Vuoden 2024 parhaiden elokuvien listoja

Olen tavannut tehdä koonteja edellisen kalenterivuoden parhaista elokuvista usein jo alkuvuodesta. Tällä kertaa tuli odoteltua peräti maaliskuun lopulle, jotta Jussitkin tulivat jaetuksi viime vuoden parhaille kotimaisille elokuville. Viime perjantaina Helsingin Kaapelitehtaalla illan voittajaksi kruunattiin Tiina Lymin suomenruotsalainen saaristoepookki Myrskyluodon Maija. Huimat 470 000 katsojaa elokuvateattereissa kerännyt elokuva palkittiin peräti kuudella Jussilla.

Anora

Oscareissa juhlituimmaksi nousi Cannesissakin Kultaisen palmun voittanut Sean Bakerin Anora. Yhdysvaltain elokuva-akatemia palkitsi Bakerin peräti neljällä henkilökohtaisella Oscarilla (ohjauksesta, alkuperäiskäsikirjoituksesta, leikkauksesta ja tuottajana parhaan elokuvan kategoriassa). Bakerin henkilökohtainen menestys on sikäli historiallista, että samaan on yltänyt vain Walt Disney vuonna 1954.

Totuttuun tyyliin Vuosi elokuvissa -sivusto keräsi jälleen suomalaisten cinefiilien parhaiden elokuvien vuosilistat. Eniten mainintoja sai Luca Guadagninon Challengers, jonka ainoaksi haastajaksi kohosi Anora. Oscareissa Challengers jäi ilman ehdokkuuksia.

Talousongelmien kurimuksessa kärjistelevä Film-o-holic äänesti viime vuoden parhaaksi elokuvaksi Jonathan Glazerin vaikuttavan keskitysleirikuvauksen The Zone of Interestin (2023), joka menestyi Oscareissa jo vuosi sitten voittaen parhaan kansainvälisen elokuvan palkinnon. Film-o-holicin toimituskunnan muita tuoreita suosikkeja olivat Alexander Paynen lämminhenkinen draamakomedia The Holdovers (2023) ja Wim Wendersin elämänmyönteinen Perfect Days (2023). Korkeimmalle sijoittunut kotimainen oli, ehkä yllättäen, Mari Rantasilan Dingo-elokuva Levoton Tuhkimo.

Suomen arvostelijain liiton (SARV) elokuvajaos äänesti myös jokavuotiseen tapaan vuoden parhaasta ensi-iltaelokuvasta. SARVin elokuvakriitikot valitsivat vuoden kotimaiseksi elokuvaksi Miia Tervon tragikomedian Ohjus ja vuoden ulkomaiseksi ensi-iltaelokuvaksi The Zone of Interestin.

Elokuva(vuode)n viemää

Elokuvavuosi 2024 alkoi kohdallani uudenvuodenpäivänä Sam Esmailin joutavalla Netflix-tuotannolla Leave the World Behind (2023) ja päättyi jälkeläiseni yhdessä serkkujensa kanssa tekemiin lyhytelokuviin uudenvuodenaattoiltana. Katsoin vuonna 2024 kaikkiaan 524 elokuvaa, joista 266 pitkää elokuvaa (pitkien (yli 60 min.) elokuvien osuus on 51 % kaikista elokuvakatseluista). 524 katsottua elokuvaa (ja 266 pitkää elokuvaa) on sattumalta täsmälleen sama lukema kuin viime vuonna!

Elokuvateattereissa tuli nähtyä 205 elokuvaa (lyhytelokuvat omiksi yksiköikseen laskettuna) eli päälle 39 % kaikista. Siinä on laskusuhdanne sikäli, että edellisevä vuonna (2023) elokuvateatterikatselujen osuus oli päälle 46 % kaikista. Koronapandemiaa edeltäneenä vuonna (2019) elokuvateattereissa nähtyjen elokuvien osuus oli peräti 60 % (tosin katsottuja elokuvia oli tuolloin tuntuvasti vähemmän, 383 elokuvaa).

Elokuvafestivaaleilla tuli käytyä aktiivisesti sekä työn että elokuvaentusiasmin merkeissä. Vuoden aikana vierailin festivaaleilla Berliinissä, Bolognassa, Cannesissa, Clermont-Ferrandissa, Forssassa, Helsingissä (DocPoint, Night Visions ja Rakkautta & Anarkiaa), Joutsassa, Malmössä, Sodankylässä ja Tampereella. 

Festivaalikokemuksista suurenmoisin oli Bolognan Il Cinema Ritrovato, jossa minulla oli ilo vierailla ensimmäistä kertaa. Kirjoitin festivaalikokemuksen päihdyttämänä sosiaaliseen mediaan seuraavan oodin: "Elokuva on keksintö vailla tulevaisuutta”, tuumasi legendan mukaan Louis Lumière vuonna 1895. Bolognan Il Cinema Ritrovato -elokuvafestivaalilla tuo 19. vuosisadan ihme näyttäytyi elinvoimaisena, monimuotoisen ja laajan historian omaavana attraktiona, jolla on tulevaisuus. Jos Sodankylän elokuvajuhlat on keskiyön aurinkoineen elokuvautopia, Bologna tuntui ensikertalaiselle kuin unelta.

Elokuvamäärällisesti tutuimmiksi elokuvateattereiksi osoittautuivat jälleen Suomen elokuvasäätiön Kino K13 (leipätyön puitteissa), Tampereen Cine Atlas (Tampereen elokuvajuhlien ansiosta) sekä Kitisenrannan koulu (Sodankylän elokuvajuhlien merkeissä). Finnkinon saleista tutuimmaksi kävi jälleen "korttelikinoni" Itis.

Kaikkiaan vierailin vuoden 2024 aikana 35 eri elokuvateatterissa, jossa on huomattavaa nousua edellisvuodesta (2023 / 29 eri teatteria). Helsinkiin uudet elokuvateatterit avautuivat Vallilaan (Kino Konepaja) sekä Kamppiin (Kulttuurikasarmin Bio Rex vaihtui loppuvuodesta uuden yrittäjän myötä Gildaksi). Talvipäivänseisauksena (21.12.) hieno kollektiivinen elämys oli Kino Reginassa loppuunmyydylle salille esitetty 70 mm -projisointi Renny Harlinin toimintaklassikosta Die Hard 2 - vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard 2, 1990). Se muistutti taas siitä, miten elävöittävää umpituttujen elokuvienkin näkeminen on valkokankaalta.

Elokuvateattereiden jälkeen katseluolosuhteissa toiseksi vahvinta linjaa pitää vankasti optinen media, sillä tulin katsoneeksi blu-ray-, DVD-, ja 4K Ultra HD -levyiltä kaikkiaan 137 elokuvaa (eli yli 26 % kaikista). Kotitallenneformaateista blu-ray kiri vihdoin DVD:n ohi. Suoratoistopalveluista tai niihin verrannollisista videojakelualustoista käytetyimmät olivat kohdallani Vimeo, YouTube, Yle Areena ja Disney+. Kuvaavaa on kuitenkin, että näistä ainoan vastikkeellisen suoratoistopalvelun (Disney+) osuus katsotuista elokuvista on vain 2 % luokkaa. Toisin sanoen, en juurikaan katso elokuvia suoratoistopalveluista.

Kotimaisia pitkiä elokuvia (yli 60-minuuttiset fiktio- ja dokumenttielokuvat) tuli nähtyä kalenterivuoden aikana 50, joten kotimaisten katsomisosuus kaikista pitkistä elokuvista oli päättyneenä vuonna 18 %.

Letterboxdin Pro-käyttäjänä on viihdyttävää tarkastella palvelun tarjoamia tilastotietoja elokuvavuodesta. Letterboxdin mukaan itselleni katsotuimmat elokuvaohjaajat olivat päättyneenä vuonna Tex Avery (7 katsottua lyhytelokuvaa vuonna 2024), John Landis (5 elokuvaa) sekä jaetulla kolmossijalla Robert Zemeckis, Joe Dante, Francis Ford Coppola ja Mikko Niskanen (4 elokuvaa). Kinopaniikki-podcastin seuraajat huomannevat yhtäläisyyden.

Näyttelijöiden puolelta eniten katsoin Arnold Schwarzeneggerin (7 revisiteerattua elokuvaa!) sekä Matti Onnismaan ja Christopher Lloydin (6 elokuvaa molemmilta) tähdittämiä elokuvia. 

Valmistusmaista katseluitani dominoi ylivoimaisesti Yhdysvallat ja Suomi, mutta perässä tulevat viimevuotiseen tapaan Iso-Britannia, Ranska ja Ruotsi. Lajityypeistä eniten katsoin draamaa, komediaa, dokumentaareja, trillereitä ja kauhua. Selkeästi eniten katsotuin elokuvia sunnuntaisin, perässään lauantai ja maanantai (!). Kuukausista maalis- ja kesäkuu olivat elokuvarikkaimmat ja heinäkuu taas katseluiltaan vähäisin.

Parhaat uutuuselokuvat (vuosilta 2023/2024), jotka ensikatselin vuonna 2024:
[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/ensikatselun esitysformaatti/esityspaikka]

Past Lives (Celine Song, 2023) | blu-ray Pihakino

Zielona granica [Green Border] (Agnieszka Holland, 2023) | DCP Sodankylän elokuvajuhlat

The Substance (Coralie Fargeat, 2024) | DCP Kinopalatsi

The Zone of Interest (Jonathan Glazer, 2023) | DCP Itis

Havumetsän lapset [Once Upon a Time in a Forest] (Virpi Suutari, 2024) | DCP Kino Kulttuurimylly

And the King Said, What a Fantastic Machine [Fantastinen kone, sanoi kuningas] (Axel Danielson, Maximilien Van Aertryck, 2023) | Yle Areena

Furiosa: A Mad Max Saga (George Miller, 2024) | DCP Kinopalatsi

Omenavarkaat [Apple Thieves] (Samppa Batal, 2024) | DCP Tennispalatsi

Før stormen [As the Tide Comes In] (Juan Palacios, 2023) | DCP Nordisk Panorama

Poor Things (Yorgos Lanthimos, 2023) | DCP Cinema Orion

Celine Songin esikoispitkänä valmistunut Past Lives (2023) pyörittelee kutkuttavasti mahdottomien yhtälöiden tuokioita ja pohtii hurmaavalla tavalla ihmissuhteiden sattumanvaraisuutta. Elokuva, johon oli helppo ihastua.

Parhaat vanhemmat elokuvat (ennen vuotta 2023 valmistuneet), jotka ensikatselin vuonna 2024:
[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/ensikatselun esitysformaatti/esityspaikka]

City Girl [Suurkaupungin tyttö] (F.W. Murnau, 1930) | 35 mm Sodankylän elokuvajuhlat

Stop Making Sense (Jonathan Demme, 1984) | 35 mm Sodankylän elokuvajuhlat

Paris, Texas (Wim Wenders, 1984) | DCP Il Cinema Ritrovato

Tôkyô monogatari [Tokyo Story/Ensimmäinen matka] (Yasujirô Ozu, 1953) | Yle Areena

Festen [Juhlat] (Thomas Vinterberg, 1998) | Viaplay

American Pop (Ralph Bakshi, 1981) | DCP Kino Regina

Hollywood Boulevard (Allan Arkush, Joe Dante, 1976) | Plex

The Swimmer [Heijastus] (Frank Perry, 1968) | blu-ray

Dans la nuit [In the Night/Yön pimeydessä] (Charles Vanel, 1930) | DCP Sodankylän elokuvajuhlat

McCabe & Mrs. Miller (Robert Altman, 1971) | DCP Il Cinema Ritrovato

F.W. Murnaun Suurkaupungin tyttö (City Girl, 1930) on kuutamoon puettu ”tarina kahdesta ihmisestä”. Klassiseksi naamioidussa modernissa tarinassaan elokuva kyseenalaistaa sekä perinteiset sukupuoliroolit että raamatullisen ”kunnioita vanhempiasi” -ajatuksen.

Pinnan alta ensikatselujen lisälehtiä:

Babylon (Damien Chazelle, 2022) | blu-ray

Haute Tension [High Tension/Haute Tension - kiihtyvää kauhua/Kiihtyvää kauhua/Switchblade Romance/Haute Tension - Switchblade Romance] (Alexandre Aja, 2003) | 4K Ultra HD

All That Heaven Allows [Kaikki minkä taivas sallii] (Douglas Sirk, 1955) | Yle Teema

Jodorowsky's Dune [Jodorowskyn Dyyni] (Frank Pavich, 2013) | Yle Areena

The McPherson Tape/U.F.O. Abduction (Dean Alioto, 1989) | blu-ray

Parhaat lyhytelokuvat, jotka ensikatselin vuonna 2024:

Meshes of the Afternoon (Maya Deren, Alexander Hammid, 1943) | YouTube

You Ought to Be in Pictures [Sopisit elokuvatähdeksi] (Friz Freleng, 1940) | DVD

Le cake-walk forcé (1907) | DCP Il Cinema Ritrovato

Les chiens policiers (Lucien Nonguet, 1907) | DCP Il Cinema Ritrovato

The Frozen North [Busterin seikkailut pohjoisnavalla/Kylmä Pohjola] (Buster Keaton, Edward F. Cline, 1922) | blu-ray

Vain toinen meistä [One of Us] (Niina Vuorisara, 2024) | DCP Tampereen elokuvajuhlat

Impivaara - uusi maailma [Impivaara - A New World] (Patrik Söderlund, 2024) | DCP Tampereen elokuvajuhlat

Lämnad [All Has Been Said] (Natanael Westerberg Andersson, 2023) | DCP Nordisk Panorama

Vokseværk [Growing Pains] (Mikkel Kruse, 2023) | DCP Nordisk Panorama

Muohtačalmmit (Arttu Nieminen, Hans Pieski, 2023) | DCP Tampereen elokuvajuhlat

Näkemiin 2024, kuulemiin 2025.

2020-luvun parhaita:
Poikkeusvuoden parhaat elokuvat (2020)

Toisen poikkeusvuoden parhaat elokuvat (2021)

448 kepposta... eli elokuvavuoden 2022 satoa (2022)

Kuljettuja teitä, paljon katsottuja elokuvia (2023)

30 vuotta sitten... eli vuoden 1994 parhaita elokuvia muistellen

Vuosi 1994 oli hieno elokuvavuosi*. Jopa niin hieno, että sitä voi tänä vuonna muistella kaihoisalla näkökulmalla ja palata kolmenkymmenen (!) vuoden takaisiin tuntemuksiin. Itse olin tuolloin 10-vuotias ja elokuvamieltymyksien suhteen vielä selkeän voittopuolisesti toiminnan ja komedian ystävä, mutta jotakin kuplivaa siinä lapsuuden ja varhaisnuoruuden keskiössä kuitenkin oli, että Forrest Gumpin (1994) ja Leijonakuninkaan (The Lion King, 1994) myötä alkoi hahmottaa elokuvilla olevan muutakin virkaa kuin ajanvietettä.

Teimme ystäväni Aucun kanssa hänen YouTube-kanavalleen kaksiosaisen ohjelmasarjan vuoden 1994 elokuvista ja ilmiöistä. Suosittelen jaksojen (osa 1 ja osa 2) läpikäymistä!

Kiistatta yksi vuoden 1994 ikonisimmista elokuvista, modernin amerikkalaisen elokuvan klassikko Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta. Cannesissa Kultaisen palmun voittanut elokuva sai vain yhden Oscarin, Quentin Tarantinon ja Roger Averyn parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta.

Tässä kuitenkin näin muistelujen hengessä itselleni vuoden 1994 muistettavimmat elokuvat (aakkosjärjestyksessä):

The Crow (Alex Proyas, Yhdysvallat)
Ed Wood (Tim Burton, Yhdysvallat)
Forrest Gump (Robert Zemeckis, Yhdysvallat)
Kerran sotureita / Once Were Warriors (Lee Tamahori, Uusi-Seelanti)
Ladybird, Ladybird (Ken Loach, Iso-Britannia)
Leijonakuningas / The Lion King (Roger Allers & Rob Minkoff, Yhdysvallat)
León (Luc Besson, Ranska/Yhdysvallat)
Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta / Pulp Fiction (Quentin Tarantino, Yhdysvallat)

Rita Hayworth - avain pakoon / The Shawshank Redemption (Frank Darabont, Yhdysvallat)
Taivaalliset olennot / Heavenly Creatures (Peter Jackson, Uusi-Seelanti/Saksa)

Pinnan alta:

Coenin veljesten Valtapeli / Valtapeli / The Hudsucker Proxy (Joel & Ethan Coen, Yhdysvallat/Iso-Britannia/Saksa)

Shallow Grave - Murhaleikki / Shallow Grave (Danny Boyle, Iso-Britannia)

Pidä huivista kiinni, Tatjana (Aki Kaurismäki, Suomi/Saksa)

*kotimaiselle valkokangaselokuvalle vuosi 1994 oli huono. 1990-luvun laman olosuhteissa yhä suurempi määrä tekijöitä kilpaili yhä pienemmistä tukivaroista. Kotimainen katsojaosuus oli vain vain noin neljä prosenttia! Vertailun vuoksi vuosina 2020-2023 katsojaosuus on ollut 25-41% välillä. 30 vuotta sitten viimeiset teatterielokuvansa tekivät vanhat mestarit Matti Kassila (vetävällä rikoselokuvalla Kaikki pelissä) ja Rauni Mollberg (totaalisesti epäonnistuneella komedialla Paratiisin lapset), Spede Pasanen nolasi itsensä Uuno Turhapuron veljellä ja Aleksi Mäkelä nähtiin valjun vuoden ansiokkaimpana ohjaajana elokuvalla Esa ja Vesa - auringonlaskun ratsastajat. Vuoden varsinainen työmyyrä oli kuitenkin Aki Kaurismäki, joka urakoi kalenterivuoden aikana peräti kolme valkokangaselokuvaa: Pidä huivista kiinni, Tatjana, Total Balalaika Show ja Leningrad Cowboys Meet Moses.

Vuoden 2023 parhaiden elokuvien listoja

Hangon elokuvajuhlilta, Metakino-festivaalilta ja Filmihullun sivuilta tuttu HT Nuotio on ansiokkaasti koonnut suomalaisten cinefiilien parhaiden elokuvien vuosilistoja jo yli puoli vuosikymmentä. Itsekin tulin osallistuneeksi äänestykseen jo kuudetta kertaa! Kuten HT johdannossaan toteaa, osallistujamäärä oli lähtenyt tällä kertaa nousuun, listoja tuli yhteensä 29 kpl. Kokonaisuudessaan kaksi elokuvaa nousi suomalaisten filmihullujen maininnoissa ylitse muiden: Martin Scorsesen Killers of the Flower Moon jäi lopulta parilla äänellä kakkoseksi Aki Kaurismäen Kuolleille lehdille. Scorsesen eeppinen draamaelokuva sai hiljattain myös 10 Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, ohjaus ja naispääosa). 

Film-o-holicin toimituskunta äänesti myös viime vuoden parhaista elokuvista. Voittajaksi kiri Christopher Nolanin atomipommidraama Oppenheimer, perässään Martin McDonaghin persoonallinen jääräpäisyyden kuvaus The Banshees of Inisherin ja Todd Fieldin kapellimestarikuvaus Tár. Korkeimmalle sijoittunut kotimainen (Kaurismäen Kuolleet lehdet) löytyikin heti mitalikolmikon ulkopuolelta.

Suomen arvostelijain liiton (SARV) elokuvajaos äänesti myös vuoden parhaasta ensi-iltaelokuvasta, nyt jo kymmenettä kertaa! SARVin elokuvakriitikot valitsivat vuoden kotimaiseksi elokuvaksi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja vuoden ulkomaiseksi ensi-iltaelokuvaksi Christopher Nolanin Oppenheimerin.

Christopher Nolanin Oppenheimer keräsi kaikkiaan komeat 13 Oscar-ehdokkuutta. Suomessa elokuva nousi Nolanin tähänastisen uran suurimmaksi menestykseksi keräten lähes 400 000 katsojaa.

Kuljettuja teitä, paljon katsottuja elokuvia

Elokuvavuosi 2023 alkoi kohdallani James Cameronin ensimmäisen Avatarin (2009) uudelleenkatselulla ja päättyi Darren Aronofskyn The Whale -draamaan (2022). Katsoin vuonna 2023 kaikkiaan 524 elokuvaa, joista 266 pitkää elokuvaa (pitkien (yli 60 min.) elokuvien osuus on 51 % kaikista elokuvakatseluista). 524 katsottua elokuvaa on yksikkömäärällisesti uskoakseni enemmän kuin koskaan (!). Edellisvuoteen (2022) verrattuna lukemassa oli nousua 17 prosenttiyksikön verran. Pitkiä elokuvia katsoin kuitenkin yhdeksän kappaletta enemmän (275) vuosikymmen sitten (2013).

Elokuvateattereissa tuli nähtyä 241 elokuvaa (lyhytelokuvat omiksi yksiköikseen laskettuna) eli päälle 46 % kaikista. Siinä on aavistuksen verran nousua sikäli, että edellisenä vuonna (2022) elokuvateatterikatselujen osuus oli noin 44 %. Koronapandemiaa edeltäneenä vuonna (2019) elokuvateattereissa nähtyjen elokuvien osuus oli peräti 60 % (tosin katsottuja elokuvia oli tuolloin tuntuvasti vähemmän, 383 elokuvaa). 

Elokuvafestivaaleilla tuli käytyä aktiivisesti sekä työn että elokuvaentusiasmin merkeissä. Vuoden aikana vierailin Berliinissä, Cannesissa, Clermont-Ferrandissa, Helsingissä (Night Visions ja Rakkautta & Anarkiaa), Joutsassa, Karkkilassa, Malmössä, Sodankylässä, Sundsvallissa ja Tampereella.

Elokuvamäärällisesti tutuimmiksi elokuvateattereiksi osoittautuivat jälleen Suomen elokuvasäätiön Kino K13 (leipätyön puitteissa), Tampereen Cine Atlas (Tampereen elokuvajuhlien ansiosta) sekä Malmössä sijaitseva Panora (Nordisk Panorama -festivaalin johdannaisena). Finnkinon saleista tutuimmaksi kävi totuttuun tapaan Itis. Kaikkiaan vierailin vuoden 2023 aikana 29 eri elokuvateatterissa, jossa on yllättäen hivenen pudotusta viime vuodesta (2022 / 32 eri teatteria). Helsinkiin uudet elokuvateatterit avautuivat Punavuoreen (Riviera), Kamppiin (Bio Rex Kulttuurikasarmi) sekä Myllypuroon (Kino Kulttuurimylly). Onnea ja menestystä uusille yrittäjille! Teette korvaamattoman tärkeätä kulttuurityötä.

Elokuvateattereiden jälkeen katseluolosuhteissa toiseksi vahvinta linjaa pitää yhä ja edelleen optinen media, sillä tulin katsoneeksi DVD-, blu-ray- ja 4K Ultra HD -levyiltä kaikkiaan 110 elokuvaa (eli liki 21 % kaikista). Tässä on kuitenkin pudotusta viime vuodesta, sillä vuonna 2022 prosenttiosuus oli 28 % kaikista. Kotitallenneformaateista blu-ray on vihdoin kirinyt DVD:n pitkään kestänyttä etumatkaa. Suoratoistopalveluista tai niihin verrannollisista videojakelualustoista käytetyimmät olivat kohdallani Vimeo, Yle Areena, YouTube ja Disney+.

Kotimaisia pitkiä elokuvia (yli 60-minuuttiset fiktio- ja dokumenttielokuvat) tuli nähtyä kalenterivuoden aikana peräti 68, joten kotimaisten katsomisosuus kaikista pitkistä elokuvista oli noin 26 %. Niinpä joka neljäs katsomani pitkä elokuva oli päätuotantomaaltaan suomalainen! Tässä on merkittävä nousu edellisvuodesta (2022), jolloin kotimaisten osuus oli vain noin 18 %. 

Letterboxdin Pro-käyttäjänä on viihdyttävää tarkastella palvelun tarjoamia tilastotietoja elokuvavuodesta. Letterboxdin mukaan itselleni katsotuimmat elokuvaohjaajat olivat päättyneenä vuonna Steven Spielberg (8 katsottua elokuvaa vuonna 2023), Aino Suni (6 elokuvaa) sekä jaetulla kolmossijalla Tia Kouvo ja Matti Kassila (4 elokuvaa). Näyttelijöiden puolelta eniten katsoin Esko Nikkarin ja Harrison Fordin (8 elokuvaa molemmilta) sekä Ilkka Koivulan (7 elokuvaa) tähdittämiä elokuvia. Valmistusmaista katseluitani dominoi ylivoimaisesti Yhdysvallat ja Suomi, mutta perässä tulevat Iso-Britannia, Ranska ja Ruotsi. Lajityypeistä eniten katson näemmä draamaa, komediaa ja dokumentaareja!

Parhaat uutuuselokuvat (vuosilta 2022/2023), jotka ensikatselin vuonna 2023:

[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/ensikatselun esitysformaatti/esityspaikka]

Aftersun [Aftersun - päivämme auringossa] (Charlotte Wells, 2022) | DCP Itis

The Banshees of Inisherin (Martin McDonagh, 2022) | Disney+

The Fabelmans (Steven Spielberg, 2022) | DCP Itis

Oppenheimer (Christopher Nolan, 2023) | DCP Itis

Toinen raide [Track Two] (Antti Lempiäinen, 2023) | Yle Areena

Mummola [Family Time] (Tia Kouvo, 2023) | Vimeo

Kuolleet lehdet [Fallen Leaves] (Aki Kaurismäki, 2023) | DCP Festival de Cannes

A Bunch of Amateurs (Kim Hopkins, 2022) | DCP Sodankylän elokuvajuhlat

Je’vida (Katja Gauriloff, 2023) | DCP Kinopalatsi

An Cailín Ciuin [The Quiet Girl/Hiljainen tyttö] (Colm Bairéad, 2022) | blu-ray

Charlotte Wellsin esikoispitkä Aftersun - päivämme auringossa (Aftersun, 2022) teki suuren vaikutuksen. Elokuva herätti melankolisen kaihon ajan pysähtymättömyydestä. Inspiroiva, koskettava ja salakavalasti sydämeen jäävä brittiläisen elokuvan uusi mestariteos.

Parhaat vanhemmat elokuvat (ennen vuotta 2022 valmistuneet), jotka ensikatselin vuonna 2023:

[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/ensikatselun esitysformaatti/esityspaikka]

Onibaba [Onibaba - Tappajat] (Kaneto Shindô, 1964) | Yle Teema

Voshozhdenije [The Ascent/Nousu] (Larisa Shepitko, 1977) | blu-ray

Kes [Poika ja haukka] (Ken Loach, 1969) | DVD

Nil by Mouth [Erään perheen elämästä] (Gary Oldman, 1997) | blu-ray

The War Zone [The War Zone - Elämän reunalla/Elämän reunalla] (Tim Roth, 1999) | DVD

The Cove [The Cove - meren salaisuus] (Louie Psihoyos, 2009) | DVD

Vortex (Gaspar Noé, 2021) | Cinema Orion

Stalingrad (Joseph Vilsmaier, 1993) | DVD

La pianiste [The Piano Teacher/Pianonopettaja] (Michael Haneke, 2001) | HBO Max

Työmiehen päiväkirja [A Worker’s Diary] (Risto Jarva, 1967) | DVD

Intohimojen kaislikot ja fantastiset selviytymistaidot sekoittuvat Kaneto Shindôn japanilaisessa aave-elokuvien klassikossa Onibaba - Tappajat (Onibaba, 1964). 

Pinnan alta:

Kuu on vaarallinen [Preludes to Ecstasy] (Toivo Särkkä, 1961) | DVD

Wanha Markku [Under Construction] (Markus Toivo, 2023) | Nordisk Panorama Market Online

Arctic (Joe Penna, 2018) | blu-ray

Fire of Love (Sara Dosa, 2022) | Disney+

Ingeborg Holm (Victor Sjöström, 1913) | 35 mm Sodankylän elokuvajuhlat

Parhaat lyhytelokuvat, jotka ensikatselin vuonna 2023:

[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/ensikatselun esitysformaatti/esityspaikka]

Short Film [A Short Film Manifesto/Lyhytelokuvamanifesti] (Olaf Held, 2013) | DCP Nordisk Panorama

O (Dominik Balkow, 2022) | DCP Tampereen elokuvajuhlat

Pohádková planeta [Fairytale Planet/Satuplaneetta] (Libuse Ciharová, 1986) | 35 mm Sodankylän elokuvajuhlat

Madden (Malin Ingrid Johansson, 2023) | DCP Nordisk Panorama

Toivo [Hope] (Juhani Koivumäki, 2023) | DCP Tampereen elokuvajuhlat

Kunniamaininta sarjaohjelmien puolelta:

The Walk-In [Sisäpiirissä] (Paul Andrew Williams, 2022) | Yle Areena

Näkemiin 2023, kuulemiin 2024.

2020-luvun parhaita:
Poikkeusvuoden parhaat elokuvat (2020)

Toisen poikkeusvuoden parhaat elokuvat (2021)

448 kepposta... eli elokuvavuoden 2022 satoa (2022)

Kaanonia ravistellen

Englantilainen elokuvalehti Sight & Sound tunnetaan erityisesti lehden järjestämistä "maailman paras elokuva" -äänestyksistä, joiden tulokset kerätään vuosikymmenen välein. British Film Instituten jo vuodesta 1932 ilmestyneessä lehdessä julkistettiin loppuvuodesta 2022 tuoreimman äänestyksen tulokset. Mediahuomio olikin taattu, koska "parhaiden kaanon" sai historiallisen myllerryksen osakseen. Taakse jäivät citizenkanet ja vertigot, kun paalupaikalle kiilasi Chantal Akermanin Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles (1975). Suomessa vasta Sight & Sound -voittonsa jälkeen elokuvateatterilevityksen saanut Jeanne Dielman on noussut viime vuosina avainteokseksi, kun elokuvan historiaa on tarkasteltu historiallisen revisionismin näkökulmasta. Uudessa tarkastelussa on korostunut aiemmin vaiettujen naistekijöiden osuus taiteenlajin kehityksessä.

