sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 parhaat elokuvat

Vuonna 2017 Suomessa teatteriensi-iltansa saaneista elokuvista parhaimmat olivat:

Damien Chazelle: La La Land
Damien Chazellen esikoispitkä Whiplash (2014) oli lupaava pelinavaus uuden tekijän intensiivisestä ja intohimoisesta kerronnasta. La La Land veti silti maton alta ja sai haukkomaan henkeä. Aidosti romanttinen musikaali onnistui palauttamaan uskon isoon Hollywood-elokuvaan. Justin Hurwitzin loistelias musiikki kiteytti eri vuosikymmeniltä kumpuavat vaikutteet klassiseksi musikaaliscoreksi, joka toimii musikaaliklassikoiden tapaan, myös täysin itsenäisensä taideteoksena. Kaihoisan rakkaustarinan ohessa La La Land on mestarillinen oodi seitsemännen taiteen historialle ja Hollywoodin kultakaudelle, jazzille, restauroinnille ja vanhojen elokuvateatterien säilyttämiselle. Se antoi tärkeän toivonpilkahduksen, itselleni jopa olemassaolon oikeutuksen siitä, että klassikoiden ja elokuvakulttuurihistorian vaalimisella on arvonsa. La La Landin loppupuolen "vaihtoehtoisen todellisuuden jakso" on kauneimpia ja pysäyttävimpiä hetkiä elokuvan äärellä pitkään aikaan.

Kenneth Lonergan: Manchester by the Sea
Hypnoottisella tavalla arkiselta vaikuttanut Manchester by the Sea näytti surun mykistävät kasvot väkevästi todellisuutta jäljittäen. Kenneth Lonerganin viisaassa ohjaustyössä ihmisten välisessä, usein problemaattisessa, kommunikaatiossa oli samaistuttavuutta. Eksistentialistisen kriisin keskellä on vahvan roolityön tekevä Casey Affleck. 

AJ Annila: Ikitie
Omaperäisillä Jadesoturi (2006) ja Sauna (2008) -elokuvilla mielenkiinnon herättäneen AJ Annilan paluuta ennätettiin odotella. Onneksi lopputuloksena syntyi Antti Tuurin romaaniin pohjautuva epookkidraama Ikitie, joka onnistui vaietun menneisyyden kertojana olemaan historiakuvamme kannalta vuoden merkittävin ensi-ilta.

Michael Dudok de Wit: La tortue rouge / The Red Turtle
Cinema Mondon maahantuonti onnistui pitämään taideanimaation himmenevää valoa kirkkaana ja sielukkaana. Pitkän uran animaation saralla tehneen Michael Dudok de Witin rohkeasti vailla dialogia toteutettu elokuva eteni universaaliksi ylistykseksi luonnolle, rakkaudelle ja perheelle. Valkokangaslevitykseen päätyneistä elokuvista La tortue rouge, jos mikä, yllätti ja hurmasi monikerroksisuudellaan.

Aku Louhimies: Tuntematon sotilas
Elokuvateatterikierrosta edeltäneet skeptiset soraäänet eivät onnistuneet musertamaan alleen Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan merkitystä. Uskomattomiin katsojalukemiin (tätä kirjoittaessa yli 900 000 katsojaa) yltäneestä elokuvasta kuoriutui harvinainen sukupolvet ylittävä tunnekokemus. Upean ensemble-näyttelijäkaartin (eturivissä Eero Aho) roolittama elokuva ei kaihtanut Väinö Linnan alkuperäistekstin konflikteja ja hyödynsi historiallisessa tulkinnassaan myös uudempaa, 2000-lukulaista tulkintaa mielten murtumisesta. Syvästi vaikuttava elokuvateatterielämys oli kaukana sodan ihannoinnista tai vaarallisesta nationalistisesta paatoksesta.

Vuoden 2017 sykähdyttävin elokuvaelämys oli La La Land -elokuva, joka sulatti ennakkoon kielteisen ennakkokäsitykseni ja antoi tärkeän toivonpilkahduksen, jopa olemassaolon oikeutuksen siitä, että klassikoiden ja elokuvakulttuurihistorian vaalimisella on arvonsa.

Pinnan alta:
Amanda Kernell: I Will Always Love You Kingen
Saamelaisverellä (Sami Blood, 2016) läpimurtonsa tehneen Amanda Kernellin I Will Always Love You Kingen (2017) on täydellinen esimerkki timantiksi tiivistetystä lyhytelokuvasta. Pohjoismaisen nuoren miehen kasvuodysseiaa on harvoin tulkittu näin vangitsevasti.

Lynne Ramsay: You Were Never Really Here 
Cannesin elokuvajuhlilla huomiota herättänyt You Were Never Really Here ei vielä tänä vuonna päätynyt Suomen levitykseen, mutta toivoa sopii, että elokuva tulisi kotimaan kankaille vuoden 2018 aikana. Vahvana Taksikuski-pastissina alkava elokuva vääntyy voimakkaaksi väkivallan ja yksinäisyyden esseeksi psykologisena katselukokemuksena. Joaquin Phoenix sai henkisesti vaativasta roolista ansaitun parhaan miespääosapalkinnon Cannesissa.

Näkemiin 2017 - kuulemiin 2018.

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Maisemakuvia suomalaisen lyhytelokuvan kulttuuriviennistä

Julkaistu alun perin AVEK-lehdessä 2/2017 (teemana kansainvälisyys).

Suomi 100- ja AVEK 30 -juhlavuodesta on kuin varkain tullut myös suomalaisen lyhytelokuvan menestysvuosi. Kuluvana vuonna suomalaiset elokuvantekijät ovat raivanneet tiensä niin Sundancen, Berliinin kuin Cannesinkin ohjelmistoon. Teemu Niukkasen ohjaama musta komedia Saatanan kanit (2017) läpäisi Sundancen tiukan seulan, taiteen akateemikko Eija-Liisa Ahtila jatkoi kansainvälistä menestystään Berliinissä elokuvallaan Tutkimuksia draaman ekologiasta (2017) ja Teppo Airaksisen draamakomedia Katto (2017) katkaisi 16 vuoden odotuksen Cannesin pääkilpasarjassa lyhytelokuvien saralla pokaten vielä tuomariston kunniamaininnan festivaalin päätteeksi.

Teppo Airaksisen Cannesissa menestynyt Katto (2017)

Lyhytelokuvan kulttuuriviennissä on tapahtunut huomattavia muutoksia viimeisen vuosikymmenen aikana. Hieman kärjistettynä lähtötilanne viime vuosikymmenellä oli, että tuottaja toi kasan DVD-levyjä ja digibeta-nauhoja Suomen elokuvasäätiöön viimeisen tukierän piiskaamana. Saatekirjeessä toivottiin elokuvalle kansainvälistä menestystä maailman elokuvafestivaaleilla ilman tavoitteellista levityssuunnitelmaa tai festivaalistrategiaa. Toista on nykyään, sillä uuden tekijäsukupolven myötä lyhytelokuvankin kentälle on astunut määrätietoinen ja usein jopa kansainvälistä levitystä jo ennalta tunteva joukko. Heille on päivänselvää, että elokuvaa yritetään kansainvälisesti kirkkaimpien elokuvafestivaalien ohjelmistoon. Oma-aloitteisuudesta ja itseohjautuvuudesta on tullut ilahduttavia perusominaisuuksia nuoremman tekijäpolven joukossa. Tästä hyvänä käytännön esimerkkinä se, että enenevissä määrin suomalaisilla lyhytelokuvilla on nykyään myös kansainvälinen myyntiyhtiö levityksen tukena.

Esitysformaattien evoluutiotaistelussa aika on ajanut niin nauha- ja levyformaattien kuin 35-millimetrin filmin ohi. 2010-luvun alkaessa messiaanisen esiintulonsa tehnyt DCP:kin (Digital Cinema Package) elää murrosvaihetta, ainakin jakelumielessä. Lyhytelokuvia esittävät festivaalit ovat viime vuosina siirtyneet enemmistön voimalla definitiivisesti digitaaliseen esittämiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvinkin erilaatuiset esitystiedostot vaihtavat omistajaa erilaisten servereiden tai pilvipalveluiden välityksellä. Fyysisten elokuvakopioiden lähettäminen kuriiripalveluiden välityksellä jäänee pian lopullisesti menneeseen.

35 mm -filmiesityksistä on tullut lyhytelokuvan saralla museaalisia aikamatkoja menneeseen. Harvalla elokuvafestivaalilla on enää edes filmiprojektoreita, saati niiden käytön osaavaa henkilökuntaa. Vaaran merkkejä onkin ilmassa siitä, että osa suomalaisen lyhytelokuvan kulttuuriperinnöstä on pian elokuvateatteriesitysten ulkopuolella, digitoinnin keskittyessä pitkään näytelmäelokuvaan.

Selma Vilhusen lyhytelokuvan-Oscar-ehdokkaana historiaa tehnyt Pitääkö mun kaikki hoitaa? (2011)

Suomalaisen lyhytelokuvan kansainvälinen menestys on historiallisesti katsottuna nojannut suomalaisen kokeellisen elokuvan ja animaation laajaan tunnettavuuteen. 2010-luvulla myös lyhyt fiktioelokuva on saanut poikkeuksellista kansainvälistä nostetta. Uuden nousuvaiheen käännekohdaksi voidaan tarkentaa Selma Vilhusen komedia Pitääkö mun kaikki hoitaa? (2011), joka ylsi ensimmäisenä suomalaisena lyhytelokuvana Yhdysvaltain elokuva-akatemian Oscar-ehdokkaaksi talvella 2014. Uuden tekijäpolven esiinmarssista saatiin toki esimakua jo Juho Kuosmasen kansainvälisesti menestyksekkäällä novellielokuvalla Kaupunkilaisia (2008) sekä Cannesin Cinefondation-opiskelijasarjan voittaneella tuntisella Taulukauppiailla (2010). Heidän rinnalleen uuteen, kansainvälisesti menestyksekkääseen tekijäaaltoon voidaan lukea myös Treffit-lyhytelokuvalla (2012) Sundancessa palkittu Jenni Toivoniemi, Hiljainen viikko -elokuvalla (2011) Berliinissä menestynyt Jussi Hiltunen sekä Hamy Ramezan (Viikko ennen vappua (2009), Paratiisin avaimet (2014)), jonka yhdessä Rungano Nyonin ohjaama suomalais-tanskalainen Listen (Kuuntele, 2014) lienee laajimmin levinnyt suomalaisrahotteinen lyhytelokuva koskaan. Syksyyn 2017 mennessä elokuva on nähty lähes 300 kansainvälisellä elokuvafestivaalilla ja maailmanlaajuiset televisioesitykset siihen vielä päälle.

Yllämainitut elokuva- ja tekijäesimerkit ovat lisänneet tekijöiden kansainvälistä näkemyksellisyyttä ja tavoitteellisuutta. On noussut lujatahtoinen ymmärrys siitä, että lyhytelokuvallakin on mahdollista saavuttaa laajaa kansainvälistä huomiota. Suurin osa mainituista tekijöistä on sittemmin näyttänyt kyntensä myös pitkän fiktion taitajina. AVEKin ja Suomen elokuvasäätiön menestyksekäs, miltei 20-vuotinen yhteistyö lyhyt- ja dokumenttielokuvan kulttuuriviennin puolesta on pysynyt suomalaisten tekijöiden kansainvälistymisen kivijalkana ja taannut laajan kansainvälisen näkyvyyden Suomessa marginaaliin jääville elokuvalle.

Kokeellisen elokuvan ja mediataiteen suurin ilonaihe viime vuosilta on ollut AV-arkin profiilin nousu. Jo vuodesta 1989 toimineen mediataiteen levityskeskuksen runsaat, monipuoliset ja ennen kaikkea taidolla kuratoidut näytössarjat ovat oiva lisä mm. satavuotisjuhlavuoden lukuisissa Suomi-fokuksissa. Kokeellisesti virittäytyneeltä tekijäpuolelta Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen ovat olleet kuluneen vuosikymmenen näkyvimpiä ja menestyksekkäimpiä tekijöitä. Heidän elokuvansa, kuten Erään hyönteisen tuho (2010) ja Hätäkutsu (2013), ovat kiertäneet maailmaa laajalti. Samalla tekijäkaksikko on kehittänyt visionäärisesti uusia audiovisuaalisia kerrontatapoja.

Jos lyhytfiktio on noussut, kokeellinen elokuva ja animaatio pitänyt pintansa, on ammattimainen lyhyt dokumentaari ongelmissa. Ammattimaisia tekijöitä on viime vuosina ollut harvassa ja hyvistä hankkeista on suoranaista pulaa. Lapsenkengissä vielä oleva kerrontamuoto VR (Virtual Reality, virtuaalitodellisuus) saattaa lyödä läpi myös lyhytelokuvan saralla.

Suomalaisen elokuvan viennissä voidaan tulla täällä kotimaassa alttiiksi tilanteelle, jossa ei erota metsää puilta. Tällaisia tilanteita usein ratkovat keskustelut kansainvälisten elokuvafestivaalien ohjelmistosuunnittelijoiden kanssa. Tampereen elokuvajuhlilla vieraillut Palm Springsin ja Seattlen elokuvafestivaalien ohjelmistosuunnittelija ja -konsultti Hebe Tabachnik koki, että modernit suomalaiset lyhyt- ja dokumenttielokuvat eivät yritä olla erityisemmin ’suomalaisia’ ja että juuri se on niiden kansainvälisen menestyksen valtti. Tabachnik istui Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen kilpailun tuomaristossa ja ilahtui siitä, ettei viikon festivaalin aikana erottanut mitään erityistä suomalaisia elokuvia yhdistänyttä teemaa, genreä tai näkökulmaa. Hän totesi tyhjentävästi, että ”suomalaista elokuvaa ei vaivaa mitkään kahleet, jotka pitäisi rikkoa.”

Mielestäni suomalaisen lyhytelokuvan kansainvälistä menestystä himmentää ainoastaan se, että kotimaan näkyvyys ja arvostus on jäänyt puolinaiseksi. Välillä mietityttää se, että kuinka monta festivaaliläpimurtoa vaaditaan, jotta edes alan huomio saadaan kiinnitettyä lyhytelokuvaan. Kymmenisen vuotta sitten kaavailtiin digitaalisesta levityksestä tai verkkolevityksestä pelastajaa suomalaisen lyhytelokuvan kotimaan levitykselle, mutta toiveista huolimatta näistä ei pelastajaksi ole ollut. Lyhyt- ja dokumenttielokuvien levittäjänä toimineen Suomen elokuvakontaktin konkurssin myötä kotimaan levitys on käymistilassa, jossa uusille levitysinnovaatioille olisi tilausta. Ala on jumissa tilanteessa, jossa elokuvafestivaalien ja mahdollisen televisioesityksen jälkeen lyhytelokuvalla ei juuri muuta elämää ole. Tuottajien kannalta tilanne onkin harmillinen, sillä vaikka lyhytelokuvat tarjoaisivat sisällöllisesti oivallisen tilaisuuden luoda kontakteja uusiin tekijöihin ja koeponnistaa tuoreita aiheita, voi olla, ettei lyhytelokuvien tuottaminen kiinnosta taloudellis-levityksellisistä syistä. Henkilökohtaisesti pidän koko alan tappiona sitä, ettei lyhytelokuvien kotimaiselle levittämiselle yksittäisille kuluttajille, olipa foorumina elokuvateatteri tai vastikkeelliset suoratoistopalvelut, ole löydetty toimivia ratkaisuja. Alkukuvien alisteisuudesta pitkälle elokuvalle on puhuttu, mutta niidenkin vakituisempi esittäminen toisi sentään lyhytelokuvia lähemmäksi perusyleisöä. On myös sääli, että Jussi-palkintoa* ei edelleenkään jaeta lyhytelokuville.

Loppuun kuitenkin myönteisiä sanoja Katto-elokuvan ohjanneelta Teppo Airaksiselta, joka tiivisti kevään Cannes-huumassa lyhytelokuvan tekemisen motiiviaan seuraavasti:

”Pitkiin elokuviin verrattuna lyhytelokuvissa voi olla paljon rohkeampi, eikä tarvitse miettiä mahdollisia katsojia tai tuottoja. Siinä on kahleista vapaa.” 

Otto Suuronen 
Kirjoittaja on Suomen elokuvasäätiön kulttuuriviennin suunnittelija.

*Jussi-palkinto suomalaisille lyhytelokuville palautettiin keväällä 2018. Kiitos Filmiaura!

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Lyhyesti kerran kuussa: Risto Jarva -palkittuja, osa 1

Lyhyesti kerran kuussa on Suomen elokuvasäätiön ja Kino K-13:n järjestämä maksuton elokuvamatinea. Huhtikuun näytöksessä nähdään retrospektiivinen katsaus Risto Jarva -palkinnon saaneisiin lyhytelokuviin. Elokuvat esitetään Katajanokalla, tunnelmallisessa SES Auditorio Oy:n Kino K-13 -elokuvateatterissa (Kanavakatu 12).

Risto Jarva -palkittuja, osa 1 
Sunnuntaina 9.4.2017 klo 15 - 17
Näytöksessä esitetään mm. Jussi-palkitun Antti Heikki Pesosen Korsoteoria (2012)

Korsoteoria
/ So It Goes
2012, 30 min, draama/komedia
Ohjaus ja käsikirjoitus: Antti Heikki Pesonen
Korsoteoria kertoo Ellistä, varastotyöläisestä, joka ei ole koskaan matkustanut Suomen ulkopuolelle. Hän saa joko risteilyn tai rakkautta, mutta sitten elämä iskee kuin juna lehmään.

Hyppääjä
/ The Diver
2000, 21 min, dokumentti
Ohjaus ja käsikirjoitus: PV Lehtinen
Hyppääjä on hymni uimahyppäämiselle ja liikkeen estetiikalle. Se on unenomainen liikkeen, musiikin ja puheen kollaasi urheilun kauneimmasta muodosta. Elokuvan keskipisteenä on Helge Wasenius, uimahyppyjen grand old man, kaksinkertainen olympiakävijä ja pellehyppääjä.

Häng dej pojkfan!
/ Naru kaulaan, nulikka!
1986, 41 min, draama
Ohjaus ja käsikirjoitus: Claes Olsson
Eletään 1960-luvun alkua Pohjanmaalla. Veljekset Ville ja Kalle Karlsson esiintyvät seurojentalolla. Pikkuveli Ville toimii jonglöörinä, taikurina, lipunmyyjänä ja kuuluttajana, mutta ohjelma huipentuu numeroon, jossa Kalle roikkuu hirttoköydessä kahden minuutin ajan.

Vapaa pääsy! Näytöksen ikäraja 12.

Korsoteoria ja Hyppääjä esitetään englanninkielisin tekstein. Häng dej pojkfan! (Naru kaulaan, nulikka!) suomenkielisin tekstein.

Näytöksen on kuratoinut elokuvasäätiön kulttuuriviennin suunnittelija Otto Suuronen.

Tapahtuman järjestäjinä toimivat Suomen elokuvasäätiö ja SES Auditorio Oy Kino K-13.

Lisätietoja:
Riitta Haapiainen, SES Auditorio Oy Kino K-13
puh. (09) 6220 3027
auditorio(at)ses.fi

Otto Suuronen, Suomen elokuvasäätiö
puh. (09) 6220 3019
otto.suuronen(at)ses.fi

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Lyhyesti kerran kuussa: Animoituja unelmia

Lyhyesti kerran kuussa on Suomen elokuvasäätiön ja Kino K-13:n järjestämä maksuton elokuvamatinea. Maaliskuun näytöksessä "Animoituja unelmia” nähdään viime vuosien parhaita animaatioita. Elokuvat esitetään Katajanokalla, tunnelmallisessa SES Auditorio Oy:n Kino K-13 -elokuvateatterissa (Kanavakatu 12).

Animoituja unelmia
Sunnuntaina 19.3.2017 klo 15 - 17

Näytöksessä esitetään mm. Elli Vuorisen Sore Eyes for Infinity (2016)

Syntymäpäivä / Birthday
(2014) 3 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Hanneriina Moisseinen
On kesä 1944 ja Karjalaa evakuoidaan. Samalla hetkellä, kun lähtökäsky tulee, yksi talon lehmistä alkaa poikia.

Valvoja / The Guardian
(2014) 8 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Pietari Bagge, Christer Hongisto, Inka Matilainen & Elisa Ikonen
Avustajarobotti yrittää muistuttaa vanhusta jostain tärkeästä.

Au pair
(2017) 13 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Tatu Pohjavirta & Mark Ståhle
Nuori nainen päätyy kotiapulaiseksi miehelle, joka on tehnyt itselleen pahvista perheen saadakseen au pairin. Mies jää paitsiooon, kun au-pair yllättäen kiintyykin pahvihahmoihin.

Kenkähullu / The High Heel High
(2013) 8 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: CHRZU
Janette on kenkähullu. Hänellä on ainakin 70 paria korkokenkiä ja niitä pitäisi saada yhtä paljon lisää.

Nocturnal Awe

(2015) 11 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Emilia Liljeström
Nukkeanimaatio yhden yön tapahtumista.

In Memoriam
(2013) 7 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Niina Suominen
Stop-motion-animaatio käsittelee ihmisen katoavaisuutta. Kuvat autioista taloista ja huutokaupan äänet yhdistyvät tarinaksi siitä, mitä meistä jää jäljelle, kun poistumme näyttämöltä.

Sore Eyes for Infinity

(2016) 12 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Elli Vuorinen
Animaatioelokuva optikosta, joka kyllästyy näkemään liian tarkasti ympäröivän maailman ja väistämättömän vaikutuksensa sen epäkohtiin.

Yöperhonen / Nocturnal Butterfly
(2015) 5 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Annika Dahlsten
Melankolisessa nukkeanimaatiossa eksynyt yöperhonen kohtaa elämän kiertokulun.

Mankeli / The Mangel
(2011) 10 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Jan Andersson & Katja Kettu
Olipa kerran mankeli siis miespuolinen enkeli. Sillä oli pikkuiset sarvet ja häntänä töpseli ja sädekehänä pölykapseli. Sen siivet repi irti naakka (oli sunnuntai) ja se maahan tippui ja heti rakastu.

Edith
(2010) 6 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Taru Varpumaa
Edithin muistot, todellisuus ja unet kietoutuvat yhteen. Elokuva vanhuksen ihmisarvosta.

Vapaa pääsy! Näytöksen ikäraja vahvistetaan myöhemmin.

Elokuvat esitetään englanninkielisin tekstein.

Näytöksen on kuratoinut elokuvasäätiön kulttuuriviennin suunnittelija Otto Suuronen.

Tapahtuman järjestäjinä toimivat Suomen elokuvasäätiö ja SES Auditorio Oy Kino K-13.

Lisätietoja:
Riitta Haapiainen, SES Auditorio Oy Kino K-13
puh. (09) 6220 3027
auditorio(at)ses.fi

Otto Suuronen, Suomen elokuvasäätiö
puh. (09) 6220 3019
otto.suuronen(at)ses.fi

tiistai 7. helmikuuta 2017

Lyhyesti kerran kuussa: Rakkaudesta

Lyhyesti kerran kuussa on Suomen elokuvasäätiön ja Kino K-13:n järjestämä maksuton elokuvamatinea. Helmikuun näytös ”Rakkaudesta” esittelee elokuvia rakastamisen ja rakastumisen vaikeudesta. Elokuvat esitetään Katajanokalla, tunnelmallisessa SES Auditorio Oy:n Kino K-13 -elokuvateatterissa (Kanavakatu 12).

Rakkaudesta
Sunnuntaina 12.2.2017 klo 15 - 17

Näytöksessä esitetään mm. Aki Kaurismäen humoristinen Dogs Have No Hell (2002)

Sirkka
(draama, 2001) 13 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: PV Lehtinen
Herkkä tarina Villestä, 12-vuotiaasta pojasta, joka saa kirjeen Sirkalta, koulun kauneimmalta tytöltä. Sirkka haluaa tavata Villen hylätyssä maauimalassa ja suudella häntä.

Pussauskoppi / K-I-S-S-I-N-G
(komedia, 2016) 25 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Anna Ruohonen
Minna yrittää päästä irti läheisyyskammostaan päästäkseen elämässä eteenpäin.

Mersusta seuraava / The Inspection
(komedia, 2015) 8 min
Ohjaus: Reetta Aalto
Käsikirjoitus: Aino & Anna Lappalainen
Elämän kolhimat äiti, tytär ja Toyota Corolla haluavat kaikki takaisin radalle.

Uroot / Male Behavior
(komedia, 2011) 8 min
Ohjaus: Oskari Sipola
Käsikirjoitus: Katri Mannila
Pienen kirkonkylän uroot, pizza-kebabkokki Abdul ja taksikuski Pauli taistelevat pankkineiti Mirvan huomiosta, mutta mitä tapahtuu, kun paikalle karauttaa kolmas kilpakosija?

Lasten juhlat / Party Time
(komedia, 2015) 10 min
Ohjaus: Jenni Kangasniemi
Käsikirjoitus: Minna Panjanen
Lyhytelokuva uusioperheen eronneista vanhemmista, pomottelevasta isoäidistä ja kaiken sen keskellä elävästä syntymäpäiväsankarista, kymmenvuotiaasta Ristosta.

Amorandom
(animaatio, 2012) 8 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Tuula Leinonen & Antti Peränne
llkikurinen tarina kohtalon kiemuroista: lemmen tähteä voi joutua seuraamaan toiseen aurinkokuntaan asti.

Dogs Have No Hell
(draama, 2002) 10 min HUOM! Esitysformaattina 35 mm.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Aki Kaurismäki
Dogs Have No Hell on tarina putkasta vapautuvasta miehestä, joka rakentaa humoristisesti elokuvan keston mittaisessa ajassa elämänsä kuin pikavauhdilla uudelleen.

Vapaa pääsy! Näytöksen ikäraja on 7.

Elokuvat esitetään englanninkielisin tekstein.

Näytökset on kuratoinut elokuvasäätiön kulttuuriviennin suunnittelija Otto Suuronen.

Tapahtuman järjestäjinä toimivat Suomen elokuvasäätiö ja SES Auditorio Oy Kino K-13.

Lisätietoja:

Riitta Haapiainen, SES Auditorio Oy Kino K-13
puh. (09) 6220 3027
auditorio(at)ses.fi

Otto Suuronen, Suomen elokuvasäätiö
puh. (09) 6220 3019
otto.suuronen(at)ses.fi

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Lyhyesti kerran kuussa: Siskot ja veljet

Lyhyesti kerran kuussa on Suomen elokuvasäätiön ja Kino K-13:n järjestämä maksuton elokuvamatinea. Tammikuun näytös ”Siskot ja veljet” pureutuu sisarussuhteiden tunnekuohuihin. Elokuvat esitetään Katajanokalla, tunnelmallisessa SES Auditorio Oy:n Kino K-13 -elokuvateatterissa (Kanavakatu 12).

Siskot ja veljet 
Sunnuntaina 15.1.2017 klo 15 - 17

Näytöksessä esitetään mm. Kaisa El Ramlyn draama Syntymävika (2016)

Pojat / Sons
(draama, 2014) 17 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Isabella Karhu
Kolme riitaisaa veljestä kokoontuu jälleen lapsuudenkotiinsa kohdatakseen toisensa ja perheessään ilmenneen tragedian.

Pieni elokuva sisaruussuhteista / A Small Film on Sibling Relations
(dokumentti, 2001) 20 min HUOM! Esitysformaattina 35 mm.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Pia Andell
Elokuvan kuvamateriaali koostuu Pia Andellin vanhempien 1950 - 1980-luvuilla kuvaamista kaitafilmeistä joissa lapset varttuvat vauvoista aikuisiksi. Eletään kesää huvilalla, retkeillään ja pelataan tennistä. Kaitafilmit ovat täynnä pieniä, arkipäiväisiä tapahtumia.

Syntymävika / Born Wrong
(draama, 2016) 20 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Kaisa El Ramly
Syntymävika on hetki kahden siskoksen elämässä, jossa he joutuvat kohtaamaan toisensa yhteisellä taksimatkalla. Lapsuudessa muodostunut riippuvuussuhde herää henkiin heidän matkatessaan muistoissaan aikuisuudesta lapsuuteen.

Perintö / The Legacy
(draama, 2015) 27 min
Ohjaus: Jussi Hiltunen
Käsikirjoitus: Petra Forstén
Perintö on elokuva veljeydestä ja isien pojilleen jättämästä perimästä, joka on tuhoisa, jos kierrettä ei katkaista.

Vapaa pääsy! Näytöksen ikäraja on 12. Tekijävieraana Syntymävika-elokuvan ohjaaja/käsikirjoittaja Kaisa El Ramly.

Elokuvat esitetään englanninkielisin tekstein.

Näytökset on kuratoinut elokuvasäätiön kulttuuriviennin suunnittelija Otto Suuronen.

Tapahtuman järjestäjinä toimivat Suomen elokuvasäätiö ja SES Auditorio Oy Kino K-13.

Lisätietoja:
Riitta Haapiainen, SES Auditorio Oy Kino K-13
puh. (09) 6220 3027
auditorio(at)ses.fi

Otto Suuronen, Suomen elokuvasäätiö
puh. (09) 6220 3019
otto.suuronen(at)ses.fi