maanantai 14. toukokuuta 2012

K.O.B. - kääntäjän otollinen bisnes

Suomi oli ennen elokuvien käännösnimien luvattu maa. Erityiseen kukoistuskauteen käännösnimet nousivat videovuokraamojen myötä. Videokasettien maihinnousun jälkeen vuokraamot pursusivat päättömiä nimiä, joita bongaillessa oli naurussa pitelemistä. Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin, mutta jokin kumma attraktio aiheen äärelle vetää yhä uudelleen. Haluan painottaa sitä, että kyse ei ole naljailusta, vaan kääntämisen vaikeuden arvostuksesta ja kiistatta myös korkeista viihdearvoista, joita erityisesti vahnat käännösnimet tuottavat. Harmittelen usein sitä, että elokuvia ei enää käännetä kovinkaan aktiivisesti. Viime vuosien ensi-illoista esimerkiksi Attack the Block (2011), The Descendants (2011), Carnage (2011) tai The Best Exotic Marigold Hotel (2011) tuskin olisivat vielä vuosituhannen vaihteessa (saati aikaisemmin) tulleet julkaistuiksi vain alkuperäisnimillä. Ja kyllä, olen vankasti sitä mieltä, että erityisesti Marigold Hotelin tapauksessa englanninkielisen nimen käyttäminen on ollut virhe. Käännösnimiä tulisi yhä käyttää, mutta maltillisesti.

Hei, me nauretaan (The Kentucky Fried Movie, 1977)

Kun ZAZ-kolmikon spoof-komedian klassikko Airplane! (1980) sai Suomessa ensi-iltansa syyskuussa 1980 antoi pahaa-aavistamaton kääntäjä elokuvalle nimeksi Hei, me lennetään! Lopputulos oli se, että vauhdikasta "Hei, me sitä sun tätä!" -slogania käytettiin levittäjien toimesta innokkaasti käännösnimenä, sopi se sitten elokuvan sisällön tai oikean käännöksen kanssa tai ei. Kronologisesti ensimmäinen Hei, me... -elokuva oli jo John Landisin hyperenerginen farssi Hei, me nauretaan (The Kentucky Fried Movie, 1977), joka tosin Suomeen saapui vasta vuonna 1982. Kuuluisin tapaus lienee kuitenkin Rob Reinerin rokumenttikomedian This is Spinal Tap (1984) suomenkielinen nimi Hei me rokataan! Samaisen Spinal Tap -leffan käsikirjoittaneen ja siinä pääosaa näytelleen Christopher Guestin toinen musiikkikomedia A Mighty Wind (2003) on luonnollisesti Hei me folkataan.  

Päräyttäviä saman kaliiberin nimiä ovat myös N.W.H. - Hei me räpätään! (Fear of a Black Hat, 1993), Hei, me lusitaan (Doin' Time, 1985), Hei me sabotoidaan (Utilities, 1981), Hei me leikellään (Jekyll & Hyde... Together Again, 1982), Hei, me sukelletaan (Going Under, 1990), Hei me vakoillaan (Scandalous, 1984), Hei, me kuvataan (Hollywood in Trouble, 1986) sekä sokerina pohjalla, Hei, me tehdään sitä (Can I Do It 'Till I Need Glasses, 1977).


 
Hei, me tehdään sitä (Can I Do It 'Till I Need Glasses, 1977)

Lukuisia kertoja maailman parhaaksi elokuvaksi nostettu Orson Wellesin mestariteos Citizen Kane (1941) on nykyään vakiinnuttanut suomalaisen kirjoitusasunsa alkuperäisen mukaiseksi, mutta onpa Kanea esitetty Suomessa myös nimillä Kansalainen Kane, Citizen Kane - sensaatioiden mies sekä yllättävimpänä, Himo. Mutta, onko vain urbaanilegenda, että Stanley Kubrickin tieteisklassikko 2001: Avaruusseikkailu (2001: A Space Odyssey, 1968) olisi alunperin käännetty sisältöön sopivammin avaruusodysseiaksi? Vai onko kyse toiveajattelusta?

Ilon värähdyksiä suomenkielisten nimien kulinaristille tuottavat myös Norman Jewisonin eeppinen Stallone-draama K.O.V.A. (F.I.S.T., 1978), suuruudenhullu Led Zeppelin -elokuva Laulu jää pystyyn (The Song Remains the Same, 1976), Eddie Murphyn moottoriturvalla höystetty toimintakomedia Tuhannan tilanteen mies (Metro, 1997), pahasti flopannut supersankarielokuva Seitsemän seinähullua sankaria (Mystery Men, 1999) sekä tietysti ajattoman kömpelöt käännösnimet Aikakone eli mitä Jack Viiltäjälle kuuluu tänään (Time After Time, 1979) ja Lötköjen yö (Night of the Creeps, 1986).

1980-luvulla kaksi amerikkalaista kylmän sodan aikaista toimintaelokuvaa tulivat myös ristityksi samoilla nimillä. Nimittäin sekä John Miliuksen ilmestyessään ulkopoliittisista syistä Suomessa kielletty Red Dawn (1984) ja Walter Hillin humoristinen buddy-rymistely Red Heat (1988) tunnetaan nimellä Punainen vaara. Jos sisältökriteerit otetaan huomioon, tuntuu muuten Michael Winnerin vigilante-helmen, Death Wish (1974) suomenkielinen nimi, Väkivallan vihollinen, aika lailla ironiselta ja suorastaan ihastuttavan harhaanjohtavalta.

Don Siegelin Eastwood-western Two Mules for Sister Sara (1970) on jostain syystä suomeksi Kourallinen dynamiittia. Tätä ei tule kuitenkaan sekoittaa Sergio Leonen viimeiseksi jääneeseen lännenelokuvaan, miehiseen Giú la testaan (englanniksi A Fistful of Dynamite, 1971), jonka suomenkielinen nimi on mielikuvituksekkaasti Maahan, senkin hölmö! Vähemmästäkin menee sekaisin.

Sergio Leonesta puhuttaessa ei sovi tietysti ohittaa myöskään Suurta gangsterisotaa (Once Upon A Time in America, 1984) tai Huuliharppukostajaa (C'era una volta il West/Once Upon A Time in the North, 1968).  Tällä logiikallahan Jukka-Pekka Siilin puukkojunkkariretostelu Härmä (2012), jonka englanninkielinen nimi on, mitäpä muutakaan kuin Once Upon A Time in the North, pitäisi vielä uudelleen nimetä suomalaisille Puukkajunkkarikostajaksi!

Videovuokraamoista on myös aikoinaan voinut kysellä sellaisia elokuvia kuin Kuumat kinkut (Fast Times at Ridgemont High, 1982), Taistelu kultaisesta taljasta (Jason and the Argonauts, 1963), Mitäs täällä roikut Henry Moon? (Goin' South, 1978) tai vaikkapa Luojan tähden paetkaa! (The Amityville Horror, 1979). Hämmennystä on saattanut aiheuttaa myös se, että John Badhamin E.T.-rip-off Short Circuitia (1986) on esitetty Suomessa televisiossa nimellä Robotti rakastuu, mutta Short Circuit 2 (1988) on sitten Johnny 5. Tuoreimmista tapauksista yksi herkullinen tapaus on Seth Rogenin hurtilla olemuksella ratsastava Observe and Report, jota voipi paikallisesta DVD-vuokraamosta kysyä nimellä Ostarin superstevari. Kerrassaan briljantti paluu kultaiselle 80-luvulle. Melkein kuin Mieletön kesis (National Lampoon's European Vacation, 1985)!

Entä mitkä suomenkieliset nimet sitten pesevät alkuperäiset? Vahvimmaksi kandidaatiksi nousee Stephen King -romaanin pohjalta työstetty kauhurypistys Pet Sematary (1989), jonka mieleenpainuva nimi Uinu, uinu lemmikkini lienee tosin kirjankääntäjän ansiota. Yhtä lailla mainioita ovat mielestäni myös Billy Wilderin komedioiden Some Like It Hot/Piukat paikat (1959) ja The Apartment/Poikamiesboksi (1960) käännökset, joista varsinkin jälkimmäinen kuvaa sisältöä alkuperäistä paremmin. Kunniamaininta kuitenkin myös Revenge of the Nerds II: Nerds in Paradise (1987) -elokuvan kääntäjälle siitä, että lanseerasi suomenkieleen termin - nörtti. Elokuvan ollessa elokuvateatterilevityksessä oli nimi vielä Nynnyjen kosto II, mutta videolevityksessä nimi vaihtui muotoon Nörtit paratiisissa. Alkuperäinen Revenge of the Nerds (1984) kastettiin alunperin muotoon Kosto elää, kovikset!, mutta on myöhemmin vakiintunut Nörttien kostoksi.

Ehkä koomisiin elokuviin ovat parhaiten sopineet juuri mitä pähkähulluimmat käännösnimet. Olen aina ihmetellyt esimerkiksi Marx-veljesten elokuvien käännöslogiikkaa. Yksi kaikkien aikojen hauskimmista elokuvista, Leo McCareyn ohjaaja Duck Soup (1933) on suomeksi Neljä naurettavaa naapuria, mutta asian tekee vähän haasteelliseksi se, että Monkey Business (1931) liippaa myös läheltä - Neljä nolattua neroa. Mykkäkomiikan ja varhaisen äänielokuvan ajalle tosin on tyypillistä, että levitysnimiä löytyy useita. Esimerkiksi Buster Keaton -hupailu Our Hospitality (1923) tunnetaan Suomessa nimillä Ruutia, räminää ja rakkautta sekä Vieraanvaraisuutta. Monty Python -ryhmän elokuvilla on myös perin omaperäisiä nimiä: sketsikokoelma And Now for Something Completely Different (1971) on suomeksi sekä Elämä on Pythonia että Monty Pythonin paremmat pilat ja Monty Python and the Holy Grail (1974) on absurdisti Monty Pythonin hullu maailma.

Suomessa suositaan paljon myös alaotsikoita. Siksipä meillä Pulp Fiction (1994) on tarinoita väkivallasta, JFK - avoin tapaus (1991), The Game (1997) kysyy viehättävän kahjosti Oletko valmis peliin? ja Bringing Down the House lainaa maestro-Nykästä liikanimellään Elämä on laiffii (2003). Entäpä kuinka houkuttelevalta kuulostaa elokuva Envy - kakasta asiaa (Envy, 2004)? Ei liene ihme, että tuon Barry Levinsonin ohjaaman komedian nimeksi televisiolevityksessä on vakiintunut muoto Envy - rakastettavat naapurit. Tai kuinka nautittavalta kuulostaa murhaava mössö (The Stuff/The Stuff - murhaavaa mössöä (1985)? Omassa kääntämisen mahdottomuudessa looginen on myös Blake Edwardsin S.O.B. - sekoilijan otollinen bisnes (S.O.B., 1981). Meiltähän tämä käy!

Vaan osataanhan sitä muuallakin maailmassa. Kaukoidässä moni elokuva saa paikalliseen nimeensä ripauksen spoilaavaa eksotiikkaa: Babe - Urhea possu (1995) on kiinaksi Iloinen tuleva välipala, joka puhuu ja ratkoo maatalouteen liittyviä ongelmia, The Piano (1992) on sosialistisen markkinatalouden hedelmällisellä maaperällä tiettävästi Kiittämätön huora! Leikkaan sormesi irti ja Boogie Nights (1997) tunnetaan Hong Kongissa nimellä Hänen valtaisa elimensä tekee hänestä voimakkaan.

Loppuun vielä pakollinen rautaisannos Bud Spencerin fyysistä taidetta. Piedone d'Egitto/Flatfoot in Egypt -nimessä (1980) ei ollut tarpeeksi haastetta. Paremmin sisältöä kuvanneekin ronski suomennos Turpa kiinni, krokotiili! 

 'Nuff said!

5 kommenttia:

Sedis kirjoitti...

Näistä varmaan tämä odysseia on jäänyt mieleen:

2010 Avaruusodysseia. (2010: Odyssey Two, 1982.) Suom. Matti Kannosto. Kirjayhtymä, 1983. ISBN 951-26-2423-0.

Odysseia 2061. (2061: Odyssey Three, 1987.) Suom. Matti Kannosto. Kirjayhtymä, 1988. ISBN 951-26-3213-6.

Otto Suuronen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi. Muistaisin lukeneeni asiasta jonkin 2001:n televisioesityskerran yhteydessä...

Panu kirjoitti...

Erikoinen koulukunta on myös se, joka "suomentaa" filmien nimet johonkin kolmanteen kieleen. Tai siis englantiin: Central do Brazil -> Central Station.

Nikke kirjoitti...

Omia ehdottomia suosikkejani on American Graffiti l. Svengijengi '62.

Nikke kirjoitti...

Omia ehdottomia suosikkejani on American Graffiti l. Svengijengi '62.