Vuonna 2008 perustetun Fantasma Matadorin musiikki liikkuu vahvasti
punkinjälkeisillä aalloilla. Uuden aallon brittisynkiöiltä otetut
vaikutteet kuuluvat kautta linjan, mutta rouheaksi jauhetusta
rock-ilmaisusta on löydettävissä myös modernien indiediskotanssittajien
(The Killers, Editors) henkeä. Englantilaisen Editorsin vaikutus kuuluu
erityisesti yhtyeen primus motorin, Janne Peiposen ripeäsormisessa
kitaratyöskentelyssä.
- Kun Fantasma Matador aloitteli toimintaansa viitisen
vuotta sitten, oli tyyli vielä aika hakusessa. Jossain rockin ja
melodisen powerpopin välimaastossa mentiin, ja jopa semiprogressiivisia
sävyjä oli mukana. Kyllästyin kuitenkin nopeasti voimasointuihin, suoraan komppiin ja peruslänkytykseen. Nousi halu tehdä jotain omaleimaisempaa, muistelee yhtyeen biisintekijä Janne Peiponen.
Nyt ilmestyneeltä neljän biisin promocd:ltä löytyvä Empty
Streets oli ratkaiseva biisi yhtyeen musiikillisessa kehittymisessä:
- Oikeastaan se biisi määritteli lopullisesti miltä Fantasma Matador tulisi jatkossa kuulostamaan, toteaa Peiponen.
Olympiadi sitten bLind-demolla ensiesiintymisensä tehnyt yhtye on kasvanut ja kehittynyt viime vuosina. Rumpu- ja bassosoundit ovat jykevöityneet ja yhtyeen ytimekkäästä, mutta herkkyyteenkin kykeneväisestä rockista on tullut ilmaisultaan harkitumpaa. Viehättävän
ristiriidan Fantasma Matadorin musiikkiin tuo tarttuvien pop-melodioiden
ja toisaalta kovinkin raskaiden tunnelmien onnistunut fuusio. Tummaa sointipalettia värittää nyt kaihoisasti
viiltävät koskettimet. Monipuolisuuden nimissä sähäkkää aggressiivisuutta tarjoaa vahvasti postpunk-tradition suuntaan kurkottava As Tony Says, jolla yhtye vinkkaa silmää Factory-levy-yhtiön Tony Wilson -vainaalle.
- Tekstit syntyvät lähes poikkeuksetta sävellystyön jälkeen. Hitaalla aikataululla ja lopullisen version aikaansaaminen vaatii useita muutoksia ja hiontaa. Saatan kokea niistä paljon epävarmuutta. Toisaalta popin historiahan on tulvillaan huonoa englanninkielistä riimittelyä. Kuunnelkaa nyt vaikka The Policea, naurahtaa Peiponen.
Finnvox-studiolla Minerva Papin ammattimaisessa käsittelyssä masteroidulla promolla on ensisijaisesti tarkoitus herättää kuulijat:
- Olisi mukava tehdä lisää keikkoja, joiden kautta saataisiin lisää kuuntelijoita. Fanipohjaa kasvatetaan pikkuhiljaa. Nyt julkaistulla promolevyllä on tarkoitus tehdä pientä tunnustelua, jos löytäisimme alan ammattilaisista yhteistyökumppaneita ja hieman vetoapua, Peiponen summaa.
Espoo/Jyvässeutu-akselilla operoivan nelikon jatkotavoitteet ovat selkeät:
- Uusia biisejä syntyy jatkuvasti ja materiaali on hyvää, mutta enemmän pitäisi vielä tehdä töitä. Varmuutta ja kokemusta on joka vuosi tullut lisää. Laatuun satsataan määrän sijaan. Uskon siihen, että ihmiset löytää meidät vielä joku päivä. Pitää vaan mekastaa vielä hieman enemmän.
Lisätietoa:
www.fantasmamatador.com
https://soundcloud.com/fantasmamatador
https://www.facebook.com/FantasmaMatador
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti