Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. huhtikuuta 2021

Teini-ikäinen blogi

Tihkusateen masentama puisto on majaillut blogosfäärissä jo hämmentävät 13 vuotta. Näin ollen tämä elokuva- ja aiemmin myös musiikkiaiheisten kirjoitusteni leikkikenttä varttuu teini-ikään. Ensimmäinen blogiteksti 8.4.2008 käsitteli elokuvaneuvos Ere Kokkosta. Yllättävän validi kirjoitus edelleenkin.

Erilaisia tekstipäivityksiä on huhtikuun 8. päivään mennessä tullut kaikkiaan 331, joista aktiivisimmat vuodet ovat olleet 2008 (47 päivitystä), 2011 ja 2012 (molempina 43 päivitystä). Passiivisin vuosi oli 2018 (vain 2 päivitystä), jolloin henkilökohtainen elämäni romahti kivuliaan avioeron myötä. Sen jälkeen päivitystahti on ollut jälleen nousujohteinen, vaikka välillä onkin tuntunut siltä, että onko aika ajanut blogi(e)n ohi. Lukijamäärät näyttäisivät bloggerin oman tilastoinnin mukaan olevan kaukana takavuosista. Olen kuitenkin kokenut, että Tihkusateen masentama puisto on yhä tarjonnut stabiilin alustan elokuvavetoiselle kirjoittelulleni. Nojaudun tässä jonkinlaiseen Peter von Bagh -henkiseen ajatukseen siitä, että ylläpitääkseen kirjoitustaitoa, on joka päivä kirjoitettava jotakin. Edes rivi tai lause. 

Viime vuosina olen innostunut uudelleen kaunokirjallisesta kirjoittamisesta, runojen muodossa. Harrastin runoutta aktiivisesti 15-vuotiaasta jonnekin 25 vuoden ikävuoden nurkille omasta kokoelmasta haaveillen. Sitten asiapainotteinen kirjoittaminen vei pidemmän korren ja runous jäi taka-alalle. Kesällä 2018 tekemäni inspiroiva vierailu Pentinkulman päiville Urjalaan herätti sitten taas uinuneen runoilijan sisälläni ja sulkakynäilijän viitta on jäänyt sen jälkeen harteille. Olen parhaillaan kokoamassa runokokoelmaa ja näin ollen jälleen elvyttämässä haavetta omasta kirjasta. (Kustantajat, saa ottaa yhteyttä!).      

Populaarimusiikista kirjoittaminen on jäänyt viime vuosina huomattavan vähälle. Kirjoittaisin musiikista mielelläni enemmänkin, mutta lopetettuani kirjoittamasta "viikottaiskritiikkiä" verkkolehtiin, takki tuntui tyhjentyneen. Vuosina 2015-17 aktiivisesti toiminut Aution saaren levyt oli rakas rinnakkaisblogi elämäni tärkeimmille levyille. Ideoita jatkollekin on ollut, mutta katsotaan miten aika ja innostus kantavat. Musiikkia tulee kuitenkin kuunneltua noin 10 000-12 000 laulun vuositahdilla ja keikat/konsertit ovat elämäni elämyksellinen kivijalka.

Osa blogini teksteistä on toki vuosien varrella hapantunut tai saanut ylleen jännittävän aikajännekuorrutteen, mutta monista asioista en ole luopunut. Elokuvateatteri on minulle yhä elokuvan koti, tunteiden temppeli, jossa haluan ensisijaisesti kokea seitsemännen taiteen ihmeet ja obskuuriudet. Tallenneformaatit DVD, blu-ray ja 4K UHD ovat pandemia-ajan epävarmuudessa osoittautuneet rakkaudenkohteiksi, joita vaalin suuremmalla intohimolla kuin aikoihin. Elokuvadivareissa luuhaaminen on ollut merkittävä voimanlähde viimeisen vuoden aikana. 

Elokuvan historia, 1960-80-lukujen New American Cinema, kauhu- ja kulttielokuvat, absurdi komedia, suomalainen elokuva ja 1980-luku nostalgisuudessaan ovat yhä ja edelleen ehtymätön innoituksen lähde. Koen tässä suoratoistovetoisessa "kertakäyttökulttuurissa" yhä vahvemmin olevani elävän kuvan kyltymätön arkeologi, joka tekee keskeisimmät löytönsä kulttielokuvien ääreltä, kotimaisen elokuvan hämärästä menneisyydestä ja uusien aaltojen laineilta. Vastavirtaan, mutta valtavirtaa unohtamatta.

Tässä joitakin poimintoja omista juttusuosikeista vuosien varrelta.

Elokuva-aiheiset kynäilyt:


Viimeisimmän elokuvateatterielämyksen nautin Hyvinkään Sveitsin Bio Rexissä. Turvavälit olivat kunnossa, olin ainoa katsoja.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Aution saaren levyt

Aloitin hiljattain uuden musiikkiin keskittyvän blogin, Aution saaren levyt, jossa esittelen sata elämääni eniten vaikuttaneinta äänilevyä.

Säännöt ovat selvät, vain kolme levyä yhtä artistia kohti (tämä saattoi olla haasteellista joidenkin yhtyeiden, The Cure, David Bowie, Pink Floyd... suhteen).

Olen yrittänyt valikoida levyt paremmuusjärjestykseen, mutta luonnollisesti päivät ovat erilaisia ja jokin albumi voisi kuukauden tai puolen vuoden päästä olla jo aivan toisella sijalla. Paremmuusjärjestys tuntui kuitenkin jännittävämmältä vaihtoehdolta kuin kronologinen listaaminen. Olen painottanut valinnoissa nimenomaan ehjiä albumikokonaisuuksia, en singlehittejä. Kokoelma- tai livelevyjä en mukaan ottanut, yhtä rajatapausta lukuun ottamatta.


Nostalgian välttäminen on mahdotonta - ja tarpeetontakin, kun on kyse henkilökohtaisen elämän äänilevyistä. En siltikään ole ottanut mukaan ensimmäistä c-kasettiani (Röllin laulut 1, 1986), ensimmäistä vinyyliä (Kirka: Parhaat. Uudet versiot, 1990) tai sitä ensimmäistä cd:tä (Offspring: Smash, 1994), joka tarttui mukaan Jyväskylän Seppälän Prismasta, vaikkein tuolloin vielä omaa cd-soitinta omistanutkaan.

Nyt, kun fyysiset levyt ovat siirtymässä (tai jo siirtyneet) eiliseen, tuntuu oman tähänastisen elämän rakkaimpien levyjen vaaliminen aiempaakin tärkeämmältä.

http://autionsaarenlevyt.blogspot.com. Lukekaa, inspiroitukaa ja kommentoikaa! Spread the word!

perjantai 5. joulukuuta 2014

Aution saaren elokuvat

Tihkusateen masentama puisto on viettänyt syksyä melko hiljaisissa merkeissä. Syynä ei ole ollut entusiasmin tai sanottavan puute, sitä on piisannut kyllä, mutta pian vuoden ikäinen poikani on pitänyt tiiviisti bloggauksesta etäällä. Syksyn aikana olen päivätyöni lomassa osallistunut niin Espoo Cinén -ohjelmistosuunnitteluun, AV-arkin kokeelliseen elokuvaan/mediataiteeseen erikoistuneeseen kuratointiin, Helsingin lyhytelokuvafestivaalin fiktiosarjan tuomarointiin sekä viritellyt Suomen elokuvasäätiön SES Auditorio Kino K-13 -elokuvateatteriin ensi vuodelle kerran kuussa esitettävää suomalaisten lyhytelokuvien esityssarjaa, joten varsinaisesti vapaa-ajallakaan ei ole innostavia aktiviteetteja puuttunut.

Näiden asioiden lomassa olen vanhana listaintoilijana kynäillyt myös kunnianhimoisen sadan elokuvan listan tähänastisen elämäni varrella eniten merkinneistä elokuvista. Tässä se lista nyt on...

Aution saaren elokuvat:
(luonnollisesti kronologisessa järjestyksessä, syksyllä 2014)

Das Cabinet des Dr. Caligari / Tri Caligarin kabinetti (1920, Robert Wiene)
The Kid / Chaplinin poika (1921, Charles Chaplin)
The Circus / Sirkus (1928, Charles Chaplin)
City Lights / Kaupungin valot (1931, Charles Chaplin)

Duck Soup / Neljä naurettavaa naapuria (1933, Leo McCarey)

Modern Times / Nykyaika (1936, Charles Chaplin)
Bringing Up Baby / Hätä ei lue lakia (1938, Howard Hawks)
Niskavuoret naiset (1938, Valentin Vaala)
The Great Dictator / Diktaattori (1940, Charles Chaplin)
Pinocchio (1940, Ben Sharpsteen, Hamilton Luske)
Swing Shift Cinderella (1945, Tex Avery, lyhytanimaatio)
It's A Wonderful Life / Ihmeellinen on elämä (1946, Frank Capra)
Northwest Hounded Police / Lurppa (1946, Tex Avery, lyhytanimaatio)
Sunset Boulevard / Auringonlaskun katu (1950, Billy Wilder)
Rashomon / Rashomon - paholaisen temppeli (1950, Akira Kurosawa)

Duck Amuck / Repe raivona (1953, Chuck Jones, lyhytanimaatio)

Nuit et brouillard / Yö ja usva (1955, Alain Resnais, lyhytdokumentti)
Tuntematon sotilas (1955, Edvin Laine)
Les quatre cents coups / 400 kepposta (1959, Francois Truffaut)
Some Like It Hot / Piukat paikat (1959, Billy Wilder)
Ivanovo detstvo / Ei paluuta (1962, Andrei Tarkovski)
Pojat (1962, Mikko Niskanen)
Dr. Devil and Mr. Hare (1964, Robert McKimson, lyhytanimaatio)
Bananas / Bananas - minä ja vallankumous (1971, Woody Allen)
Straw Dogs / Olkikoirat (1971, Sam Peckinpah)
The Godfather / Kummisetä (1972, Francis Ford Coppola)
Kahdeksan surmanluotia (1972, Mikko Niskanen, televisioversio)
Play It Again, Sam / Kerta vielä, Sam (1972, Herbert Ross)
The Godfather Part II / Kummisetä II (1974, Francis Ford Coppola)
The Texas Chain Saw Massacre / Texasin moottorisahamurhat (1974, Tobe Hooper)
One Flew Over the Cuckoo's Nest / Yksi lensi yli käenpesän (1975, Milos Forman)
Professori Uuno D.G. Turhapuro (1975, Ere Kokkonen)
Ai no korida / Aistien valtakunta (1976, Nagisa Oshima)
Carrie (1976, Brian de Palma)
Rocky (1976, John G. Avildsen)

 Taxi Driver / Taksikuski (1976, Martin Scorsese)

Annie Hall (1977, Woody Allen)
Star Wars / Star Wars: Episode IV - A New Hope / Tähtien sota / Star Wars: Episodi IV - Uusi toivo (1977, George Lucas)
Ai no borei / Intohimon valtakunta (1978, Nagisa Oshima)
The Deer Hunter / Kauriinmetsästäjä (1978, Michael Cimino)
Manhattan (1979, Woody Allen)
Monty Python's Life of Brian / Life of Brian / Brianin elämä (1979, Terry Jones)
The Empire Strikes Back / Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back / Imperiumin vastaisku / Star Wars: Episodi V - Imperiumin vastaisku (1980, Irvin Kershner)
Raging Bull / Kuin raivo härkä (1980, Martin Scorsese)
The Shining / Hohto (1980, Stanley Kubrick)
Raiders of the Lost Ark / Kadonneen aarteen metsästäjät (1981, Steven Spielberg)
Ajolähtö (1982, Mikko Niskanen)
Arvottomat (1982, Mika Kaurismäki)
Blade Runner (1982, Ridley Scott)
E.T. The Extra-Terrestrial (1982, Steven Spielberg)
The Secret of NIHM / NIMH - rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa (1982, Don Bluth)

The Snowman / Lumiukko (1982, Dianne Jackson, Jimmy T. Murakami, lyhytanimaatio) 

Return of the Jedi / Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi / Jedin paluu / Star Wars: Episode VI - Jedin paluu (1983, Richard Marquand)
Blood Simple. (1984 / Joel Coen, Ethan Coen)
Ronja Rövardotter / Ronja Ryövärintytär (1984, Tage Danielsson)
The Terminator / Terminator - tuhoaja (1984, James Cameron)
Back to the Future/ Paluu tulevaisuuteen (1985, Robert Zemeckis)
Calamari Union (1985, Aki Kaurismäki)
Idi i smotri / Tule ja katso (1985, Elem Klimov)
Tuntematon sotilas (1985, Rauni Mollberg)
Platoon / Platoon - Nuoret sotilaat (1986, Oliver Stone)
Die Hard / Vain kuolleen ruumiini yli / Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (1988, John McTiernan)
Katsastus (1988, Matti Ijäs, televisioelokuva)
Nuovo Cinema Paradiso / Cinema Paradiso (1988, Giuseppe Tornatore)
The Cook, The Thief, His Wife and Her Lover / Kokki, varas, vaimo ja rakastaja (1989, Peter Greenaway)
Dances with Wolves / Tanssii susien kanssa (1990, Kevin Costner)
Edward Scissorhands / Saksikäsi Edward (1990, Tim Burton)
Tulitikkutehtaan tyttö (1990, Aki Kaurismäki)
Barton Fink (1991, Joel Coen, Ethan Coen)
Terminator 2: Judgment Day / Terminator 2 - Tuomion päivä (1991, James Cameron)
Reservoir Dogs (1992, Quentin Tarantino)
The Piano / Piano (1993, Jane Campion)
Schindler's List / Schindlerin lista (1993, Steven Spielberg)
Trois couleurs: Bleu / Kolme väriä: Sininen (1993, Krzysztof Kieslowski)
Léon (1994, Luc Besson)
The Lion King / Leijonakuningas (1994, Roger Allers, Rob Minkoff)
The Shawshank Redemption / Rita Hayworth - avain pakoon / Avain pakoon (1994, Frank Darabont)

Before Sunrise / Rakkautta ennen aamua (1995, Richard Linklater)

Se7en / Seitsemän (1995, David Fincher)
Toy Story / Toy Story - Leluelämää (1995, John Lasseter)
Breaking the Waves / Breaking the Waves / Breaking the Waves - Aallonmurtaja (1996, Lars von Trier)
Fargo (1996, Joel Coen, Ethan Coen)
Trainspotting (1996, Danny Boyle)
American History X (1998, Tony Kaye)
The Truman Show / Truman Show (1998, Peter Weir)
American Beauty (1999, Sam Mendes)
Eyes Wide Shut (1999, Stanley Kubrick)
Toy Story 2 (1999, John Lasseter, Ash Brannon, Lee Unkrich)
Dancer in the Dark (2000, Lars von Trier)
Requiem for a Dream / Unelmien sielunmessu (2000, Darren Aronofsky)
Aleksis Kiven elämä (2001, Jari Halonen)
Y tu mamá también / Ja äitiäs kans (2001, Alfonso Cuarón)
21 Grams / 21 grammaa (2003, Alejando González Inárritu)
Before Sunset / Rakkautta ennen auringonlaskua (2004, Richard Linklater)
Million Dollar Baby (2004, Clint Eastwood)
Sideways (2004, Alexander Payne)
C.R.A.Z.Y. (2005, Jean-Marc Vallée)

This is England (2006, Shane Meadows)

Miesten vuoro (2010, Joonas Berghäll, Mika Hotakainen)
Toy Story 3 (2010, Lee Unkrich)

That's All Folks!

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kotomaamme koko kuva

Artikkeli on julkaistu alun perin Suomen elokuvasäätiön (sittemmin lakkautetussa) SESSIO-blogissa kesäkuussa 2013. Pamflettimaisen kirjoituksen aihe oli suomalaisen elokuvan tarjonta televisiossa.

Suomalainen käytti viime vuonna (2012) reippaat kolme tuntia päivässä tuijotellen television kelmeää valoa. Se on ajankäytöllisesti hurja määrä, eritoten verrattuna siihen, että vajaan parinkymmenen vuoden aikana olohuoneauringon katseluaika on noussut peräti kolmella vartilla.  Televisiokanaviahan tänä päivänä riittää, sillä vaikka laskuista unohdettaisiin kaapeli- ja satelliittiverkon tarjonta, löytyy pelkästään maanpäällisestä verkosta tuhti tusina eri kanavia. Suhteutettuna tarjonnan valtaisaan määrään, kotimaisia elokuvia nähdään televisiossa verrattain vähän. Ja sanomattakin on selvää, että ilman Yleisradiota tilanne olisi lohduton.

Suomalainen elokuva ei nimittäin ilman Yleä pahemmin televisiokatsojaa liikuttaisi. Kaupallisilla kanavilla kotimainen elokuva on kevyenä sivumainintana blockbustereiden kyljessä, jos edes siinä.
Ylen kanavilla linjanjako on selvä: TV1 keskittyy esittämään perinteisellä arki-iltapäiväpaikalla vanhaa suomalaista elokuvaa, etulinjassa sotilasfarsseja ja nostalgista maalaisromantiikkaa. TV2 puolustaa paikkaansa kesällä esittämällä viime vuosien novellielokuvasatoa. Onkin hienoa, että nuorten tekijöiden puolituntiset lyhytfiktiot saavat näkyvyyttä sunnuntai-iltojen paraatipaikalla.

Kovasikajuttu (2012)

Suomalaiset dokumenttielokuvat ovat olleet viime aikoina Yleisradion ohjelmaprofiilissa aiempaa vahvemmalla esityspaikalla, maanantai-illassa. Hyvä niin, mutta milloin koittaisi se kaunis päivä, jolloin dokumenttielokuvaa ei kohdeltaisi ohjelmatiedoissa asiaohjelmana? Kärjistäenhän nykytilanne on sellainen, että esimerkiksi Kovasikajuttu (2012) oli elokuvateatteri- ja tallennelevityksessä dokumenttielokuva, joka palkittiin ansaitusti Jusseilla (parhaana dokumenttielokuvana ja Riitta Poikselkä parhaasta leikkauksesta), mutta tullessaan televisiosta se koki arvon laskun. Kovasikajuttu muuttui ohjelmatiedoissa lajitovereidensa tavoin näkemyksellisestä suomalaisen elokuvan kulmakivestä näköradion asiaohjelmaksi. Melko karu kohtalo.

Television kotimaisen elokuvatarjonnan pelastuksen tarjoaa YLE Teema, jonka innovatiiviset Suomi-sarjat etsivät vertaistaan. Kanavan laajalla elokuvatuntemuksella toimitettu ohjelmisto edustaa suomalaisen elokuvakulttuurin ja lähi(elokuva)historian vaalimista parhaimmillaan, sillä suurin osa Teeman Suomi-elokuvan tarjonnasta nojautuu harvinaisuuksiin. Elokuviin, joista osaa ei välttämättä koskaan ole nähty elokuvateatterikierroksen jälkeen televisiosta tai joiden televisioesityksestä on jo vuosikymmeniä. Kiehtoviin esityssarjoihinsa Teema sulauttaa komeasti suomalaisen elokuvan koko tyylikirjon. Hyvä esimerkki löytyy kuluneelta keväältä, jolloin Teeman torstai-illat osoittautuivat jälleen Suomi-elokuvan entusiastin aarreaitaksi. Nuorisoelokuviin keskittyneessä sarjassa nähtiin useita valkokangaslevityksen jälkeen lähestulkoon kadonneeksi diagnosoituja elokuvia kuten Janne Kuusen visuaalisesti kiehtova Apinan vuosi (1983).

Apinan vuosi (1983)

Tänä kesänä Teema hemmottelee kotimaisen elokuvan ystäviä kiehtovalla rakkauselokuvien sarjalla. Kati Sinisalon tuottamassa sarjassa kahlataan ensilemmen huumaan ja arjen pyöritykseen, nähdään niin pettämistä ja jättämistä kuin yksinäisyyttä ja rakkautta kuoleman varjossa. Elokuvaesitysten lisäksi aihetta syvennetään keskusteluilla Radio Suomessa torstai-iltaisin.

Teeman Kesäkinossa nähtävistä elokuvista muodostuu oivaltavia pareja, jotka tukevat toisiaan valloittavalla tavalla. Hyvä esimerkki mielikuvituksekkaasta elokuva-illasta nähdään elokuussa (24.8.), jolloin kohtaavat Matti Ijäksen herkullisen irvokas Räpsy ja Dolly eli Pariisi odottaa (1990) ja modernin lyhytelokuvan aikalaisklassikko Antti Heikki Pesosen Korsoteoria (2012).
Hyvää kannattaa kysyä, Teeman merkeissä pysyä.

torstai 2. toukokuuta 2013

Pohjolan Pariisista Kalifornian auringon alle

Artikkeli on julkaistu alun perin Suomen elokuvasäätiön (sittemmin lakkautetussa) SESSIO-blogissa toukokuussa 2013.

San Franciscon 56. kansainväliset elokuvafestivaalit ovat parhaillaan käynnissä kaukaisessa Kaliforniassa. Festivaalin uusien dokumenttien sarjassa nähdään Mika Mattilan kiinalaista nykytaidetta observoiva Chimeras (2013), jolle on jo nyt povattavissa vilkas festivaalikesä.

Perinteisesti San Franciscossa jaetaan myös elämäntyöpalkintoja alalla pitkään vaikuttaneille elokuvantekijöille sekä elokuvakulttuurin puolestapuhujille. Arvostetun Mel Novikoff -palkinnon saa tänä vuonna Suomen tunnetuin elokuva-asiantuntija/historioitsija sekä kompilaatioelokuvien tekijänä itsekin maineikas Peter von Bagh.

Muiden töidensä ohella myös Sodankylän elokuvajuhlien sieluna tunnettu von Bagh pääsee nimekkään joukkoon, sillä aiemmin Mel Novikoff -palkinnon ovat saaneet mm. maailmankuulut elokuvakriitikot Pauline Kael ja Roger Ebert, elokuvahistorioitsijat Naum Kleiman ja David Robinson sekä avantgarde-elokuvan isänä pidetty elävän kuvan runoilija Jonas Mekas.

Palkintogaalan ohessa esitetään filmikopiona arkistomateriaaleista koottu kaupunkisinfonia Helsinki ikuisesti (2008), jolla von Bagh kompilaatioelokuvan keinoin kartoittaa kansakunnan yhteistä muistia maamme pääkaupungin kautta. Varsinainen jytky on kuitenkin se, että Petterin toive-elokuvana nähdään, kokopitkänä versiona (316 min) Yhdysvaltain ensi-esityksensä saava Mikko Niskasen suurtyö Kahdeksan surmanluotia (1972). Uudelta digikopiolta (DCP) nähtävän elokuvan esityksen ja digitoinnin ovat mahdollistaneet Elokuvasäätiö yhdessä Yleisradion kanssa. Rohkenen sanoa, että Niskasen definitiivisen mestariteoksen esittäminen Kalifornian auringon alla saattaa hyvinkin olla vuoden (elokuva)kulttuuriteko.

2010-luvulla Peter von Baghin dokumentaarisesta elokuvatuotannosta on tullut kulttuuriviennin kärkeä. Pelkästään tämän ja viime vuoden aikana ohjaajan innostavia retrospektiivejä on nähty Hollannissa, Argentiinassa, Norjassa, Iso-Britanniassa, Espanjassa sekä Yhdysvalloissa – useampaankin otteeseen.

Itselläni oli ilo olla alkuvuodesta Tromssan elokuvajuhlilla, jossa esitettiin pienimuotoinen von Baghin elokuvien sarja. Pohjolan Pariisissa niin supisuomalaiset henkilökuvadokumentit kuin nostalgisessa lämmössään liikuttavat essee-elokuvatkin puhuttelivat kaamoksen keskellä syvästi. Kunnioittavan keskittyneen kansainvälisen yleisön keskellä dokudraama Kreivi (1971) oli loppuunmyydyssä salissa suorastaan pitelemätön. Irvokkaan seikkailuelokuvan, romanttisen rakkauskertomuksen ja omaleimaisen yhteiskunnallisen satiirin sekoitus toimi selittämätöntä mielihyvää tarjoten.

Lopuksi mainittakoon, että San Franciscon festivaalilla jaettavan Peter J. Owens -palkinnon saa tänä vuonna kaikkien janoisten sankari, ruoskanheiluttaja vailla vertaa, Harrison Ford. Joten Harrison, jos luet tätä, menepä katsomaan Surmanluodit ja inspiroidu Niskasen maagillis-hypnoottisesta roolisuorituksesta keskisuomalaisena pienviljelijänä!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Tilastoja - neljävuotiaan blogin kunniaksi

Tihkusateen masentama puisto täyttää blogosfäärissä kunnialliset 4 vuotta. Juhlan kunniaksi tulin päivittäneeksi blogin ilmeen (ensimmäistä kertaa!). Viimeisestä neljästä vuodesta tuli tehtyä myös ao. tilastolliset yhteenvedot.

Mistä kaikki alkoi?
Elokuvaohjaaja Ere Kokkonen - Elokuvaneuvos komiikan armosta (8.4.2008)

Viisi luetuinta artikkelia huhtikuu 2008 - huhtikuu 2012:
Veturimiehet heiluttaa
Lapsuuden sankarille, viimeinen osa: Vesa-Matti Loiri
Kansallisen elokuvan Joutsa
John Carpenter - kauhun epäonninen kirvesmies vaiko tyylitajunsa kadottanut auteur?
Kaikuja kaukaiselta 90-luvulta

Merkillisimmät hakusanat, joilla blogiini on ajauduttu:
nudistileiri
rantasauna
Sex elokuva

Yleisimmät hakusanat:
Veturimiehet heiluttaa (+ Veturimiehet heiluttaa DVD)
Otto Suuronen
Uuno Turhapuro

Lopuksi, vähemmälle huomiolle jääneet ylpeydenaiheet:
Boheemeja punahilkkoja
Elokuvaentusiasti Hula-hula-saarella eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan käännösnimiä
"Laula se suomeksi" - suomalaisen musiikkielokuvan matka

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Vuosipäivän kunniaksi

Tihkusateen masentama puisto -nimellä avattu blogi tulee täyttäneeksi tänään yhden kokonaisen vuoden, sillä 8. huhtikuuta 2008 blogi aukesi artikkelilla Elokuvaohjaaja Ere Olavi Kokkonen - elokuvaneuvos komiikan armosta. Syntymäpäivän kunniaksi retusoin hivenen vanhaa artikkelia, tein siitä hitusen helppolukuisemman ja liitin loppuun muutaman rivin uutta tekstiä. Lukekaapa siis uusiutunut artikkeli yllä olevasta linkistä.

Vuosi 2009 on toistaiseksi tarjonnut sekavan joukon elokuva- ja musiikkielämyksiä. Elokuvateatterissa todistetuista elokuvista vaikuttavimmin ovat tehonneet Tomas Alfredsonin kehuttu Låt den rätte komma in (Ystävät hämärän jälkeen) ja Darren Aronofskyn The Wrestler (The Wrestler - painija). Kevään kotimaisista pitkistä fiktioista eniten mieleeni oli Jukka-Pekka Valkeapään Muukalainen, mutta syksylle on luvassa Zaida Bergrothin ennakkokatselussa loisteliaaksi osoittautunut Skavabölen pojat.

Lyhyt- ja dokumenttielokuvan puolelta täysosumat ovat tehneet niin Jukka Kärkkäinen (Kansakunnan olohuone), Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen (Hanasaari A) kuin myös mediataiteilijana kunnostautunut Maarit Suomi-Väänänen (Jalkeilla taas).

Oman erillismainintansa ansaitsee ehdottomasti Clermont-Ferrandin lyhytelokuvajuhlilla nähty norjalainen Sunday Mornings, jossa ohjaaja Jannicke Låker havainnoi vähäeleisesti jotain poikkeuksellisen aitoa ja rehellistä sunnuntaiaamun varhaisesta kotiintulosta pitkäään lauantai-illan jälkeen.

Toisen suuren intohimoni, populaarimusiikin puolelta, on tullut todistettua elävänä niin lukioaikaista rakkautta, The Sisters of Mercyä, Reginaa, Ristoa kuin Waltarin The Cure -vetoista cover-settiä Kuudennella linjalla. Tänä vuonna ilmestyneistä albumeista huomiota osaltani ovat saaneet debyytillään tehokkaasti angstin ilosanomaa jakanut brittiläinen sensaatio White Lies, erinomaisen kolmannen pitkäsoiton julkaissut synthpopista orgaanisempaan suuntaan suunnannut Regina sekä laadukkaan levyn niin ikään julkaissut Wojciech. Pettymysten puolelle ovat sukeltaneet iki-ikoni Morrissey, jonka vaatimaton Years of Refusal ei juuri ole ilahduttanut sekä Aurinko aurinko plaa plaa plaalla taannoin täysin sekoittanut Risto, jonka kolmas levy Sähköhäiriöitä on ollut enimmäkseen puuduttavaa edeltäjiensä toistoa, ilman minkäänlaista uutuudenviehätystä.
Joose Keskitalon läpeensä kehuttu Tule minun luokseni, kulta etsii vielä levysoittimellani suuntaansa, mutta vaikuttaa siltä, että tuomionpäivän trubaduurin magnum opukseksi on kuitenkin jäämässä vuoden 2006 mestarillinen Kaupungit puristuvat puristimissa. Ennakoivana pikatuomiona sanottakoon, että Maj Karman, jonka Kauniit Kuvat oli ehkä paras suomalainen yhtye vuonna 2002, Salama tuntuu pikaisesti kuunneltuna ihan kiinnostavalta pop-levyltä. Ja oikeastaan hyvä niin.

Parin viikon päästä uusi Depeche Mode, jota odotellessa voi kuunnella ja ihailla vaikka tätä kulttiklassikkoa.

Matka jatkuu...

Kevään aikana artikkeli luvassa esimerkiksi Kari Paljakan Veturimiehet heiluttaa (1992) -elokuvasta.