Jeanne Dielmanin voitto sai viime vuoden puolella sekä riemastuneen vastaanoton että liki hämmästyneen raivon osakseen. Helsingin Sanomien Tero Kartastenpää totesi Akermanin feministisen elokuvan olevan kapinoivan taitavimmin perinteisen maskuliinista elokuvakaanonia vastaan ja samalla näpäytys Hollywoodin väkivaltakultakimpaleille. Zeitgeistille tyypillisesti sosiaalinen media toimi joukkotuomioistuimena vastapuolien kamppailulle.

Maailman paras elokuva: Chantal Akermanin Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles

Kymmenen kärki maailman merkittävimmistä elokuvista näyttää nykyään tältä:
1. Chantal Akerman: Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles / Jeanne Dielman (1975)

2. Alfred Hitchcock: Vertigo / Vertigo - punainen kyynel / Punainen kyynel (1958)

3. Orson Welles: Citizen Kane* (1941)

4. Yasujiro Ozu: Tokyo monogatari / Tokyo Story / Ensimmäinen matka (1953)

5. Wong Kar-Wai: Fa yeung nin wa / In the Mood for Love / Rakkaus käy taloksi (2000)

6. Stanley Kubrick: 2001: A Space Odyssey / 2001: Avaruusseikkailu (1968)

7. Claire Denis: Beau Travail (1998)

8. David Lynch: Mulholland Drive (2001)

9. Dziga Vertov: Tshelovek s kinoapparatom / Mies ja elokuvakamera (1929)

10. Gene Kelly & Stanley Donen: Singin' in the Rain / Laulavat sadepisarat (1952)

* elokuvaa on levitetty Suomessa myös nimillä Kansalainen Kane, Himo, Citizen Kane - sensaatioiden mies. Alkuperäisnimi on kuitenkin vakiintunut suomenkieliseksi nimeksi.

Kymmenen kärjestä saivat huutia Jean Renoirin Pelin säännöt (La Régle du jeu, 1939 nyt #13), F.W. Murnaun Auringonnousu (Sunrise, 1927 nyt #11), John Fordin Etsijät (The Searchers, 1956 nyt #15), Carl Theydor Dreyerin Jeanne d'Arcin kärsimys (La Passion de Jeanne d'Arc, 1928 nyt #21) sekä Federico Fellinin 8½ (1963 nyt #31).

Vuosikymmen sitten viidenkymmenen parhaan elokuvan joukkoon mahtui silloisen neljännesvuosisadan (1987-2012) ajalta viisi elokuvaa (kolme fiktiota ja kaksi dokumentaaria). Nyt kuluneen 25 vuoden ajalta (1997-2022) mukana on neljä elokuvaa, joista edellä mainittujen In the Mood for Loven, Mulholland Driven ja Beau Travailin mukana on Céline Sciamman Nuoren naisen muotokuva (Portrait de la jeune fille en feu, 2019). Ehkä aika tekee tässä itselleni temput, kun Nuoren naisen muotokuva, Barry Jenkinsin Moonlight (2016) ja Jordan Peelen Get Out (2017) tuntuvat minusta aivan liian "tuoreilta" maailman parhaiden elokuvien listalle.

Listaus parhaimmista elokuvista ulottuu kaikkiaan TOP 250:ksi, jonka voi katsastaa esimerkiksi Sight & Sound -lehden nettisivuilta. 

Kymmenen vuotta sitten muodostin oman TOP 10 -listan Sight & Soundin TOP 50 pohjalta. Ehkä tällaistakin listaa on metkaa tarkastella kymmenen vuoden sykleissä, joten alla oma TOP 10 (kronologisessa järjestyksessä) noiden viidenkymmenen parhaimman listalta:

Charles Chaplin: City Lights / Kaupungin valot (1930)
Vittorio De Sica: Ladri di biciclette / Polkupyörävaras (1948)
Akira Kurosawa: Rashômon / Rashomon - paholaisen temppeli / Rashomon - paholaisen portti (1950)
Billy Wilder: Some Like It Hot / Piukat paikat (1959)
François Truffaut: Les Quatre cents coups / 400 kepposta (1959)
Alfred Hitchcock: Psycho / Psyko (1960)
Francis Ford Coppola: The Godfather / Kummisetä (1972)

Stanley Kubrick: Barry Lyndon (1975)
Martin Scorsese: Taxi Driver / Taksikuski (1976)

Jane Campion: The Piano / Piano (1992)

Kysyin sitä jo vuosikymmen sitten ja nyt yhä painavammin, missä ovat Chaplinin poika (The Kid, 1921) tai Tohtori Caligarin kabinetti (Das Cabinet des Dr. Caligari, 1920)? Niitä ei löydy edes 250 parhaan joukosta! Ja onhan nyt John Singletonin Boyz n the Hood - kulman kundit (Boyz n the Hood, 1991) parempi kuin yksikään Spike Leen elokuva, eikö?

Vuoden 2022 parhaiden listoja

Metakino-festivaalilta ja Filmihullun sivuilta tuttu HT Nuotio on ansiokkaasti koonnut suomalaisten cinefiilien parhaiden elokuvien vuosilistoja jo puoli vuosikymmentä. Itsekin tulin osallistuneeksi äänestykseen jo viidettä kertaa. Hajontaa oli tällä kertaa poikkeuksellisen paljon ja ilmiannettuja nimikkeitäkin peräti toistasataa (!). Kokonaisuudessaan suomalaiset filmihullut nostivat viime vuoden parhaimmiksi elokuviksi S.S. Rajamoulin intialaisen toimintadraaman RRR ja Ruben Östlundin hersyvän yhteiskuntasatiirin Triangle of Sadness. Jälkimmäinen on ehdolla ensi viikonlopun Oscar-karkeloissa peräti kolmesta pystistä (paras elokuva, paras ohjaus ja paras alkuperäiskäsikirjoitus).

Film-o-holicin toimituskunta äänesti myös viime vuoden parhaista elokuvista. Voittajaksi kiri Baz Luhrmannin fanikultin syntyä taidokkaasti kuvannut Elvis, perässään Julia Docournaun repivä Titane ja Kenneth Branaghin  hieno kasvudraama Belfast.

Suomen arvostelijain liiton (SARV) elokuvajaos äänesti myös vuoden parhaasta ensi-iltaelokuvasta, yhdeksättä kertaa. SARVin elokuvakriitikot valitsivat vuoden kotimaiseksi elokuvaksi Hanna Bergholmin psykologisen kauhuelokuvan Pahanhautoja ja vuoden ulkomaiseksi ensi-iltaelokuvaksi Cannesissa Kultaisella palmulla palkitun Titanen.

Ruben Östlundin Triangle of Sadness kisaa tulevana viikonloppuna tärkeistä Oscar-palkinnoista.

448 kepposta... eli elokuvavuoden 2022 satoa

Elokuvavuosi 2022 alkoi kohdallani uudenvuodenpäivänä Michael Ritchien kasarin rikoskomedialla Nimeni on Fletch (Fletch, 1985) ja päättyi uudenvuodenaattona Disneyn jouluiseen lyhytanimaatioklassikkoon Pluton joulupuu (Pluto's Christmas Tree, 1952). Katsoin vuonna 2022 kaikkiaan 448 elokuvaa, joista 265 pitkää elokuvaa. Se on määrällisesti eniten sitten vuoden 2013. Edellisvuoteen (2021) verrattuna lukemassa oli nousua yli 16 prosenttiyksikön verran. 

Elokuvateattereissa tuli nähtyä alkuvuoden masentavista koronarajoituksista huolimatta 199 elokuvaa (lyhytelokuvat omiksi yksiköikseen laskettuna) eli noin 44 % kaikista. Vertailun vuoksi edellisvuonna (2021) prosenttiosuus oli vain 30 % kaikista. Pandemiaa edeltäneenä vuonna (2019) elokuvateattereissa nähtyjen elokuvien osuus oli peräti 60 % (tosin katsottuja elokuvia oli tuolloin tuntuvasti vähemmän, 383 elokuvaa). 

Koronarajoitusten rauettua elokuvafestivaaleille pääsi jälleen vanhaan malliin, mikä näkyi omalla kohdallani varsinkin lyhytelokuvien katselumäärissä. Vuoden aikana vierailin elokuvafestivaaleilla työn tai elokuvaentusiasmin merkeissä Cannesissa, Espoossa, Helsingissä (Loud Silents, Night Visions & Viva Erotica), Kokkolassa, Malmössä, Sodankylässä, Tampereella ja Vilnassa. 

Elokuvamäärällisesti tutuimmiksi elokuvateatteriksi osoittautuivat jälleen Suomen elokuvasäätiön Kino K13 (leipätyön puitteissa), Tampereen Cine Atlas (Tampereen elokuvajuhlien ansiosta) sekä Finnkinon Itis, joka on sijainniltaan ”korttelikinoni” Itä-Helsingissä. Kaikkiaan vierailin vuoden 2022 aikana 32 eri tunteiden temppelissä.

Elokuvateattereiden monimuotoisuus ilahduttaa tällä hetkellä laajaltikin pääkaupunkiseudulla: Kino Regina, Cinema Orion, Kino Engel, WHS Teatteri Union, Riviera, Korjaamo Kino ja Kino Tapiola tarjoavat runsaalla valikoimallaan relevantin vastavoiman äärikaupallisen Finnkinon viihdeimperiumille.

Elokuvateattereiden jälkeen katseluolosuhteissa toiseksi vahvinta linjaa pitää sitkeästi optinen media, sillä tulin katsoneeksi DVD-, blu-ray- ja 4K Ultra HD -levyiltä kaikkiaan 124 elokuvaa (eli liki 28 % kaikista). Prosentuaalisesti luku on täsmälleen sama kuin vuosi sitten! Suoratoistopalveluista käytetyimmät olivat kohdallani Vimeo, Disney+, Yle Areena ja HBO Max. Kotimaisia pitkiä elokuvia (yli 60-minuuttiset fiktio- ja dokumenttielokuvat) tuli nähtyä kalenterivuoden aikana 47, joten kotimaisten katsomisosuus kaikista pitkistä elokuvista oli noin 18 %.

Parhaat uutuuselokuvat (vuosilta 2021/2022), jotka ensikatselin vuonna 2022:

[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/ensikatselun esitysformaatti/esityspaikka]

Verdens verste menneske  [The Worst Person in the World] (Joachim Trier, 2021) | DCP Cinema Orion

Im Westen nichts Neues [All Quiet on the Western Front/Länsirintamalta ei mitään uutta] (Edward Berger, 2022) | Netflix

Belfast (Kenneth Branagh, 2021) | DCP Maxim

Moonage Daydream (Brett Morgen, 2022) | DCP Cannesin elokuvajuhlat

Triangle of Sadness (Ruben Östlund, 2022) | DCP Kinopalatsi

Metsurin tarina [The Woodcutter Story] (Mikko Myllylahti, 2022) | DCP Kokkolan kinojuhlat

Gæsterne [Speak No Evil] (Christian Tafdrup, 2022) | DCP Night Visions

Pahanhautoja [Hatching] (Hanna Bergholm, 2022) | DCP Tennispalatsi

De uskyldige [The Innocents] (Eskil Vogt, 2021) | DCP Tennispalatsi

Bones and All (Luca Guadagnino, 2022) | DCP Scanorama European Film Forum

Vuoden elokuvateatterikokemus: Joachim Trierin Verdens verste menneske (The Worst Person in the World, 2021). Kuin Rakkautta ennen aamua (Before Sunrise, 1995), Annie Hall (1977) ja 500 Days of Summer (2009) olisi laitettu pohjoismaiseen tehosekoittimeen ja tuloksena syntyi ihmissuhde- ja sukupolvielokuvan moderni klassikko. Itkin, nauroin ja samastuin.

Parhaat vanhemmat elokuvat (ennen vuotta 2021 valmistuneet), jotka ensikatselin vuonna 2022:

[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/ensikatselun esitysformaatti/esityspaikka]

Threads [Kun maailma loppuu] (Mick Jackson, 1984) | blu-ray

When the Wind Blows [Minne tuuli kuljettaa] (Jimmy T. Murakami, 1986) | blu-ray

Letjat zhuravli [The Cranes Are Flying/Kurjet lentävät] (Mikhail Kalatozov, 1957) | blu-ray

Utøya 22. juli [U - July 22] (Erik Poppe, 2018) | HBO Max

Reds [Punaiset] (Warren Beatty, 1981) | Yle Teema

Thriller - en grym film [Thriller/Thriller - A Cruel Picture/They Call Her One Eye/Hooker's Revenge/Yksisilmäinen] (Bo Arne Vibenius, 1973) | DVD

Riihalan valtias [The Farmer's Wife] (Hannu Leminen, 1956) | DVD

Elephant (Alan Clarke, 1989) | blu-ray

The Day After [Seuraava päivä] (Nicholas Meyer, 1983) | 35 mm Sodankylän elokuvajuhlat

Thelma (Joachim Trier, 2017)  | DVD

Mick Jacksonin televisioelokuvaklassikko Threads (1984) 

Pinnan alta:

Nanu Tudor [My Uncle Tudor/Setäni Tudor] (Olga Lucovnica, 2021) | Yle Areena

Elvis (Baz Luhrmann, 2022) | DCP Itis (IMAX)

Kupla [Bubble] (Aleksi Salmenperä, 2022) | Vimeo

Rakkaani merikapteeni [My Sailor, My Love] (Klaus Härö, 2022) | DCP Itis

The Funhouse (Tobe Hooper, 1981) | blu-ray

Näkemiin 2022, kuulemiin 2023.

Toisen poikkeusvuoden parhaat elokuvat

Kirjoittaessani tätä yhteenvetoa vuoden viimeisenä päivänä (31.12.2021) ovat elokuvateatterit jälleen aluehallintovirastojen murheellisella päätöksellä kiinni maailmanlaajuisen koronapandemian vuoksi ainakin pääkaupunkiseudulla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla. Ottamatta sen enempää kantaa koronatilanteeseen (paitsi, että joka ikinen nyt koronarokotuksiin! Tämä on käsky!) tai rajoitusten mielekkyyteen, totean vain, että aluehallintovirastojen toivoisi noudattavan hallituksen ohjeistusta yleisötilaisuuksien järjestämiseen. Aluehallintovirastojen nykyinen, ankarimman tulkinnan kautta tehtävä linjaus heittää romukoppaan niin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen riskipotentiaalin arviointitaulukon, eri alojen tasavertaisen kohtelun, koronapassin kuin kulttuurialan toimijoille annetut lupaukset. Erityisen harmilliseksi tilanteen tekee elokuva-alan kannalta se, että joulun aika pitkine pyhineen on vuoden tärkein sesonki. Nyt tuo vuoden merkittävin elokuvissakäynnin ajanjakso hyödyttää jälleen enemmän kotisohville ihmiset passivoineita suoratoistojättejä.

Melankolisesta tunnelmasta huolimatta tässä blogikynäilyssä katse kääntyy kuitenkin päättyvään vuoteen ja sen hienoihin elokuvaelämyksiin. Elokuvavuosi 2021 alkoi kohdallani Yorgos Lanthimoksen kulmikkaalla epookilla The Favourite (2018) ja päättyi Renny Harlinin toimintaelokuvaan The Long Kiss Goodnight (1996). Katsoin poikkeusvuonna 2021 kaikkiaan 385 elokuvaa, joista 222 pitkää elokuvaa. Elokuvateattereissa tuli nähtyä koronarajoituksista ja virtuaalivirtaan hukkuneista elokuvafestivaaleista huolimatta 115 elokuvaa (lyhytelokuvat omiksi yksiköikseen laskettuna) eli 30 % kaikista. Vertailun vuoksi pandemiaa edeltäneenä vuonna 2019 elokuvateatterissa nähtyjen elokuvien osuus oli peräti 60 %. Elokuvamäärällisesti tutuimmat elokuvateatterit olivat Suomen elokuvasäätiön Kino K13 (leipätyön puitteissa), Kino Tapiola (Espoo Cinén ansiosta), Helsingin Bio Rex (festivaalien ansiota sekin) sekä Finnkinon Itis. 

Elokuvateattereiden jälkeen katseluolosuhteissa toiseksi vahvinta linjaa pitää sitkeästi tallenneformaatti, sillä tulin katsoneeksi DVD:ltä, blu-ray:lta ja 4K Ultra HD -levyiltä kaikkiaan 108 elokuvaa (eli 28 % kaikista). Suoratoistopalveluista käytetyimmät olivat kohdallani Vimeo, Netflix, Disney+ ja Yle Areena. Vuoden 2021 odotetuimmista ensi-illoista kirjoitin erillisen blogimerkinnän huhtikuun loppupuolella.

Parhaat elokuvat, jotka ensikatselin toisena COVID-19-poikkeusvuonna 2021:

[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/ensikatselun esitysformaatti/esityspaikka]

The Father [Isä] (Florian Zeller, 2020) - DCP, Tennispalatsi

Iso poika [Big Boy] (Mia Halme, 2008) - DCP, Suomalaisen elokuvan festivaali

Submarino (Thomas Vinterberg, 2010) - DVD

Hei Hei Tornio [Goodbye Tornio] (Emilia Hernesniemi, 2021) - Vimeo

The Man Who Laughs [Nauruihminen] (Paul Leni, 1928) - DCP, Night Visions

Sound of Metal (Darius Marder, 2019) - DCP, Kino Engel

Busanhaeng [Train to Busan/Juna Busaniin] (Sang-ho Yeon, 2016) - DVD

Druk [Yhdet vielä] (Thomas Vinterberg, 2020) - DCP, Bio Rex Sveitsi

Quo vadis, Aida? (Jasmila Zbanic, 2020) - DCP, Rakkautta & Anarkiaa - Helsinki International Film Festival

Hytti nro 6 [Compartment Number 6] (Juho Kuosmanen, 2021) - Vimeo

If Anything Happens I Love You (Michael Govier & Will McCormack, 2020) - Netflix

Pieces of a Woman (Kornél Mundruczó, 2020) - Netflix

Gone Girl (David Fincher, 2014) - Sub

Bergman Island (Mia Hansen-Løve, 2021) - DCP, Rakkautta & Anarkiaa - Helsinki International Film Festival

Revenge (Coralie Fargeat, 2017) - blu-ray

Woodstock 99: Peace, Love, and Rage (Garret Price, 2021) - HBO Nordic

Kollektivet [Kommuuni] (Thomas Vinterberg, 2016) - DVD

West Side Story (Steven Spielberg, 2021) - DCP, Joutsan Kino

Donner - privat (John Webster, 2021) - Yle Areena

Suodji (Marja Helander, 2020) - Festhome TV, Tampere Film Festival

Vuoden elokuvateatterikokemus: Florian Zellerin Isä (The Father, 2020)

Pinnan alta:

489 Years [489 vuotta] (Hayoun Kwon, 2016) - Helsinki Biennaali

Lauluja rakkaudesta [Still Into You] (Anu Kuivalainen, 2020) - Yle Areena

Benedetta (Paul Verhoeven, 2021) - DCP, Cinema Orion

The Ghost of Peter Sellers [Peter Sellersin haamu] (Peter Medak, 2018) - Yle Areena

Lakana [The Blanket] (Teppo Airaksinen, 2021) - Vimeo 

Kunniamaininta sarjamaailman puolelta:

The Virtues (Shane Meadows, 2019) - DVD

Näkemiin 2021, kuulemiin 2022.

Poikkeusvuoden parhaat elokuvat

Kirjoittaessani tätä yhteenvetoa vuoden viimeisenä päivänä (31.12.2020) ovat elokuvateatterit murheellisesti jälleen laajalti kiinni maailmanlaajuisen koronapandemian vuoksi. Alkusyksystä näytti jo elokuvateattereiden, elokuvafestivaalien ja ylipäänsä valkokangasolosuhteissa esitettävän elokuvalevityksen suhteen valoisammalta, mutta koronakaamos vei toiveet mennessään. 

Elokuva-alan (siinä missä koko kulttuurialan) tilanne näyttää huolestuttavalta ja mikä pahinta, tulevaisuus on täysin sumun peitossa. Koronarokotteiden jakaminen on aloitettu viime päivinä hoitohenkilöstölle jo Suomesssakin, mutta koronarajoitusten ollessa näin tiukat, ei elokuvateattereihin ole suurimmissa asutuskeskuksissa mitään asiaa ennen tammikuun puolta väliä. Se on musertavaa ja tuntuukin siltä kuin kehosta puuttuisi yksi raaja, kun ei ole pääsyä tunteiden temppeleihin, elokuvateattereihin, elävän musiikin äärelle, rock-klubeille tai teatterin ilmaisuvoiman kiihdyttäväksi. E l ä v ä n ä.

Päättyvä elokuvavuosi alkoi kohdallani Markus Lehmusruusun koko perheen elokuvalla Risto Räppääjä ja pullistelija (2019) ja päättyi Hilary Audusin tunteikkaaseen lyhytanimaatioon Lumiukko ja lumikoira (The Snowman and the Snowdog, 2012). Katsoin poikkeusvuonna 2020 kaikkiaan 345 elokuvaa, joista 221 pitkää elokuvaa. Elokuvateattereissa tuli nähtyä koronarajoituksista ja peruuntuneista (tai virtuaalivirtaan hukkuneista) elokuvafestivaaleista johtuen vain 118 elokuvaa (lyhytelokuvat omiksi yksiköikseen laskettuna) eli 34 % kaikista. Vertailun vuoksi vuonna 2019 elokuvateatterissa nähtyjen elokuvien osuus oli peräti 60 %. Elokuvamäärällisesti tutuimmat elokuvateatterit kotimaassa olivat Tampereen Plevna (Tampereen elokuvajuhlien ansiosta), Suomen elokuvasäätiön Kino K-13 (leipätyön puitteissa) sekä Kino Tapiola (Espoo Cinén ansiosta). Vuoden katseluolosuhdevoittajaksi selviytyi kuitenkin vuosien tauon jälkeen tallenneformaatti, sillä tulin katsoneeksi DVD:ltä ja blu-ray:lta kaikkiaan 126 elokuvaa (eli 37 % kaikista). Kymmeneltä eri suoratoistopalveluksi laskettavalta alustalta (joista käytetyimmät olivat kohdallani Vimeo, Yle Areena, Netflix ja ehkä yllättäen, YouTube) katsoin 88 elokuvaa (eli 26 % kaikista). Poikkeusolojen cinefiliasta kirjoitin myös erillisen blogimerkinnän syyskuun loppupuolella.

Vuoden parhaiden elokuvien listaaminen oli ehkä vaikeampaa kuin koskaan johtuen elokuvalevityksen vaikeasta tilanteesta globaalin pandemian keskellä. Alla kuitenkin poikkeusvuoden mieleenpainuvimmat elokuvakokemukset.

Parhaat elokuvat, jotka ensikatselin poikkeusvuonna 2020:

[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/esitysformaatti/esityspaikka]

Turist [Turisti] (Ruben Östlund, 2014) - DVD

Neiti Aika [Lady Time] (Elina Talvensaari, 2019) - DCP, Tampere Film Festival

Kramer vs. Kramer [Kramer vastaan Kramer] (Robert Benton, 1979) - Netflix

Diego Maradona (Asif Kapadia, 2019) - Yle Areena
1917 [Taistelulähetit - 1917] (Sam Mendes, 2019) - DCP, Itis

Der goldene Handschuh [Kultainen hansikas] (Fatih Akin, 2019) - DVD

Gisaengchung [Parasite] (Bong Joon Ho, 2019) - DCP, Tennispalatsi

Dinosaurus (Veikko Aaltonen, 2021) - Vimeo

The VVitch: A New-England Folktale (Robert Eggers, 2015) - Blu-ray

Mustang (Deniz Gamze Ergüven, 2015) - Yle Areena

Long Weekend (Colin Eggleston, 1978) - Blu-ray

The Last House on the Left (Wes Craven, 1972) - DVD

Funny Games (Michael Haneke, 1997) - DVD

Bring Me the Head of Alfredo Garcia [Tuokaa Alfredo Garcian pää] (Sam Peckinpah, 1974) - Blu-ray

Les diaboliques [Pirulliset] (Henri-Georges Clouzot, 1955) - Cinema Orion

Taking Off [Taking Off - otetaan hatkat/Otetaan hatkat] (Milos Forman, 1971) - DVD

Earthlings (Shaun Monson, 2005) - Vimeo

The Beguiled [Korpraali McB/Korpraali John McB] (Don Siegel, 1971) - Blu-ray

The Taking of Pelham One Two Three [Pelham 1-2-3 kaapattu] (Joseph Sargent, 1974) - Yle Teema

Forushande [The Salesman/Kauppamatkustaja] (Asghar Farhadi, 2016) - Yle Areena

Ruben Östlundin Turisti (Turist, 2014)

Pinnan alta:
Mystify: Michael Hutchence (Richard Lowenstein, 2019) - Yle Teema

The Party [Pahuksenmoiset pirskeet] (Blake Edwards, 1968) - DVD

1943 elokuu (Veikko Aaltonen, 1990) - Vimeo

Kubrick by Kubrick [Kubrick omin sanoin] (Gregory Monro, 2020) - Vimeo

Dronningen [Queen of Hearts] (May el-Toukhy, 2019) - Viaplay

Näkemiin 2020, kuulemiin 2021.

Post scriptum 3.3.2021: Tulin osallistuneeksi, jo kolmatta vuotta peräkkäin, myös cinefiili HT Nuotion kokoamaan parhaiden elokuvien vuosilistaan. Siellä listani näytti seuraavalta:

1. Top 10 (2020/2019)

I’m Thinking of Ending Things (Charlie Kaufman, 2020) – Netflix

Soul [Soul – sielun syövereissä] (Pete Docter & Kemp Powers, 2020) – Disney+

Kubrick by Kubrick [Kubrick omin sanoin] (Gregory Monro, 2020) – Vimeo

Badaren [Swimmer] (Jonatan Etzler, 2020) – George Conchon Theatre, Clermont-Ferrand (Clermont-Ferrand International Short Film Festival / Scandinavian Market Screenings)

Eden (Ulla Heikkilä, 2020) – DCP, Tennispalatsi

Neiti Aika (Elina Talvensaari, 2019) – DCP, Tampere Film Festival

Diego Maradona (Asif Kapadia, 2019) – Areena

1917 [Taistelulähetit – 1917] (Sam Mendes, 2019) – DCP, Itis

Der goldene Handschuh [Kultainen hansikas] (Fatih Akin, 2019) – DVD

Gisaengchung [Parasite] (Bong Junho, 2019) – DCP, Tennispalatsi

2. Top 10 (-2018):

Turist (Ruben Östlund, 2014) – DVD

Kramer vs. Kramer (Robert Benton, 1979) – Netflix

The VVitch: A New-England Folktale (Robert Eggers, 2015) – Blu-ray

Mustang (Deniz Gamze Ergüven, 2015) – Yle Areena

Long Weekend (Colin Eggleston, 1978) – Blu-ray

The Last House on the Left (Wes Craven, 1972) – DVD

Funny Games (Michael Haneke, 1997) – DVD

Bring Me the Head of Alfredo Garcia (Sam Peckinpah, 1974) – Blu-ray

Les diaboliques [Pirulliset] (Henri-Georges Clouzot, 1955) – Cinema Orion

Taking Off [Otetaan hatkat] (Milos Forman, 1971) – DVD

Aution saaren elokuvat

Tihkusateen masentama puisto on viettänyt syksyä melko hiljaisissa merkeissä. Syynä ei ole ollut entusiasmin tai sanottavan puute, sitä on piisannut kyllä, mutta pian vuoden ikäinen poikani on pitänyt tiiviisti bloggauksesta etäällä. Syksyn aikana olen päivätyöni lomassa osallistunut niin Espoo Cinén -ohjelmistosuunnitteluun, AV-arkin kokeelliseen elokuvaan/mediataiteeseen erikoistuneeseen kuratointiin, Helsingin lyhytelokuvafestivaalin fiktiosarjan tuomarointiin sekä viritellyt Suomen elokuvasäätiön SES Auditorio Kino K-13 -elokuvateatteriin ensi vuodelle kerran kuussa esitettävää suomalaisten lyhytelokuvien esityssarjaa, joten varsinaisesti vapaa-ajallakaan ei ole innostavia aktiviteetteja puuttunut.

Näiden asioiden lomassa olen vanhana listaintoilijana kynäillyt myös kunnianhimoisen sadan elokuvan listan tähänastisen elämäni varrella eniten merkinneistä elokuvista. Tässä se lista nyt on...

Aution saaren elokuvat:
(luonnollisesti kronologisessa järjestyksessä, syksyllä 2014)

Das Cabinet des Dr. Caligari / Tri Caligarin kabinetti (1920, Robert Wiene)
The Kid / Chaplinin poika (1921, Charles Chaplin)
The Circus / Sirkus (1928, Charles Chaplin)
City Lights / Kaupungin valot (1931, Charles Chaplin)

Duck Soup / Neljä naurettavaa naapuria (1933, Leo McCarey)

Modern Times / Nykyaika (1936, Charles Chaplin)
Bringing Up Baby / Hätä ei lue lakia (1938, Howard Hawks)
Niskavuoret naiset (1938, Valentin Vaala)
The Great Dictator / Diktaattori (1940, Charles Chaplin)
Pinocchio (1940, Ben Sharpsteen, Hamilton Luske)
Swing Shift Cinderella (1945, Tex Avery, lyhytanimaatio)
It's A Wonderful Life / Ihmeellinen on elämä (1946, Frank Capra)
Northwest Hounded Police / Lurppa (1946, Tex Avery, lyhytanimaatio)
Sunset Boulevard / Auringonlaskun katu (1950, Billy Wilder)
Rashomon / Rashomon - paholaisen temppeli (1950, Akira Kurosawa)

Duck Amuck / Repe raivona (1953, Chuck Jones, lyhytanimaatio)

Nuit et brouillard / Yö ja usva (1955, Alain Resnais, lyhytdokumentti)
Tuntematon sotilas (1955, Edvin Laine)
Les quatre cents coups / 400 kepposta (1959, Francois Truffaut)
Some Like It Hot / Piukat paikat (1959, Billy Wilder)
Ivanovo detstvo / Ei paluuta (1962, Andrei Tarkovski)
Pojat (1962, Mikko Niskanen)
Dr. Devil and Mr. Hare (1964, Robert McKimson, lyhytanimaatio)
Bananas / Bananas - minä ja vallankumous (1971, Woody Allen)
Straw Dogs / Olkikoirat (1971, Sam Peckinpah)
The Godfather / Kummisetä (1972, Francis Ford Coppola)
Kahdeksan surmanluotia (1972, Mikko Niskanen, televisioversio)
Play It Again, Sam / Kerta vielä, Sam (1972, Herbert Ross)
The Godfather Part II / Kummisetä II (1974, Francis Ford Coppola)
The Texas Chain Saw Massacre / Texasin moottorisahamurhat (1974, Tobe Hooper)
One Flew Over the Cuckoo's Nest / Yksi lensi yli käenpesän (1975, Milos Forman)
Professori Uuno D.G. Turhapuro (1975, Ere Kokkonen)
Ai no korida / Aistien valtakunta (1976, Nagisa Oshima)
Carrie (1976, Brian de Palma)
Rocky (1976, John G. Avildsen)

 Taxi Driver / Taksikuski (1976, Martin Scorsese)

Annie Hall (1977, Woody Allen)
Star Wars / Star Wars: Episode IV - A New Hope / Tähtien sota / Star Wars: Episodi IV - Uusi toivo (1977, George Lucas)
Ai no borei / Intohimon valtakunta (1978, Nagisa Oshima)
The Deer Hunter / Kauriinmetsästäjä (1978, Michael Cimino)
Manhattan (1979, Woody Allen)
Monty Python's Life of Brian / Life of Brian / Brianin elämä (1979, Terry Jones)
The Empire Strikes Back / Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back / Imperiumin vastaisku / Star Wars: Episodi V - Imperiumin vastaisku (1980, Irvin Kershner)
Raging Bull / Kuin raivo härkä (1980, Martin Scorsese)
The Shining / Hohto (1980, Stanley Kubrick)
Raiders of the Lost Ark / Kadonneen aarteen metsästäjät (1981, Steven Spielberg)
Ajolähtö (1982, Mikko Niskanen)
Arvottomat (1982, Mika Kaurismäki)
Blade Runner (1982, Ridley Scott)
E.T. The Extra-Terrestrial (1982, Steven Spielberg)
The Secret of NIHM / NIMH - rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa (1982, Don Bluth)

The Snowman / Lumiukko (1982, Dianne Jackson, Jimmy T. Murakami, lyhytanimaatio) 

Return of the Jedi / Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi / Jedin paluu / Star Wars: Episode VI - Jedin paluu (1983, Richard Marquand)
Blood Simple. (1984 / Joel Coen, Ethan Coen)
Ronja Rövardotter / Ronja Ryövärintytär (1984, Tage Danielsson)
The Terminator / Terminator - tuhoaja (1984, James Cameron)
Back to the Future/ Paluu tulevaisuuteen (1985, Robert Zemeckis)
Calamari Union (1985, Aki Kaurismäki)
Idi i smotri / Tule ja katso (1985, Elem Klimov)
Tuntematon sotilas (1985, Rauni Mollberg)
Platoon / Platoon - Nuoret sotilaat (1986, Oliver Stone)
Die Hard / Vain kuolleen ruumiini yli / Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (1988, John McTiernan)
Katsastus (1988, Matti Ijäs, televisioelokuva)
Nuovo Cinema Paradiso / Cinema Paradiso (1988, Giuseppe Tornatore)
The Cook, The Thief, His Wife and Her Lover / Kokki, varas, vaimo ja rakastaja (1989, Peter Greenaway)
Dances with Wolves / Tanssii susien kanssa (1990, Kevin Costner)
Edward Scissorhands / Saksikäsi Edward (1990, Tim Burton)
Tulitikkutehtaan tyttö (1990, Aki Kaurismäki)
Barton Fink (1991, Joel Coen, Ethan Coen)
Terminator 2: Judgment Day / Terminator 2 - Tuomion päivä (1991, James Cameron)
Reservoir Dogs (1992, Quentin Tarantino)
The Piano / Piano (1993, Jane Campion)
Schindler's List / Schindlerin lista (1993, Steven Spielberg)
Trois couleurs: Bleu / Kolme väriä: Sininen (1993, Krzysztof Kieslowski)
Léon (1994, Luc Besson)
The Lion King / Leijonakuningas (1994, Roger Allers, Rob Minkoff)
The Shawshank Redemption / Rita Hayworth - avain pakoon / Avain pakoon (1994, Frank Darabont)

Before Sunrise / Rakkautta ennen aamua (1995, Richard Linklater)

Se7en / Seitsemän (1995, David Fincher)
Toy Story / Toy Story - Leluelämää (1995, John Lasseter)
Breaking the Waves / Breaking the Waves / Breaking the Waves - Aallonmurtaja (1996, Lars von Trier)
Fargo (1996, Joel Coen, Ethan Coen)
Trainspotting (1996, Danny Boyle)
American History X (1998, Tony Kaye)
The Truman Show / Truman Show (1998, Peter Weir)
American Beauty (1999, Sam Mendes)
Eyes Wide Shut (1999, Stanley Kubrick)
Toy Story 2 (1999, John Lasseter, Ash Brannon, Lee Unkrich)
Dancer in the Dark (2000, Lars von Trier)
Requiem for a Dream / Unelmien sielunmessu (2000, Darren Aronofsky)
Aleksis Kiven elämä (2001, Jari Halonen)
Y tu mamá también / Ja äitiäs kans (2001, Alfonso Cuarón)
21 Grams / 21 grammaa (2003, Alejando González Inárritu)
Before Sunset / Rakkautta ennen auringonlaskua (2004, Richard Linklater)
Million Dollar Baby (2004, Clint Eastwood)
Sideways (2004, Alexander Payne)
C.R.A.Z.Y. (2005, Jean-Marc Vallée)

This is England (2006, Shane Meadows)

Miesten vuoro (2010, Joonas Berghäll, Mika Hotakainen)
Toy Story 3 (2010, Lee Unkrich)

That's All Folks!

...and the Oscar goes to

Varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa jaetaan 85. kertaa Yhdysvaltain elokuva-akatemian Oscar-palkinnot viime vuoden parhaille elokuville. Gaala järjestetään perinteikkäässä ympäristössä Los Angelesin Dolby-teatterissa (entiseltä nimeltään Kodak-teatteri).

Oscar-gaala eli Academy Awards on kiehtovan ristiriitainen instituutio. Oscareissa kun on kyse samanaikaisesti sekä pyhästä elokuva-alan palkinnosta että varsin väkinäisestä ja harhaanjohtavasta bisnes-tapahtumasta.

Oscar-historia pursuaa räikeitä vääryyksiä, joissa nimekkäät, elokuvailmaisun kehittymiseen olennaisesti vaikuttaneet ohjaajat ovat jääneet ilman palkintoa. Lista on loputon: Charles Chaplin, Jean-Luc Godard, Alfred Hitchcock, Buster Keaton, Fritz Lang, Jean Renoir, Stanley Kubrick, Orson Welles... Yhtä lailla on ollut vuosia, jolloin parhaan elokuvan Oscar on lipunut armottoman keskinkertaisille elokuville. Yksi järkyttävimpiä tapauksia: Robert Redford vie Tavallisine ihmisineen (Ordinary People, 1980) parhaan palkinnot Martin Scorsesen Raivo härän (Kuin raivo härkä/Raging Bull, 1980) edestä. Ja samana vuonna Kubrick jätetään ilman ehdokkuutta Hohdosta (The Shining, 1980). Viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta ilman parhaan elokuvan ehdokkuutta ovat jääneet esim. Toy Story - Leluelämää (Toy Story, 1995), Trainspotting (1996), Breaking the Waves (1996), The Truman Show (1998), Unelmien sielunmessu (Requiem for a Dream, 2000) ja Mulholland Drive (2001). Jokainen näistä kiistatta ilmestymisvuotensa parhaimpia elokuvia.

Lähes jokaiselle Oscarin saaneelle kuitenkin palkinnon suo, vaikka samanaikaisesti ymmärtää sen, että gaalassa harvoin oikeasti palkitaan vuoden parhaita elokuvia. Suuren yleisön silmissä ja myynnin kannalta Oscarit ovat kiistatta alan merkittävin tapahtuma. Jos unohdetaan gaalan elokuviin liittymättömät asiat kuten punainen matto-osuus ja glamour-palvonta, voi Oscar-gaala parhaimmillaan olla jopa koskettavaa ja sydämen pamppailemaan saavaa televisio(teatteria). Viihdyttävää? Taatusti. Lisäjännitystä voi hakea vaikkapa veikkaamalla.

Tänä vuonna Oscareissa kiinnostavimmaksi kategoriaksi nousee kamppailu parhaan ohjauksen palkinnosta. Nomineeratusta viisikosta löytyy Steven Spielbergin (Lincoln) ja Ang Leen (Piin elämä/Life of Pi) kaltaisia palkittuja konkareita, mustana hevosena pidettävä Benh Zeitlin (Beasts of the Southern Wild), varmaotteinen David O. Russell (Unelmien pelikirja/Silver Linings Playbook) sekä ankaralla yhteiskuntakritiikillä tunnetuksi tullut Michael Haneke (Rakkaus/Amour).


Itävaltalaisen Haneken omaehtoisella uralla ohjausnominaatti on ensimmäinen parhaan ohjauksen kategoriassa. Yhdysvaltojen ulkopuolella työskentelevillä ohjaajilla voi olla tunnetusti vaikea saada elokuvansa muihin kuin ulkomaisen elokuvan ehdokkaaksi, mutta tänä vuonna Haneke on ansaitusti nostettu ehdokkaaksi parhaasta ohjauksesta.

Oscarein marinoituja eurooppalaisohjaajia on 2000-luvun saatossa ollut peräti neljä, Roman Polanski (Pianisti/The Pianist, 2002), Danny Boyle (Slummien miljonääri/Slumdog Millionaire, 2008), Tom Hooper (Kuninkaan puhe/The King's Speech, 2010) ja tuoreimpana viime vuoden voittaja, Michel Hazanavicius elokuvasta The Artist (2011). Haneken voittomahdollisuuksia heikentää se fakta, että kahtena edellisenä vuonna palkinnon ovat pokanneet eurooppalaiset. Tunnetun ohjaajan ainut aiempi kosketus Oscareihin on ollut parhaan ulkomaisen elokuvan ehdokkuus Valkoisella nauhalla (Das Weisse Band - eine deutsche Kindergeschichte, 2009).

Hollywoodista kantautuvissa ennakkotunnelmissa ykkössuosikiksi on nostettu aiemmin kahdesti parhaan ohjauksen Oscarilla palkittu Spielberg. Lieneekin selvää, että Oscar-kamppailu käydään Spielbergin ja Ang Leen välillä. Lincoln ei ole Suomessa saanut kovin innostunutta vastaanottoa, toisin kuin esimerkiksi David O. Russell, jonka Unelmien pelikirja on esimerkiksi Iltalehden Leffaraadissa keskiarvoltaan kärkielokuvien joukossa. Rohkenen silti uskoa, että parhaan elokuvan Oscar jaettaneen Lincolnin tai Ben Affleckin sujuvan poliittisen trillerin, Argon välillä.

Näyttelijä-Oscareista kisaavat monet jo urallaan palkitut näyttelijäsuuruudet. Daniel Day-Lewis lienee suvereeni ehdokas tarraamaan jo kolmanteen Oscariinsa parhaasta miespääosasta. Ehdokaslistalla on myös toinen jo kaksi Oscaria voittanut näyttelijä, akatemian lellikki Denzel Washington. Naispääosasta skabaavatkin keskimäärin paljon kokemattomammat nimet, joten palkinto mennee ennusteiden mukaan Haneken Rakkaudessa hurmaavalle, 85-vuotiaalle Emmanuelle Rivalle.

Sivuosissa vasta palkittuja näyttelijämaestroja nähdäänkin. Miessivuehdokkaista jokaisella (Alan Arkin, Robert De Niro, Philip Seymour Hoffman, Tommy Lee Jones ja Christoph Waltz) on kokemusta Oscar-gaalasta voittavana osapuolena. Omassa veikkauksessani pystin vie sympaattisen roolin Unelmien pelikirjassa tekevä Robert De Niro, jolle edellisestä voitosta on kulunut jo yli 30 vuotta. Sukupolvensa kenties ikonisin miesnäyttelijä näyttää päässeen jaloilleen vuosia kestäneeltä tuuliajolta.

Naissivuosa-Oscarissa on kiinni myös tuttuja kasvoja. Jo kertaalleen palkittu Helen Hunt hävinnee yhdelle akatemian suosikeista, kahdesti palkitulle Sally Fieldille. joka on vahvoilla roolistaan Mary Todd Lincolnina. Yhdeksi suosikiksi on nimetty myös Anne Hathaway Les Misérables -musikaalista.

Parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar saattaa jälleen olla lohdutuspalkinnon asemassa niille elokuville, jotka jäävät häviäjän asemaan tärkeimpien palkintojen suhteen. Quentin Tarantino (Django Unchained) voinee saada kunnian parhaasta alkuperäiskirjoituksesta, mutta yhtä lailla Michael Haneken illan ainoaksi konkretiaksi saattaa jäädä pysti käsikirjoituksesta. Omat puolustajansa on myös Wes Andersonilla, jonka yliarvostetun Moonrise Kingdomin ansiot jäivät allekirjoittaneelta löytämättä. Höttöisen ja huumorittoman kasvukomedian käsikirjoitti Anderson yhdessä Roman Coppolan kanssa.

Vaikka Suomen Oscar-ehdokkaalle (Antti J. Jokisen Puhdistus) ei tänä(kään) vuonna kunnian kukko laulanut, ovat pohjoismaiset naapurimme vahvoilla sunnuntai-illan elokuvajuhlassa. Parhaan ulkomaisen elokuvan (best foreign language film) Oscarista nimittäin taistelevat kaksi skandinaavista epookkia, norjalainen Kon-Tiki sekä tanskalainen A Royal Affair (En kongelig affaere). Lisäksi parhaan dokumenttielokuvan Oscarissa on ennakkoarvioiden mukaan tiukasti kiinni ruotsalainen Searching for Sugar Man, joka sai vihdoin eilen (22.2.) elokuvateatterilevityksen Suomessa. Taianomainen Searching for Sugar Man tuo Detroitin katurunoilijan, laulaja/lauluntekijä Sixto Rodriguezin ajattoman musiikin katsojien ihasteltavaksi. Koskettava, komein animaatio-osuuksin täydennetty musiikkidokumentti on elokuvallinen täysosuma. Jos katsotte tänä vuonna vain yhden dokumentin elokuvateattereissa, pitäkää huolta siitä, että se on joko Searching for Sugar Man tai Mika Ronkaisen huikaiseva Laulu koti-ikävästä (Suomen ensi-ilta 5. huhtikuuta).

Sight & Sound: 50 parasta elokuvaa

Englantilainen elokuvalehti Sight & Sound tunnetaan erityisesti lehden järjestämistä "maailman paras elokuva" -äänestyksistä, joiden tulokset kerätään vuosikymmenen välein. British Film Instituten jo vuodesta 1932 ilmestyneessä lehdessä julkistettiin tällä viikolla vuoden 2012 äänestyksen tulokset. Suurimmasta yllätyksestä ja mediahuomiosta vastasi luonnollisesti se, että Orson Wellesin monumentaalinen Citizen Kane (1941) putosi tällä kertaa kakkoseksi, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1962. Paalupaikalle kiilasi viime vuosikymmeninä yhä arvostetummaksi kohonnut Alfred Hitchcockin psykologinen jännitysdraama Vertigo - punainen kyynel (Vertigo, 1958).

Maailman paras elokuva: Alfred Hitchcockin Vertigo - punainen kyynel.

Kymmenen kärki maailman merkittävimmistä elokuvista näyttää nykyään sitten tältä:
1. Alfred Hitchcock: Vertigo / Vertigo - punainen kyynel (1958)
2. Orson Welles: Citizen Kane* (1941)
3. Yasujiro Ozu: Tokyo monogatari / Tokyo Story / Ensimmäinen matka (1953)
4. Jean Renoir: La Régle du jeu / Pelin säännöt (1939)
5. F.W. Murnau: Sunrise / Auringonnousu (1927)
6. Stanley Kubrick: 2001: A Space Odyssey / 2001: Avaruusseikkailu (1968)
7. John Ford: The Searchers / Etsijät (1956)
8. Dziga Vertov: Tshelovek s kinoapparatom / Mies ja elokuvakamera (1929)
9. Carl Theodor Dreyer: La Passion de Jeanne d'Arc / Jeanne d'Arcin kärsimys (1928)
10. Federico Fellini: 8½ / Fellinin 8½ (1963)
* elokuvaa on levitetty Suomessa myös nimillä Kansalainen Kane, Himo, Citizen Kane - sensaatioiden mies. Alkuperäisnimi on kuitenkin vakiintunut suomenkieliseksi nimeksi.

Listaus parhaimmista elokuvista ulottuu TOP 50:ksi, jonka voi katsastaa esimerkiksi Sight & Sound -lehden nettisivuilta. Viidenkymmenen parhaan elokuvan joukkoon mahtuu viimeisen neljännesvuosisadan (1987-) ajalta vain kolme fiktioelokuvaa: hongkongilaisen Wong Kar-Wain In the Mood for Love/Rakkaus käy taloksi (Fa yeung nin wa, 2000), David Lynchin mystinen jännityselokuva Mulholland Drive (2001), unkarilaisen Béla Tarrin tinkimätön Sátántangó (1994) sekä kaksi haastavaa dokumenttia: Abbas Kiarostamin Close Up (Namay-e nazdik, 1990) ja Jean-Luc Godardin Histoire(s) du cinéma (1998). Naisohjaajia listalta löytyy ainoastaan yksi, Chantal Akerman, elokuvallaan Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles (1975).

Itse yllätyin siitä, että David Lynchin filmografiasta nimenomaan Mulholland Drive on tällä hetkellä noinkin arvostettu. Elokuva on toki arvoituksellisuudessaan hieno ja mieleenpainuva, mutta luulisi esimerkiksi Blue Velvetin (Blue Velvet - Ja sinisempi oli yö, 1986) olevan elokuvahistoriallisesti merkittävämpi ja ennen kaikkea tyylillisesti uraauurtavampi.

Koska Sight & Soundin TOP 50 edustaa nyt seuraavan vuosikymmenen "elokuvista parhaiden kaanonia" päätin muodostaa oman TOP 10 -listan noiden viidenkymmenen parhaimman listalta:

Tässä ne tulevat kronologisessa järjestyksessä:
Charles Chaplin: City Lights / Kaupungin valot (1930)
Vittorio De Sica: Ladri di biciclette / Polkupyörävaras (1948)
Akira Kurosawa: Rashômon / Rashomon - paholaisen temppeli / Rashomon - paholaisen portti (1950)
Alfred Hitchcock: Vertigo / Vertigo - punainen kyynel (1958)
Billy Wilder: Some Like It Hot / Piukat paikat (1959)
François Truffaut: Les Quatre cents coups / 400 kepposta (1959)
Alfred Hitchcock: Psycho / Psyko (1960)
Francis Ford Coppola: The Godfather / Kummisetä (1972)
Francis Ford Coppola: The Godfather, Part II / Kummisetä II (1974)
Martin Scorsese: Taxi Driver / Taksikuski (1976)

Huolenaihetta aiheuttaa se, että missä ovat Chaplinin poika (The Kid, 1921) tai Tohtori Caligarin kabinetti (Das Cabinet des Dr. Caligari, 1920)?

Elämäni elokuva? Chaplinin poika (The Kid, 1920)

Mutta, jos oikein ajattelen tähänastisen elämäni merkittävimpiä elokuvia, olisi listalla sulassa sovussa klassikoiden kanssa niin Trainspotting (1996), Imperiumin vastaisku (The Empire Strikes Back, 1980) kuin Aleksis Kiven elämäkin (2002).