Mario Puzon kirjoittamasta mafiaeepoksesta, Kummisetä (The Godfather, 1969 / suomennettuna 1971), tuli best seller hetkessä, mikä nostatti kirjan filmausaikeista kuuman puheenaiheen Hollywoodissa. Filmatisointioikeudet osti lopulta tuottajamoguli Robert Evansin johdolla Paramount Pictures, vaikkei yhtiöllä ollut tarkkaa suunnitelmaa mitä se oikeuksilla tekisi. Studiojätti ei nimittäin kummoisesti uskonut elokuvan menestymismahdollisuuksiin. Epävarmaksi koettua tuotantoa ei kiirehditty, koska laajan ajallisen kaaren lavastaminen vaati rahaa. Jo ohjaajan valinta ja casting-prosessi oli ristiriitojen täyttämää aikaa. Francis
Ford Coppola ei ollut lähellekään Paramountin ensisijainen valinta
elokuvan ohjaajaksi. Sergio Leonen, Arthur Pennin ja Peter Bogdanovichin kieltäydyttyä tuottaja Evans kääntyi amerikanitalialaisen Coppolan puoleen. Coppola koettiin luontavaksi puskurihahmoksi: hän tunsi amerikanitalialaisen perheen perinteet, ruokakulttuurin, elekielen, koko etnisen emigranttikulttuurin salatieteen. Tosin
Coppolakin suhtautui Evansin tarjoukseen alkujaan epäilevästi, sillä hän ei
halunnut tehdä alamaailman rikollisuutta glorifioivaa tai amerikanitalialaisiin epäilevästi suhtautuvaa elokuvaa. Lopulta 32-vuotias kuitenkin Coppola kiinnitettiin elokuvan ohjaajaksi. Ongelmia Paramountin kanssa kuitenkin riitti, sillä yhtiön päälliköt nipottivat Coppolan kuvausratkaisuista ja kritisoivat erityisesti
näyttelijävalintoja. Lopulta tuotantoyhtiö jopa kiinnitti varaohjaajan
olemattomaan virkaan odottamaan Coppolan epäonnistumista. Poikkeuksellisen
skeptinen alkutaival huomioiden onkin suorastaan ihme, että Puzon
mafiafilmatisoinnista tuli valtaisa taiteellinen ja kaupallinen menestys, kriitikoiden
ja yleisön suosikkina eräänlainen 1970-luvun Tuulen viemää.
Kummisedän ehdoton keskipiste on Marlon Brandon tulkitsema Don Vito
Corleone, kummisetä. Vito Corleone on perheen arvostettu, manipulatiivinen päämies, jota näyteltyään Brando voitti uransa toisen miespääosa Oscarin. Coppolan ihailtavan hallittu mestariteos seuraa uskollisen hillitysti Puzon menestysromaania. Kerronta on paikoin
viipyilevää, mutta julman väkivallan kuvauksena elokuva yllättää vielä
nykyäänkin Yksi elokuvan ansioista onkin siinä kuinka Coppola uudisti
periamerikkalaista gangsterielokuvan lajityyppiä.
Viiltävän
tehokkaasti leikatun, upean näyttelijätyön sekä tarkan epookin keinoin
lavastetun ja puvustetun elokuvan ylle luo oman tunnuspiirteensä myös Nino Rotan tunnelmallinen musiikki. Traaginen
alamaailman kuvaus voitti parhaan elokuvan Oscarin, tuotti seitsemän miljoonan dollarin budjetilla maailmanlaajuisesti noin 270 miljoonaa ja oli osoittamassa tietä lukuisille seuraajille, joista väkevimpinä
1980- ja 90-luvuilla nousivat Brian De Palman Scarface - arpinaama (Scarface,
1983), Leonen Suuri gangsterisota (Once Upon A Time in America, 1984) ja Martin
Scorsesen Mafiaveljet (GoodFellas, 1990).
Kummisedän valmistuttua Coppola auttoi ystäväänsä George Lucasia toimiessaan osatuottajana miehen nostalgisessa kasvukomediassa Svengijengi '62 (American Graffiti, 1973). Lucasin nuorekkaasta high school -elokuvasta tuli yllättäen suuri valtavirtamenestys, josta tuottajana toiminut Coppolakin sai osansa. Menestyselokuvien tuotoilla Coppola pystyi rahoittamaan pienimuotoisen kamarijännärin Keskustelu (The Conversation, 1974), johon hän sai vihreää valoa myös Paramountilta. Eksistentialistisen vieraantuneisuuden kuvauksena Keskustelu on taidokas ja otteessaan pitävä paranoian tulkinta. Sitä on pidetty myös riipaisevana vertauskuvana Vietnamin sodan aiheuttamasta häpeästä. Raskasmietteinen elokuva on Coppolalle itselleen uran tärkeimpiä työvoittoja.
Mario Puzon alkuperäinen Kummisetä-kirja sisälsi kertomuksen Vito Corleonen lapsuudesta ja nuoruudesta, jota ei ensimmäisessä elokuvassa hyödynnetty. Osin tätä tarinaa hyödyntääkseen Coppola ja Puzo palasivat Corleonen perheen äärelle Kummisetä II (The Godfather, Part II, 1974) -elokuvassa. Lopulta trilogiaksi laajentunut mafiaeepos avautuu toisessa osassaan ratkaisevasti menneisyyteen. Samalla se on edeltäjäänsä sosiologisempi ja kriittisempi hahmottaessaan kuuden vuosikymmenen ajallisen ja maantieteellisen (Manhattan, Italia, Miami, Kuuba) kaaren. Mittasuhteiltaan järkälemäinen rikosdraama seuraa Michael Corleonen (loistelias Al Pacino) perheen bisneksistä piittaamaton nousua vallankahvaan. Michaelin ristiriitaisesti virittäytyneestä hahmosta jää lopulta vain tyhjä, vihamielinen kuori. Upea, ajaton ja historiallisesti ensimmäisenä jatko-osana parhaan elokuvana Oscarilla palkittu Kummisetä II laajenee historialliseksi ja yhteiskunnalliseksi visioksi tuhoten lopulta rikoksen sädekehän.
Kummisetien menestyksen jälkeen Coppola palasi kirjoittamaan Vietnamin sotaan sijoittuvaa tarinaa, joka oli ollut valmisteilla jo 60-luvun lopulta. Yhdessä John Miliuksen kanssa kirjoitettua käsikirjoitusta oli tarjottu 1970-luvun alussa mm. George Lucasin tehtäväksi, tuloksetta. Lopulta Coppola oli koki oikean ajankohdan koittaneen, kun Etelä-Vietnam oli lopullisesti hävinnyt taistelun Pohjois-Vietnamille huhtikuussa 1975. Kummisetien valtavilla tuotoilla Coppola pystyi ottamaan eeppisestä sotaelokuvaprojektista niin taiteellisen kuin taloudellisenkin vastuun.
Ilmestyskirja. Nyt (Apocalypse. Now, 1979) kuvaa Vietnamin sotaa enemmän mielentilana. Traumaattiseksi kokemuksi muodostoivat myös elokuvan äärimmäisen raskaat 238 kuvauspäivää, joita Coppola on kuvannut surrealistisina mielipuolisuuden päivinä. Megalomaanisen budjetin turvin suhteellisuudentaju petti toden ja tarun rajamailla. Filippiinien viidakoissa kuvatun elokuvan aikana koettiin niin sydänkohtauksia, suurimman osan lavasteista tuhonneita hirmumyrskyjä, huumeongelmia, jatkuvista riidoista puhumattakaan. Käsikirjoitus muuttui kuvausten edetessä, kun Coppola lisäsi tekstiin yhä enemmän Joseph Conradin Pimeyden sydäntä (Heart of Darkness, 1902), joka oli toiminut alkuperäistarinan lähteenä. Coppola on myöhemmin selittänyt, että hänen luova päätöksensä oli asettautua olosuhteisiin, jotka heijastelivat elokuvan aiheita: vihamielisyyttä, kulttuurishokkia ja eristäytyneisyyttä. Taloudellisesti Coppola poltti Kummisedillä tekemäänsä omaisuutta samaan tahtiin kuin elokuvan näyttelijät marijuanaa.
Ilmestyskirja. Nyt on painajaismainen näytelmä epäihmisyydestä, jossa valistunut teknologiakaan ei estä ihmisten taantumista eläimen tasolle. Se on melodramaattinen, Vietnamin sotaa psykedeelisenä rock-oopperana kuvaava teos, jossa helikopterien jytinä ja napalmpilvet rakentavat kuolemanoopperaa. Coppola ei niinkään kuvaa yhtä tiettyä sotaa kuin amerikkalaisen sotakoneiston ja showmentaliteetin pökerryttävää yhdistelmää. On arveltu, että surrealistisessa spektaakkelissa on kyse vieläkin enemmän sotaisan kolonialismin hahmottamisesta.
Coppola riskeerasi irvokkaaseen sotakuvaukseensa koko omaisuutensa, mutta pääsi 30 miljoonan dollarin sotaspektaakkelista kaikkien yllätykseksi omilleen. Miehen uran suurimmat elokuvat, jotka valmistuivat 1970-luvulla, rakentuvat ilmeisen lahjakkuuden lisäksi valtavalle työmäärälle ja ahdistukselle. 40 vuotta täyttäessään Coppola oli ollut jo vuosikymmenen nuori luova nero ja miljönääri sekä nuorempiensa mesenaatti.
Jatkoa seuraa...
Mario Puzon alkuperäinen Kummisetä-kirja sisälsi kertomuksen Vito Corleonen lapsuudesta ja nuoruudesta, jota ei ensimmäisessä elokuvassa hyödynnetty. Osin tätä tarinaa hyödyntääkseen Coppola ja Puzo palasivat Corleonen perheen äärelle Kummisetä II (The Godfather, Part II, 1974) -elokuvassa. Lopulta trilogiaksi laajentunut mafiaeepos avautuu toisessa osassaan ratkaisevasti menneisyyteen. Samalla se on edeltäjäänsä sosiologisempi ja kriittisempi hahmottaessaan kuuden vuosikymmenen ajallisen ja maantieteellisen (Manhattan, Italia, Miami, Kuuba) kaaren. Mittasuhteiltaan järkälemäinen rikosdraama seuraa Michael Corleonen (loistelias Al Pacino) perheen bisneksistä piittaamaton nousua vallankahvaan. Michaelin ristiriitaisesti virittäytyneestä hahmosta jää lopulta vain tyhjä, vihamielinen kuori. Upea, ajaton ja historiallisesti ensimmäisenä jatko-osana parhaan elokuvana Oscarilla palkittu Kummisetä II laajenee historialliseksi ja yhteiskunnalliseksi visioksi tuhoten lopulta rikoksen sädekehän.Kummisetien menestyksen jälkeen Coppola palasi kirjoittamaan Vietnamin sotaan sijoittuvaa tarinaa, joka oli ollut valmisteilla jo 60-luvun lopulta. Yhdessä John Miliuksen kanssa kirjoitettua käsikirjoitusta oli tarjottu 1970-luvun alussa mm. George Lucasin tehtäväksi, tuloksetta. Lopulta Coppola oli koki oikean ajankohdan koittaneen, kun Etelä-Vietnam oli lopullisesti hävinnyt taistelun Pohjois-Vietnamille huhtikuussa 1975. Kummisetien valtavilla tuotoilla Coppola pystyi ottamaan eeppisestä sotaelokuvaprojektista niin taiteellisen kuin taloudellisenkin vastuun.
Ilmestyskirja. Nyt (Apocalypse. Now, 1979) kuvaa Vietnamin sotaa enemmän mielentilana. Traumaattiseksi kokemuksi muodostoivat myös elokuvan äärimmäisen raskaat 238 kuvauspäivää, joita Coppola on kuvannut surrealistisina mielipuolisuuden päivinä. Megalomaanisen budjetin turvin suhteellisuudentaju petti toden ja tarun rajamailla. Filippiinien viidakoissa kuvatun elokuvan aikana koettiin niin sydänkohtauksia, suurimman osan lavasteista tuhonneita hirmumyrskyjä, huumeongelmia, jatkuvista riidoista puhumattakaan. Käsikirjoitus muuttui kuvausten edetessä, kun Coppola lisäsi tekstiin yhä enemmän Joseph Conradin Pimeyden sydäntä (Heart of Darkness, 1902), joka oli toiminut alkuperäistarinan lähteenä. Coppola on myöhemmin selittänyt, että hänen luova päätöksensä oli asettautua olosuhteisiin, jotka heijastelivat elokuvan aiheita: vihamielisyyttä, kulttuurishokkia ja eristäytyneisyyttä. Taloudellisesti Coppola poltti Kummisedillä tekemäänsä omaisuutta samaan tahtiin kuin elokuvan näyttelijät marijuanaa.
Ilmestyskirja. Nyt on painajaismainen näytelmä epäihmisyydestä, jossa valistunut teknologiakaan ei estä ihmisten taantumista eläimen tasolle. Se on melodramaattinen, Vietnamin sotaa psykedeelisenä rock-oopperana kuvaava teos, jossa helikopterien jytinä ja napalmpilvet rakentavat kuolemanoopperaa. Coppola ei niinkään kuvaa yhtä tiettyä sotaa kuin amerikkalaisen sotakoneiston ja showmentaliteetin pökerryttävää yhdistelmää. On arveltu, että surrealistisessa spektaakkelissa on kyse vieläkin enemmän sotaisan kolonialismin hahmottamisesta.Coppola riskeerasi irvokkaaseen sotakuvaukseensa koko omaisuutensa, mutta pääsi 30 miljoonan dollarin sotaspektaakkelista kaikkien yllätykseksi omilleen. Miehen uran suurimmat elokuvat, jotka valmistuivat 1970-luvulla, rakentuvat ilmeisen lahjakkuuden lisäksi valtavalle työmäärälle ja ahdistukselle. 40 vuotta täyttäessään Coppola oli ollut jo vuosikymmenen nuori luova nero ja miljönääri sekä nuorempiensa mesenaatti.
Jatkoa seuraa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti