Sodankylän elokuvajuhlat (tai Midnight Sun Film Festival kuten festivaalin kansainvälinen nimi kuuluu) on allekirjoittaneelle suomalaisista elokuvafestivaaleista suurin ja kaunein. Osa sen viehätyksestä perustuu juuri siihen eksoottiseen seikkaan, että festivaali järjestetään "ei-missään". Jokainen elokuvan ystävä näkee oikeasti vaivaa päästäkseen Sodankylän maanpäälliseen elokuvataivaaseen ja heittäytyy ohjelmiston vietäväksi, vailla arkisia huolia. Festivaali on teeskentelemätön koko kansan juhla. Ulkoinen loisto ja alan sisäisille tapahtumille tyypillinen keinotekoisuus puuttuu. Sodankylän elokuvajuhlilla sisäinen loisto ja ennen kaikkea elokuvat ovat keskiössä.
Elitismisepäilyistä puhuttaessa on hyvä katsoa vaikka viimeviikkoista festivaaliohjelmistoa. Millä muulla suomalaisella elokuvafestivaalilla esitettäisiin sulassa sovussa uuden (arthouse-)elokuvan parhaimmistoa, riehakkaita karaokenäytöksiä, Jirí Menzelin kaltaisten Oscar-palkittujen euromestareiden retrospektiivejä ja... Pulttibois-spin-off Rampe & Naukkis? Se siitä elitismistä. Sodankylän elokuvajuhlien ohjelmistoa ei voi kutsua yhdestä puusta veistetyksi. Juuri uuden ja vanhan elokuvan kiehtovat risteyskohdat tekevät Sodankylän ohjelmistosta niin herkullisen vuodesta toiseen. (Jälkimmäinen pätee myös Sodankylässä nähtäviin formaatteihin, sillä 35 mm -filmikopiot ovat edelleen festivaalin keskeisintä valuuttaa).
Itselleni tämänvuotiset elokuvajuhlat olivat seitsemännet, mutta ensimmäisestä "Sodis-kokemuksesta" tuli kuluneeksi vuosikymmen. Kesällä 2006 matkatessani ensimmäistä kertaa keskiyön auringon äärelle talkoolaiseksi, en kirjaimellisesti tuntenut ketään. Onkin ilo huomata kuinka laaja tuttava- ja ystäväpiiri (elokuva-alalta) on ympärilleni verkostoitunut kuluneen kymmenen vuoden aikana.
Tässä festivaalin jälkeisessä kaihossa on hyvä vetää yhteen viisi "elämää suurempaa" hetkeä.
1. Saimaa-ilmiö, esilaulajana Ismo Alanko
Kaurismäen veljesten rock-elokuva Saimaa-ilmiö (1981) esitettiin Sodankylässä karaokenäytöksenä Ismo Alangon toimiessa esilaulajana. Tunnelma oli kohdallaan, kun 1500-päinen yleisö tempaisi spontaanisti laulamaan Päivänsädettä ja menninkäistä Safka Pekkosen instrumentaalisäestyksen pohjalta. Alanko aisti herkän tilanteen hyvin ja johti mittavaa taustaorkesteria karismaattisesti. Hetki oli taatusti ainutlaatuinen ja ensimmäinen (ja ehkä viimeinenkin) kerta, kun itse huomasin kyynelehtiväni Saimaa-ilmiötä katsoessa. Toinen varsin ikimuistoinen hetki koettiin elokuvan loppukliimaksissa, jossa Juice Leskisen johdolla Tuuliajolla-ryhmä lauloi valkokankaalla Maamme-laulua. Yleisö oli valkokangasväkeä huomattavasti kovaäänisempi laulaen sydämensä kyllyydestä. Hetkiä, joita voi kokea vain Sodankylässä.
2. William A. Wellmanin Beggars of Life, säestäjinä Neil Brand & The Dodge Brothers
Sodankylässä on totuttu komeisiin säestettyihin mykkäelokuvaesityksiin, joissa pääasiallisena soittimena ovat olleet piano ja/tai klassisen musiikin orkestraation mukaiset jousi- ja puhallinsektiot. Olikin virkistävää, kun tällä kertaa pianisti Neil Brandin rinnalla esiintyi englantilainen skiffle-yhtye The Dodge Brothers. William A. Wellmanin komeassa kulkurielokuvassa Beggars of Life (1928) ihastutti erityisesti polkkakuningatar Louise Brooks.
3. Aki Kaurismäen Juha, säestäjänä Iiro Rantala
Aki Kaurismäen mestarillinen Juha valmistui elokuvan vuosisadan, 1900-luvun viimeiseksi mykkäelokuvaksi 1999. Elokuvan alkuperäissävellyksen loi Anssi Tikanmäki, jonka siunauksella Iiro Rantala loi Juhan uudelleen tämänvuotisille elokuvajuhlille. Rantalan sävellys on edeltäjäänsä huomattavasti minimalistisempi, tunnelmien vaihteluille herkempi ja paikoin trillerimäiseksi nouseva taidonnäyte.
4. Tapio Piiraisen dokumentaarinen muotokuva Peter von Baghista
Raid-sarjan (2000) ohjaajana parhaiten muistettavan Tapio Piiraisen uunituore televisiodokumentti Peter von Bagh on koskettava kiteytys "Petterin" merkityksestä suomalaiselle kulttuurielämälle. Emotionaalisen lisäkerroksen dokkarin näkemiselle toi elokuvateatteri Lapinsuun miljöö, josta Petteri niin monet kerrat avasi elokuvajuhlat.
5. László Nemesin lyhytelokuva With A Little Patience
Sodankylässä nähtiin Gyorgy Horvathin kuratoima kurkistus unkarilaisen elokuvan klassikoihin. Little Valentino (A kis Valentinó, 1979) -elokuvan alkukuvana esitetty László Nemesin varhainen lyhytelokuva With A Little Patience (Türelem, 2007) kolahti "jälkikuvaansa" huomattavasti enemmän. With A Little Patience esitteli Nemesin näkemyksellisen estetiikan, jota jatkojalostamalla ohjaaja nousi hiljattain maailmanmaineeseen parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkitulla Son of Saulilla (Saul fia, 2015).
Nähdään ensi vuonna!
(Kuva: Saana Kotila)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti