lauantai 25. huhtikuuta 2015

Aution saaren levyt

Aloitin hiljattain uuden musiikkiin keskittyvän blogin, Aution saaren levyt, jossa esittelen sata elämääni eniten vaikuttaneinta äänilevyä.

Säännöt ovat selvät, vain kolme levyä yhtä artistia kohti (tämä saattoi olla haasteellista joidenkin yhtyeiden, The Cure, David Bowie, Pink Floyd... suhteen).

Olen yrittänyt valikoida levyt paremmuusjärjestykseen, mutta luonnollisesti päivät ovat erilaisia ja jokin albumi voisi kuukauden tai puolen vuoden päästä olla jo aivan toisella sijalla. Paremmuusjärjestys tuntui kuitenkin jännittävämmältä vaihtoehdolta kuin kronologinen listaaminen. Olen painottanut valinnoissa nimenomaan ehjiä albumikokonaisuuksia, en singlehittejä. Kokoelma- tai livelevyjä en mukaan ottanut, yhtä rajatapausta lukuun ottamatta.


Nostalgian välttäminen on mahdotonta - ja tarpeetontakin, kun on kyse henkilökohtaisen elämän äänilevyistä. En siltikään ole ottanut mukaan ensimmäistä c-kasettiani (Röllin laulut 1, 1986), ensimmäistä vinyyliä (Kirka: Parhaat. Uudet versiot, 1990) tai sitä ensimmäistä cd:tä (Offspring: Smash, 1994), joka tarttui mukaan Jyväskylän Seppälän Prismasta, vaikkein tuolloin vielä omaa cd-soitinta omistanutkaan.

Nyt, kun fyysiset levyt ovat siirtymässä (tai jo siirtyneet) eiliseen, tuntuu oman tähänastisen elämän rakkaimpien levyjen vaaliminen aiempaakin tärkeämmältä.

http://autionsaarenlevyt.blogspot.com. Lukekaa, inspiroitukaa ja kommentoikaa! Spread the word!

Ei kommentteja: