Italialaisen elokuvan mestariohjaaja Bernardo Bertolucci (s. 1940) aloitti uransa elokuvataiteen parissa Pier Paolo Pasolinin assistenttina. 1960-luvun italialaisen elokuvan ihmelapsena pidetty ja jo 22-vuotiaana esikoiselokuvansa Viikatemies (1962) ohjannut Bertolucci on viime vuosikymmeninä työskennellyt lähinnä kansainvälisissä tuotannoissa. Elokuvan muotoa korostavan Bertoluccin keskeisiä teemoja ovat olleet poliittisuus, seksuaalisuuden käsittely ja seksuaaliset patoutumat sekä henkisyys ja itsetutkiskelu.
Taiteellisen uransa Bertolucci aloitti sanataiteen, runouden parista, jonka vaikutus heijastuukin ohjaajan tuotannossa. Pasolinin alkuperäisaiheeseen pohjautuva, läpimurtoelokuva Ennen vallankumousta (1964) on 1960-luvun italialaisen elokuvan perusteoksia. Tarkkanäköisesti yhteiskunnallista muutosta, poliittista ilmapiiriä sekä nuoruuden tuskaa tutkiva elokuva koostuu henkilökohtaisista merkinnöistä ja muistoista.
Argentiinalaisen Jorge Luis Borgen lyhytnovelliin perustuvassa, filosofisessa Hämähäkin juonessa (1970) poika jäljittää isänsä muistoa ja löytää sankarillisuuden sädekehän takaa hänen kohtalonsa varjon. Valaistuksellisesti suurenmoinen teos murtaa väärän sankaruuden myyttejä.
Persoonallisen monitasoinen Fasisti (1970) avautuu yksilötarinan kuvauksena rappeutuneen porvaristosuvun nuorukaisesta, jonka pelko omasta poikkeavuudesta ajaa hänet fasismiryhmien joukkoon. Aavemaisen surrealistinen elokuva osoittaa tehokkaasti, miten mahdotonta on ihmisten tunkeminen yhdenmukaistaviin muotteihin.
Kansainvälisen kohun saattelema Viimeinen tango Pariisissa (1972) vangitsi oman aikansa hengen taidokkaasti kahden ihmisen balladina, jonka ytimessä ovat rakkaus, suru ja kuolema. Värimaailmaltaan lämpimän elokuvan suuruus perustuu keski-ikäisen amerikkalaismiehen (Marlon Brando) ja nuoren ranskalaisnaisen (Maria Schneider) suhteen kuvaamiseen, iltapäivän intiimien hetkien ainutlaatuisuuteen.
Kaksiosainen 1900 (1976) kertoo Bertoluccin kotiseudun, Pohjois-Italian Emilian vaiheista viime vuosisadalla. Fasismin nousua tarkkanäköisesti kuvaava eepos "tarjoaa marxilaisen dialektiikan mukaisen historiantulkinnan, jonka ytimessä on työn ja pääoman ristiriita". Muistijälkiä piirtävät myös Vittorio Storaron huolella viimeistelty kuvaus ja Ennio Morriconen taidokas musiikki.
Vahvasti psykoanalyysiin nojaava Kuu (1979) kertoo rohkeasti äidin ja pojan, vanhemman ja lapsen moniulotteisesta suhteesta. Samalla se havainnoi huumeriippuvuutta, kohta murrosikäisen pojan harharetkiä. Monissa kohdin freudilaista elokuvaa Bertolucci viittaa antiikin tragediaan ja tarustoon.
Kiehtovan tiivistunnelmaisena perhesuhteiden kuvauksena hahmottuu myös Naurettavan miehen tragedia (1981), jossa isän ja pojan jännitteistä suhdetta tarkastellaan poliittisen terrorismin toimiessa tapahtumien alkuunpanijana. Bertoluccin uran näyttävin elokuva, peräti yhdeksällä Oscarilla palkittu kansainvälinen suurteos Viimeinen keisari (1987) on elämäkertaelokuva Kiinan viimeisestä keisarista Pu Yista. Visuaalisesti uljaan historiallisen spektaakkelin tapahtumat vastaavat uskottavasti katkeraa todellisuutta. Elokuva kuvattiin Kiinan hallituksen luvalla aidossa ympäristössä, keisarillisella palatsialueella, Kielletyssä kaupungissa.
Kulttimainetta nauttivan Paul Bowlesin esikoisromaaniin pohjautuva Suojaava taivas (1990) on merkittävien metaforien ja upeiden maisemakuvien elokuva, jossa amerikkalainen taiteilijapariskunta Kit ja Port Moresby (Debra Winger ja John Malkovich) saapuvat toisen maailmansodan jälkeiseen Afrikkaan yhdessä ystävänsä George Tunnerin (Campbell Scott) kanssa. Kuuman auringon alla tunteet nousevat äärimmäisellä tavalla pintaan ja ihmiset ajautuvat ristiriitojen kaaokseen.
Mielenkiintoisen rinnastuksen intialaisen legendan prinssi Siddharthan kehityksestä Buddhaksi ja nykyaikaisen amerikkalaispojan tarinasta toi Pikku Buddha (1993), jonka tunteikkaassa kokonaisuudessa kohtaavat spirituaalisuus ja lapsenkaltainen viattomuus.
Koskematon kauneus (1996) on varastetun kauneuden, voyerismin kuvaus, jossa 19-vuotias Lucy (Liv Tyler) lähtee Italiaan etsimään isäänsä ja asettuu ruusuköynnösten peittämään taitelijakotiin. Bertoluccin vahva taidonnäyte on tulvillaan kulttuuriviitteitä ja elämän pieniä totuuksia.
Gilbert Adairin omasta romaanistaan käsikirjoittama The Dreamers (2003) on kaunis ja kiihkeä nuoruuden kuvaus Pariisin keväästä 1968. Meneillään on opiskelijamielenosoitukset, seksuaalinen vallankumous ja nuoren sukupolven esiinmurtautumisen hetki. Ihailtavalla avoimuudella ja aistillisella herkkyydellä nuoriaan kuvaava Bertolucci osoittaa teoksellaan myös vilpittömän rakkaudentunnustuksen elokuvataidetta kohtaan.
Otto Suuronen
Julkaistu Kansallisen audiovisuaalisen arkiston ohjelmistovihkossa (kesä 2008, www.kava.fi/esitykset).
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä 2008. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä 2008. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 9. huhtikuuta 2008
Coen-veljekset
Ruohonleikkaamisesta ansaituilla kesätyörahoilla murrosikäisenä ensimmäisen elokuvakameransa hankkineet Coenin veljekset, Joel (s. 1954) & Ethan (s. 1957) ovat tehneet jo pitkän ja tuotteliaan uran yhdysvaltalaisen elokuvan parissa. Elokuviensa käsikirjoittamisprosessista alkaen täydellisenä yhteistyönä elokuvansa tekeviä Coenin veljeksiä on kutsuttu leikkimielisesti nimellä "kaksipäinen ohjaaja". Rahan valtaa ja sen puutetta, väkivaltaa ja pahuutta sekä Yhdysvaltojen syrjäseutujen elämänrytmiä mustan huumorin keinoin usein kuvaavat veljekset ovat pysyneet uskollisina persoonalliselle ja voimakasta ihastusta herättäneelle tyylilleen. Tiukasti omilla ehdoillaan, valtavirran ulkopuolella operoivien Coen-veljesten elokuvien kiistattomia avainjaksoja ovat koomisen ja vakavan, naurun ja kuoleman leikkauspisteet.
Veljesten hyvän ystävän, Sam Raimin The Evil Dead (1981) -elokuvan apulaisleikkaajana uransa aloittanut Joel käsikirjoitti vuonna 1980-luvun alkupuolella veljensä Ethanin kanssa elokuvaa, josta syntyi parivaljakon esikoisteos Blood Simple. (1984). Coenien merkittävimmät tavaramerkit esittelevä elokuva on verinen murhamelodraama, jossa likaisiin töihin tottunut Visser (M. Emmet Walsh) saa tehtäväkseen päättää baarinomistajan vaimon irtosuhteen. Kauhuelementtejä ja kioskikirjallisuutta yhdistelevä työ on film noiria väreissä.
Jo debyytillään kulttimaineeseen nousseet veljekset ohjasivat seuraavaksi actionia ja absurdia komiikkaa yhdistäneen kidnappauselokuvan Arizona Baby (1987), jonka hyväntuulisessa tarinassa nähdään pikkurikollisen roolissa Nicolas Cage ja tämän valokuvaajavaimona Holly Hunter. Lopputulos on purevaa yhteiskuntasatiiria.
Tummien sävyjen ja varjojen kuvallisen ilmaisun mestariteos Miller's Crossing – vaarallista peliä (1990) on analyysi pettämisen moraalista ja omaan nokkeluuteen kompastumisesta, mutta samanaikaisesti kerronnan alla kulkee koko ajan oma koominen tasonsa. Loistavasta näyttelijäntyöstä ylistetyn elokuvan kummallisesti elehtivänä pikkunilkkinä nähdään veljesten vakiokasvo John Turturro ja vakavamielisinä irlantilaisgangstereina Gabriel Byrne ja Albert Finney.
Moniulotteisuudessaan mieleenpainuva Barton Fink (1991) käsittelee trillerin ja makaaberin draaman kautta kirjailijatyön vaikeutta ja todellisuuspakoon uppoutuvaa Hollywoodin studiojärjestelmää. Loppua kohden eeppisen demonisia piirteitä saava elokuva havainnoi viiltävästi elokuvateollisuutta.
Teatraalisen charmikas Valtapeli (1994) avasi kaksikolle ovet suuren budjetin tuotantoon. Tunnelmaltaan Frank Capran jalanjäljissä liikkuva elokuva kertoo liike-elämän koukeroista. Lähettipojasta tehdään suuryritykselle keulakuva, Hudsucker Industriesin pääjohtaja. Pian hän esittelee hienoimman keksintönsä, joka paperilla näyttää pelkältä ympyrältä. Kiehtova juoni rakentuu itseironisen osuvasti bisnesmaailman irvikuvaksi.
Fargo (1996) kertoo rahapulassa olevasta autokauppiaasta, Jerry Lundegaardista (William H. Macy), joka palkkaa kaksi laitapuolen pikkurikollista kidnappaamaan vaimonsa appiukkonsa rahat mielessä. Seitsemännelle kuulla raskaana oleva paikallinen poliisipäällikkö Marge Gunderson (Frances McDormand) tutkii kuolemia ja seuraa johtolankoja läpi Minneapolisin aina Minnesotan takametsille asti. Usein tekijöidensä merkittävimmäksi nostettava elokuva palkittiin ansaitusti myös Oscarein alkuperäiskäsikirjoituksesta ja parhaasta naispääosasta.
Irvokkaita henkilökarikatyyreja ja visuaalista värikkyyttä tulviva The Big Lebowski (1998) on hyväntuulisuudessaan paluu Arizona Babyn tunnelmiin. Yllätyksellisen kokonaisuuden pienimuotoisissa tarinansäikeissä yhdistyvät arkipäivän magiikka ja fantasia.
Voi veljet, missä lienet? (2000) ilahduttaa hauskana ja nokkelana elokuvana, joka herättää henkiin Yhdysvaltain Vanhan Etelän ja sen bluegrass-musiikin. Homeroksen Odysseiaan pohjautuva elokuva kertoo työvankien kahleketjuista pakenevasta kolmikosta (George Clooney, John Turturro & Tim Blake Nelson). Kahlekarkureiden pako sijoittuu Missisipillä vuoteen 1937, jolloin alueelle ollaan avaamassa uutta patoa.
Ihmistutkielma Mies joka ei ollut siellä (2001) käsittelee välinpitämättömyyttä ja pahuutta. Elokuvan keskiössä parturina toimivan Edin (Billy Bob Thornton) yritys pyrkiä pois tavanomaisuudesta katkeaa välinpitämättömyyteen, ja kolhii lopulta ratkaisevasti koko pienen yhteisön valtarakennelmia. Film noirille kumartava elokuva on syvältä kouraiseva kertomus hukatuista mahdollisuuksista ja piittaamattomuudesta.
1930-luvun screwball-komedian aineksia tavoittelee kepeä Sietämätöntä julmuutta (2003), joka ilmestyessään sai veljeskaksikon elokuville epätyypillisen ristiriitaisen vastaanoton. Herkullisesta aiheesta, avioerosta komiikkansa repivä elokuva on kuitenkin dialogirikas ja terävä romanttinen komedia. Hollywoodin ytimessäkin Coenin veljekset löytävät oman jäljittelemättömän näkemyksensä.
The Ladykillers (2004) on uudelleenfilmatisointi maineikkaan brittistudion, Ealingin hirtehisestä komediasta (1955). William Rosen alkuperäistekstin pohjalta työstetty uusi käsikirjoitus kertoo tarinan huijariprofessori G.H. Dorrista (Tom Hanks), joka asettuu uskovaisen leskimuori-Munsonin taloon vuokralaiseksi. Professori valehtelee leskelle harjoittavansa talon kellarissa rokokoo-aikaista musiikkia, mutta ajatuksissa siintää läheisen kasinon ryöstö.
Otto Suuronen
Julkaistu Kansallisen audiovisuaalisen arkiston ohjelmistovihkossa (kesä 2008, www.kava.fi/esitykset).
Veljesten hyvän ystävän, Sam Raimin The Evil Dead (1981) -elokuvan apulaisleikkaajana uransa aloittanut Joel käsikirjoitti vuonna 1980-luvun alkupuolella veljensä Ethanin kanssa elokuvaa, josta syntyi parivaljakon esikoisteos Blood Simple. (1984). Coenien merkittävimmät tavaramerkit esittelevä elokuva on verinen murhamelodraama, jossa likaisiin töihin tottunut Visser (M. Emmet Walsh) saa tehtäväkseen päättää baarinomistajan vaimon irtosuhteen. Kauhuelementtejä ja kioskikirjallisuutta yhdistelevä työ on film noiria väreissä.
Jo debyytillään kulttimaineeseen nousseet veljekset ohjasivat seuraavaksi actionia ja absurdia komiikkaa yhdistäneen kidnappauselokuvan Arizona Baby (1987), jonka hyväntuulisessa tarinassa nähdään pikkurikollisen roolissa Nicolas Cage ja tämän valokuvaajavaimona Holly Hunter. Lopputulos on purevaa yhteiskuntasatiiria.
Tummien sävyjen ja varjojen kuvallisen ilmaisun mestariteos Miller's Crossing – vaarallista peliä (1990) on analyysi pettämisen moraalista ja omaan nokkeluuteen kompastumisesta, mutta samanaikaisesti kerronnan alla kulkee koko ajan oma koominen tasonsa. Loistavasta näyttelijäntyöstä ylistetyn elokuvan kummallisesti elehtivänä pikkunilkkinä nähdään veljesten vakiokasvo John Turturro ja vakavamielisinä irlantilaisgangstereina Gabriel Byrne ja Albert Finney.
Moniulotteisuudessaan mieleenpainuva Barton Fink (1991) käsittelee trillerin ja makaaberin draaman kautta kirjailijatyön vaikeutta ja todellisuuspakoon uppoutuvaa Hollywoodin studiojärjestelmää. Loppua kohden eeppisen demonisia piirteitä saava elokuva havainnoi viiltävästi elokuvateollisuutta.
Teatraalisen charmikas Valtapeli (1994) avasi kaksikolle ovet suuren budjetin tuotantoon. Tunnelmaltaan Frank Capran jalanjäljissä liikkuva elokuva kertoo liike-elämän koukeroista. Lähettipojasta tehdään suuryritykselle keulakuva, Hudsucker Industriesin pääjohtaja. Pian hän esittelee hienoimman keksintönsä, joka paperilla näyttää pelkältä ympyrältä. Kiehtova juoni rakentuu itseironisen osuvasti bisnesmaailman irvikuvaksi.
Fargo (1996) kertoo rahapulassa olevasta autokauppiaasta, Jerry Lundegaardista (William H. Macy), joka palkkaa kaksi laitapuolen pikkurikollista kidnappaamaan vaimonsa appiukkonsa rahat mielessä. Seitsemännelle kuulla raskaana oleva paikallinen poliisipäällikkö Marge Gunderson (Frances McDormand) tutkii kuolemia ja seuraa johtolankoja läpi Minneapolisin aina Minnesotan takametsille asti. Usein tekijöidensä merkittävimmäksi nostettava elokuva palkittiin ansaitusti myös Oscarein alkuperäiskäsikirjoituksesta ja parhaasta naispääosasta.
Irvokkaita henkilökarikatyyreja ja visuaalista värikkyyttä tulviva The Big Lebowski (1998) on hyväntuulisuudessaan paluu Arizona Babyn tunnelmiin. Yllätyksellisen kokonaisuuden pienimuotoisissa tarinansäikeissä yhdistyvät arkipäivän magiikka ja fantasia.
Voi veljet, missä lienet? (2000) ilahduttaa hauskana ja nokkelana elokuvana, joka herättää henkiin Yhdysvaltain Vanhan Etelän ja sen bluegrass-musiikin. Homeroksen Odysseiaan pohjautuva elokuva kertoo työvankien kahleketjuista pakenevasta kolmikosta (George Clooney, John Turturro & Tim Blake Nelson). Kahlekarkureiden pako sijoittuu Missisipillä vuoteen 1937, jolloin alueelle ollaan avaamassa uutta patoa.
Ihmistutkielma Mies joka ei ollut siellä (2001) käsittelee välinpitämättömyyttä ja pahuutta. Elokuvan keskiössä parturina toimivan Edin (Billy Bob Thornton) yritys pyrkiä pois tavanomaisuudesta katkeaa välinpitämättömyyteen, ja kolhii lopulta ratkaisevasti koko pienen yhteisön valtarakennelmia. Film noirille kumartava elokuva on syvältä kouraiseva kertomus hukatuista mahdollisuuksista ja piittaamattomuudesta.
1930-luvun screwball-komedian aineksia tavoittelee kepeä Sietämätöntä julmuutta (2003), joka ilmestyessään sai veljeskaksikon elokuville epätyypillisen ristiriitaisen vastaanoton. Herkullisesta aiheesta, avioerosta komiikkansa repivä elokuva on kuitenkin dialogirikas ja terävä romanttinen komedia. Hollywoodin ytimessäkin Coenin veljekset löytävät oman jäljittelemättömän näkemyksensä.
The Ladykillers (2004) on uudelleenfilmatisointi maineikkaan brittistudion, Ealingin hirtehisestä komediasta (1955). William Rosen alkuperäistekstin pohjalta työstetty uusi käsikirjoitus kertoo tarinan huijariprofessori G.H. Dorrista (Tom Hanks), joka asettuu uskovaisen leskimuori-Munsonin taloon vuokralaiseksi. Professori valehtelee leskelle harjoittavansa talon kellarissa rokokoo-aikaista musiikkia, mutta ajatuksissa siintää läheisen kasinon ryöstö.
Otto Suuronen
Julkaistu Kansallisen audiovisuaalisen arkiston ohjelmistovihkossa (kesä 2008, www.kava.fi/esitykset).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)