Herra vastaava tuottaja

On vaikea kuvitella millaista 1970-luvun jälkeinen amerikkalainen elokuva olisi ilman Steven Spielbergiä. Piti miehen viime vuosikymmenien elokuvista tai ei, on hänen vaikutuksensa elokuvan monelle eri saralle ollut mittaamaton. Paitsi aikansa merkittävimpien amerikkalaisten elokuvien ohjaajana, kuten Schindlerin lista (Schindler’s List, 1993), Kovat ratsastajat (The Sugarland Express, 1974), E.T. (E.T. - The Extra-Terrestrial, 1982) ja Kolmannen asteen yhteys (Close Encounters of the Third Kind, 1977), on Spielberg toiminut monipuolisena tuottajana jo uransa alkuvuosilta saakka. Jälkikäteen nähtynä miehen tuottajauran kiinnostavimpana ajankohtana avautuvat vuosien 1978-91 tuotannot, jolloin hän oli luomassa monia persoonallisia elokuvia, jotka ovat olennaisia piristysruiskeita 1980-luvun amerikkalaista elokuvaa tarkastellessa. Merkittävässä määrin Spielbergin kultainen kosketus vastaavan tuottajan roolissa sai aikaan myös sen, että elokuvista tuli lippuluukulla blockbustereita. Ehkä tästä syystä on helppo myös tehdä tuomio, että sitä mukaan, kun rahaa alkoi virrata ikkunoista ja ovista, löystyi tuottajan ote moniin astetta kepeämpiin Hollywood-elokuviin, joilla ei ollut sen koommin tekemistä kulttimaineen tai persoonallisuuden kanssa.

Spielbergin tuottajaura käynnistyi ystävänsä Robert Zemeckisin elokuvasta I Wanna Hold Your Hand vuonna 1978. Vaikka The Beatlesin kappaleesta nimensä ottanut nostalgiailoittelu osoittautuikin taloudellisesti flopiksi, ei tämä haitannut miesten yhteistyön jatkumista. Zemeckisin ohjauksessa valmistui satiiri Autohuijarit (Used Cars, 1980) ja seuraavana vuonna Michael Aptedin romanttinen kalkkuna Nimeni on Kotkis (Continental Divide, 1981). B-tuotantojen jälkeen Spielberg sai valmiiksi kauhuelokuvakäsikirjoituksen, jota hän oli työstänyt yhdessä Michael Graisin ja Mark Victorin kanssa. Tuotantoteknisestä sopimuksesta johtuen hän ei kuitenkaan voinut ohjata samaiseen käsikirjoitukseen pohjautunutta elokuvaa, joten kauhuelokuvaohjaajana mainetta niittänyt Tobe Hooper kutsuttiin paikalle. Lopputulos oli Poltergeist (1982), joka tuli kaupallisen ja taiteellisen menestyksen lisäksi noteeratuksi Oscar-gaalaa myöten.

Vuosien 1984-85 aikana Spielberg toimi vastaavana tuottajana kenties tuottajauransa parhaimmissa elokuvissa, Joe Danten hirtehisessä kauhuelokuvassa Gremlins – riiviöt (Gremlins, 1984) ja Robert Zemeckisin kasariklassikossa Paluu tulevaisuuteen (Back to the Future, 1985). Toimeliaan vuoden aikana Spielberg oli vielä tuottamassa oman tarinansa pohjalta Richard Donnerin toimintaseikkailua Arkajalat (Goonies, 1985) ja Barry Levinsonin tehostemysteeriä Pelon pyramit (Young Sherlock Holmes, 1985). Legendaarisen animaatioguru Don Bluthin ohjauksessa valmistunut animaatioelokuva Fievel matkalla Amerikkaan (An American Tail, 1986) oli Spielbergilta uusi aluevaltaus, johon myöhempi ura on yllättävänkin paljon nojannut.

