Olisiko Jari Halosen Aleksis Kiven elämä (2001) minun aution saaren elokuvani? Näin olen useimmiten ajatellut, kun joku on moisen visaisen kysymyksen esittänyt. Ainakin Halosen elokuva olisi nappivalinta, mikäli määritteenä käytetään yksittäisten katsomiskertojen määrää tai ensikatselun vaikuttavuutta. Näin elokuvan ensi-iltakierroksella peräti kahdesti, peräkkäisinä päivinä, eikä järisyttävän vaikutuksen tehnyt elokuva ole päästänyt otteestaan. Jari Haloselle Aleksis Kiven elämäkertaelokuvasta tuli lähes pakkomielle, jota hän valmisteli lopulta seitsemän vuotta. Tinkimätön tekijä ei antanut periksi, vaikka käsikirjoittajatoveritkin vaihtuivat viereltä. Halonen teki rutkasti taustatöitä perehtymällä Kiven kirjalliseen tuotantoon, päiväkirjamerkintöihin ja tutkimuskirjallisuuteen. Lopulta elokuvan kirjallisena päälähteenä toimi Veijo Meren kirjoittama, ilmestyessään kohua herättänyt Aleksis Stenvallin elämä (1973).
Aleksis Kiven elämä valmistui Jari Halosen (1962-) neljäntenä kokoillan elokuvana. Edellisissä ohjaustöissään hän oli kokeillut absurdia puskafarssia (Back to the USSR – Takaisin Ryssiin, 1992), suomalaisittain lähes uniikkia science-fiction -elokuvaa (Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma, 1995) sekä koomista vuodenaikasekoilua (Joulubileet, 1996). Halosen äärimmäisen omaleimaisista elokuvista on jokaisesta tullut pienen porukan kulttisuosikkeja.Aleksis Kiven elämä on nuoren neron kehityskertomus, jonka kolme näytöstä kuvaavat köyhän räätälin pojan kasvun suomalaisen kirjallisuuden puolestapuhujaksi ja sankariksi. Elokuva kattaa vuodet 1857-72, eli tarina keskittyy Kiven opiskeluvuosiin, taiteilijapersoonan kehitykseen sekä ennen kaikkea Seitsemän veljestä -romaanin (1870) luomisprosessin kuvaukseen. Pelkästä henkilökuvasta ei kuitenkaan ole kysymys, sillä Halonen ottaa väkevään käsittelyynsä myös 1800-luvun kielitaistelun, autonomian ajan politiikan, nälkävuodet ja suomalaisen teatterin synnyn.
Näyttelijäkaartin muodostaminen meinasi esituotantovaiheessa olla haasteellista. Nimipääosan esittäjä vaihtui pariinkin otteeseen, kunnes rooliin tuli teatterikorkeakoulussa opiskellut Marko Tiusanen, jonka raju heittäytyminen sai Haloselta varauksettoman tunnustuksen. Elokuvaa harjoiteltiin fyysisesti kahdeksan kuukautta ennen kuvausten aloittamista. Tiusasen suvereenin, joskin mielipiteitä jakaneen, pääosaroolin lisäksi pienet sivuroolit on miehitetty upeasti: Paavo Liski pyörähtää hahmonsa upeasti sisäistäneenä kauppiaana ja Veikko Sinisalo loistaa viimeisessä roolissaan Aleksiksen vähäeleisenä isänä, Eerikkinä. Ohjaaja itse repäisee viehättävän yliampuvalla roolillaan August Ahlqvistina. Elokuvan suuruutta tukee Tuomas Kantelisen romanttinen musiikki.
Aleksis Kiven elämän vaiheita oli aikaisemmin filmatisoitu Suomi-Filmin toimesta Minä elän -elokuvassa vuonna 1946 ohjaajana Ilmari Unho. Siinä missä ansiokas ”Minä elän” esitti ahdistuneen depressiivisen kirjailijan, on Halosen Kivi ennemminkin maaninen, jota korostaa näyttelijä Marko Tiusasen hyvin fyysinen ilmaisutekniikka. Niin Unhon kuin Halosenkin Kivi-elokuvissa on yksinäisen taistelijan teema vahvasti esillä. Kirjailijan toveripiiri tuntuu koostuvan vain Emil Nervanderista, josta on tehty koominen sivuhahmo, ”perässähiihtäjä”. Koomisuutta korostaa entisestään Jari Salmen omituinen Pulkkis-maneereita muistuttava roolisuoritus.
Karnevalistisia piirteitä elokuvaan tulee erityisesti nuoren Aleksis Stenvallin ja Nervanderin yrityksistä kiivetä ruotsinkielisen eliitin joukkoon. Yläluokka ei kuitenkaan ymmärrä suomea puhuvaa Stenvallia, eikä tämä yläluokan teennäistä ”kansan” ihailua. Näiden kohtausten kautta elokuva alkaa painottaa luokkaristiriitaa. Stenvall muuttuu herrojen mielistelijästä herroista piittaamattomaksi kansan puolestapuhujaksi ja suomen kielen asianajajaksi. Elokuvan esittämän kuvan mukaan Stenvallilla ei ole mitään yhteistä teennäisen ja naurettavan ruotsalaisen sivistyneistön kanssa. Suomenmielinen ruotsinkielinen eliitti pitää dementoinutta J.L. Runebergiä keulakuvanaan, eikä se edes osaa puolustamansa kansan kieltä suomea, saati että uskoisi suomen kielen ilmaisumahdollisuuksiin. Yliopistolla kiivailevat svekomaanit taas pitävät suomenkielisiä uhkana Suomen kulttuurille ja eurooppalaiselle asemalle. Halonen tekeekin äärimmäisen rohkean vertailun 1800-luvun Suomen ja rotusorron ajan Etelä-Afrikan välille. Suomenkielistä kansaa kohdeltiin hänen mukaansa kuin eteläafrikkalaisia mustia.
Elokuvan kerronta huipentuu kuvaukseen Seitsemän veljeksen syntyprosessista. Vimmainen luomisprosessi yksinäisessä metsämökissä tallentuu Olli Varjan kuvauksen kautta upeasti. Lähes transsissa Stenvall puurtaa yötä päivää viinan ja oluen voimalla työn valmiiksi ja lopulta vaipuu tajuttomuuteen. Kristus-hahmo teema huipentuu lopussa, kun Nervander ja Kiven veli tyttärineen tulevat hakemaan häntä Lapinlahden mielisairaalasta. Suuressa pimeässä tilassa krusifiksi ja Kivi loistavat valaistuneena. Kristus-tulkintaa painotti elokuvan ennakkojulkisuudessa myös ohjaaja itse: ”Viime kädessä Kivi uhrasi oman elämänsä Suomen kansan puolesta” – J.Halonen.Loppua kohden kehityskaari täydellistyy. Katsoja tapaa seestyneen Aleksis Kiven, joka on jättänyt taakseen kielitaistelut, Ahlqvistin arvostelut ja sivistyneistön juonittelut. Kivi on palannut takaisin maalle, luonnon keskelle. Loppukohtauksessa Kivi on kuin henkistynyt osaksi myyttistä Suomi-maisemaa. Tehtävä on täytetty, Seitsemän veljestä on valmis.
Vuoden 2002 ensi-illan aikoihin Aleksis Kiven elämä sai kriitikoilta ristiriitaisen ja varauksellisen vastaanoton. Kriitikot tarttuivat erityisesti elokuvan ilmaisutyyliin, juonen farssimaisuuteen, lavastuksen epärealistisuuteen ja liioitteluun sekä näyttelijöiden fyysiseen, ”turkkamaiseen” ilmaisuun. Osa kriitikoista oli sitä mieltä, että burleskin farssin seasta tiivistyy esiin jotakin aitoa, Aleksis Kiven henki. Helena Ylänen (Helsingin Sanomat Nyt-liite 3/2002) piti elokuvaa läpikotaisin poliittisena ja lopputulosta metsäsuomalaisuuden suurena ylistyksenä. Yläsen mielestä elokuva oli ”aitoa Halosta hyvässä ja pahassa”. ”Halonen myös taitaa punnertajien teatterin, jossa krääsän, rään ja rähjäämisen keskeltä lopulta nousee jotain puhdasta. Tällä kertaa se on Aleksis Kiven henki. Kuvallisen ilmaisun se saa auringon kultaamana Karjalan mäntynä.”, hän jatkoi. Aamulehden Markus Määttänen piti elokuvan persoonallisesta elämäkertaotteesta: ”Halosen hahmot ovat groteskeja mutta ne toimivat sata kertaa tehokkaammin kuin kuvitellut sliipatut näköispatsaat.” Soraääniä jakoi Iltalehden Olli Kangassalo, jolle erityisesti elokuvan epätasainen näyttelijäkaarti oli liikaa: ”näyttelijät tekevät mulkoilullaan jutusta möllifarssia. Vaikutelma on hyvin ristiriitainen, sekoitus kirkasotsaista juhlallista paatosta ja farssia, siis tyylejä, jotka kaikkein huonoimmin sopivat yhteen.” MTV3:n verkkosivujen elokuvakriitikko Tuuve Aro ruoti elokuvaa erityisesti pääosassa esiintyneen Marko Tiusasen roolisuorituksen kautta: ”Varsin hämmentäviä tuntemuksia hän herättää mukeltaessaan repliikkejään kuola suupielestä roiskuen, kädet ilmassa viuhtoen. Mutta kun Tiusanen sitten lopulta vaikenee, hänen kasvonilmeidensä rikkaus on elähdyttävää katsottavaa. Sama pätee oikeastaan koko elokuvaan; kun epäluontevat puheosuudet taukoavat, rikas kuvallinen kerronta pääsee oikeuksiinsa. Suomen luonto ja historialliset miljööt heräävät kauniisti eloon, 1800-luvun Helsinki näyttäytyy koko komeudessaan.” Suuren yleisön suosio jäi elokuvateatterikierroksella saamatta, sillä katsojaluvut jäivät alle 50 000 katsojan. Tähän varmasti vaikutti ennen kaikkea Halosen ristiriitainen maine taiteentekijänä. Elokuvan värikkäiden tekovaiheiden äärelle pääsee Jan Ijäksen kiintoisan lyhytdokumentin Kuvauspäiväkirja Aleksis Kiven elämä (2002) kautta, joka esitettiin tuoreeltaan Espoo Ciné -elokuvafestivaaleilla.
Avantgardistiseksi rillumareiksi kuvailtu Aleksis Kiven elämä on monitulkintainen taiteilijakuvaus, jonka äärelle tuntuu hyvältä palata yhä uudelleen ja uudelleen. Halosen elokuva on mestarillinen näyte elokuvan voimasta nostattaa suomalaisuuden suurin sankari sille paikalle, jolle hän kuuluu.
”Elokuva osuu taktisesti oikeaan aikaan. Kivi sopii tukalaan tilanteeseen, jossa katoaa olennaisia asioita, suomalaisuus, niin kuin nyt” -Veijo Meri
Aleksis Kiven elämä
Suomi 2001. Tuotantoyhtiö: Seppä Callahanin Filmimaailma Oy. Tuottaja, käsikirjoitus & ohjaus: Jari Halonen. Kuvaus: Olli Varja. Lavastus: Jyrki Huttunen. Puvut: Pia Viljanen, Herttariikka Röpetti. Musiikki: Tuomas Kantelinen. Leikkaus: Akke Eklund. Pääosissa: Marko Tiusanen (Aleksis Kivi), Jari Salmi (Emil Nervander), Karoliina Kudjoi (Albina Palmqvist), Margit Lindeman (Amalia Rosencrantz), Gustav Wiklund (J.V. Snellman), Esko Hukkanen (J.L. Runeberg), Inga-Liisa Laukka (Fredrika Runeberg), Veikko Sinisalo (Eerikki Stenvall), Juha Turkka (Juhani Stenvall), Janne Kinnunen (Albert Stenvall), Ari Vakkilainen (Emanuel Stenvall), Arja Pessa (Annastina Stenvall), Elli Halonen (Agnes Stenvall), Sue Lemström (Charlotta Lönnqvist), Veera Marila (Amanda), Hannu Huuska (Fredrik Cygnaeus), Dick Idman (Henrik Lax), Antti Reini (Kaarlo Bergbom), Sami Nieminen (Antti Törneroos), Jari Halonen (August Ahlqvist), Abdeslam Chellaf (Skog), Svante Korkiakoski (laamanni), Paavo Liski (tupakkakauppias Vasenius), Jouko Turkka (lääkäri), Sinikka Usvamaa (Charlotta Raa), Nina Wiklund (Charlotta Raan ääni), Esa Valkiala (Berndt Ahnger), Tanjalotta Räikkä (seuraneiti). Ensi-ilta: 18.1.2002 Helsinki (Bristol, Maxim), Joensuu (Aallotar), Jyväskylä (Fantasia), Kuopio (Maxim), Lahti (Ilves), Oulu (Formia), Pori (Promenadi), Tampere (Plevna), Turku (Julia, Kinopalatsi). Televisioesitykset: 13.10.2003 YLE TV1 (Kotikatsomo), 10.10.2005 YLE TV1 (Kotikatsomo). K3 (Sallittu kaikille). 100 min.
Lähteet:
Elonet / Aleksis Kiven elämä. http://www.elonet.fi/title/ekm8kl/ (20.9.2011)
Film-o-holic / Jari Halonen ja Aleksis Kiven elämä: Aleksis Kivi ja poliittisen elokuvan ihanne. Haastattelijana Kimmo Ahonen. http://www.film-o-holic.com/haastattelut/jari-halonen-aleksis-kiven-elama/
Lehtisalo, Anneli: "Kansallisen monumentin paluu? Aleksis Kivi suomalaisuuden lunastajana elokuvissa "Minä elän" (1946) ja Aleksis Kiven elämä (2001)" teoksessa Suomalaisuus valkokankaalla: kotimainen elokuva toisin katsoen (2007). Like, Helsinki.
MTV3.fi / Viihde: Aleksis Kiven elämä -elokuvan arvio / Tuuve Aro. http://www.mtv3.fi/viihde/arvostelut/elokuva.shtml/97168/aleksis-kiven-elama (15.5.2002)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti