Seom

Seom
Saari / The Isle – saari / Ön

Etelä-Korea 2000. Tuotantoyhtiö: Myung Film Company Ltd., CJ Entertainment. Tuottaja: Eun Lee. Ohjaus ja käsikirjoitus: Ki-duk Kim. Kuvaus: Seo-shik Hwang. Lavastus: Ki-duk Kim. Puvut: Eun-jung Joo. Musiikki: Sang-yun Jeon. Leikkaus: Min Hokyung. Ääni: Seung-cheol Lee. Pääosissa: Suh Jung (Hee-Jin), Kim Yoo-seok (Hyun-Shik), Sung-hee Park (Eun-A), Jae Hyun Cho (Mang-Chee), Hang-Seon Jang (keski-ikäinen mies). Helsingin ensiesitys: 23.8.2002 Kinopalatsi 3 – maahantuoja: Future Film Oy (teatteri- ja dvd-levitys, 2002) – tv-lähetyksiä: 23.2.2006 YleTeema – VET 103673 – K15 – 2570 m / 90 min

Eteläkorealaisen Ki-duk Kimin kansainvälisenä läpimurtona nähtävä Saari herätti voimakkaasti kansainvälistä huomiota heti ilmestyttyään, kun elokuva esitettiin Venetsian elokuvajuhlilla vuonna 2000. Silminnäkijähavaintojen mukaan kaksi länsimaista naistoimittajaa pyörtyivät elokuvan esityksessä kohun saattelemana. Tämän jälkeen rajatonta sadismia ja tunteetonta vallankäyttöä kuvaava teos on jakanut mielipiteitä voimakkaasti kaikkialla, missä sitä on esitetty.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat eristäytyneelle erämaajärvelle, jossa järven rannalla asuva mykkä nainen Hee-Jin (Suh Jung) vuokraa kelluvia kalamajoja. Päivisin hän myy liikemiehistä koostuville asiakkailleen kahvia ja kalastustarvikkeita, öisin hän huolehtii myös miesten lihallisista tarpeista. Eräänä päivänä saarelle ilmestyy tyttöystävänsä ja tämän rakastajan tappanut, itsemurhaa hautova mies. Hee-Jin vaistoaa miehen mieltä kalvavan tuskan ja heidän välilleen syttyy kiihkeä suhde, joka on samalla kertaa sekä seurausta heidän sielujensa sairaudesta, että tuon sairauden ainoa lääke.

Saari on kaikessa vulgääriydessään ristiriitainen ja brutaaleja piirteitä omaavan rakkauden kuvauksena vastenmielinenkin. Harvinaisen mieleenpainuvan elokuvasta tekee sen raadollinen kivun kuvaus ja tapa näyttää realistisesti lihan tuskaa. Välillä katsojan herättääkin epäilys elokuvassa nähtävän sadomasokistisen väkivallan tarpeellisuudesta. Järkyttämisessä kun mennään välillä äärimmäisyyksiin asti.

Samanaikaisesti ollaan kuitenkin poikkeuksellisen vangitsevan teoksen äärellä, jonka juuret jäävät mieleen omaperäisen miljöön ja tarinan sekä ennen kaikkea jatkuvasti läsnä oleva hiljaisuuden kautta. Elokuvassa on paljon kohtauksia, joissa ei puhuta sanaakaan. Kuvakerronta etenee rauhallisesti ja saa loppua kohden yhä lyyrisempiä piirteitä. Tarmo Poussu havaitsikin (Ilta-sanomat, 23.8.2002), että syksyisen metsän ympäröivä järvi pastellinvärisine kalastusmajoineen muodostaa tehokkaan vastakohdan tarinan raadollisuudelle. Teos leikittelee taidokkaasti myös vertauskuvilla, (”toisen kohtalo on aina pyristellä koukussa, kun toinen kerii siimaa” –Poussu).

Lyhyessä ajassa yhdeksi Etelä-Korean mielenkiintoisimmaksi ohjaajaksi Chan-Wook Parkin ohella noussut Ki-duk Kim on itseoppinut elokuvantekijä, jonka pyrkimyksenä on ollut tehdä kaunis elokuva rakkaudesta ja pakkomielteestä, johon rakkaus johtaa. Elokuvan ”liharakkaussuhteen” kokevat näyttelijät Suh Jung ja Kim Yoo-seok tekevät vaativan masokistisissa rooleissaan hienoa työtä ja kokonaistunnelmasta on löydettävissä myös piirteitä Nagisa Oshiman Aistien valtakunnasta. ”Saari on inhottava satu, kuin Pikku Prinssi sadomasokistiseksi painajaiseksi nyrjäytettynä” -Markus Määttänen (Aamulehti 8.11.2002).

– Otto Suuronen mainittujen lähteiden mukaan (julkaistu 19.9.2007 Suomen elokuva-arkiston esitteenä)