Marie Antoinette
Marie Antoinette / Marie-Antoinette
Yhdysvallat/Ranska/Japani 2006. Tuotantoyhtiö: Columbia Pictures Corporation, American Zoetrope, Pricel, Tohokushinsha Film Corp. Tuottajat: Sofia Coppola ja Ross Katz. Ohjaus ja käsikirjoitus: Sofia Coppola. Kuvaus: Lance Acord. Lavastus: K.K. Barrett (production design), Vèronique Melery (set decoration), Pierre Duboisberranger ja Jean-Yves Rabier (art direction). Erikoistehosteet: Philippe Hubin, Hubert Devinck, Gilbert Pelosi ja Jean-Christophe Magnaud. Puvut: Milena Canonero. Ehostus: Françoise Chapuis Asselin ja Laurence Azouvy. Musiikki: Brian Reitzell. Laulut: "Natural's Not In It" es. Gang of Four, "Opus 17" es. Dustin O'Halloran, "The Melody of A Fallen Tree" es. Windsor for the Derby, "I Don't Like It Like This" es. The Radio Dept, "Jynweythek Ylow" es. Aphex Twin, "1er Menuet Pour Les Guerriers et les Amazones, 2me Menuet" es. Les Arts Florissants, "Pulling Our Weight" es. The Radio Dept, "Il Secondo Giorno Instrumental es. Air, "Keep On Boys" es. The Radio Dept, "Aux Lagueurs d'Apollon" es. Carolyn Sampson, Ex Cathedra/Jeffrey Skidmore, "Opus 23" es. Dustin O'Halloran, "I Want Candy" es. Bow Wow Wow, "Hong Kong Garden" es. Siouxsie & The Banshees, "Aphrodisiac" es. Bow Wow Wow, "Fools Rush In" es. Bow Wow Wow, "Plainsong" es. The Cure, "Ceremony" es. New Order, "Tommib Help Buss" es. Squarepusher, "Ou Boivent Les Loups" es. Phoenix, "Kings of the Wild Frontier" es. Adam and the Ants, "Avril 14th" es. Aphex Twin, "What Ever Happened" es. The Strokes, "Tristes apprêts, pâles flambeaux" es. Jean-Philippe Rameau, "Opus 36" es. Dustin O'Halloran, "All Cats are Grey" es. The Cure. Koreografia: Corinne Devaux. Leikkaus: Sarah Flack. Ääni: Richard Beggs. Pääosissa: Kirsten Dunst (Marie Antoinette), Jason Schwartzman (Louis XVI), Judy Davis (kreivitär de Noailles), Rip Torn (Louis XV), Rose Byrne (herttuatar de Polignac), Asia Argento (kreivitär du Barry), Molly Shannon (täti Victoire), Shirley Henderson (täti Sophie), Danny Huston (keisari Joseph), Marianne Faithfull (Maria Teresa), Mary Nighy (prinsessa Lamballe), Sebastian Armesto (kreivi de Provence), Jamie Dornan (kreivi Fersen), Aurore Clément (herttuatar de Char), Guillaume Gallienne (Vergennes), James Lance (Léonard), Al Weaver (kreivi d'Artois), Tom Hardy (Raumont), Steve Coogan (suurlähettiläs Mercy), Clara Brajtman (itävaltalainen tyttöystävä). Helsingin ensiesitys: 3.11.2006 Tennispalatsi 3, Kinopalatsi 5 – maahantuoja: Nordisk Film Theatrical Distribution Oy – DVD-levitys: Sony Pictures Home Entertainment SPHE Nordic AB – VET 202283 – S – 3420 m / 125 min
Sofia Coppolan tähänastiset elokuvat, itsemurhiin päätyneiden teinityttöjen viimeisiä kuukausia ja 1970-luvun periamerikkalaista lähiöelämää luotaava Virgin Suicides (1999) sekä nuoren naisen ja keski-ikäisen miehen Tokiossa kehkeytyvää ihastusta kuvaava Lost in Translation (2003), kertovat monella tapaa samasta asiasta kuin tyystin erilaiseen ympäristöön sijoittuva Marie Antoinette (2006). Kaikissa Coppolan ohjaustöissä kytee poikkeuksellisen vahvana ja kiehtovana vieraantuneisuuden ja hämmennyksen kokemus.
Aidoilla tapahtumapaikoilla Versailles'n loistokkassa palatsissa toteutettu Marie Antoinette kertoo Ranskan mestattavaksi tuomitusta kuningattaresta, joka eli vuosina 1755-1793. Faktoiltaan elokuva perustuu Antonia Fraserin 2000-luvun alkupuolella ilmestyneeseen Marie Antoinetten elämäkertaan. Coppolan tarina kuningattaresta on moderni, tekijän oman sukupolvensa versio, jota korostetaan entisestään elokuvan kiehtovalla ääniraidalla, jolla sulassa sovussa soivat viime vuosikymmenten kulttiyhtyeet kuten The Cure, Siouxsie & The Banshees, New Order ja Aphex Twin.
Elokuvan päähenkilö syntyy Itävallan arkkiherttuattareksi vuonna 1755. Vain 14-vuotiaana hänet naitetaan Ranskaan, ja Ludvig XIV:n puolisona hän saa nimekseen Marie Antoinette. Kuva kuvalta, ele eleltä nuori nainen joutuu luopumaan: ensin nimestään, sitten kodistaan, perheestään, ystävistään, maastaan, sylikoirastaan. Korostetun konkreettisesti näemme kuinka nainen riisutaan, ja puetaan toiseksi. Marie Antoinettea ympäroivät paineet: vaatimukset avioliitosta ja äitiydestä. Paineiden alle hajoamisen sijaan hän luovii niiden yläpuolelle kääntämällä huomionsa juhlimiseen, herkutteluun, vaatteiden ostamiseen ja uhkapelaamiseen. Aikaa tappaessaan hän venyttää nuoruuttaan tunnistamatta olevaa romahdusta.
Marie Antoinettessa Coppola luottaa tuttuihin työskentelykumppaneihinsa: kuvaaja Lance Acord ja leikkaaja Sarah Flack olivat mukana jo Lost in Translationissa ja elokuvan pukusuunnittelijana nähdään mm. Stanley Kubrickin ja Taviani-veljesten kanssa työskennellyt, alansa arvostetuimpien joukkoon kiistatta kuuluva Milena Canonero. Nimiroolissa nähtävä Kirsten Dunst tekee luontevan roolisuorituksen Versailles'n kiistanalaisena bilehileenä. Coppolalle Marie Antoinetten kohtalossa olennaista ei ole hänen kasvutarinansa, vaan nuoruus itsessään kaikkine harhailuineen. Tärkeimmiltä tuntuvat ne asiat, joita ei sanota ääneen, eikä alleviivata.
– Otto Suuronen (22.11.2007) Veli-Pekka Lehtosen (HS/NYT 44/2006), Antti Selkokarin (Aamulehti 3.11.2006) ja Taneli Topeliuksen (Turun Sanomat, 3.11.2006) mukaan. Julkaistu Suomen elokuva-arkiston esitteenä.
tiistai 3. maaliskuuta 2009
lauantai 21. helmikuuta 2009
Viola: Melancholydisco 2
Kymmenvuotista taivaltaan tänä vuonna juhlistava Viola julkaisi viime vuoden lopulla odotetun remix-levyn Melancholydisco 2 (lue arvio), josta kirjoitin levykritiikin Desibeliin. Tällä viikolla yhtye julkaisi myös päätöksen, jonka mukaan fyysisiä levyjulkaisuja ei enää nähdä, vaan surusilmäisen duon levytetty tuotanto on ladattavissa ilmaiseksi sivustolta http://www.violamusicclub.com/.
Ladatkaapa erityisesti levyt Tearcandy (2004) ja Anything Can Stop Us (2005), ja tiedätte tärkeimmän 2000-luvun sympaattisimmasta suomalaisyhtyeestä.
Ladatkaapa erityisesti levyt Tearcandy (2004) ja Anything Can Stop Us (2005), ja tiedätte tärkeimmän 2000-luvun sympaattisimmasta suomalaisyhtyeestä.
torstai 19. helmikuuta 2009
Être et avoir
Être et avoir
Nytpä tahdon olla mä / Att vara och ha / To Be And To Have
Ranska 2002. Tuotantoyhtiö: Canal+, CNDP Centre national de documentation pédagogique, Centre National de la Cinématographie – C.N.C., Gimages 4, Le Studio Canal+, Les Films d'Ici, Maïa Films, Arte France Cinéma. Tuottaja: Gilles Sandoz. Ohjaus: Nicolas Philibert. Kuvaus: Katell Djian, Laurent Didier, Nicolas Philibert ja Hugues Gemignani. Musiikki: Philippe Hersant. Muusikot: Alice Adler (piano), Nicolas Balderoux (klarinetti), Isabelle Veyrriex (viulu/sello). Leikkaus: Nicolas Philibert. Ääni: Julian Cloquet. Pääosissa: Georges Lopez (opettaja), Alizé (oppilas), Axel (oppilas), Guillaume (oppilas), Jessie, Johan, Johann. Helsingin ensiesitys: 23.1.2004, Tennispalatsi 7, maahantuoja: Cinema Mondo – DVD-julkaisu: Pan Vision Publishing Oy – tv-lähetyksiä: 4.9.2005 YLE TV1 [Ykkösdokumentti], 26.12.2005 YLE TV1, 5.10.2007 YleTeema. – VET: 107915 – S – 2900 m / 106 min
Nytpä tahdon olla mä kertoo pienessä ranskalaisessa kyläkoulussa sijaitsevasta koulusta, sen kolmestatoista oppilaasta sekä koulun ainoasta opettajasta, eläkeikää lähestyvästä Georges Lopezista. Elokuva seuraa heidän jokapäiväisiä touhujaan, vuoroin leikkejä, riitoja tai kertolaskun tuottamia ongelmia. Teoksen päähuomio keskittyy lasten oppimisen ja kasvamisen vaikeuteen. Keskeisimmäksi henkilöksi nousee opettaja Lopez, joka säilyttää kaikissa tilanteissa hiljaisen auktoriteettinsa lempeällä ja tasapuolisella kärsivällisyydellä. Hän kuuntelee apua tarvitsevia ja pyrkii kannustamaan lapsia. Opettajan keinot ratkaista arkisia erimielisyyksiä käyvät toisinaan myös rajallisiksi. Luokan anarkisti Jojo on veikeä vintiö, jonka keskittymiskyvyn puute on toivotonta saada aisoihin, olipa kyse sitten piirustehtävän kesken jättämisestä tai käsien pesusta. Silti hän puolessa vuodessa oppii riemastuttavasti käsittämään numeroiden suurenevan merkityksen seitsemästä miljooniin asti.
Ohjaaja Nicolas Philibert käyttää pitkiä otoksia ja runsaasti lähikuvia. Hän ei kuitenkaan sorru dokumenttielokuville tyypilliseen yleisön manipulointiin, vaan antaa antaa katsojien vetää omat johtopäätöksensä varttumisen ihmeestä pelkästään kuvien kautta. Hyväntahtoisen ja ihmisyyteen uskovan elokuvan mieleenpainuvimmassa kohtauksessa koko suku auttaa 10-vuotiasta Julienia tämän laskuopin tehtävissä.
Rane Aunimo koki (Uutispäivä Demari, 26.12.2005), että "viipyilevä dokumentti ei milloinkaan lässähdä uutteraa opettajaa ihainnoivaksi ylistyslauluksi tai pastoraalisten maisemien hyväksikäyttäjäksi. Päinvastoin elokuva viittaa syrjäisen yhteisön ongelmakenttään ja pohtii kuin varkain keskushenkilön ristiriitaisempiakin kasvatusmetodeja". Tarmo Poussu (IS, 23.1.2004) tiivisti, että "Nytpä tahdon olla mä on elokuva, jota ei kannata selittää suurin sanoin, sillä kaikki siinä on pientä, konkreettista ja arkista. Ja juuri siinä on sen voima."
Elokuva keräsi Ranskassa elokuvateattereihin yli kaksi miljoonaa katsojaa ja maan elokuvakriitikot äänestivät sen vuoden parhaaksi elokuvaksi. Myöhemmin tämä Euroopan parhaana dokumenttina palkittu teos menestyi kaupallisesti myös Pohjois-Amerikassa. Paljon puhuva on jo itsessään elokuvan alku, jossa kilpikonnat kulkevat hitaasti, mutta varmasti kohti määränpäätään, kuten kohti aikuisuutta varttuvat lapset.
– Otto Suuronen (20.11.2007) mainittujen lähteiden mukaan, julkaistu Suomen elokuva-arkiston esitteenä.
Nytpä tahdon olla mä / Att vara och ha / To Be And To Have
Ranska 2002. Tuotantoyhtiö: Canal+, CNDP Centre national de documentation pédagogique, Centre National de la Cinématographie – C.N.C., Gimages 4, Le Studio Canal+, Les Films d'Ici, Maïa Films, Arte France Cinéma. Tuottaja: Gilles Sandoz. Ohjaus: Nicolas Philibert. Kuvaus: Katell Djian, Laurent Didier, Nicolas Philibert ja Hugues Gemignani. Musiikki: Philippe Hersant. Muusikot: Alice Adler (piano), Nicolas Balderoux (klarinetti), Isabelle Veyrriex (viulu/sello). Leikkaus: Nicolas Philibert. Ääni: Julian Cloquet. Pääosissa: Georges Lopez (opettaja), Alizé (oppilas), Axel (oppilas), Guillaume (oppilas), Jessie, Johan, Johann. Helsingin ensiesitys: 23.1.2004, Tennispalatsi 7, maahantuoja: Cinema Mondo – DVD-julkaisu: Pan Vision Publishing Oy – tv-lähetyksiä: 4.9.2005 YLE TV1 [Ykkösdokumentti], 26.12.2005 YLE TV1, 5.10.2007 YleTeema. – VET: 107915 – S – 2900 m / 106 min
Nytpä tahdon olla mä kertoo pienessä ranskalaisessa kyläkoulussa sijaitsevasta koulusta, sen kolmestatoista oppilaasta sekä koulun ainoasta opettajasta, eläkeikää lähestyvästä Georges Lopezista. Elokuva seuraa heidän jokapäiväisiä touhujaan, vuoroin leikkejä, riitoja tai kertolaskun tuottamia ongelmia. Teoksen päähuomio keskittyy lasten oppimisen ja kasvamisen vaikeuteen. Keskeisimmäksi henkilöksi nousee opettaja Lopez, joka säilyttää kaikissa tilanteissa hiljaisen auktoriteettinsa lempeällä ja tasapuolisella kärsivällisyydellä. Hän kuuntelee apua tarvitsevia ja pyrkii kannustamaan lapsia. Opettajan keinot ratkaista arkisia erimielisyyksiä käyvät toisinaan myös rajallisiksi. Luokan anarkisti Jojo on veikeä vintiö, jonka keskittymiskyvyn puute on toivotonta saada aisoihin, olipa kyse sitten piirustehtävän kesken jättämisestä tai käsien pesusta. Silti hän puolessa vuodessa oppii riemastuttavasti käsittämään numeroiden suurenevan merkityksen seitsemästä miljooniin asti.
Ohjaaja Nicolas Philibert käyttää pitkiä otoksia ja runsaasti lähikuvia. Hän ei kuitenkaan sorru dokumenttielokuville tyypilliseen yleisön manipulointiin, vaan antaa antaa katsojien vetää omat johtopäätöksensä varttumisen ihmeestä pelkästään kuvien kautta. Hyväntahtoisen ja ihmisyyteen uskovan elokuvan mieleenpainuvimmassa kohtauksessa koko suku auttaa 10-vuotiasta Julienia tämän laskuopin tehtävissä.
Rane Aunimo koki (Uutispäivä Demari, 26.12.2005), että "viipyilevä dokumentti ei milloinkaan lässähdä uutteraa opettajaa ihainnoivaksi ylistyslauluksi tai pastoraalisten maisemien hyväksikäyttäjäksi. Päinvastoin elokuva viittaa syrjäisen yhteisön ongelmakenttään ja pohtii kuin varkain keskushenkilön ristiriitaisempiakin kasvatusmetodeja". Tarmo Poussu (IS, 23.1.2004) tiivisti, että "Nytpä tahdon olla mä on elokuva, jota ei kannata selittää suurin sanoin, sillä kaikki siinä on pientä, konkreettista ja arkista. Ja juuri siinä on sen voima."
Elokuva keräsi Ranskassa elokuvateattereihin yli kaksi miljoonaa katsojaa ja maan elokuvakriitikot äänestivät sen vuoden parhaaksi elokuvaksi. Myöhemmin tämä Euroopan parhaana dokumenttina palkittu teos menestyi kaupallisesti myös Pohjois-Amerikassa. Paljon puhuva on jo itsessään elokuvan alku, jossa kilpikonnat kulkevat hitaasti, mutta varmasti kohti määränpäätään, kuten kohti aikuisuutta varttuvat lapset.
– Otto Suuronen (20.11.2007) mainittujen lähteiden mukaan, julkaistu Suomen elokuva-arkiston esitteenä.
perjantai 6. helmikuuta 2009
Pyhä Morrissey
Brittiläisen popin iki-ikoni Morrissey julkaisee ystävänpäivän kynnyksellä uuden albumin, Years of Refusal. Vaikka The Smiths -legendan sooloalbumit ovatkin olleet Vauxhall & I (1994) -levyn jälkeen enemmän tai vähemmän keskinkertaisia on uuden albumin odotuksessa yhä oma taikansa. Noin kolme vuotta sitten Mozzer esiintyi Helsingin Merikaapelihallissa, ja se herätti seuraavia ajatuksia...
Morrissey / The Boyfriends.
Merikaapelihalli, Helsinki. 4.4.2006
Niin todellakin, ajat ne ovat a-muuttuvaiset. Yhdeksän vuotta sitten Morrissey esiintyi puolityhjälle Helsingin jäähallille ponnettoman Maladjusted -levyn kiertueella, eikä tuntunut sytyttävän oikein ketään. Vuonna 2006 miehen uusi levy Ringleader of the Tormentors menee suoraan Suomen virallisen listan sijalle viisi ja Merikaapelihallin keikka myydään loppuun muutamassa minuutissa. Mikäs siinä, vuoden 2004 paluulevyn You Are the Quarryn jälkeen Mozzerin osakkeet ovat olleet kovassa nousussa. Uusi Ringleader of the Tormentors ei (ikävä kyllä) ole uusi Viva Hate tai edes Vauxhall & I, mutta peittoaa se kuitenkin monipuolisuudellaan edeltäjänsä.
Tiistai-iltana Merikaapelihallin eteen oli jo tunteja ennen keikkaa muodostunut tummanpuhuva jono pop-musiikin ystäviä, jotka muodostivat huulillaan uunituoreen levyn lyriikoita, jotta osaisivat laulaa iki-ikoninsa tahdissa. Jäätävän kevätsateen kurimuksessa ei ollut mukava odottaa ovien aukeamista, mutta alkoholi tuntui lämmittävän monen epävarman yksilön sisintä.
Lämmittelyaktina kuultiin lontoolaista The Boyfriendsia, joka ei liiemmin omaperäisyydellään loistanut. Yhtyeen soinnissa yhdisteltiin muodikasta postpostpunkia ja brittiläisen indierockin perinteitä. Vokalisti kuulosti Morrisseyn ja The Housemartins-aikaisen Paul Heatonin äpärälapselta.
Itse illan odotettu kuningas ja nykyinen Rooman keisari aloitti settinsä mainiolla First of the Gang to Die –poppiksella ja sai monen sydämen sulamaan jo ensimmäisten laulamiensa rivien aikana. Toisena kuultu Still Ill ei voinut jättää ketään kylmäksi, yksi The Smithsin parhaista kappaleista oli livenä todellista hunajaa ja kyynelkarkkia. Sen jälkeen Morrisseyn setti koostuikin pääasiassa kahden uusimman levyn kappaleista, joista suurin osa on vähintäänkin keskinkertaista materiaalia. Onneksi kuitenkin uuden levyn Life is A Pigsty kuultiin todella täyteläisenä liveversiona ja se pelasti paljon, onhan kyseinen kappale rehellisesti sanottuna parasta Mozzeria 12 vuoteen.
Settilistasta päätellen illan kuningasta ei pahemmin tänä päivänä kiinnosta esittää 1980-luvun lopun tai 90-luvun alun omaa tuotantoaan, sillä vanhin soolobiisi joka keikalla kuultiin oli vuoden 1995 paljon parjatun Southpaw Grammar –levyn mainio Reader Meet Author. Maladjustedilta kuultiin Trouble Loves Me, josta ei oikein kukaan yleisössä tuntunut innostuvan. The Smithsiä sentään kuultiin ehkä yllättävänkin avokätisesti, ja ilmoittihan Moz, että ”Past is another country, but it’s not bad”. How Soon is Now?, Girlfriend In A Coma ja viimeisenä encorena kuultu Last Night I Dreamt that Somebody Loved Me olivat varmasti monelle illan tärkeimpiä kappaleita.
Morrissey tuli ja näki, muttei voittanut. Setti jäi loppujen lopuksi vain 80 minuuttiseksi, mistä jäi pitkälti nälkäinen ja ristiriitainen olo. Silti, kyllä tämä kannatti kokea, sillä Mozzereita ei ole kuin yksi eikä tämä kaikkien melankoliaan taipuvaisten pop-musiikkimaanikoiden kotijumala ihan joka vuosi täällä korpimetsissä pyörähtele.
Morrissey / The Boyfriends.
Merikaapelihalli, Helsinki. 4.4.2006
Niin todellakin, ajat ne ovat a-muuttuvaiset. Yhdeksän vuotta sitten Morrissey esiintyi puolityhjälle Helsingin jäähallille ponnettoman Maladjusted -levyn kiertueella, eikä tuntunut sytyttävän oikein ketään. Vuonna 2006 miehen uusi levy Ringleader of the Tormentors menee suoraan Suomen virallisen listan sijalle viisi ja Merikaapelihallin keikka myydään loppuun muutamassa minuutissa. Mikäs siinä, vuoden 2004 paluulevyn You Are the Quarryn jälkeen Mozzerin osakkeet ovat olleet kovassa nousussa. Uusi Ringleader of the Tormentors ei (ikävä kyllä) ole uusi Viva Hate tai edes Vauxhall & I, mutta peittoaa se kuitenkin monipuolisuudellaan edeltäjänsä.
Tiistai-iltana Merikaapelihallin eteen oli jo tunteja ennen keikkaa muodostunut tummanpuhuva jono pop-musiikin ystäviä, jotka muodostivat huulillaan uunituoreen levyn lyriikoita, jotta osaisivat laulaa iki-ikoninsa tahdissa. Jäätävän kevätsateen kurimuksessa ei ollut mukava odottaa ovien aukeamista, mutta alkoholi tuntui lämmittävän monen epävarman yksilön sisintä.
Lämmittelyaktina kuultiin lontoolaista The Boyfriendsia, joka ei liiemmin omaperäisyydellään loistanut. Yhtyeen soinnissa yhdisteltiin muodikasta postpostpunkia ja brittiläisen indierockin perinteitä. Vokalisti kuulosti Morrisseyn ja The Housemartins-aikaisen Paul Heatonin äpärälapselta.
Itse illan odotettu kuningas ja nykyinen Rooman keisari aloitti settinsä mainiolla First of the Gang to Die –poppiksella ja sai monen sydämen sulamaan jo ensimmäisten laulamiensa rivien aikana. Toisena kuultu Still Ill ei voinut jättää ketään kylmäksi, yksi The Smithsin parhaista kappaleista oli livenä todellista hunajaa ja kyynelkarkkia. Sen jälkeen Morrisseyn setti koostuikin pääasiassa kahden uusimman levyn kappaleista, joista suurin osa on vähintäänkin keskinkertaista materiaalia. Onneksi kuitenkin uuden levyn Life is A Pigsty kuultiin todella täyteläisenä liveversiona ja se pelasti paljon, onhan kyseinen kappale rehellisesti sanottuna parasta Mozzeria 12 vuoteen.
Settilistasta päätellen illan kuningasta ei pahemmin tänä päivänä kiinnosta esittää 1980-luvun lopun tai 90-luvun alun omaa tuotantoaan, sillä vanhin soolobiisi joka keikalla kuultiin oli vuoden 1995 paljon parjatun Southpaw Grammar –levyn mainio Reader Meet Author. Maladjustedilta kuultiin Trouble Loves Me, josta ei oikein kukaan yleisössä tuntunut innostuvan. The Smithsiä sentään kuultiin ehkä yllättävänkin avokätisesti, ja ilmoittihan Moz, että ”Past is another country, but it’s not bad”. How Soon is Now?, Girlfriend In A Coma ja viimeisenä encorena kuultu Last Night I Dreamt that Somebody Loved Me olivat varmasti monelle illan tärkeimpiä kappaleita.
Morrissey tuli ja näki, muttei voittanut. Setti jäi loppujen lopuksi vain 80 minuuttiseksi, mistä jäi pitkälti nälkäinen ja ristiriitainen olo. Silti, kyllä tämä kannatti kokea, sillä Mozzereita ei ole kuin yksi eikä tämä kaikkien melankoliaan taipuvaisten pop-musiikkimaanikoiden kotijumala ihan joka vuosi täällä korpimetsissä pyörähtele.
perjantai 30. tammikuuta 2009
ABC: The Lexicon of Love
Brittiläisen ABC:n timanttinen The Lexicon of Love (1982) on yksi 1980-luvun pop-musiikin ilahduttavimpia merkkiteoksia. Kynäilin aliarvostetusta mestariteoksesta klassikkoartikkelin (lue) Desibeliin.
keskiviikko 28. tammikuuta 2009
Xanadu
Xanadu
Xanadu / Xanadu
Yhdysvallat 1980. Tuotantoyhtiö: Universal Pictures. Tuottaja: Lawrence Gordon. Apulaistuottaja: Joel Silver. Ohjaus: Bruce Greenwald. Käsikirjoitus: Richard Danus, Mike Kane ja Marc Reid Rubel. Kuvaus: Victor J. Kemper. Kuvasuunnittelu: John W. Corso. Animaatio: Don Bluth, Jim Coleman. Lavastus: Joe Lucky, Lou Mann, Marc E. Meyer Jr. ja Joe Nemec. Erikoistehosteet: Burt Dalton, Andy Evans, Richard Greenberg, Dorse A. Lanpher ja Wayne Rose. Puvut: Bobby Mannix. Ehostus: Harry Blake, Rick Sharp ja Craig Smith. Musiikki: Barry De Vorzon. Laulut: "You Made Me Love You" es. Olivia Newton-John, "All Over the World" es. Electric Light Orchestra, "Drum Dreams" es. Electric Light Orchestra, "Fool Country" es. Olivia Newton-John, "Xanadu" es. Electric Light Orchestra ja Olivia Newton-John, "Magic" es. Olivia Newton-John, "Suddenly" es. Cliff Richard ja Olivia Newton-John, "Dancin" es. Fee Waybill ja Olivia Newton-John, "Suspended in Time" es. Olivia Newton-John, "Whenever You're Away from Me" es. Olivia Newton-John ja Gene Kelly, "I'm Alive" es. Electric Light Orchestra, "The Fall" es. Electric Light Orchestra, "Don't Walk Away" es. Electric Light Orchestra, "Love Changes All" es. Electric Light Orchestra. Koreografia: Kenny Ortega ja Jerry Trent. Leikkaus: Dennis Virkler. Ääni: Robert Gravenor. Pääosissa: Olivia Newton-John (Kira), Gene Kelly (Danny McGuire), Michael Beck (Sonny Malone), James Sloyan (Simpson), Dimitra Arliss (Helen), Katie Hanley (Sandra), Fred McCarren (Richie), Ren Woods (Jo), Aharon Ipale (kuvaaja), Lise Lang (popcorntyttö), Melvin Jones (Bil Al), Matt Lattanzi (nuori Danny McGuire). Helsingin ensiesitys: 17.10.1980 Gloria, maahantuoja: Oy Cinema International Corporation Ab / CIC – VHS-julkaisu: Esselte Video – VET 88498 – S – 2655 m / 97 min
Xanadu kertoo fantasialla ja romantiikalla kuorrutetun tarinan nuoresta mainospiirtäjästä Sonnysta (Michael Beck), joka vaalii unelmaa omasta yökerhosta. Hän törmää takavuosien suosittuun muusikkoon Dannyyn (Gene Kelly), jonka kanssa he päättävät toteuttaa unelman discosta, jossa kaikkien eri vuosikymmenten musiikit yhtyvät. Innostusta suunnitelmalle tuo Kira (Olivia Newton-John), joka on itsensä jumala Zeusin tytär ja siivittää silloin tällöin tiensä maan kamaralle ihmisten unelmien luo. Kiran avulla Sonny löytää sopivan kerhohuoneiston, ja ystävykset alkavat valmistella kerhon avajaisia. Kiran, joka on täyttänyt hänelle muusana määrätyn tehtävän, täytyy palata isänsä Zeusin luo Helokon-vuorelle. Tämän jälkeen Sonny päättää seurata häntä mytologian maailmaan ja tuoda hänet takaisin tähän päivään.
Hollywoodin actionpuolen tuottajaksi myöhemmin siirtynyt Lawrence Gordon yritti tehdä Xanadusta aikansa suurinta ja kauneinta musikaalia. Bruce Greenwaldin ohjaama elokuva pyrki ratsastamaan hienoisella nostalgialla, jonka annettiin näkyä täyttymättömänä kaipuuna 1940-luvulle mm. sodanjälkeisessä kiiltosilkissä, verkkosukissa ja otsakihararyöpyissä. Tuottaja Gordonin suuret tavoitteet eivät kuitenkaan lippuluukulla täyttyneet, vaikka rock-yhtye Electric Light Orchestran elokuvaan säveltämästä musiikista tulikin kaupallinen menestys.
Klarinetisti Danny McGuiren roolissa shown varastaa, myös historiallisessa viitekehyksessä, Gene Kelly, jonka jalka nousee ihailtavasti liki 70 ikävuodesta huolimatta. Mestaristeppaaja ja tanssivirtuoosi luo tuulahduksen menneiden aikojen charmistaan ja lämmöstään kohtauksilla, jotka kuuluvat elokuvan kiistatta merkittävimpiin. Kellyn läsnäolo tuo elokuvan muutamiin tanssinumeroihin ja koko tarinaan sopivaa huumoria ja tervetullutta itseironiaa. Hän alistuu suosiolla historian jatkumoon ja vaihtaa ikimuistoiset steppikenkänsä vauhdikkaisiin rullaluistimiin.
Xanadu on ulkoista kimallusta, yhtenään vaihtuvia pukuja, loistokkuutta ja koreita lavasteita. Se mikä sisällön ammottavassa tyhjyydessä menetetään, pyritään korvaamaan kekseliäillä tanssikohtauksilla ja luovilla koreografioilla. Hattaramaisen rakkauden kyllästämä, onttoudestaan huolimatta herttainen elokuva herättänee nykypäivänä lievää hilpeyttä oman aikansa muodin peilaajana.
– Otto Suuronen (13.11.2007, julkaistu Suomen elokuva-arkiston esitteenä)
Xanadu / Xanadu
Yhdysvallat 1980. Tuotantoyhtiö: Universal Pictures. Tuottaja: Lawrence Gordon. Apulaistuottaja: Joel Silver. Ohjaus: Bruce Greenwald. Käsikirjoitus: Richard Danus, Mike Kane ja Marc Reid Rubel. Kuvaus: Victor J. Kemper. Kuvasuunnittelu: John W. Corso. Animaatio: Don Bluth, Jim Coleman. Lavastus: Joe Lucky, Lou Mann, Marc E. Meyer Jr. ja Joe Nemec. Erikoistehosteet: Burt Dalton, Andy Evans, Richard Greenberg, Dorse A. Lanpher ja Wayne Rose. Puvut: Bobby Mannix. Ehostus: Harry Blake, Rick Sharp ja Craig Smith. Musiikki: Barry De Vorzon. Laulut: "You Made Me Love You" es. Olivia Newton-John, "All Over the World" es. Electric Light Orchestra, "Drum Dreams" es. Electric Light Orchestra, "Fool Country" es. Olivia Newton-John, "Xanadu" es. Electric Light Orchestra ja Olivia Newton-John, "Magic" es. Olivia Newton-John, "Suddenly" es. Cliff Richard ja Olivia Newton-John, "Dancin" es. Fee Waybill ja Olivia Newton-John, "Suspended in Time" es. Olivia Newton-John, "Whenever You're Away from Me" es. Olivia Newton-John ja Gene Kelly, "I'm Alive" es. Electric Light Orchestra, "The Fall" es. Electric Light Orchestra, "Don't Walk Away" es. Electric Light Orchestra, "Love Changes All" es. Electric Light Orchestra. Koreografia: Kenny Ortega ja Jerry Trent. Leikkaus: Dennis Virkler. Ääni: Robert Gravenor. Pääosissa: Olivia Newton-John (Kira), Gene Kelly (Danny McGuire), Michael Beck (Sonny Malone), James Sloyan (Simpson), Dimitra Arliss (Helen), Katie Hanley (Sandra), Fred McCarren (Richie), Ren Woods (Jo), Aharon Ipale (kuvaaja), Lise Lang (popcorntyttö), Melvin Jones (Bil Al), Matt Lattanzi (nuori Danny McGuire). Helsingin ensiesitys: 17.10.1980 Gloria, maahantuoja: Oy Cinema International Corporation Ab / CIC – VHS-julkaisu: Esselte Video – VET 88498 – S – 2655 m / 97 min
Xanadu kertoo fantasialla ja romantiikalla kuorrutetun tarinan nuoresta mainospiirtäjästä Sonnysta (Michael Beck), joka vaalii unelmaa omasta yökerhosta. Hän törmää takavuosien suosittuun muusikkoon Dannyyn (Gene Kelly), jonka kanssa he päättävät toteuttaa unelman discosta, jossa kaikkien eri vuosikymmenten musiikit yhtyvät. Innostusta suunnitelmalle tuo Kira (Olivia Newton-John), joka on itsensä jumala Zeusin tytär ja siivittää silloin tällöin tiensä maan kamaralle ihmisten unelmien luo. Kiran avulla Sonny löytää sopivan kerhohuoneiston, ja ystävykset alkavat valmistella kerhon avajaisia. Kiran, joka on täyttänyt hänelle muusana määrätyn tehtävän, täytyy palata isänsä Zeusin luo Helokon-vuorelle. Tämän jälkeen Sonny päättää seurata häntä mytologian maailmaan ja tuoda hänet takaisin tähän päivään.
Hollywoodin actionpuolen tuottajaksi myöhemmin siirtynyt Lawrence Gordon yritti tehdä Xanadusta aikansa suurinta ja kauneinta musikaalia. Bruce Greenwaldin ohjaama elokuva pyrki ratsastamaan hienoisella nostalgialla, jonka annettiin näkyä täyttymättömänä kaipuuna 1940-luvulle mm. sodanjälkeisessä kiiltosilkissä, verkkosukissa ja otsakihararyöpyissä. Tuottaja Gordonin suuret tavoitteet eivät kuitenkaan lippuluukulla täyttyneet, vaikka rock-yhtye Electric Light Orchestran elokuvaan säveltämästä musiikista tulikin kaupallinen menestys.
Klarinetisti Danny McGuiren roolissa shown varastaa, myös historiallisessa viitekehyksessä, Gene Kelly, jonka jalka nousee ihailtavasti liki 70 ikävuodesta huolimatta. Mestaristeppaaja ja tanssivirtuoosi luo tuulahduksen menneiden aikojen charmistaan ja lämmöstään kohtauksilla, jotka kuuluvat elokuvan kiistatta merkittävimpiin. Kellyn läsnäolo tuo elokuvan muutamiin tanssinumeroihin ja koko tarinaan sopivaa huumoria ja tervetullutta itseironiaa. Hän alistuu suosiolla historian jatkumoon ja vaihtaa ikimuistoiset steppikenkänsä vauhdikkaisiin rullaluistimiin.
Xanadu on ulkoista kimallusta, yhtenään vaihtuvia pukuja, loistokkuutta ja koreita lavasteita. Se mikä sisällön ammottavassa tyhjyydessä menetetään, pyritään korvaamaan kekseliäillä tanssikohtauksilla ja luovilla koreografioilla. Hattaramaisen rakkauden kyllästämä, onttoudestaan huolimatta herttainen elokuva herättänee nykypäivänä lievää hilpeyttä oman aikansa muodin peilaajana.
– Otto Suuronen (13.11.2007, julkaistu Suomen elokuva-arkiston esitteenä)
torstai 22. tammikuuta 2009
Sorstalanság
Sorstalanság
Kohtalottomuus / Fateless – ikuisesti merkitty / Mannen utan öde / Fateless
Unkari/Iso-Britannia/Saksa/Israel 2005. Tuotantoyhtiöt: EuroArts Entertainment, H20 Motion Pictures, Hungarian Motion Picture Ltd., Magic Media Inc., Renegade Films. Tuotannonjohto: András Hamori. Tuottajat: Peter Barbalics, Ildiko Kemeny ja Jonathan Olsberg. Ohjaus: Lajos Koltai. Käsikirjoitus: Imre Kertész romaanistaan (1975, suom. 2003 Outi Hassi / Otava). Kuvaus: Gyula Pados. Kuvasuunnittelu: Tibor Lázár. Lavastus: Miklós Molnár, Tibor Lázár (production design), Zsuzsanna Borvendég, Natalja Meier (art direction). Erikoistehosteet: Ferenc Ormos, Multifilm Kft. Puvut: Györgyi Szakács. Ehostus: Kati Jakots, Balázs Novak. Musiikki: Ennio Morricone. Leikkaus: Hajnal Sellô. Ääni: Christian Conrad. Pääosissa: Marcell Nagy (György Köves), Àron Dimény (Bandi Citrom), József Gyabronka, Endre Harkanyi (vanha Kollmann), Bèla Dora, Zsolt Dèr (Rozi), András M. Kecskés (Finn), Dani Szábo (Moskovich), Bálint Péntek (kaunis poika), János Ban (isä), Judit Schell (äitipuoli), Adám Rajhona (herra Steiner), György Barko (herra Fleischmann), Daniel Craig (amerikkalainen kersantti), György Gazso (herra Sütö). Helsingin ensiesitys: 7.4.2006 Bio City, maahantuoja: Kamras Film Group Oy – VET 202538 – K11 – 3885 m / 142 min
Sorstalanság on aiemmin kuvaajana mainetta keränneen Lajos Koltain esikoisohjaama, vahvasti tunteisiin vaikuttava kuvaus 14-vuotiaasta juutalaisesta unkarilaispojasta, joka joutuu natsien keskitysleireille. Tarina pohjautuu Nobel-palkitun Imre Kertészin vuonna 1975 ilmestyneeseen osittain omaelämäkerralliseen romaaniin, jonka hän itse muokkasi teoksensa pohjalta elokuvakäsikirjoitukseksi.
Alussa György-pojan isä lähtee työleirille. Sukulaiset ja ystävät kokoontuvat häntä saattamaan. Kaikilla on keltainen tähti rintapielessään. Pian tämä koskettavan jäähyväistilaisuuden jälkeen György lähtee bussilla töihin. Hänet ja lukuisat muut tähditetyt sijoitetaan talliin odottamaan junaa, joka vie heidät Auschwitziin. Edessä on helvetti, alituinen taistelu olemassaolosta ja henkiinjäämisestä. Erityisesti jää mieleen jakso, jossa György hankkii itselleen ylimääräistä ravintoa, kun vieressä makaava vankivainaja muka nukkuu. Lopussa päähenkilö toteaa, ettei hänellä ole enää tunteita. Tuleva mahdollinen onni neuvosto-Unkarissa maistuu ansalta.
Ohjaaja Koltai on jakanut elokuvansa impressionistisiin kohtauksiin, jotka päättyvät himmennykseen, valkokankaan mustumiseen. Näiden toistuminen ja rytmi tuo elokuvaan hypnoottisen ja jotenkin äärimmäisen pehmeän tunnun, joka luo tehokkaan kontrastin itse tapahtumien äärimmäiselle kovuudelle. Luunvalkoinen ja tuhkanharmaa hallitsevat keskitysleirikohtauksia ja vankien kasvot katsovat kuin kaivon pohjalta. Elokuvan visuaalinen maailma on hätkähdyttävä ja sen ytimessä on inhimillisen kokemuksen säilyminen historian murskaavan saappaankoron alla.
Parhaimpien holokaustielokuvien joukkoon lukeutuvan teoksen kaihoisan musiikin on säveltänyt mestari Ennio Morricone ja sivuroolissa nähdään näyttelijäkaartin kansainvälisesti tunnetuimpana kasvona sittemmin 007-elokuvien James Bondina muistettava Daniel Craig.
– Eri lähteiden, lähinnä Antti Lindqvistin (14/2006, Seura) ja Tero Vainion (Kaleva, 12.10.2006) mukaan Otto Suuronen (24.10.2007, julkaistu Suomen elokuva-arkiston esitteenä)
Kohtalottomuus / Fateless – ikuisesti merkitty / Mannen utan öde / Fateless
Unkari/Iso-Britannia/Saksa/Israel 2005. Tuotantoyhtiöt: EuroArts Entertainment, H20 Motion Pictures, Hungarian Motion Picture Ltd., Magic Media Inc., Renegade Films. Tuotannonjohto: András Hamori. Tuottajat: Peter Barbalics, Ildiko Kemeny ja Jonathan Olsberg. Ohjaus: Lajos Koltai. Käsikirjoitus: Imre Kertész romaanistaan (1975, suom. 2003 Outi Hassi / Otava). Kuvaus: Gyula Pados. Kuvasuunnittelu: Tibor Lázár. Lavastus: Miklós Molnár, Tibor Lázár (production design), Zsuzsanna Borvendég, Natalja Meier (art direction). Erikoistehosteet: Ferenc Ormos, Multifilm Kft. Puvut: Györgyi Szakács. Ehostus: Kati Jakots, Balázs Novak. Musiikki: Ennio Morricone. Leikkaus: Hajnal Sellô. Ääni: Christian Conrad. Pääosissa: Marcell Nagy (György Köves), Àron Dimény (Bandi Citrom), József Gyabronka, Endre Harkanyi (vanha Kollmann), Bèla Dora, Zsolt Dèr (Rozi), András M. Kecskés (Finn), Dani Szábo (Moskovich), Bálint Péntek (kaunis poika), János Ban (isä), Judit Schell (äitipuoli), Adám Rajhona (herra Steiner), György Barko (herra Fleischmann), Daniel Craig (amerikkalainen kersantti), György Gazso (herra Sütö). Helsingin ensiesitys: 7.4.2006 Bio City, maahantuoja: Kamras Film Group Oy – VET 202538 – K11 – 3885 m / 142 min
Sorstalanság on aiemmin kuvaajana mainetta keränneen Lajos Koltain esikoisohjaama, vahvasti tunteisiin vaikuttava kuvaus 14-vuotiaasta juutalaisesta unkarilaispojasta, joka joutuu natsien keskitysleireille. Tarina pohjautuu Nobel-palkitun Imre Kertészin vuonna 1975 ilmestyneeseen osittain omaelämäkerralliseen romaaniin, jonka hän itse muokkasi teoksensa pohjalta elokuvakäsikirjoitukseksi.
Alussa György-pojan isä lähtee työleirille. Sukulaiset ja ystävät kokoontuvat häntä saattamaan. Kaikilla on keltainen tähti rintapielessään. Pian tämä koskettavan jäähyväistilaisuuden jälkeen György lähtee bussilla töihin. Hänet ja lukuisat muut tähditetyt sijoitetaan talliin odottamaan junaa, joka vie heidät Auschwitziin. Edessä on helvetti, alituinen taistelu olemassaolosta ja henkiinjäämisestä. Erityisesti jää mieleen jakso, jossa György hankkii itselleen ylimääräistä ravintoa, kun vieressä makaava vankivainaja muka nukkuu. Lopussa päähenkilö toteaa, ettei hänellä ole enää tunteita. Tuleva mahdollinen onni neuvosto-Unkarissa maistuu ansalta.
Ohjaaja Koltai on jakanut elokuvansa impressionistisiin kohtauksiin, jotka päättyvät himmennykseen, valkokankaan mustumiseen. Näiden toistuminen ja rytmi tuo elokuvaan hypnoottisen ja jotenkin äärimmäisen pehmeän tunnun, joka luo tehokkaan kontrastin itse tapahtumien äärimmäiselle kovuudelle. Luunvalkoinen ja tuhkanharmaa hallitsevat keskitysleirikohtauksia ja vankien kasvot katsovat kuin kaivon pohjalta. Elokuvan visuaalinen maailma on hätkähdyttävä ja sen ytimessä on inhimillisen kokemuksen säilyminen historian murskaavan saappaankoron alla.
Parhaimpien holokaustielokuvien joukkoon lukeutuvan teoksen kaihoisan musiikin on säveltänyt mestari Ennio Morricone ja sivuroolissa nähdään näyttelijäkaartin kansainvälisesti tunnetuimpana kasvona sittemmin 007-elokuvien James Bondina muistettava Daniel Craig.
– Eri lähteiden, lähinnä Antti Lindqvistin (14/2006, Seura) ja Tero Vainion (Kaleva, 12.10.2006) mukaan Otto Suuronen (24.10.2007, julkaistu Suomen elokuva-arkiston esitteenä)
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Vuosi 2008 Desibelin toimituksen silmin
Musiikkitoimittaja Mikko Heimola keräsi Desibelin toimitukselta mietteitä viime vuoden musiikillisista ansioista ja kokosi epämääräiset kommentit artikkeliksi, johon annoin myös omat mietteeni.
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street
Kansallisen audiovisuaalisen arkiston Tim Burton 50 vuotta -retrospektiivi päättyy arvokkaasti kauhuromanttisella musikaalilla Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi (nähtävillä 8. / 10.1.)
Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street
Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi / Sweeney Todd - The Demon Barber of the Fleet Street
Iso-Britannia/Yhdysvallat 2007. Tuotantoyhtiö: DreamWorks Pictures, Warner Bros. Pictures, Parkes/MacDonald Productions, The Zanuck Company, Dombey Street Productions. Tuotannonjohto: Patrick McCormick. Tuottaja: John Logan, Laurie MacDonald, Walter Parkes, Richard D. Zanuck. Ohjaus: Tim Burton. Käsikirjoitus: John Logan – Stephen Sondheimin ja Hugh Wheelerin musikaalin ja Christopher Bondin musikaalisovituksen pohjalta. Kuvaus: Dariusz Wolski. Animaatio: Chris Olsen. Lavastus: Dante Ferretti (production design), Gary Freeman & David Warren (art direction), Francesca Lo Schiavo (set decoration). Erikoistehosteet: Chas Jarrett (supervisor), Moving Picture Company. Puvut: Colleen Atwood. Ehostus: Nana Fischer, Paul Gooch, Christine Greenwood, Lisa Pickering, Christine Whitney & Lisa Wood. Musiikki: Stephen Sondheim. Laulut: “The Ballad of Sweeney Todd”, “No Place Like London” es. Johnny Depp & Jamie Campbell Bower, “The Worst Pies In London” es. Helena Bonham Carter, “Poor Thing” es. Helena Bonham Carter, “My Friends” es. Johnny Depp & Helena Bonham Carter, “Green Finch And Linnet Bird” es. Jayne Wisener, “Alms Alms” es. Laura Michelle Kelly, “Johanna (Parts 1& 2)” es. Jamie Campbell Bower, “Pirelli’s Miracle Elixir” es. Johnny Depp, Helena Bonham Carter & Ed Sanders, “Pirelli’s Entrance” es. Sacha Baron Cohen, “The Contest” es. Sacha Baron Cohen, “Wait” es. Helena Bonham Carter, “Ladies In Their Sensitives” es. Timothy Spall, “Pretty Women” es. Johnny Depp & Alan Rickman, ”Epiphany” es. Johnny Depp & Helena Bonham Carter, “A Little Priest” es. Johnny Depp & Helena Bonham Carter, “Johanna (Act II)” es. Johnny Depp, Jamie Campbell Bower & Laura Michelle Kelly, “God, That’s Good!” es. Helena Bonham Carter & Ed Sanders, “By The Sea” es. Johnny Depp & Helena Bonham Carter, “Not While I’m Around” es. Helena Bonham Carter & Ed Sanders, “Toby’s Finger (Searching, Part 1) es. Helena Bonham Carter, “Searching (Part 2)” es. Laura Michelle Kelly, “The Judge’s Return” es. Johnny Depp & Alan Rickman, “Final Scene (Part 1) es. Johnny Depp & Helena Bonham Carter. Koreografia: Francesca Jaynes. Leikkaus: Chris Lebenzon. Ääni: Steve Boeddeker, Tony Dawe. Pääosissa: Johnny Depp (Sweeney Todd), Helena Bonham Carter (rouva Lovett), Alan Rickman (Judge Turpin), Timothy Spall (Beadle Bamford), Sacha Baron Cohen (Adolfo Pirelli), Jamie Campbell Bower (Anthony), Laura Michelle Kelly (kerjäläisnainen), Jayne Wisener (Johanna), Ed Sanders (Toby), Jody Halse (poliisi). Helsingin ensiesitys: 29.2.2008, Tennispalatsi 3, Kinopalatsi 2, Omena 2 – maahantuoja: Sandrew Metronome Distribution Finland Oy – DVD-levitys: Warner Bros. Entertainment Finland Oy – VET 206013 – K18 – 3240 m / 118 min
Valloittavan stop motion -animaation, Corpse Briden (2005) jälkeen Tim Burton siirtyi 1800-luvulta peräisin olevan legendan pariin. Lontoossa asiakkaitaan partaveitsellä murhanneen Toddin tarinan todellisuuspohja oli herättänyt ristiriitaisia tunteita halki vuosisatojen, mutta vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassaan kirjailija Peter Haining väitti, että Sweeney Todd olisi ollut todellinen sarjamurhaaja, joka 1700-luvun Lontoossa surmasi kaikkiaan 160 miestä. Alun perin tarinaa kerrottiin ”penny dreadful” –kauhulehdissä, kunnes jo vuonna 1846 George Dibdin-Pitt sovitti siitä ensimmäinen näyttämöversion. Dibdin-Pittin tulkintaan pohjaavat elokuvaversiot valmistuivat vuosina 1926-1936, kunnes vuonna 1970-luvun lopussa sai Broadwayllä ensi-iltansa Stephen Sondheimin säveltämä ja sanoittama musikaaliversio. Siitä tuli odottamaton menestystarina, jota esitetään tänäkin päivänä ympäri maailmaa. Burtonin elokuvan pohjana on Sondheimin ja Hugh Wheelerin luoma musikaali, jonka musikaalisovituksen on elokuvakäsikirjoitukseksi kutonut John Logan.
Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi on herkullisen makaaberi, kauhuromanttinen musikaali, jonka ”gotiikkasävyille Sondheimin musikaali tarjoaa oivallisen kasvualustan ja temmellyskentän. Burtonin elokuvaa voi pitää musikaalin parhaana mahdollisena filmitulkintana, sillä hän tajuaa luonnostaan missä mennään, ja miltä kaiken tulee näyttää.” – Pertti Avola (HS Nyt, 29.2.2008). Burton, kuvaaja Dariusz Wolski ja lavastaja Dante Ferretti ovat luoneet 1800-luvun Lontoosta paikan, jossa nokiset siluetit häämöttävät vuoroin tumman, vuoroin tehtaiden saasteista kellertävän taivaan alla, ja kadut ovat kuin kujia helvetistä. Näkymä on yhtä tyylitelty kuin kaikki muukin elokuvassa.
Sweeney Todd on kuvasommittelun, lavastuksen ja Colleen Atwoodin näyttävän puvustuksen lisäksi myös Johnny Deppin ja Helena Bonham Carterin taidonnäyte. Loisteliaan kaksikon yhteiset kohtaukset uhkuvat väkivaltaa, kiintymystä ja kadotusta. ”Deppin haaveillessa kaulavaltimon katkaisemisesta kuin mielipuoleksi mustunut saksikäsi-Edward konsanaan tuijottaa Bonham Carter suoraan katsojan sydämeen kuin tuhkan tahraama, rähjääntynyt posliininukke.” –Outi Heiskanen (Skenet.fi -verkkojulkaisu, 28.2.2008). Parhaimmillaan Burton parodioi jopa itseään ja yksiulotteisia hahmojaan tavoilla, jotka vain antavat kokonaisuudelle lisää syvyyttä. Elokuva tarjoaakin matkan satumaiseen synkkyyteen, josta ei varjoista ja verestä huolimatta halua pois.
– Otto Suuronen mainittujen lähteiden pohjalta (8.1.2009, julkaistu Kansallisen audiovisuaalisen arkiston esitteenä)
Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street
Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi / Sweeney Todd - The Demon Barber of the Fleet Street
Iso-Britannia/Yhdysvallat 2007. Tuotantoyhtiö: DreamWorks Pictures, Warner Bros. Pictures, Parkes/MacDonald Productions, The Zanuck Company, Dombey Street Productions. Tuotannonjohto: Patrick McCormick. Tuottaja: John Logan, Laurie MacDonald, Walter Parkes, Richard D. Zanuck. Ohjaus: Tim Burton. Käsikirjoitus: John Logan – Stephen Sondheimin ja Hugh Wheelerin musikaalin ja Christopher Bondin musikaalisovituksen pohjalta. Kuvaus: Dariusz Wolski. Animaatio: Chris Olsen. Lavastus: Dante Ferretti (production design), Gary Freeman & David Warren (art direction), Francesca Lo Schiavo (set decoration). Erikoistehosteet: Chas Jarrett (supervisor), Moving Picture Company. Puvut: Colleen Atwood. Ehostus: Nana Fischer, Paul Gooch, Christine Greenwood, Lisa Pickering, Christine Whitney & Lisa Wood. Musiikki: Stephen Sondheim. Laulut: “The Ballad of Sweeney Todd”, “No Place Like London” es. Johnny Depp & Jamie Campbell Bower, “The Worst Pies In London” es. Helena Bonham Carter, “Poor Thing” es. Helena Bonham Carter, “My Friends” es. Johnny Depp & Helena Bonham Carter, “Green Finch And Linnet Bird” es. Jayne Wisener, “Alms Alms” es. Laura Michelle Kelly, “Johanna (Parts 1& 2)” es. Jamie Campbell Bower, “Pirelli’s Miracle Elixir” es. Johnny Depp, Helena Bonham Carter & Ed Sanders, “Pirelli’s Entrance” es. Sacha Baron Cohen, “The Contest” es. Sacha Baron Cohen, “Wait” es. Helena Bonham Carter, “Ladies In Their Sensitives” es. Timothy Spall, “Pretty Women” es. Johnny Depp & Alan Rickman, ”Epiphany” es. Johnny Depp & Helena Bonham Carter, “A Little Priest” es. Johnny Depp & Helena Bonham Carter, “Johanna (Act II)” es. Johnny Depp, Jamie Campbell Bower & Laura Michelle Kelly, “God, That’s Good!” es. Helena Bonham Carter & Ed Sanders, “By The Sea” es. Johnny Depp & Helena Bonham Carter, “Not While I’m Around” es. Helena Bonham Carter & Ed Sanders, “Toby’s Finger (Searching, Part 1) es. Helena Bonham Carter, “Searching (Part 2)” es. Laura Michelle Kelly, “The Judge’s Return” es. Johnny Depp & Alan Rickman, “Final Scene (Part 1) es. Johnny Depp & Helena Bonham Carter. Koreografia: Francesca Jaynes. Leikkaus: Chris Lebenzon. Ääni: Steve Boeddeker, Tony Dawe. Pääosissa: Johnny Depp (Sweeney Todd), Helena Bonham Carter (rouva Lovett), Alan Rickman (Judge Turpin), Timothy Spall (Beadle Bamford), Sacha Baron Cohen (Adolfo Pirelli), Jamie Campbell Bower (Anthony), Laura Michelle Kelly (kerjäläisnainen), Jayne Wisener (Johanna), Ed Sanders (Toby), Jody Halse (poliisi). Helsingin ensiesitys: 29.2.2008, Tennispalatsi 3, Kinopalatsi 2, Omena 2 – maahantuoja: Sandrew Metronome Distribution Finland Oy – DVD-levitys: Warner Bros. Entertainment Finland Oy – VET 206013 – K18 – 3240 m / 118 min
Valloittavan stop motion -animaation, Corpse Briden (2005) jälkeen Tim Burton siirtyi 1800-luvulta peräisin olevan legendan pariin. Lontoossa asiakkaitaan partaveitsellä murhanneen Toddin tarinan todellisuuspohja oli herättänyt ristiriitaisia tunteita halki vuosisatojen, mutta vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassaan kirjailija Peter Haining väitti, että Sweeney Todd olisi ollut todellinen sarjamurhaaja, joka 1700-luvun Lontoossa surmasi kaikkiaan 160 miestä. Alun perin tarinaa kerrottiin ”penny dreadful” –kauhulehdissä, kunnes jo vuonna 1846 George Dibdin-Pitt sovitti siitä ensimmäinen näyttämöversion. Dibdin-Pittin tulkintaan pohjaavat elokuvaversiot valmistuivat vuosina 1926-1936, kunnes vuonna 1970-luvun lopussa sai Broadwayllä ensi-iltansa Stephen Sondheimin säveltämä ja sanoittama musikaaliversio. Siitä tuli odottamaton menestystarina, jota esitetään tänäkin päivänä ympäri maailmaa. Burtonin elokuvan pohjana on Sondheimin ja Hugh Wheelerin luoma musikaali, jonka musikaalisovituksen on elokuvakäsikirjoitukseksi kutonut John Logan.
Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi on herkullisen makaaberi, kauhuromanttinen musikaali, jonka ”gotiikkasävyille Sondheimin musikaali tarjoaa oivallisen kasvualustan ja temmellyskentän. Burtonin elokuvaa voi pitää musikaalin parhaana mahdollisena filmitulkintana, sillä hän tajuaa luonnostaan missä mennään, ja miltä kaiken tulee näyttää.” – Pertti Avola (HS Nyt, 29.2.2008). Burton, kuvaaja Dariusz Wolski ja lavastaja Dante Ferretti ovat luoneet 1800-luvun Lontoosta paikan, jossa nokiset siluetit häämöttävät vuoroin tumman, vuoroin tehtaiden saasteista kellertävän taivaan alla, ja kadut ovat kuin kujia helvetistä. Näkymä on yhtä tyylitelty kuin kaikki muukin elokuvassa.
Sweeney Todd on kuvasommittelun, lavastuksen ja Colleen Atwoodin näyttävän puvustuksen lisäksi myös Johnny Deppin ja Helena Bonham Carterin taidonnäyte. Loisteliaan kaksikon yhteiset kohtaukset uhkuvat väkivaltaa, kiintymystä ja kadotusta. ”Deppin haaveillessa kaulavaltimon katkaisemisesta kuin mielipuoleksi mustunut saksikäsi-Edward konsanaan tuijottaa Bonham Carter suoraan katsojan sydämeen kuin tuhkan tahraama, rähjääntynyt posliininukke.” –Outi Heiskanen (Skenet.fi -verkkojulkaisu, 28.2.2008). Parhaimmillaan Burton parodioi jopa itseään ja yksiulotteisia hahmojaan tavoilla, jotka vain antavat kokonaisuudelle lisää syvyyttä. Elokuva tarjoaakin matkan satumaiseen synkkyyteen, josta ei varjoista ja verestä huolimatta halua pois.
– Otto Suuronen mainittujen lähteiden pohjalta (8.1.2009, julkaistu Kansallisen audiovisuaalisen arkiston esitteenä)
tiistai 6. tammikuuta 2009
Corpse Bride
Kansalliseen audiovisuaaliseen arkistoon suunnittelemani Tim Burton -retrospektiivi jatkuu vielä kahdella elokuvalla, joista ensimmäinen, ilahduttava stop motion -animaatio Corpse Bride (2005) nähdään Orionissa 7.1. ja uusintana 10.1.
Corpse Bride
Tim Burton’s Corpse Bride / Tim Burton’s Corpse Bride
Iso-Britannia/Yhdysvallat 2005. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Pictures, Tim Burton Animation Co., Laika Entertainment, Patalex Productions, Will Vinton Studios. Tuotannonjohto: Jeffrey Auerbach, Joe Ranft. Tuottaja: Allison Abbate, Tim Burton. Ohjaus: Tim Burton, Mike Johnson. Käsikirjoitus: John August, Caroline Thompson & Pamela Pettler – Tim Burtonin ja Carlos Grangelin luomien hahmojen pohjalta. Kuvaus: Pete Kozachik. Animaatiohahmojen suunnittelu: Carles Burgés, Jordi Grangel, Huy Vu. Production Design: Alex McDowell. Art Direction: Nelson Lowry. Erikoistehosteet: Roxanne Newsham, Neil Roche, Alexander Seaman, Nicolas Seck, Mohammed ”Mo” Sobhy, Penn Stevens & Joern Weisspfennig (CGI-tehosteet), Moving Picture Company (visuaaliset erikoistehosteet). Musiikki: Danny Elfman. Laulut: DANNY ELFMAN, JANE HORROCKS, PAUL BAKER, ALISON JIEAR & GARY MARTIN: ”Remains of the Day”, säv. Danny Elfman, HELENA BONHAN CARTER, JANE HORROCKS & ENN REITEL: “Tears to Shed”, säv. Danny Elfman, SIMON PRESTON: “Tannhauser: Pilgrim’s Chorus”, säv. Richard Wagner, DANNY ELFMAN, JANE HORROCKS, PAUL BAKER, ALISON JIEAR & GARY MARTIN: “The Wedding Song”, säv. Danny Elfman, “Tara Theme”, säv. Max Steiner, ”Treulich geführt”, säv. Richard Wagner, ALBERT FINNEY, JOANNA LUMLEY, TRACEY ULLMAN & PAUL WHITEHOUSE: “According to Plan”, säv. Danny Elfman. Leikkaus: Chris Lebenzon, Jonathan Lucas. Äänisuunnittelu: Steve Boeddeker, Martin Cantwell. Ääniosissa: Johnny Depp (Victor Van Dort), Helena Bonham Carter (Ruumismorsian/Corpse Bride), Emily Watson (Victoria Everglot), Tracey Ullman (Neil Van Dort/Hildegarde), Paul Whitehouse (William Van Dort/Mayhew/Paul), Joanna Lumley (Maudeline Everglot), Albert Finney (Finis Everglot), Richard E. Grant (Barkis Bittern), Christopher Lee (pastori Galswells), Michael Gough (Elder Gutknecht), Jane Horrocks (rouva Plum/musta leski hämähäkki), Danny Elfman (Bonejangles). Helsingin ensiesitys: 4.11.2005 Kinopalatsi 9 – televisioesityksiä: 1.11.2008 MTV3 – maahantuoja: Sandrew Metronome Distribution Finland Oy – DVD-levitys: Warner Bros. Entertainment Finland Oy – VET 201098 – K7 – 2150 m / 79 min
Tim Burton palasi ilahduttavasti stop motion -animaation pariin hirtehishumoristisella nukkefantasialla Corpse Bride, joka nojaa vahvasti goottilaiseen ekspressionismiin, karrikoituihin ihmishahmoihin sekä Danny Elfmanin persoonallisiin lauluihin. Siinä missä Henry Selickin ohjaamassa kulttiklassikossa, Painajainen ennen joulua (1993) Burton pysytteli hahmosuunnittelijana ja alkuperäistarinan luojana, on hän tällä kertaa itse ohjaajana yhdessä animaattori Mike Johnsonin kanssa.
