Espoo Ciné 2016: Pohjoismaiset lyhärit

Espoo Cinén Pohjoismaiset lyhärit -näytös tarjoaa laadukkaan otannan pohjoismaisen lyhytelokuvan tuoreista helmistä. Kipeitä kasvutarinoita ja konstailematonta arjen komiikkaa.

Truls Krane Meby: VERDENSVEVDE KROPPER / WORLD WIDE WOVEN BODIES
1990-luvun loppupuolen Pohjois-Norjaan sijoittuvassa kasvudraamassa seksuaalisen heräämisen hetki koittaa, kun 12-vuotias Mads löytää Internetin aikuisviihdesivustojen äärelle. Madsin pidättelemätön kiinnostus seksuaalisuuttaan kohtaa aiheuttaa uusia, tragikoomisia haasteita vanhemmille. Truls Krane Mebyn hallittu lyhytelokuva tarjoaa nostalgisia muistoja jokaiselle 90-luvulla murrosikäänsä eläneelle.

Ása Hjörleifsdóttir: ÞÚ OG ÉG / YOU AND ME
Lämminhenkisessä yksinhuoltajadraamassa Marianna kutsuu vasta tapaamansa miehen kotiinsa. Väkinäisen rakasteluyrityksen seurauksena Marianna heittää miehen pihalle ja joutuu selittelemään tilannetta nuorelle tyttärelleen. Herkän tyttären ja väsyneen äidin lohduttajan roolit vaihtuvat taidokkaasti lupaavan Ása Hjörleifsdóttirin ohjauksessa.

Even Hafnor: SMALL TALK
Pohjoismainen tapakulttuuri saa kyytiä viehättävän vinoutuneessa tragikomediassa Small Talk, jonka
keskiössä on kristiansandilainen Dvergnesin perhe. Elokuva törmäyttää kuivalla, lähes mustalla huumorillaan pseudoidylliset perhesuhteet ja taustalla piilevien traagisten tapahtumien kiristävän todellisuuden.

Kirsikka Saari: LUOKKAKOKOUKSEN JÄLKEEN
Kirsikka Saaren elokuva esittelee meille kaikille tutun lähtötilanteen: kuinka selvitä luokkakokouksen tuomasta jälleennäkemisen inhosta ja euforiasta? Kirpeän hauska ja elämänmakuinen Luokkakokouksen jälkeen tarjoaa oivallisia havaintoja arjen komiikasta. Lopputulos on koominen, mutta viiltävä.

Ştefan Constantinescu: PROLOGEN / THE PROLOGUE
Todentuntuisessa ruotsalaisdraamassa kohdataan Adrian (Andi Vasluianu) ja Petra (Cosmina Stratan) repivän rakkaussuhteen viimeisissä hetkissä. Loputtomien rakkauden todistelujen ja syytösten kakofoniasta herää väistämättömiä lohduttomuuden ja aggressiivisuuden tunteita. Elokuva kuvaa parisuhteen päättymistä tunteisiin vetoavasti ja kysyy olennaisen kysymyksen: mitä jää jäljelle rakkaudesta?

Peter Pontikis: BOY-RAZOR
Intensiivisessä kasvudraamassa kiusattu poika päättää kostaa kiusaajiensa julmuuden kiinnittämällä partaterän vesiliukumäen kaarteeseen. Kiusattu tulee nopeasti katumapäälle ja alkaa taistelu aikaa vastaan. Ohjaaja Peter Pontikisin omakohtaisiin muistoihin pohjautuva Boy-Razor on oppikirjaesimerkki jännittävän draaman rakentamisesta lyhytelokuvan keinoin.

12-vuotiaan Madsin seksuaalisuus herää "maailmanlaajuisen tietoverkon" avulla Truls Krane Mebyn nostalgisessa lyhytelokuvassa World Wide Woven Bodies.

Espoo Ciné 2016: Kauhun rajamailla

 Alla oleva artikkeli on julkaistu Metro-lehden Espoo Ciné -liitteessä 3.8.2016. Liite on kokonaisuudessaan luettavissa verkossa.

Eurooppalaisten genre-elokuvien näytössarja on perinteisesti ollut osa Espoo Cinén festivaaliohjelmistoa. Cinén myöhäisilloissa nähdään rautaisannos eurooppalaisen kauhuelokuvan luovinta osastoa. Elokuvavalinnoissa olemme pyrkineet löytämään runsaasta tarjonnasta omaperäisimmät ja vinkeimmät valioyksilöt festivaalimme ytimeen.

Kansainvälisiltä elokuvafestivaaleilta kuratoidusta tarjonnasta olemme löytäneet elokuvia, joista epäilemättä voidaan tulevaisuudessa puhua kulttisuosikkeina. Yksi tällainen on eittämättä sydämestä kouraiseva brittielokuva Nina Forever, jonka kauhukomediallisessa otteessa ihmissuhdesolmut avautuvat veristen lakanoiden keskellä.

Nina Forever: "A Fucked Up Fairy Tale"

Sopeutumattomat nuoret ovat kuuluneet kauhun keskeiseen kuvastoon miltei elokuvan aamunkoitosta alkaen. Saksalaisessa The Nightmaressa räväkkä kasvukertomus yhdistyy pahaenteisen arvaamattomiin draamallisiin käänteisiin. Vahvaa pohjoismaista genreinvaasiota pitää yllä Daniel di Gradon intensiivinen Carrie-pastissi Alena.

Loppuun vielä yksi tärppi kauhu- ja jännityselokuvien ystäville. Indie-suosikki Noah Baumbachin ja Jake Paltrow'n dokumentaarinen muotokuva De Palma on herkkua kaikille filmihulluille. Verisen veitsen (Sisters, 1973) ja Carrien (1976) ohjaajana muistettavan Brian De Palman jutustelevaan monologiin ja elokuva- ja arkistonäytteisiin pohjautuva elokuva tarjoaa aiheestaan täsmällisen parituntisen oppitunnin.

Otto Suuronen

Espoo Ciné 2016: Hymyilevä mies

Eurooppalaiseen nykyelokuvaan erikoistunut Espoo Ciné -elokuvafestivaali käynnistyy jälleen ensi viikolla. Jo 27. kerran pidettävä festivaali järjestetään tänä vuonna 19.-28.8. Allekirjoittaneella on tänäkin vuonna ollut ilo vaikuttaa festivaalin runsaaseen ohjelmistoon. Seuraavissa blogipäivityksissä jaan tietoa festivaalin ohjelmistosta. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on Juho Kuosmasen Cannesissa palkitut Hymyilevä mies, joka nähdään Cinén kotimaisen elokuvan juhlanäytöksessä keskiviikkona 24.8. Elokuva tulee 2. syyskuuta alkaen myös valtakunnalliseen teatterilevitykseen.

ONNELLINEN HETKI ELÄMÄSSÄ
Juho Kuosmasen Hymyilevä mies on vuoden elokuvatapauksia

Rakastumisen tunteeseen verrattavissa olevat elokuvakokemukset ovat harvassa. Kun jo alkuhetkistä alkaen elokuvan virittämä tunnelma ja oma mielenmaisema kohtaavat, on valmis heittäytymään näkemiensä roolihahmojen vietäväksi. Ylistyssanojen tulvaa ei voi välttää, kun puhutaan Juho Kuosmasen Cannesissa kansainvälisen elokuvaväen hurmanneesta elokuvasta Hymyilevä mies. Suomalaisen elokuvan historia ei tunne montaakaan näin järisyttävän vaikutuksen tehnyttä pitkän elokuvan esikoisohjausta. Mieleen tulee oikeastaan vain Mikko Niskasen Pojat (1962), joka sattumalta valmistui samana vuonna, johon Hymyilevän miehen tapahtumat sijoittuvat.

Tositapahtumiin pohjautuvassa elokuvassa nyrkkeilijä Olli Mäellä (Jarkko Lahti) on edessään elämänsä tilaisuus. Hän on ottelemassa ammattilaisnyrkkeilyn maailmanmestaruudesta Helsingin Olympiastadionilla. Ottelu on ensimmäinen ammattilaisnyrkkeilyn suurtapahtuma Suomessa ja Ollin valmentajaystävä Elis Ask (Eero Milonoff), itsekin aikoinaan menestyksekäs nyrkkeilijä, on tehnyt kaikkensa saadakseen MM-ottelun Suomeen. Kesken intensiivisimmän harjoittelukauden Ollin mielenkiinto näyttää kääntyvän nyrkkeilystä kohti Raijaa (Oona Airola), johon hän on palavasti rakastumassa.

- Hymyilevä mies on elokuva siitä, että tärkeintä ei ole menestys. Tärkeintä on, että saa tehdä elokuvia omista lähtökohdista ja henkilökohtaisista aiheista, ohjaaja Juho Kuosmanen on avannut elokuvan taustoja.

Ihmisen olemassaolon oikeudesta 

Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen osastolta valmistuneen Kuosmasen tähänastisen tuotannon voisi tiivistää ajatukseen jokaisen ihmisen olemassaolon oikeudesta. Se on tuntunut olevan ohjaajan elokuvien keskeinen teema jo ensimmäisistä lyhytelokuvista alkaen. Niin Kestomerkitsijät (2006), Kaupunkilaisia (2008) kuin puolipitkä Taulukauppiaatkin (2010) antoivat empaattisen äänen altavastaajille, elämäntaiteilijoille ja kaurapuuron ja keskioluen makuiselle työväelle Matti Ijäksen ja Aki Kaurismäen viitoittamalla tiellä. Yhteistä näille kolmelle Kuosmasen elokuvalle on myös se, että ne menestyivät kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Ansioikkain näistä oli Taulukauppiaat, joka voitti parhaan opiskelijaelokuvan palkinnon Cannesin elokuvajuhlien Cinéfondation-sarjassa. Tämä voitto mahdollisti Kuosmasen ensimmäiselle pitkälle elokuvalle paikan Cannesin virallisessa ohjelmistossa, mutta se, että elokuva päätyi Un Certain Regard -sarjan kilpailuun ei ollut päivänselvää.

- Tieto siitä, että Cannesiin päästään muuttui ajatukseksi, jota ei päässyt pakoon. Mitä tahansa yritin kirjoittaa, ajattelin vastaanottoa maailman tärkeimmällä festivaalilla. Taulukauppiaiden voiton euforia muuttui turhautumiseksi, Kuosmanen kertoo.

Kun Kuosmanen muisti nyrkkeilijä Olli Mäen tositarinan hän sai keinon käsitellä omia paineitaan turvallisen välimatkan päästä. Tilanteen laukaisemiseksi Kuosmasen rinnalle käsikirjoittajaksi tuli toinen saman ikäpolven elokuvantekijä ja palkittuna runoilijakin tunnettu Mikko Myllylahti. Yhdessä he osasivat taitavasti kirjoittaa elokuvan henkilöt katsojalle läheisiksi luontevan puheenparren ja arkisen huumorin avulla. Hymyilevän miehen pääparista, Ollista ja Raijasta, välittääkin niin paljon, että heille haluaisi antaa halauksen.

Raija (Oona Airola) ja Olli (Jarkko Lahti)

Uuden elokuvantekijäsukupolven läpimurto

Konstailemattomalla romantiikalla maustettu Hymyilevä mies on humoristinen draama onnen saavuttamisesta. Taidokkaasti 1960-lukulaisen tunnelman tavoittava sydämellinen elokuva voitti arvostetun Un Certain Regard -sarjan ensimmäisenä suomalaisena elokuvana. Voitto Cannesissa on merkinnyt sitä, että elokuvan elokuvateatteri- ja digilevitysoikeuksia on  myyty mm. Yhdysvaltoihin, Iso-Britanniaan, Tanskaan, Saksaan, Ranskaan sekä Irlantiin. Myös tekijöiden mahdollisuudet menestyä tulevaisuudessa Cannesin elokuvajuhlilla ovat voiton jälkeen todennäköisemmät.

- Toivon, että elokuvan menestys auttaa ihmisiä luottamaan meihin tekijöinä ja antamaan yhtä vapaat kädet jatkossakin, kertoo Kuosmanen elokuvan menestykseen liittyen.

Hymyilevä mies on uuden suomalaisen elokuvantekijäsukupolven komea läpimurto. Kuosmasen ja Myllylahden rinnalla elokuvan taiteellisesti onnistuneen lopputuloksen takaajina ovat toimineet tuottaja Jussi Rantamäki, leikkaaja Jussi Rautaniemi ja kuvaaja J-P Passi. Erityisesti elokuvan upea mustavalkokuvaus tavoittaa taidokkaasti ajan hengen ja tunnelman. Ensemble-tekijäkaarti on tuttu Kuosmasen aiemmistakin elokuvista.

- Auli Mantila sanoi joskus, että ainoa lahjakkuuden laji, josta elokuvanteossa on hyötyä, on lahjakkuus, joka tapahtuu ihmisten välissä. Olen työskennellyt tällä samalla ryhmällä useissa elokuvissamme ja koen, että olemme todellakin tehneet työmme yhdessä. Se ei ole minun elokuvani, se on meidän elokuva, toteaa Kuosmanen.

Alleviivaamatonta komiikkaa

Kansainvälisissä elokuvajulkaisuissa Hymyilevää miestä on  pidetty pohdiskelevana, inspiroivana ja hurmaavana. Elokuvan lempeä komiikka on nähty ansiokkaana nimenomaan alleviivaamattomuutensa tähden. Erityisesti kiitosta ovat saaneet näyttelijät Jarkko Lahti ja Oona Airola, joiden vähäeleinen, aito näyttelijäntyö on kriitikoiden mukaan ollut elokuvan varsinainen tyrmäävä isku. On kirjoitettu, että elokuva on parhaimmillaan kuvan viipyessä pääosanesittäjien kasvoilla.

Ulkomaille suuntautuvien festivaalivierailujen lomassa Kuosmasen lähitulevaisuus näyttää tuotteliaalta.

- Seuraavaksi teen jälleen lyhytelokuvan. Mykkäelokuvafestivaali Loud Silentsin tilauksesta työstän parhaillaan uudelleenfilmatisointia Salaviinanpolttajista, suomalaisen näytelmäelokuvan alkupisteenä pidetystä elokuvasta. Siitä tulee hauskaa, iloitsee Kuosmanen.

Otto Suuronen 

Artikkeli on julkaistu Metro-lehden Espoo Ciné -liitteessä 3.8.2016. Liite on kokonaisuudessaan luettavissa verkossa.

Espoo Ciné, Euroopan ytimessä

Huomenna (21.8.) käynnistyy järjestyksessään 26. Espoo Ciné -elokuvafestivaali. 21.-30. elokuuta pidettävästä festivaalista on vuosien mittaan tullut keskeinen uuden eurooppalaisen elokuvan festivaali Suomessa. Kansallisesti merkittävimpien elokuvafestivaalien joukkoon lukeutuvassa Espoo Cinéssä nähdään tänäkin vuonna noin sata pitkää elokuvaa ja joukko kiinnostavia lyhytelokuvia päälle. Kävijämääriään tasaisesti kasvattaneella festivaalilla vierailee vuosittain noin 25 000 katsojaa. Tänä vuonna festivaalilla Suomen ensi-iltansa saavat mm. avajaiselokuvana nähtävä Andrew Haighin avioliittodraama 45 Years, festivaalivieraaksi saapuvan Peter Greenawayn suomalaisosaamistakin sisältävä Eisenstein in Guanajuato, Aleksi Salmenperän absurdi musta komedia Häiriötekijä sekä Pete Docterin odotettu Inside Out - mielen sopukoissa (Inside Out) animaatio.

Allekirjoittanut kirjoitti omista festivaalitärpeistään hiljaittain festivaalin blogiin. Suositukseni ovat luettavissa täältä (http://www.espoocine.fi/2015/fi/blogi?Article=70). Alla kuitenkin lisää festivaalipoimintoja.

Itävalta nyt!
Muun eurooppalaisen elokuvan ohessa Cinéssä esitetään tänä vuonna rautaisannos itävaltalaista elokuvaa. Itävaltalaisten psyykeen pimeään puoleen sukeltaa mm. Severin Fialan ja Veronika Franzin esikoiselokuva, kauhudraama Goodnight Mommy (Ich seh, Ich seh). Tunnelmallinen elokuva kuvaa toisilleen läheisiä 9-vuotiaita kaksospoikia luonnonläheisessä maalaisidyllissä. Asiat
nyrjähtävät perheen arjessa paikoiltaan, kun perusteellisen kauneusleikkauksen läpikäynyt äiti palaa kotiin poikien luo. Epäilyttävässä leikkausmaskissa viipyilevästä äidistä tulee yhä vetäytyneempi ja ankarampi. Tilanne ruokkii poikien pelkotilan tuskalliseksi toiminnaksi. Vahvalla intensiteetillä ladattu elokuva menee konkreettisesti ihon alle.

Goodnight Mommy (Ich seh, Ich seh)

Itävaltalaisen nykyelokuvan julma realisti Ulrich Seidl ei väistele ristiriitaisia aiheita. Tuoreessa dokumenttielokuvassaan In the Basement (Im Keller) Seidl sukeltaa itävaltalaisten kellareiden vinoutuneisiin salaisuuksiin tyylillä, jota yleisön mielistelyyn taipuvaiset tekijät välttäisivät. Seidl esittelee mustalla komiikalla höystetyssä elokuvassa musikaalisia uusnatseja, äärimmäiseen sadomasokismiin viehtyneen pariskunnan sekä naisen, joka käy kellarissa hellimässä luonnollisen näköistä vauvanukkea. Rehellisessä ja kaunistelemattomassa elokuvassa tarkkaillaan henkilöhahmojen äärimmäisiä mieltymyksiä ottamatta kantaa heidän puuhiinsa.

Dokudraaman merkkitapauksia - Chuck Norris Vs. Communism
Ilinca Calugareanun Chuck Norris Vs. Communism sukeltaa 1980-luvulle, jolloin romanialainen elokuva- ja televisiotarjonta rajoittui kommunistiseen propagandaan. Vaihtoehdon tarjoaa mustan pörssin toisinajattelija, joka alkaa salakuljettaa suljettuun valtioon länsimaalaista elokuvaa. Underground-liikkeen tavoin salakuljettaja ja hänen palkkaamansa rohkea kääntäjänainen tuovat elokuvan taian massojen ulottuville ja tulevat samalla kylväneeksi vallankumouksen siemenen. 1970- ja 80-lukujen amerikkalainen elokuva vaikuttaa ankeissa oloissa varttuviin romanialaisiin käänteentekevällä tavalla virkavallan vastustelusta huolimatta. Calugareanun debyyttielokuvassa dokumentaarinen kerronta, komediallinen VHS-tribuutti ja tyylikkäästi dramatisoidut jännitysjaksot lomittutuvat onnistuneeksi kokonaisuudeksi. Samalla elokuva tulee muistuttaneeksi siitä, että poliittinen elokuvakin voi olla hyvää viihdettä.

Chuck Norris Vs. Communism

Pohjoismaista lyhyesti
Tänä vuonna Espoo Ciné esittelee myös näytöksellisen tuoretta pohjoismaista lyhytelokuvaa. Näytöksen elokuvat ovat valikoituneet Cinén ohjelmistoon Cannesin ohella esimerkiksi maailman merkittävimmältä lyhytelokuvafestivaalilta Clermont-Ferrandista, Ranskasta sekä pohjoismaiseen lyhyt- ja dokumenttielokuvaan keskittyneestä Nordisk Panoramasta, Malmöstä.

Monissa lyhytelokuvavalikoiman elokuvissa korostuu koominen oivaltavuus, taidokas tarinankerronta sekä näkemyksellinen tiivistämisen taito. Mainiossa ruotsalaiskomediassa Rain (Regn) nainen herää aamulla sadepisaroiden ilkikuriisiin osumiin, eikä kuuro hellitä koko päivänä - ravintolassakaan. Cannesissa palkittu norjalainen Yes We Love (Ja vi elsker) nauraa taas oivaltavasti jämähtäneelle tapakulttuurille mehevien lyhytepisodien myötä. Islantilainen Chum (Hjónabandssæla) on hurmannut festivaaliyleisöjä lempeän ymmärtävällä huumorilla ja ikämiesten välisen ystävyyden kuvauksella. Nokkela ruotsalaiselokuva Carry A Couch on surrealistinen rakkaustarina ja kokeellisella otteella viritetty metafora siitä, mitä kaikkea kannamme mukanamme.

Uuden suomalaisen lyhytelokuvan puolelta festivaali nostaa esiin lupaavan nuoren tekijän Jussi Hiltusen kovaotteisella veljesdraamalla Perintö sekä nukkeanimaation kotoisan mestarimme Katariina Lillqvistin, jonka animaatioilmaisua uudistanut BabyBox nojaa taianomaiseen ekspressionismiin, jossa synkät sävyt kiedotaan lämminhenkiseen humanismiin.

Näytöksessä esitettävät elokuvat kokonaisuudessaan:
Johannes Stjärne Nilsson: REGN / RAIN
Mainiossa ruotsalaiskomediassa nainen herää aamulla sadepisaroiden ilkikurisiin osumiin, eikä kuuro hellitä koko päivän aikana - ravintolassakaan. Mestarillisen Music for One Apartment and Six Drummers -lyhytelokuvan (2001) ohjanneen Johannes Stjärne Nilssonin Rain on lyhytelokuvaa oivaltavimmillaan. Epäonnisen päivän antisankarittarelle kasvot antaa tunnettu brittinäyttelijä Sally Phillips.

Rain (Regn)

Halvar Witzø: JA VI ELSKER / YES WE LOVE
Neljä eri sukupolvea juhlistaa Norjan kansallispäivää kukin omalla tavallaan. Erillisistä episodeista koostuvissa mehevissä tarinoissa tavataan mm. pateettisiin juhlapuheisiin väsynyt sotaveteraani ja arktiselle mökille "itseään" etsimään lähtenyt kahden lapsen isä. Cannesin elokuvajuhlilla 2014 lyhytelokuvasarjan erikoispalkinnon saanut Yes We Love nauraa oivaltavasti jämähtäneelle tapakulttuurille.

Jörundur Ragnarsson: HJÓNABANDSSÆLA / CHUM
Maanläheisessä islantilaiselokuvassa ystävykset Uggi ja Kiddi viettävät rentoa ja murheetonta  poikamieselämää pienen kylän arkisessa ilmapiirissä. Vanhojen poikien huoleton yhteiselämä saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun eläkeiän saavuttanut viehättävä kirjailija saapuu sekoittamaan miesten päät. Laajalti kansainvälisillä festivaaleilla esitetty elokuva on hurmannut yleisöjä lempeän ymmärtävällä huumorilla ja ikämiesten välisen ystävyyden kuvauksella.

Nille Leander: CARRY A COUCH
Nokkela ruotsalaiselokuva Carry A Couch  on surrealistinen rakkaustarina ja kokeellisella otteella viritetty metafora siitä, mitä kaikkea kannamme mukanamme. Elokuva tulkitsee kiehtovasti elämämme rakkaussuhteet yhteisen sohvan kantamisen kokemukseen ja reflektoi omaa haavoittuvaisuuttamme eri aikakausien kautta.

Katariina Lillqvist: BABYBOX
Suomalaisen nukkeanimaation mestarin Katariina Lillqvistin uudessa lyhytelokuvassa liikutaan  Itä-Euroopan katutaiteilijoiden boheemissa ympäristössä. Nuori katumuusikko Baro ajautuu hankaluuksiin tiukan sosiaalikuraattorin kanssa etsiessään ratkaisuja köyhyyden keskelle. Lillqvistin animaatioilmaisua uudistanut elokuva nojaa taianomaiseen ekspressionismiin, jossa synkät sävyt kiedotaan lämminhenkiseen humanismiin.

Jussi Hiltunen: PERINTÖ
Rovaniemelle sijoittuvassa intensiivisessä draamassa seurataan kahden eri-ikäisen veljesparin kohtaloa yhden kesäpäivän aikana. Kovaotteisessa kasvutarinassa veljekset päätyvät tekemään ratkaisuja, joista ei ole paluuta. Osuvilla roolivalinnoilla ryyditetyn elokuvan on ohjannut lupaava nuoren polven tekijä Jussi Hiltunen.

Muita kotimaisia uutuuksia, joita ei kannata jättää väliin...
Esa Illi: TOISET TYTÖT
Jessica, Aino, Taru ja Jenny viettävät abiturienttivuottaan itsetunto-ongelmien, sydänsurujen ja ulkopuolisuuden tunteiden vuoristoradassa. Lapsuus jää taakse ja pelottava matka kohti aikuisuutta alkaa. Esa Illin ohjaama ja käsikirjoittama Toiset tytöt pohjautuu neljän 18-vuotiaan tytön vuoden aikana pitämiin videopäiväkirjoihin. Tosipohjaisten tarinoiden kautta elokuvaan on tarttunut raikas tulokulma nuorten päähenkilöiden mielenmaisemiin. Pitkän uran elokuvan ja television saralla tehneen Illin ohjauksessa näkyy ymmärrys ja empatia nuorten ristiriitaisiin elämänvaiheisiin. Sydämellinen ja kaunis elokuva etenee episodimaisesti, mutta solmii nuorten naisten kipuilut eheäksi, aidosti eläväiseksi tarinaksi kaiken mahdollistavasta nuoruudesta.

Mina Laamo: MATKA MINUKSI
Mina Laamon valkokangasdebyyttinä valmistunut dokumenttielokuva Matka minuksi seuraa kolmea nuorta naista, joita yhdistävät omasta elämästä kertovat blogit sekä kamppailu itsen ja nyky-yhteiskunnan vaatimusten kanssa. Elokuva syventyy nuorten epäonnistumisen pelkoihin, joiden hyväksyminen mahdollistaa oman minuuden löytämisen. Estetiikaltaan kauniin dokumenttielokuvan täydentää Päivi Kettusen ja Tuomo Hutrin hallittu kuvaus, jonka kautta korostuu elokuvan herkkyys ja päähenkilöiden Ellin, Lauran ja Juulian avoimuus. Raskaista aiheista huolimatta Matka minuksi antaa lopulta katsojalle toiveikkaan olon tekijöiden empaattisen otteen ansiosta.

Koirien vallankumous - siivu Espoo Cinén tarjonnasta

Perinteikäs Espoo Ciné -elokuvafestivaali järjestetään jo 25. kerran 22.-31.8.2014. Tänä vuonna festivaalin Suomen ensiesityksiä ovat mm. Sodankylän elokuvajuhlilla hiljaittain vierailleen Olivier Assayasin Clouds of Sils Maria, Woody Allenin uutuus Magic in the Moonlight, André Téchinen French Riviera (L'homme qu'on aimat trop), Waltz with Bashirilla (2008) läpimurtonsa tehneen Ari Folmanin Stanislaw Lem -tulkinta The Congress sekä kotimaisissa ennakkoensi-illoissa nähtävät Leif Lindblomin Vadelmavenepakolainen, Juha Lehtolan Aikuisten poika sekä Inderjit Kaur Khalsan dokumenttielokuva Brooklynin pojat. Viehättävissä ulkoilmanäytöksissä esitetään tänä vuonna Woody Allenin rakastettu Annie Hall (1977) sekä Alexander Paynen katkeranhilpeä Sideways (2004).

Kymmenen päivää kestävän festivaalin aikana nähtävillä on lähes sata uutta elokuvaa, joista kiinnostavimpien joukkoon kuuluu ehdottomasti festivaalin avajaiselokuva, unkarilaisen Kornél Mundruczon palkittu ohjaus White God (Fehér isten, 2014).

Hiljattain menehtyneelle mestariohjaajalle Miklós Jancsólle (1921-2014) omistettua White Godia voi hyvällä syyllä kutsua mieleenpainuvaksi elokuvaksi. Lähes disneymäisen empaattisena koko perheen draamana alkava elokuva muuntuu loppua kohden painajaismaiseksi kostotarinaksi.

Jo alkukuvat puhuttelevat. Tyttö ajaa aution Budapestian katuja polkupyörällä, kunnes postapokalyptisen näyn keskelle syöksyvät kymmenet kulkukoirat. Pysäyttävä ja samalla unenomainen prologi jättää ilmaan arvoituksen: mitä on tapahtunut?

Emotionaalisesti tehokkaassa tarinassa 13-vuotias Lili (luonteva Zsófia Psotta) muuttaa koiransa Hagenin kanssa ankaran isänsä luokse kerrostaloon, jossa ei hyväksytä sekarotuisia koiria. Sydämetön isä (Sándor Zsótér) pakottaa kapinoivan tyttären hylkäämään Hagenin, joka jää nälkäisenä harhailemaan kaupungin laitakaduille. Päivien kuluessa Lili etsii vimmatusti Hagenia, mutta tytölle rakas koiraystävä on päätynyt jo syrjäkujien koiratappeluiden mannekiiniksi. Taloudellisen hyödyn tavoittelussa ihmisen julmuus nousee sadistisella tavalla esiin.

Mundruczón teknisesti taitava White God vie katsojan matkalle, jota ei helposti unohda. Marcell Révin käsivarakuvaus poimii olennaisen tarinasta, jonka käänne on arvaamattomuudessaan raju. Koirien kapina "valkoisia jumalia", ihmisiä vastaan toteutuu kauhuelokuvamaisen väkivaltaisena purkauksena. Verenvuodatuksen ja pakokauhumentaliteetin vallitessa White Godille on haettu referenssiteoksia niin Alfred Hitchcockin Linnuista (The Birds, 1963), Stephen Kingin Cujosta (1981), George Orwellin Eläinten vallankumouksesta (Animal Farm, 1945) kuin Apinoiden planeetan (Pierre Boullen alkuperäisromaani  La Planéte des Singes, 1963) ekologisen dominanssin käsittelystä.

Ennätyksellisesti lähes 300 sadan koiran voimin toteutetut joukkokohtaukset ovat näyttäviä. Koirien luonnollinen läsnäolo muuntuu lähes hypnoottiseksi katsomiskokemukseksi. Eläintenohjaajana toimineen Teresa Ann Millerin panos on ollut mittaamattoman arvokas elokuvan onnistumiselle. Ei olekaan ihme, että Hagenina nähtävät kaksoskoirat Luke ja Body palkittiin Cannesissa Palm Dog Awardilla.

Elokuvan ja teatterin moniosaajana tunnettu Mundruczó tekee tinkimätöntä, oman maansa ja koko Euroopan tilaa armotta havainnoivaa draamaa. Ohjaajan aiemmasta tuotannosta löytyy mm. Suomessakin esilläollut Frankenstein-projekti (Szelíd teremtés - A Frankenstein-terv, 2010), joka oli avangardistinen nykypäivään sijoittava tulkinta Mary Shelleyn tutusta Frankstein-tarinasta.

Cannesissa Un certain regard -sarjan pääpalkinnon korjannutta White Godia ei voi tulkita suoraviivaisesti. Sen loppupuolen tyylitellyssä kauhukuvastossa on myös ravistelevaa luokka- ja yhteiskuntasatiiria. Valitettavan ajankohtaiseen Euroopan äärioikeiston nousuun elokuva tuo oman kommentaarinsa. Monimerkityksellisessä tarinassa nousevat keskiöön myös säveltäjämestari Franz Lisztin Unkarilaiset rapsodiat.

Elokuvan nähtyään "ihmisen parhaita ystäviä" katsoo vähän eri tavalla. Ymmärtävämmin.