Spielbergin lapsenmielisyys näkyi yhä vahvemmin seuraavissa tuotannoissa. Välitöiksi jäi Richard Benjaminin Rahareikä (The Money Pit, 1986) sekä vähälle huomiolle jäänyt Matthew Robbinsin tieteisfantasia 8. kadun ihme (*batteries not included, 1987). William Dearin Bigfoot ja Hendersonit (Harry and the Hendersons, 1987) oli tuotanto, josta vastaava tuottaja pyrki eroon seuratessaan tuotannon etenemistä. Yhteistyö mielikuvitusrikkaan Joe Danten kanssa jatkui onnistuneella tieteiskomedialla Pieni suuri seikkailu (Innerspace, 1987), kuten myös Don Bluthin kanssa animaatioklassikolla Maa aikojen alussa (The Land Before Time, 1988).

Poikkeuksellisen tiivis ohjaaja-tuottaja-yhteistyö jatkui myös Robert Zemeckisin kanssa. Ensin valmistui erikoistehosteilla höystetty animaation ja perinteisen näytelmäelokuvan rajoja ravistellut Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? (Who Framed Roger Rabbit, 1988), josta tuli yksi 1980-luvun lopun suurimmista kassamagneeteista. Zemeckisin johdolla tehtiin myös laadukkaat jatko-osat Paluu tulevaisuuteen II (Back to the Future, Part II, 1989) ja Paluu tulevaisuuteen III (Back to the Future, Part III, 1990).

Joe Danten saatua vapaat kädet Warner Brosilta Gremlins-elokuvan jatko-osaa varten, nähtiin Spielberg jälleen vastaavan tuottajan asemassa. Gremlins 2 - riiviöt: Uusi pesue (Gremlins 2: The New Batch, 1990) vei itsereflektiivisyydessään edeltäjänsä komiikan toiseen potenssiin ja tuloksena oli yhteiskunnallinen mediasatiiri kauhuparodisine mausteineen.

1990-luvun alussa Spielbergin mielenkiinto siirtyi enemmän omien ohjaustöidensä pariin ja toisaalta televisiolle tuotettavien animaatiosarjojen kehittelyyn. Pelkän tuottajan tehtävät jäivät vähemmälle, vaikkakin tuon ajan kiinnostavimpina tuotantoina esiin nousevat yhteistyöhankkeet mestariohjaajien kanssa, kuten monikansallinen Akira Kurosawan Unet (Dreams, 1990) ja Martin Scorsesen väkevä uudelleenfilmatisointi Cape Fear (1991). 90-luvun puolivälin jälkeen Spielberg toimi vastaavan tuottajan roolissa harvemmin, mutta poikkeuksellisen usein tuloksena oli vähintäänkin kaupallinen menestys (mm. Barry Sonnenfeldin tieteiskomedia Men in Black - miehet mustissa/Men in Black, 1997).

2000-luvun edetessä Spielbergin mielenkiinto tuottajana on siirtynyt pysyvästi televisiolle tuotettujen sarjaohjelmien (mm. "Taken" ja Taistelutoverit/Band of Brothers) pariin. Näiden rinnalla on valmistunut Rob Marshallin eeppinen draama Geishan muistelmat (Memoirs of a Geisha, 2005), Clint Eastwoodin kunnianhimoiset sotafilmatisoinnit Isiemme liput (Flags of Our Fathers, 2006) ja Kirjeitä Iwo Jimalta (Letters from Iwo Jima, 2006) sekä Michael Bayn yliampuvat Transformers-elokuvat (Transformers, 2007 ja Transformers 2 - kaatuneiden kosto/Transformers: Revenge of the Fallen, 2009). Kiitettävän harvoin kyse on ollut suoranaisesta laskelmoinnista. Kiinnostavaa on kuitenkin, että pahimpien pannukakkujen, kuten Jan de Bontin The Haunting - painajaistalo (1999) ja Ivan Reitmanin Evolution (2001), krediittitiedoista Spielberg on halunnut vetää nimensä pois nähtyään karmivan lopputuloksen.