Hentoisesti itäeurooppalaiseen kansantaruun nojaavaan elokuvan tarina sijoittuu viktoriaanista Iso-Britanniaa muistuttavaan paikkaan, jossa Victor van Dort (äänenä Johnny Depp) ja Victoria Everglot (äänenä Emily Watson) ovat joutumassa vanhempiensa junailemaan pakkoavioliittoon, ilman että ovat koskaan tavanneet toisiaan. Vanhempien mielessä on vain taloudellinen ja sosiaalinen hyöty, mutta ujot nuoret rakastuvatkin toisiinsa ensisilmäyksellä. Esteeksi onnelle muodostuu ainoastaan se, että Victor menee vahingossa naimisiin kuolleen morsiamen kanssa. Makaaberilla huumorilla maustettu kolmiodraamasatu etenee tästä sujuvasti elävien kuolleiden juhliin, joiden kulmikkaassa kolkkoudessa on elementtejä muun muassa Meksikon kuolleiden päivän perinteistä.
Corpse Bride on tehty perinteisen nukkeanimaation keinoin ja myönnytyksenä modernin digitaalitekniikan suuntaan käytetäänkin vain digitaalista still-kameraa. Oman herkullisen lisänsä elokuvaan tuovan stop motion -tekniikan huomaa erityisesti kurvikkaiden hahmojen tempoilevassa liikehdinnässä, joka tuntuu sopivan erityisesti elokuvan luurankohahmoille. Ääninäyttelijöinä kuullaan sekä karismaattisia miehiä Johnny Depp, Albert Finney ja Christopher Lee sekä ennen kaikkea hurmaavia naisia kuten Emily Watson ja Helena Bonham Carter.
Visuaalisesti hurmaavan elokuvan goottilaiset visiot ja riehakkaat pienoismallit suorastaan hehkuvat eloa valkokankaan pimeydessä, ja vaikka tummissa sävyissä liikuntaankin, on elokuvan ytimessä romanttinen optimistisuus.
– Otto Suuronen aikalaisarvioita tarkastellen (julkaistu Kansallisen audiovisuaalisen arkiston esitteenä, 7.1.2009)
Corpse Bride
Tim Burton’s Corpse Bride / Tim Burton’s Corpse Bride
Iso-Britannia/Yhdysvallat 2005. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Pictures, Tim Burton Animation Co., Laika Entertainment, Patalex Productions, Will Vinton Studios. Tuotannonjohto: Jeffrey Auerbach, Joe Ranft. Tuottaja: Allison Abbate, Tim Burton. Ohjaus: Tim Burton, Mike Johnson. Käsikirjoitus: John August, Caroline Thompson & Pamela Pettler – Tim Burtonin ja Carlos Grangelin luomien hahmojen pohjalta. Kuvaus: Pete Kozachik. Animaatiohahmojen suunnittelu: Carles Burgés, Jordi Grangel, Huy Vu. Production Design: Alex McDowell. Art Direction: Nelson Lowry. Erikoistehosteet: Roxanne Newsham, Neil Roche, Alexander Seaman, Nicolas Seck, Mohammed ”Mo” Sobhy, Penn Stevens & Joern Weisspfennig (CGI-tehosteet), Moving Picture Company (visuaaliset erikoistehosteet). Musiikki: Danny Elfman. Laulut: DANNY ELFMAN, JANE HORROCKS, PAUL BAKER, ALISON JIEAR & GARY MARTIN: ”Remains of the Day”, säv. Danny Elfman, HELENA BONHAN CARTER, JANE HORROCKS & ENN REITEL: “Tears to Shed”, säv. Danny Elfman, SIMON PRESTON: “Tannhauser: Pilgrim’s Chorus”, säv. Richard Wagner, DANNY ELFMAN, JANE HORROCKS, PAUL BAKER, ALISON JIEAR & GARY MARTIN: “The Wedding Song”, säv. Danny Elfman, “Tara Theme”, säv. Max Steiner, ”Treulich geführt”, säv. Richard Wagner, ALBERT FINNEY, JOANNA LUMLEY, TRACEY ULLMAN & PAUL WHITEHOUSE: “According to Plan”, säv. Danny Elfman. Leikkaus: Chris Lebenzon, Jonathan Lucas. Äänisuunnittelu: Steve Boeddeker, Martin Cantwell. Ääniosissa: Johnny Depp (Victor Van Dort), Helena Bonham Carter (Ruumismorsian/Corpse Bride), Emily Watson (Victoria Everglot), Tracey Ullman (Neil Van Dort/Hildegarde), Paul Whitehouse (William Van Dort/Mayhew/Paul), Joanna Lumley (Maudeline Everglot), Albert Finney (Finis Everglot), Richard E. Grant (Barkis Bittern), Christopher Lee (pastori Galswells), Michael Gough (Elder Gutknecht), Jane Horrocks (rouva Plum/musta leski hämähäkki), Danny Elfman (Bonejangles). Helsingin ensiesitys: 4.11.2005 Kinopalatsi 9 – televisioesityksiä: 1.11.2008 MTV3 – maahantuoja: Sandrew Metronome Distribution Finland Oy – DVD-levitys: Warner Bros. Entertainment Finland Oy – VET 201098 – K7 – 2150 m / 79 min
Tim Burton palasi ilahduttavasti stop motion -animaation pariin hirtehishumoristisella nukkefantasialla Corpse Bride, joka nojaa vahvasti goottilaiseen ekspressionismiin, karrikoituihin ihmishahmoihin sekä Danny Elfmanin persoonallisiin lauluihin. Siinä missä Henry Selickin ohjaamassa kulttiklassikossa, Painajainen ennen joulua (1993) Burton pysytteli hahmosuunnittelijana ja alkuperäistarinan luojana, on hän tällä kertaa itse ohjaajana yhdessä animaattori Mike Johnsonin kanssa.
Hentoisesti itäeurooppalaiseen kansantaruun nojaavaan elokuvan tarina sijoittuu viktoriaanista Iso-Britanniaa muistuttavaan paikkaan, jossa Victor van Dort (äänenä Johnny Depp) ja Victoria Everglot (äänenä Emily Watson) ovat joutumassa vanhempiensa junailemaan pakkoavioliittoon, ilman että ovat koskaan tavanneet toisiaan. Vanhempien mielessä on vain taloudellinen ja sosiaalinen hyöty, mutta ujot nuoret rakastuvatkin toisiinsa ensisilmäyksellä. Esteeksi onnelle muodostuu ainoastaan se, että Victor menee vahingossa naimisiin kuolleen morsiamen kanssa. Makaaberilla huumorilla maustettu kolmiodraamasatu etenee tästä sujuvasti elävien kuolleiden juhliin, joiden kulmikkaassa kolkkoudessa on elementtejä muun muassa Meksikon kuolleiden päivän perinteistä.
Corpse Bride on tehty perinteisen nukkeanimaation keinoin ja myönnytyksenä modernin digitaalitekniikan suuntaan käytetäänkin vain digitaalista still-kameraa. Oman herkullisen lisänsä elokuvaan tuovan stop motion -tekniikan huomaa erityisesti kurvikkaiden hahmojen tempoilevassa liikehdinnässä, joka tuntuu sopivan erityisesti elokuvan luurankohahmoille. Ääninäyttelijöinä kuullaan sekä karismaattisia miehiä Johnny Depp, Albert Finney ja Christopher Lee sekä ennen kaikkea hurmaavia naisia kuten Emily Watson ja Helena Bonham Carter.
Visuaalisesti hurmaavan elokuvan goottilaiset visiot ja riehakkaat pienoismallit suorastaan hehkuvat eloa valkokankaan pimeydessä, ja vaikka tummissa sävyissä liikuntaankin, on elokuvan ytimessä romanttinen optimistisuus.
– Otto Suuronen aikalaisarvioita tarkastellen (julkaistu Kansallisen audiovisuaalisen arkiston esitteenä, 7.1.2009)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)