sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Francis Ford Coppola - kiistellyn ohjaajan henkilökuva, osa 1

Harvan mestariohjaajan uralta löytyy niin merkillistä laadunheittelyä kuin Detroitissa vuonna 1939 syntyneen Francis Ford Coppolan filmografiasta. Miehen uraa monissa käänteissä varjostaneet taloudelliset ongelmat käynnistyivät 1980-luvun alun epäonnisten tuotantojen jälkiseurauksena, eikä vahvaotteista tuotantorytmiä ole sen jälkeen valitettavasti löytynyt. Elokuvahistoriaan Coppola on kuitenkin kaivertanut työnäytteensä vahvimmin Kummisetä-trilogian (1972-90) ja Ilmestyskirja. Nytin (Apocalypse Now, 1979) muodossa.

Amerikanitalialaiseen taiteilijaperheeseen syntynyt Coppola sai vahvan ensikosketuksen elokuvaan ja tarinankerronataan sairastettuaan polion kymmenvuotiaana. Lähes vuoden vuoteenomana viettänyt nuorukainen vietti sairausaikansa katsomalla televisiota, tekemällä nukketeatteria ja kuvaamalla säveltäjäisänsä filmikameralla. Taiteilijaperheessä muutto paikkakunnalta toiselle oli arkipäivää ja nuori Francis joutuikin vaihtamaan koulua jatkuvasti. Yksinäisyyteen taipuvainen poika vietti aikaa erityisesti kaikenlaisen tekniikan parissa. Rakennettuaan valaistuksia koulunäytelmiin teatteritaiteesta tuli nuoren miehen intohimo. Ennen elokuvan pariin siirtymistä Francis olikin jo kokenut teatterintekijä hänen ohjattuaan opiskeluaikanaan näytelmiä. Myös musiikin saralla mies osoitti lahjakkuutta: tuubansoittajana hän sai jopa stipendin New Yorkin yksityiseen sotakouluun. 1950-luvun loppupuolen elokuvat: Ingmar Bergmanin tuotanto, ranskalainen uusi aalto ja Stanley Kubrickin varhaistyöt ajoivat kuitenkin Coppolan Kalifornian yliopiston, UCLA:n elokuvakouluun vuonna 1960.

Elokuvakouluaikoinaan Coppola teki muutamia lyhytelokuvaharjoitteita, mutta polte pitkien näytelmäelokuvien ohjaajaksi oli suuri. Ensimmäinen elokuva, epäonninen pehmopornotuotanto Tonight for Sure (1962) ei osoittanut sen enempää ohjaajan taiteellista kuin kaupallistakaan elokuvantajua. Saman b-yhtiön leivissä riitti kuitenkin lisää töitä, kun Coppola palkattiin amerikkalaissaksalaisen yhteistuotannon The Bellboy and the Playgirls/Mit Eva fing die Sünde an (1962) leikkaajaksi. Coppolan paranneltua huolimattomasti tehtyä b-elokuvaa hänet kreditoitiin lopulta teoksen ohjaajaksi.

Työskentely roskaelokuvien parissa ei tyydyttänyt nuoren ohjaajan kunnianhimoa, mutta alan töistä oli kuitenkin hyötyä, sillä jo tuolloin maineikas kengännauhabudjetin elokuvatuottaja/ohjaaja Roger Corman otti Coppolan talliinsa oppipojakseen. Cormanin tuotantoyhtiön alaisena Coppola valmisti ensimmäisen laajemman levityksen saaneen elokuvansa, mustavalkoisen kauhuhalpiksen Dementia 13 (1963). Samana vuonna Coppola toimi Cormanin The Terror (Kauhun vallassa/Terrorin vallassa/Pahin kaikista) -kauhupätkän apulaistuottajana sekä kreditoimattomana ohjaajana yhdessä Cormanin, Monte Hellmanin, Jack Hillin ja Jack Nicholsonin kanssa. Cormanin muiden elokuvien ylijäämämateriaaliin pohjautuneessa elokuvassa nähdään pääosassa uransa ehtoopuolen kauhulegenda Boris Karloff.

UCLA:n elokuvaopintojen lopputyönä Coppola ohjasi David Benedictuksen romaanin pohjalta romanttisen draaman Olet jo iso poika (You're a Big Boy Now, 1966). Warnerin laajalti levittämä elokuva keräsi huomiota myös Lovin' Spoonful -yhtyeen musiikilla ja nousi kaupallisten elokuvateattereiden suosioon. Cannesin elokuvajuhlilla keväällä 1967 esitetty elokuva nousi peräti Oscar-ehdokkuuksille (Geraldine Page, sivuosa).

Edellisen elokuvan kaupallisen menestyksen seurauksena Warner tarjosi Coppolalle Petula Clarkin ja Fred Astairen tähdittämän Finian's Rainbow Broadway-musikaalin filmatisointia. Tuotantoyhtiön työtarjouksesta huolimatta yhtiön keskeisin moguli Jack Warner suhtautui Coppolan parrakkaan hippimäiseen olemukseen kielteisesti ja eväsi tältä pääsyn Warnerin keskeisimmälle studiolle. Ohjaajanuorukainen löysi lopulta sopivan kuvauspaikan Kalifornian perinteiseltä viininviljelyalueelta Napa Valleystä, jossa musikaalin alkuperäinen sadunomaisuus sai rinnalleen roiman annoksen realismia. Musikaalien suosion romahdus 1960-luvun loppupuolella vei Finianin sateenkaarelta (Finian's Rainbow, 1968) katsojat, eikä elokuvasta tullut toivottua taiteellistakaan menestystä.

Vaikka ura elokuvan parissa ei ollutkaan tuottanut pysyvää menestystä, oli Coppola kerännyt kuitenkin sen verran kokemusta ja rohkeutta, että 1960-luvun loppuun tultaessa oli aika ohjata elokuva oman alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta. Sadeihmisiä (The Rain People, 1969) on psykologinen ja minimalistinen draama, ajoittaisessa painajaismaisuudessa road-movien ja Psykon (Psycho, 1960) äpärälapsi, jolla Coppola löi itsensä taiteellisesti läpi. Hienon näyttelijäkaartin (James Caan, Robert Duvall ja Sherley Knight) avulla elokuvasta tuli ohjaajansa siihenastisen uran merkittävin, eikä Hollywoodillakaan ollut varaa jättää merkkiteosta huomaamatta. Elokuvan kuvauksissa hääri assistenttina myös Coppolan tuore ystävä, elokuvantekoa harjoitteleva George Lucas, joka työsti elokuvan kuvauksisssa dokumentaarin Filmmaker (1968).

1970-luvulle siirryttäessä Coppola piti itsensä aktiivisena käsikirjoittaja/tuottajana. Miehen kynästä syntyi Franklin J. Schaffnerin ohjaama, Oscareita kahminut toisen maailmansodan eeppinen sotaelokuva Patton (1970), jonka pääosassa rymisteli ikimuistettavasti George C. Scott. Menestyselokuva poiki käsikirjoittajakaksikolle Coppola-Edmund H. North myös Oscarin parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta, mikä entisestään nosti Francis Fordin osakkeita amerikkalaisen elokuvateollisuuden pyörteissä. Vuonna 1971 Coppola tuotti George Lucasin esikoispitkän THX 1138 -elokuvan, josta tuli nopeasti dystopisen science fiction -elokuvan kulttiklassikko. Coppolalle itselleen uusi vuosikymmen tuli olemaan ratkaiseva menestyksen vuosikymmen. Kulman takana väijyi jo uran mullistava käänne Mario Puzon mafiaeepoksen kanssa...

Jatkoa seuraa...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Francis Ford Coppola on itselleni henkilökohtaisesti ollut yksi suurimmista - ellei suurin - ihannoinnin kohde, mitä elokuva-alan vaikuttajiin ja taitelijoihin tulee. Samalle viivalle voin asettaa vain muuan toisen parrakkaan maestron: nyt jo valitettavasti edesmenneen Sergio Leonen. Coppolan kohdalla on valitettavaa, kuinka 70-luvun kirkkaasti arvostetuin, palkituin ja työssään parhaiten onnistunut amerikkalaisohjaaja on monille ns. 'yhden hitin ihme.' Toki Francisin filmografiasta löytyy useampi mestariteos, mutta ylivoimaisesti merkittävimmät ja sitä mukaa parhaimmat teokset ajoittuvat tosiaan afrojen ja pastillivärien ja discon sekä punkin aikakaudelle. Kaksi ensimmäistä 'Kummisetää' sekä hyvin, hyvin psykologinen 'Ilmestyskirja. Nyt' lukeutuvat kaikkien aikojen parhaitten elokuvien joukkoon, jos allekirjoittaneelta kysytään, mutta myöhemmästä tuotannosta 'Taistelukalan', 'Cotton Clubin', 'Kummisetä III:sen' ja 'Draculan' kltaisia huomattavasti himmeämpiä helmiä löytyy. 2000-luvun elokuvia en ole nähnyt, vaikka 'Youth Without Youth' sekä etenkin 'Tetro' vaikuttavat lupaavilta teoksilta. Ja mitä 'Twixtiin' tulee, noh... Elokuva näyttää samalla karmealta, mutta jollain tapaa mielenkiintoiselta.