tiistai 20. tammikuuta 2015

Aikakauden lehti eli mistä puhumme kun puhumme Neljästä Ruususta, osa 2

1990-luvulle tultaessa Neljän Ruusun soundi alkoi laajentua akustisesti tenhoavasta rock-soundista kohti modernin teknologian antamia mahdollisuuksia. Platinamyyntiin* yltänyt Haloo (1992) nosti laadukkaan syntikkasoundin yhtyeen soinnin ytimeen, rock-kitaroita unohtamatta. Itse asiassa Haloon alkumetrit saattavat yllättää synteettisen popin keskellä. Katu-uskottavuutta tavoitteleva dekadentti Viikatemies diilaa ja ihailtavan tuoreena säilynyt Juppihippipunkkari edustavat bluesrockahtavan Chicagon tuulten ohella levyn rockimpaa linjaa. Myös synkeän humoristinen tulevaisuusdystopia 2011 tömistelee massiivisin rumpusoundein levyn rock-osastolla.

Soundissa Jari Uusikartano totesi Juppihippipunkkarin "kiteyttävän kolmen vuosikymmenen ja kolmen sosiaalisen ryhmän harharetket rytmimatoksi, joka keinuu kuin aggressiivinen astronautti astraalitasolla."

Puhdasta pop-euforiaa ovatkin kuitenkin niin Depeche Moden World in my Eyesia lainaava Tie ajatuksiin, Ilkka Alangon yksin säveltämä katajaisen kansan Enjoy the Silence, Sun täytyy mennä kuin reippaammin vedoin etenevä, kuulas Matka on syvä. Hyvät ajat -kappaleessa maltillinen melodisuus ja hallittu harmonia niiavat tasapainoisesti.

Haloolla Neljä Ruusua etsiytyi vahvemmin melankoliseen mollitunnelmaan, mutta bändin pop-depressio ei soinnillisesti yhdistynyt totuttuun suomalaiseen kulttuuriperintöön vaan vahvemmin brittiläiseen alakuloon.

Syvämietteisyyden keskellä kaikessa kevytkenkäisyydessään vastustamaton Pullaa rullaa kuitenkin niin komein ysäritanssisoundein** ettei paremmasta väliä. Kauneusvirheeksi voi lukea ainoastaan sen, että 189 sekuntia tätä Alangon ja Tommi Lindellin loihtimaa tanssipoppia on aivan liian vähän!

Yksinkertaistaen: Haloo on suomalaisen popin klassikko ja vastustamaton ajankuva 1990-luvulta Neuvostoliiton romahtamisineen. Yhtä tarttuvaa ja häpeilemättömän hittivoittoista albumia saa kauan etsiä.

Yllättävän ripeästi Haloon menestyksen jälkeen ilmestyi Pop-uskonto (1993), jolla Neljä Ruusua vei musiikkinsa koneellisuuden yhä askeleen eteenpäin. Levyn tuottajiksi kutsuttiin jo tutuksi käyneen Tommi Lindellin lisäksi konevelho PeeWee.

Depeche Moden Violatorin vaikutus kuuluu Pop-uskonnolla kenties edeltäjäänsäkin enemmän.  Ei olekaan ihme, että DM:n Songs of Faith and Devotionin (1993) ilmestyessä esiintyi levyn muodikkaissa julkaisujuhlissa Neljä Ruusuakin cover-yhtye Pop Korniksi muuntautuneena.

Suomen rock-lehdistön kärkimediat, Rumba ja Soundi, yhtyivät kilpakehuntaan Pop-uskonnon jyrätessä listaykköseksi. Levyn kestohitiksi nousi timanttinen Poplaulajan vapaapäivä, jolla Alanko onnistui suomettamaan Pet Shop Boysin kivikasvoisen ironian.

Puolen tusinan verran syntyi Pop-uskonnollekin raflaavaa konepoppia. Hattaramaisella tekstillä höpöilevä Luen, The Edgeltä kitarakuvion lainaava Idänprinsessa ja albumin päättävä Meistä jokainen kuuluvat levyn parhaimmistoon. Niiden ylitse liitää vain sokean nuoren naisen kohtalosta kertova synkeä Kuka näkee, joka saattaa hyvinkin olla Neljän Ruusun magnum opus. Kappale, jonka laadun ylittäminen osoittautui mahdottomaksi.

1990-luvun puolivälin lähestyessä helsinkiläistyneet Ruusut etenivät vauhdilla. Ehkä liiankin vauhdikkaasti... Vuoteen 1994 mennessä yhtye oli myynyt levyillään toistuvasti kultaa- ja platinaa, saavuttanut hysteriaa keikkapaikoilla ja lunastanut itselleen useita vuoden yhtye/albumi -palkintoja rock-lehdistössä.

Suomenkielisenä yhtyeenä Neljä Ruusua lakkasikin olemasta Energiaa-tupla-albumilla (1994), jonka ensimmäisellä levyllä yhtye paketoi Pekka Witikan, Mitron ja Tommi Lindellin tekemät remix-tulkinnat, joista haistoi housen ja Madchesterin vaikutuksen. Suotta väheksytyn albumin*** toinen puolisko väläyttikin sitten korkeakulttuurillisesti sofistikoituneen pop-yhtyeen, joka esitti otoksen valikoituja lauluja Tampereen Kaupunginorkesterin säestämänä.

Suomessa kaiken saavutettuaan Neljä Ruusua muuntautui suuruudenhulluudessaan englanninkieliseksi U2-pastissiksi 4R 1990-luvun puolivälissä. Vaatimattomista arvioista huolimatta Mood (1996) ostettiin vielä Suomen virallisen albumilistan ykkökseksi, mutta viimeistään kuoliaaksivaiettu Not for Sale (1998) romahdutti yhtyeen taiteellisen ja kaupallisen potentiaalin.

Jälkeenpäin onkin helppo jossitella sillä, olisiko Ilkka Alangon, Kode Koistisen, Lade Laakkosen ja Kämy Kämäräisen "maailmanvalloitusprojekti" noussut paremmin siivilleen, mikäli bändin soundista ei olisi tehty niin muovisen väkinäistä pseudorockia. Valtaosa Moodilla ja Not for Salella esitetyistä kappaleista on niin yhdentekeviä ettei kappaleita tunnu erottavan toisistaan. Toisaalta Alanko on Axa Sorjasen haastattelussa (1999) kertonut, että Pop-uskonto oli heille tietyn kehityksen päätepiste, eikä samalla tummasävyisen konepopin linjalla voinut enää jatkaa.

Kun Wembleyn sijasta Lallintalokin alkoi jäädä jo vailla yleisöä pyyhki 4R meikit silmistä ja muuntautui takaisin Neljäksi Ruusuksi. Vuosituhannen kynnyksellä julkaistu Uusi aalto -albumi (1999) palautti yhtyeen sensaatiomaisesti hittikantaan. Mielikuvituksettomuudessaan yllättävän onnistunut bailubiisi Hunningolla, ontuvan ironinen Olen niin pop ja Duran Duranin Ordinary Worldia häpeilemättä lainannut Luotsivene nostivat jo unohtumaan päässeen yhtyeen takaisin listakärkeen. Uuden alun jälkimainingeissa julkaistu, kieltämättä ihailtavan hittivoittoinen kokoelmalevy Popmuseo (2000) ylsi liki 80 000 kappaleen myyntiin.

Uutta aaltoa seuranneella Valuva taivas -levyllä (2001) Neljällä Ruusulla riitti vielä virtaa tehdä tasokkaita, melankolialla vuorattuja pop-lauluja (Valuva taivas) tai leikitellä aiempien hittien melodioilla (Nuoli ja sydän). 2000-luvun myöhemmillä, yhdentekevillä levyillä (Karelia Express (2004), Ensi-ilta (2006), anyone?) Neljä Ruusua on huonon maineensa saanut. Liian varhain ikääntymään päässyt ryhmä on toistanut mantraansa menetystä nuoruudesta (Elän vain kerran, Nuori ikäisekseen) tai viljellyt puistattavia renttukliseitä (Retkut, Juovuksissa Lieksassa, Seitsemän päivää selvinpäin). Entisestä edelläkävijäjoukosta ei ole ollut musiikillisiksi uusiutujiksi. Tämän lisäksi Ilkka Alangon jo entisestään riskialttiin naiiveista teksteistä on tullut hetkittäin sietämättömän korneja. "Sä olit mun Ono, ja minä sinun John, yksin oli vain mono, teimme yhdessä stereon". 'Nuff said.

Epilogi

Lyhyehköksi jääneen telakoitumisen (2007-2011) jälkeen Neljä Ruusua on jatkanut matkaansa suomalaisen valtavirtapopin hetteikössä jonkinlaisina uinuvina virkamiehinä. Ehkä tauko antoi yhtyeelle kevyen ryhtiliikkeen, sillä uutukainen singlelohkaisu, New Orderin Blue Mondayhin nimessään viittaava Sininen sunnuntai (2014), ei ole synteettisenä alakulopoppina yhtään hullumpi. Parhaina hetkinään se saattaa jopa muistuttaa siitä tosiasiasta, että Neljä Ruusua on ollut paras Depeche Modea jäljitellyt yhtye, mitä Suomesta on koskaan tullut. Ei sekään ole hullummin... joten kaikista takaiskuista huolimatta: hattu pois päästä.

* Haloo-levyä on myyty yhteensä 75 325 kappaletta, mikä vuonna 2014 oikeuttaisi multiplatinaan.
** Soundin (4/1992) levyarviossa Jari Uusikartano kuvaili Pullaa-kappaletta "moottorisahamaisesti motittavaksi korpireggaeksi"
*** Energiaa-albumia ei ole saatavissa esimerkiksi Spotifystä, eikä levystä ole otettu uusintapainosta.

Lähteet:
1993: Alangon veljesten elektroniset seikkailut.
http://melomaanikko.loppu.fi/1993-alangon-veljesten-elektroniset-seikkailut/. Lähde tarkistettu 15.1.2015

Haloo-dokumentti 2012. Ohjaus ja tuotanto: Gabi Hakanen / Inkfish Oy. 2012.

Jee jee jee - suomalaisen rockin historia. Toim. Bruun, Seppo; Lindfors, Jukka: Luoto, Santtu; Salo, Markku. Porvoo: WSOY 1998.

Musiikkituottajat - Tilastot / Neljä ruusua.
http://www.ifpi.fi/tilastot/artistit/nelj%C3%A4+ruusua. Lähde tarkistettu 12.1.2015

Neljä Ruusua - Soitetuimmat: 20 laulua - nuotit ja tarinat. Toim. Luoto, Santtu. Helsinki: Like 2001.

Suomirockin työn sankarit: Ilkka Alangon Neljä ruusua oli 1990-luvun eniten keikkailevia yhtyeitä.
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suomirockin_tyon_sankarit_104764.html#media=104753. Lähde tarkastettu 13.1.2015

Viisi syytä arvostaa Neljää Ruusua enemmän.
http://www.nrgm.fi/artikkelit/5-syyta-arvostaa-neljaa-ruusua-enemman/. Lähde tarkistettu 14.1.2015

Ei kommentteja: