Tihkusateen masentama puisto: All things must pass

tiistai 19. tammikuuta 2016

All things must pass - David Bowieta muistellen

"Hän oli yllättävien käänteiden mies, poikkitaiteellinen ja provosoiva. Vielä tärkeämpää oli se, että Bowie antoi musiikillaan äänen ulkopuolisille: omissa oloissaan viihtyville nuorille, huutosakeista pois heitetyille ja sukupuolestaan epävarmoille" - Ilkka Mattila David Bowiesta (HS 11.1.2016)

Miten kirjoittaa sellaisen ihmisen kuolemasta, jota ei koskaan henkilökohtaisesti tuntenut? Miten reagoida ns. julkisuuden henkilöihin kuolemaan suhteessa henkilökohtaisen elämän menetyksiin? Tällaisia ajatuksia on liikkui mielessä viime viikolla, kun suru-uutinen David Bowien (1947-2016) kuolemasta nousi otsikoihin ja sosiaalisen median ilmiöksi. Bowie merkitsi minulle taiteentekijänä sen verran paljon, että tuskin olen koskaan vastaavaa surua tuntenut sisälläni ns. julkisuuden henkilön poismenosta.

David Bowie lipui osaksi tietoisuuttaani 1990-luvun alkupuolella, kun rock-musiikki alkoi orastavasti kiinnostaa. Bowien 1970-luvun kimallevaiheen klassikot Ziggy Stardusteineen ja Starmanineen olivat luonnollinen lähtölaukaus, mutta yhtä vahvasti minua puhutteli vuosikymmenen puolivälissä ilmestynyt konseptilevy Outside (1995) ja drum'n'bass-vaikutteinen Earthling (1997). Kompromissiton Outside paljasti ilmestyessään jälleen yhden Bowien uudistuneista persoonista, taiteellisen, oudon ja elitistisen taiteilijan, joka korosti musiikin ulkopuolelta (mediataide, kuvataide) tulevia intressejään. Poikkitaiteellisuus antoi myös kriitikoille helpon maalitaulun, mutta tästä 48-vuotias, elämäänsä selvästi tyytyväinen Bowie ei välittänyt.

Ristiriitaisessa maineessa olevalla Outside-kiertueella Bowie esiintyi raskassointuisen Nine Inch Nailsin kanssa, joka oli The Downward Spiral -levyn (1994) myötä noussut marginaalisen industrialrockin kaupalliseksi menestyjäksi. Nine Inch Nailsin nihilistinen diskohelvetti ja Bowien vanhojen biisien rohkeat uudelleensovitukset aiheuttivat harmittoman Let's Dance -kauden (1983) ihailijoissa närästystä. Bowie oli päättänyt hätkähdyttää, eikä piitannut monien aikalaiskollegoidensa (Phil Collins, Rod Stewart) tavoin salonkikelpoisuudesta. Tämä Bowie oli valovuosien päässä 1980-luvun puolivälin ikävystyttävästä viihdetaiteilijasta.

Earthlingillä Bowie yhdisti ajalleen tyypillisesti junamaisesti eteneviä teknobiittejä ja ambient-tanssimusiikin kuplivaa rytmiikkaa. Levy julkaistiin Bowien 50-vuotisjuhlavuonna, joka huipentui heti alkuvuodesta 1997 New Yorkin Madison Square Gardenissa pidettyyn juhlakonserttiin. Lävistyksiin uudelleen viehättynyt, oranssissa pystytukassa ja viimeistellyn stailatuissa design-vaatteissa esiintynyt Bowie oli kutsunut juhlaansa pääasiassa nuoremman polven vaihtoehtotähtiä (Billy Corgan, David Grohl, Sonic Youth, Robert Smith), joiden kautta hän halusi korostaa katu-uskottavaa cooliuttaan, jonka oli uudelleen lunastanut.

Kotijumalien kokoontumisajot vuodelta 1997: Robert Smith ja David Bowie

Vuosituhannen vaihteessa, kun olin itse musiikillisissa mieltymyksissäni sukeltanut syvälle uuteen aaltoon ja uusromantiikkaan, Bowien vaikutus kuului - ja näkyi - kaikkialla.

Uskonnolliseen heräämiseen vertautuvan hurmoksen hetken koin, kun Bowien selittelemätön karisma imeytyi tajuntaan Hartwall Arenan ankeasta kiekkoluolasta - ja piippuhyllypaikoista - huolimatta. Tämä tapahtui lokakuussa 2003, ja seuraavan vuoden Provinssirockissa (2004) olimmekin siskoni ja silloisen tyttöystäväni kanssa kärkkymässä eturivinpaikkoja noin seitsemän tuntia ennen keikan alkua. Näihin aikoihin oma Bowie-entusiasmini oli sellaisissa sfääreissä, että mahdoin hetkittäin olla jopa sietämätöntä seuraa agitointitaipumuksineni. Levyt ja musiikki eivät pelkästään riittäneet, vaan käytännössä minun piti saada irti Bowiesta kaikki mahdollinen elämäkertakirjoja ahmien. Ja värjätä takatukka punaiseksi, kuinkas muuten kuin tribuuttina Ziggylle! Samalla Bowien kuunteleminen laajensi ja sivisti musiikillista tuntemustani huomaamattanikin. Hän on taatusti eniten musiikkimakuani laajentanein taiteilija.

Bowie oli rockin visionäärisin edelläkävijä ja sukupuoliroolien ravistaja, joka loihti luovien vuosikymmentensä aikana mestariteoksia niin teatraalisen glamrockin, kokeellisen avantgarden(popi)n, (kraut)rockin, folkin kuin peräti sinisilmäsoulinkin saralla. Hänen teostensa tunnelmat vaihtuivat pelkäämättömästi coolista viileydestä tanssilattian taikaan, katkeran suloisesta ironiasta ulkopuolisuuden ja lohduttomuuden tunteisiin. Ei ole liioiteltua sanoa, että Bowien merkitys sukupolvien välisten kuilujen ylittäjänä on populaarimusiikin historiassa ainutlaatuinen.