Elokuvien ja televisio-ohjelmien ikärajaluokitukset ovat puhututtaneet Suomessa tänä vuonna enemmän kuin vuosiin. Ensisijainen syy keskustelun lisääntymiseen on toki ollut vuodenvaihteessa tehdyssä kuvaohjelmalain muutoksessa, jossa perinteikäs Valtion elokuvatarkastamo (1946-2011, aiemmin jo nimellä Valtion filmitarkastamo 1921-46) lakkautettiin ja tilalle luotiin kontroversaali Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (MEKU). Elokuvatarkastajien toimenkuva pyyhkäistiin samalla historiaan, sillä nykyään ikärajat määrittävät koulutuksen saaneet kuvaohjelmaluokittelijat (kyllä, uusi audiovisuaalisen alan ammattinimike!), jotka voivat olla esimerkiksi levitysyhtiön työntekijöitä.MEKU on Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen virasto, jonka tehtäviä ovat mediakasvatuksen edistäminen sekä kuvaohjelmien tarjoamisen valvonta. Käytännössä uusi virasto toimii kuvaohjelmaluokittelijoiden kouluttajina ja suomalaisen kuvaohjelmaluokittelun keskuksena. Kuten aiemminkin, Suomessa tarjottavat elokuvat, televisio-ohjelmat ja digitaaliset pelit on merkittävä ikärajalla ja sisältösymboleilla. Ikärajat ovat toki tuttuja jo vanhastaan, mutta sisältöä kuvailevat symbolit ovat uutta elokuvien ikärajaluokittelussa. Väkivallan, seksin, päihteiden käytön ja ahdistuksen varalle on nyt luotu symbolit, joita seuraamalla voi jälkikasvuaan (tai vaikkapa itseäänkin) varjella.
Nykyisessä ikärajaluokituksessa on kuitenkin harmillinen aukko ikien 12 ja 16 välillä. On ikään kuin palattu edellisen ikärajaluokituksen (2001-11) alkuvuosille, jolloin monet kevyttä väkivaltaa (tai kiroilua) sisältäneet elokuvat törmäsivät K13-ikärajan puutteellisuuteen. Tuntuukin hassulta, että juuri kun K13-ikäraja oli luotu, se poistettiin uuden ikärajasäännöstön myötä pois. Nykyisen kuvaohjelmalain myötä onkin tultu lähemmäksi 1980- ja 90-luvuilta tuttua ikärajajärjestelmää. Erona entiseen on oikeastaan vain se, että vuosikymmenten takaiset ikärajat olivat ehdottomia, eikä niissä siten ollut joustoa, eli K16-luokiteltua elokuvaa ei lain mukaan päässyt katsomaan 14-vuotias vanhempansa kanssa (toisin kuin nykyään). Viimeisen vuosikymmenen ajan ainut ehdoton ikäraja on ollut K18.
Uuden kuvaohjelmalain ikärajoissa on peräti kolmen vuoden jousto, mikäli katsominen tapahtuu huoltajan seurassa, poikkeuksena K18 -ikäraja. Uusi luokittelujärjestelmä on aiheuttanut kohua esimerkiksi kotimaisen komedian Varasto (2011) tapauksessa, jossa vanhemmat paheksuivat elokuvan ronskia kielenkäyttöä ja syntistä duunarielämän kuvausta. Lopulta MEKU muutti VETin tekemän ikärajapäätöksen vanhempien painostuksesta K7-luokasta ylempään K12-luokkaan. Perusteluna karkea kielenkäyttö ja seksiviitteet. Uuden Batman-elokuvan (Yön ritarin paluu/The Dark Knight Rises, 2012) ikäraja on K12, joka varmasti puhututtaa tulevina viikkoina myös Denverin murhenäytelmän johdosta. Uudessa luokittelutilanteessa ajaudutaan väkisinkin ristiriitaisiin tilanteisiin.
Miten rapakon takana?
Yhdysvalloissa ikärajoista päättää Motion Picture Association of America (MPAA), joka on painostuksen alaisena joutunut tekemään viimeisen 30 vuoden aikana kaksi merkittävää muutosta ikärajakategorioihinsa. 1980-luvulla PG-13-ikäraja (Parents Are Strongly Cautioned to Give Special Guidance for Attendance of Children Under 13 – Some Material may be Inappropriate for Children Under 13) luotiin pitkälti Steven Spielbergin ehdotuksesta. Miehen tuottamat Poltergeist (1982) ja Gremlins – riiviöt (Gremlins, 1984) toivat amerikkalaiseen blockbuster-elokuvaan eksplisiittistä väkivaltaa ja hirtehishumoristisessa kontekstissa esitettyä gorea, jotka jäivät PG (Parental Guidance) ja R (Restricted – Under 17 Requires Accompanying Parent or Adult Guardian) -ikäluokituksien väliinputoajiksi. Spielbergin ohjaama, eskapistisia kauhuaineksia sisältänyt seikkailuelokuva Indiana Jones ja tuomion temppeli (Indiana Jones and the Temple of Doom, 1984) ratkaisi asian lopulta ja MPAA:n silloinen puhemies Jack Valenti ehdotti PG-13-ikärajaa Spielbergin ehdotuksen pohjalta. Spielbergin tuotantotallin elokuvia ei kuitenkaan uuden ikärajaluokituksen puitteissa ennätetty levittää, vaan ensimmäiseksi PG-13-elokuvaksi valikoitui John Miliuksen propagandistinen kylmän sodan nuorisotrilleri Punainen vaara (Red Dawn, 1984). Lippuluukulla PG-13-ikärajasuositus on osoittautunut menestykseksi, sillä kolmen parhaiten tuottaneen PG-13-elokuvan listalla on maailman kaupallisesti menestyneimpiä elokuvia (James Cameronin Avatar (2009) ja Titanic (1997) sekä tuore sarjakuvarymistely The Avengers (2012)).
Toinen MPAA:n merkittävä ikärajamuutos tapahtui 1990-luvulle tultaessa, kun aiemmin ongelmallisen X-ikärajan varjossa levitetyille draamaelokuville luotiin oma NC-17-luokitus. Nykyään X-ikärajalla levitettävät elokuvat ovat lähes poikkeuksetta pornoa, mutta toisin oli esimerkiksi 1970-luvulla, jolloin niin Kellopeliappelsiini (A Clockwork Orange, 1971) kuin Viimeinen tango Pariisissakin (Ultimo tango a parigi, 1972) esitettiin X-ikärajaluokitettuina. Muutos asiaan tuli taiteellisesti menestyneiden, mutta lapsille epäsopivaa aineistoa (seksi ja väkivalta etulinjassa) sisältävien taide-elokuvien kautta, kuten Peter Greenawayn mestarillinen Kokki, varas, vaimo ja rakastaja (The Cook, The Thied, His Wife and Her Lover, 1989). Ensimmäiseksi NC-17 (No Children Under 17 Admitted) ennätti paljastava intohimodraama Henry & June (1990). Harvemmin käytettävän ikärajaluokituksen kaupallisesti menestynein elokuva on Paul Verhoevenin (s)eksploitaatiodraama Showgirls (1995).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti