuvateatterit ovat olleet taas muutaman kuukauden auki ja ainakin kotimaiset elokuvafestivaalit (Night Visions, Espoo Ciné, Rakkautta & Anarkiaa) tuntuvat palautuvan kolhuja kokeneina jonkinlaiseen "uuteen todellisuuteen". Turvavälit, käsidesit ja kasvomaskit ovat elokuvateatterikävijöillekin arkea. Teattereihin ei ole valitettavasti palattu normaalilla tavalla: syitä on haettu turvattomuuden tunteesta ja isojen Hollywood-elokuvien vähäisyydestä (käytännössä Tenet on ainoana elokuvana vastannut tähän suuren yleisön blockbuster-kysyntään). Kotimaisen elokuvan suhteen ei ole ainakaan voinut monimuotoisuutta moittia: loppukesän ja syksyn aikana on nähty (ja nähdään) niin laadukasta dokumentaaria (Elina Talvensaaren Neiti Aika, Anu Kuivalaisen Lauluja rakkaudesta), raikkaiden debytanttiohjaajien esiinmarssia (Ulla Heikkilän Eden, Jenni Toivoniemen Seurapeli, Hamy Ramezanin Ensilumi) kuin pieteetillä tehtyä elämäkertaelokuvaa (Virpi Suutarin Aalto, Zaida Bergrothin Tove).

Vuoden paras kotimainen? Elina Talvensaaren dokumentaari Neiti Aika.

Tilanne elokuvateattereiden tulevaisuuden suhteen saa minut kuitenkin hermostuneeksi. Koronavirusepidemia ja siitä aiheutuneet rajoitustoimet ovat olleet suomalaisille elokuvateattereille ja sitä kautta kotimaiselle elokuva-alalle elokuvan yli satavuotisen historian raskain takaisku. Koskaan aikaisemmin elokuvateattereita ei ole jouduttu sulkemaan yhtä totaalisesti ja yhtä pitkäksi aikaa. Elokuvateatteriyritysten liikevaihto katkesi kuin veitsellä leikattuna maaliskuun puolivälissä, samoin elokuvalevittäjien julkaisemat uudet elokuvat peruuntuivat tai siirtyivät. Pahimmassa tapauksessa Covid-19 saattaa elokuvien katsomisen kulttuurin peruuttamattomaan muutokseen. 

Toki huolestuttavia aikoja on ollut liki elokuvataiteen koko olemassaolon ajan: 1950-luvulta alkaen uhka oli televisio, sitten 1980-luvulta kotivideot, vuosituhannen vaihteessa DVD kotiteatterijärjestelmineen ja tuoreimpana suoratoistopalvelut. Elokuvateatterit ovat, ihme kyllä, pitäneet pintansa ja jopa nostaneet suosiotaan viime vuosina. Toivonkin koko sydämestäni, että suoratoistopalveluidensa äärelle passivoituneet ihmiset löytäisivät ja uskaltautuisivat jatkossakin kollektiivisen elokuvaelämyksen äärelle, sillä valkokankaille elokuvat on tehty audiovisuaalisina kokonaisuuksina, eikä älypuhelimilta tai tableteilta katsottavaksi kuvavirraksi.

Cinema Orion, yhtäjaksoisessa teatterikäytössä maaliskuusta 1928 lähtien. 

Miten oma elokuvien kuluttamiseni on sitten muuttunut kuluneen puolen vuoden aikana? Hämmästyttävää kyllä, elokuvateattereiden suljettua ovensa aloin tehdä intohimoisempia matkoja tallennejulkaisujen äärelle kuin ehkäpä vuosikymmeneen. Innostuin alkukeväästä tutkimaan marginaalisia genrejä, kuten australialaista kauhu- ja eksploitaatioelokuvaa (Ozploitaatiota!) - ja näitä nimikkeitä oli turha odottaa löytävänsä Netflixistä tai Viaplaysta! Päädyinkin verkkokaupoille monien tallennelevittäjien talliin: Arrow Academy/Video, Criterion, Curzon Artificial Eye, Shout! Factory ja Second Sight tarjosivat minulle kevään edetessä kulttielokuvan löytöjä ja klassikkoelokuvien tuhdeilla lisämateriaaleilla varustettuja restaurointeja siihen tahtiin, että huomasin ostavani blu-ray-, DVD- ja 4K Ultra HD -levyjä enemmän kuin miesmuistiin (Huuto.netin loppuunmyytyjä aarteita unohtamatta!). Varhaista Cronenbergiä, De Palmaa, Polanskia, Peckinpahia ja Landisia (Schlock!), mutta niille vastavoimaksi Wong Kar-Wain In the Mood for Love (Fa yeung nin wa, 2000), Marguerita Durasin India Song (1974) ja Elem Klimovin pakahduttava Tule ja katso (Idi i smotri, 1985). 

Kulkutaudin tartunnan pelossa, tai ehkä paremminkin sosiaalisen elämän näivettymisen ja kulttuuritapahtumien kalenterista haihtumisen myötä, tunsin keväällä yksinäisyyttä. Tähän lääkkeeksi keksin juoksemisen lisäksi pyhiinvaellukset pääkaupunkiseudun elokuvakauppoihin ja antikvariaatteihin. Kevään vaihtuessa kesäksi tein taatusti enemmän retkiä elokuvakauppoihin kuin vuosikausiin. Pieni Leffakauppa ja Filmihullun Leffakauppa palauttivat minulle edes osan siitä tunteesta, miltä tuntui lapsena ja nuorena pyöriä elokuva- ja levykauppojen hyllyjen välissä ja laskea markkoja, mihin olisi tällä erää varaa. Saatoin kevään ja kesän aikana viettää tunteja Vaasankadun Pienessä Leffakaupassa ja imeä itseeni, melko kirjaimellisesti, tunteita ja tuoksuja. Annoin itselleni luvan heittäytyä trendejä piittaamattomasti tallenneformaattien iloihin, enkä välittänyt siitä, että seksikkäämpää olisi ollut jakaa sosiaalisessa mediassa suoratoistosarjojen katseluvinkkejä. Edellämainittu ajatus lisäsi ehkä yksinäisyyttä, mutta toisaalta vastavirtaan uidessa innostuin vilpittömästi eltaantuneen roskaelokuvankin äärelle, etsien niistä syitä ja seuraamuksia, mutta yhtä lailla vaikutuin vaikkapa ensi-iltakierroksella harmillisesti ohimenneestä Ruben Östlundin Turistista (Turist, 2014), joka oli avaamattomana DVD:nä maannut vuosia hyllyn pohjalla. Katsoin huhtikuussa päälle 40 pitkää elokuvaa, mikä on yhden kuukauden katseluennätys poikani syntymän (2014) jälkeen. 

Kevään ja kesän hankintoja.

Nostalgia on populaarikulttuurissa ehtymätön voima. Tuskin muuten alkuperäistä Star Wars -trilogiaa (1977-83) tai vastaavia myytäisiin uudelleen ja uudelleen päivittyvissä tallenneformaateissa. Itsekin olen hankkinut esimerkiksi Paluu tulevaisuuteen III:n (Back to the Future Part III, 1990) vuosikymmenten edetessä VHS:nä, DVD:nä ja blu-ray:nä. 4K UHD -levyä olisi tarjolla kuukauden päästä, vink vink! Uusimman suoratoistojätin, Disney+:n (ennakoitava) menestyskin pohjautuu nostalgiaan ja lapsuudesta kantautuviin mielikuviin.

Suoratoistovastaisuuteni saattaa olla keski-ikäistyvän dinosauruksen äreää karjahtelua, sillä tokihan esim. MUBI, Amazon Prime, Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ylläpitämä kotimaisen elokuvan tietokanta Elonet ja jopa YouTube (esim. venäläisen elokuvan suhteen) tarjoavat verkkotoisteisina vaihtoehtoja juuri näitä kaipaamiani kulttielokuvia ja klassikoita. Ehkä DVD:t ja blu-ray:t eivät (onneksi!) kohise kuin vinyylilevyt, mutta jokin myös elokuvatallenteiden puolella ajaa minut ihailemaan, näpräämään ja kääntelemään kansia sekä ennen kaikkea nauttimaan esim. Arrow'n julkaisujen ekstroista vaihtoehtoisine kansitaiteineen. Ne tuntuvat konkreettisemmin kulttuuriteoilta! Että tuolla maailmassa on vielä julkaisijoita, jotka katsovat, että esimerkiksi ansiokkaan ja syväluotaavaan elokuvaesseen voi julkaista tallenteen kylkiäisenä, olipa elokuva sitten ranskalaista uutta aaltoa tai vaikkapa Wes Cravenin pahamaineinen The Last House on the Left (1972).

...mutta mites ne tunteiden temppelit? Koska elokuvat ovat minulle paitsi harrastus, intohimo ja työ, olen käynyt elokuvateatterissa 28 elokuvan verran kesäkuun alun ja syyskuun 21. päivän välillä. Poikkeusolojen päätyttyä ensimmäinen (maksullinen) elokuvateatterinäytös oli WHS Teatteri Unionissa näkemäni Steve Oramin äärimmäinen brittikomedia Aaaaaaaah! (2015).

Lähde tuvasta, nauti elokuvasta! Kannattaa myös lukea, tai peräti ostaa (kulttuurilehdilläkään ei liian ruhtinaallisesti mene), uusin Filmihullu. Sieltä löydät todellisen poikkeusolojen oppaan, mitä katsoa ja mistä.