Tihkusateen masentama puisto -nimellä avattu blogi tulee täyttäneeksi tänään yhden kokonaisen vuoden, sillä 8. huhtikuuta 2008 blogi aukesi artikkelilla Elokuvaohjaaja Ere Olavi Kokkonen - elokuvaneuvos komiikan armosta. Syntymäpäivän kunniaksi retusoin hivenen vanhaa artikkelia, tein siitä hitusen helppolukuisemman ja liitin loppuun muutaman rivin uutta tekstiä. Lukekaapa siis uusiutunut artikkeli yllä olevasta linkistä.
Vuosi 2009 on toistaiseksi tarjonnut sekavan joukon elokuva- ja musiikkielämyksiä. Elokuvateatterissa todistetuista elokuvista vaikuttavimmin ovat tehonneet Tomas Alfredsonin kehuttu Låt den rätte komma in (Ystävät hämärän jälkeen) ja Darren Aronofskyn The Wrestler (The Wrestler - painija). Kevään kotimaisista pitkistä fiktioista eniten mieleeni oli Jukka-Pekka Valkeapään Muukalainen, mutta syksylle on luvassa Zaida Bergrothin ennakkokatselussa loisteliaaksi osoittautunut Skavabölen pojat.
Lyhyt- ja dokumenttielokuvan puolelta täysosumat ovat tehneet niin Jukka Kärkkäinen (Kansakunnan olohuone), Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen (Hanasaari A) kuin myös mediataiteilijana kunnostautunut Maarit Suomi-Väänänen (Jalkeilla taas).
Oman erillismainintansa ansaitsee ehdottomasti Clermont-Ferrandin lyhytelokuvajuhlilla nähty norjalainen Sunday Mornings, jossa ohjaaja Jannicke Låker havainnoi vähäeleisesti jotain poikkeuksellisen aitoa ja rehellistä sunnuntaiaamun varhaisesta kotiintulosta pitkäään lauantai-illan jälkeen.
Toisen suuren intohimoni, populaarimusiikin puolelta, on tullut todistettua elävänä niin lukioaikaista rakkautta, The Sisters of Mercyä, Reginaa, Ristoa kuin Waltarin The Cure -vetoista cover-settiä Kuudennella linjalla. Tänä vuonna ilmestyneistä albumeista huomiota osaltani ovat saaneet debyytillään tehokkaasti angstin ilosanomaa jakanut brittiläinen sensaatio White Lies, erinomaisen kolmannen pitkäsoiton julkaissut synthpopista orgaanisempaan suuntaan suunnannut Regina sekä laadukkaan levyn niin ikään julkaissut Wojciech. Pettymysten puolelle ovat sukeltaneet iki-ikoni Morrissey, jonka vaatimaton Years of Refusal ei juuri ole ilahduttanut sekä Aurinko aurinko plaa plaa plaalla taannoin täysin sekoittanut Risto, jonka kolmas levy Sähköhäiriöitä on ollut enimmäkseen puuduttavaa edeltäjiensä toistoa, ilman minkäänlaista uutuudenviehätystä.
Joose Keskitalon läpeensä kehuttu Tule minun luokseni, kulta etsii vielä levysoittimellani suuntaansa, mutta vaikuttaa siltä, että tuomionpäivän trubaduurin magnum opukseksi on kuitenkin jäämässä vuoden 2006 mestarillinen Kaupungit puristuvat puristimissa. Ennakoivana pikatuomiona sanottakoon, että Maj Karman, jonka Kauniit Kuvat oli ehkä paras suomalainen yhtye vuonna 2002, Salama tuntuu pikaisesti kuunneltuna ihan kiinnostavalta pop-levyltä. Ja oikeastaan hyvä niin.
Parin viikon päästä uusi Depeche Mode, jota odotellessa voi kuunnella ja ihailla vaikka tätä kulttiklassikkoa.
Matka jatkuu...
Kevään aikana artikkeli luvassa esimerkiksi Kari Paljakan Veturimiehet heiluttaa (1992) -elokuvasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti