Kotimaan pseudonyymit - suomalaisten elokuvantekijöiden identiteettikriisi

Elokuvantekijöiden käyttämät pseudonyymit ovat olleet suhteellisen tuttu näky myös suomalaisessa elokuvassa. Kotimaisen elokuvan varhaisissa vaiheissa valenimien käytöstä tuli eritoten käsikirjoittajien valttikortti. Suomen Filmiteollisuuden, Fennada-Filmin ja Suomi-Filmin hallinnoimalla studiokaudella pseudonyymin takaa työskentelivät esimerkiksi Reino Helismaa (mm. nimellä Jukka Roine), Regina Linnanheimo (Arel), Ensio Rislakki (Valentin), Yrjö Soini (Agapetus), Heikki Marttila (Arijoutsi) ja Toivo Kauppinen (Topias).

1960-luvun jälkeisessä kotimaisessa elokuvassa pseudonyymiyteen viehättyivät erityisesti kansankoomikot ja viihteentekijät kuten Pertti "Spede" Pasanen ja Visa Mäkinen.

Suomalaisen viihteen ikoni Spede käytti pseudonyymiä pariin otteeseen elokuvauransa aikana. Pasasen itsensä ohjaamassa Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit -hupailussa (1979) kreditoitiin säveltäjiksi niin Jaakko Salo sekä kryptinen Jürgen von Schnitzel. Todellisuudessa von Schnitzelinä esiintyi Spede itse, joka tiettävästi toteutti elokuvan elektroniset (efekti)äänet. Myöhemmin 1990-luvulla Spede käsikirjoitti ponnettoman Uuno Turhapuron pojan (1993) nimellä H6.

Monipuolinen Suomi-viihteen jokapaikanhöylä Pertti Reponen pysytteli pitkälti televisiohupailujen kärkinimenä 1960-luvun lopulta aina kuolemaansa (1998) saakka, mutta mies ennätti jättää jälkensä myös elokuvan saralle. Televisiosta tutulla Alan Dorkin nimellä Reponen kynäili käsikirjoituksen Hannu Seikkulan harmittomaan Spede-tuotantoon 'Onks' Viljoo näkyny?' (1988). Omalla nimellään Reponen ohjasi kesäisen hölmöilyn Pölhölä (1981) yhdessä Taavi Kassilan ja Heikki Kinnusen kanssa.

Porilainen (omakustanne)elokuvan pikku jättiläinen Visa Mäkinen ajautui pehmopornoilevan roskafarssin Pi pi pil... pilleri (1982) ohjaajaksi puoli vahingossa. Elokuvien maahantuontiin erikoistuneen Kamras Film Agencyn oli määrä kuvata joulukuussa 1981 Mäkiseltä lainatulla kuvauskalustolla pikkutuhma seksikomedia. Kamrasin yrityksen ajauduttua vakavaan talouskriisiin oli elokuvatuotanto keskeytymässä, kunnes hätiin saapui "amerikansuomalainen ohjaajasuuruus", Frank Siponen (alias Visa Mäkinen). Kovin pornahtavaa ei terveyskylpylä Rautakuntoon sijoitetusta elokuvasta kuitenkaan tullut, mutta silti Valtion elokuvatarkastamo määräsi "nuorisolle haitalliselle elokuvalle" K-18-ikärajan. Elokuvan saamat katsojaluvut (44 000) olivat Mäkiselle pettymys, jonka jälkeen hän siirtyi takaisin tutummalle kevyen törmäilyfarssin linjalle. Elokuvakriitikot suhtautuivat Siposen elokuvaan yhtä tyrmäävällä linjalla kuin Visa Mäkisen elokuvaan yleensäkin. Karjalaiseen tuolloin kynäillyt Jukka Sihvonen jaksoi kuitenkin muistuttaa, että "teknisesti kuva on selkeä ja huoliteltu, äänikin kuuluu. Myös kerronta päällisin puolin sujuu. Pilleri onkin käypä esimerkki siitä, miten elokuvakin voi toimia kuin mikä hyvänsä kulutustavara. Elokuvan alussa on jopa asiaankuuluva käyttöohje."

Ensi vuonna 70 vuoden kunnioitettavaan ikään yltävä Mäkinen työskenteli myös mysteerisellä V.V.M. -nimellä sovittaessaan musiikit epookkidraamaan Pirtua, pirtua (1991).

Edelleen aktiivisen Anssi Mänttärin ura elokuvaohjaajana oli alkanut jo 1960-luvun lopulla, mutta 1980-luvun alkupuolella alkoi todellinen Mänttärin oman tuotantoyhtiön Reppufilmin aktiivikausi. Toto (1982), Regina ja miehet (1983) sekä Huhtikuu on kuukausista julmin (1983) valmistuivat Mänttärin tuottamina, mutta lupaavan naisohjaaja Suvi-Marja Korvenheimon (alias Mänttärin) ohjauksina.

Mänttärin itsensä mukaan Korvenheimo-pseudonyymi juontui Suomen elokuvasäätiön 1980-luvun alun kiistellystä tukipolitiikasta. "Mietimme, että nyt on naisohjaajan paikka, nainen menee varmasti lävitse. Anoin tuotantotukea salanimellä Suvi-Marja Korvenheimo, ja anomus meni läpi". Salanimi selittyi myös protestiksi, kun elokuvan lopputuloksesta näkyi, että tekemisessä oli ollut liian kiire. Toton valmistuttua Naisasialiitto Unioni rohkeni vielä julistaa, että "kun nainen teki elokuvan, niin nähdään, millaisia sikoja miehet ovat." Feministisestä toiveikkuudesta huolimatta Toton käsikirjoittivat Korvenheimo-Mänttäri ja Tuovi Mäkipää-Hakolaksi naamioitunut Matti Ijäs.

1980-luvun jälkeenkin Korvenheimo on jättänyt jälkensä suomalaisen elokuvan filmografiaan. Hänet on "nähty" mm. pukusuunnittelijana (mm. Palkkasoturi, 1997), lavastajana (Joensuun Elli, 2004) ja leikkaajana (Romanssi, 2013). Ja Mänttärin tuntien lisää on tulossa...

Lähteet:
Konnia ja huligaaneja: elokuvasukupolvien kohtaamisia. Toim. Kirjavainen, Sakari; Pensala, Marja; Zansen, Kati von. Helsinki: Gaudeamus 2013.
Uusitalo, Kari: "Porin pikku jättiläinen". Teoksessa Suomen kansallisfilmografia 9: 1981-85. Helsinki: Suomen elokuva-arkisto / Edita 2000.