eli Joutsan seutu kuvauspaikkana kotimaisessa elokuvassa
Taustaksi
Esittelen seuraavassa Joutsan seudulla (= Joutsan ja Luhangan kunnan alueet) kuvattuja kotimaisia elokuvia tuotannollisine taustoituksineen ja aikalaisvastaanottoineen. Tutkimus käsittää pääosin vain elokuvateatterilevityksessä olleita pitkiä näytelmäelokuvia. Syy tähän on ennen kaikkea hallinnollinen ja lähdetekninen. Lyhytelokuvien kuvauspaikoista ei ole koottua tietoa saatavilla. Olen kuitenkin ottanut mukaan pari Joutsan seudulla kuvattua dokumenttielokuvaa sekä Yleisradion tuotantona valmistuneen televisionäytelmän Juhani on kuumeessa (1985), joka on joutsalaisten keskuudessa vankassa kulttimaineessa.
Keski-Suomi elokuvien kuvauspaikkana kotimaisen elokuvan studiokaudella
Ensimmäiset filmikamerat saapuivat Keski-Suomeen tositarkoituksella 1920-luvulla. Vuonna 1922 Keski-Suomessa oli kuvattu dokumenttielokuvaa Finlandia (1922), joka oli Ulkoministeriön tilauksesta syntynyt ”6-näytöksinen filmi Suomen maasta ja kansasta sellaisina kuin ne ulkomaalaisille esitetään”. Dokumentaarisen elokuvan ensimmäisessä osiossa ”Metsän satu” lajitellaan ja niputetaan tukkeja Jyväskylän maalaiskunnassa Haapakoskella.
 |
| Noidan kirot (1927) |
Näytelmällisen elokuvauksen äärelle päästiin helmikuun lopulla vuonna 1927, kun suomalaisen elokuvan varhainen uranuurtaja, ohjaaja
Teuvo Puro saapui kuvausryhmineen Korpilahdelle. Tapaus oli suomalaisen elokuvan historiassa merkittävä kahdella tavalla. Myyttinen lappalaistarina
Noidan kirot (1927) on paitsi ensimmäinen suomalainen kauhuelokuva myös ensimmäinen Keski-Suomessa kuvattu näytelmäelokuva. Sokanlahti ja Puolakan vuoret tarjosivat elokuvalle kyllin uskottavat Lapin rajaseudun maisemat verrattain etelässä.
Asukkaat ja lehdistö olivat filmiväestä innoissaan. Keskisuomalaisen toimittaja kirjoitti jo maaliskuun alussa otsikolla ”Filmitähtiä tapaamassa”, kuinka hän oli Jyväskylässä kahvitellut ”kauniin filmidiiwamme” Heidi Blåfield-Korhosen ja ”komean ’primo amoroson’ Einar Rinteen kanssa.
Seuraavan kerran Korpilahdella kuvattiin 1940-luvun alussa, kun Valentin Vaalan Jumalan myrsky -elokuvaan (1940) filmattiin Päijänteelle sijoittuvia kohtauksia. Keski-Suomessa kuvattiin myös Suomen Filmiteollisuuden elokuvamoguli T.J. Särkän ohjaama, uskonnollista hurmosta synkällä kuvastolla käsitellyt Vaivaisukon morsian (1944). Ansa Ikosen ja Tauno Palon roolittaman elokuvan avainkohtaukset lavastettiin Keuruun vanhalle kirkolle sateisena sotakesänä 1943. Tämäkin tähtisade sai kylän poikkeustilaan. Särkän kerrotaan keskeyttäneen papin saarnan, jotta kirkossa sadetta pitänyt ryhmä ehtisi ulos kuvaamaan, kun aurinko alkoi taas paistaa.
1960-luvun uusi elokuvantekijäpolvi vapautuu studiokauden tuotantorakenteista
Studiokauden suomalainen näytelmäelokuva oli kuvauspaikoiltaan erittäin pääkaupunki- ja Etelä-Suomi-keskeistä. Pääsyyksi tähän voi nähdä sen, että maamme merkittävimmät elokuvatuotantoyhtiöt (Suomen Filmiteollisuus, Suomi-Filmi, Fennada-Filmi) omine studioineen sijaitsivat pääkaupunkiseudulla.
Kotimaisen elokuvan studioaikakauden päättyminen 1960-luvun puoliväliin tultaessa merkitsi kuitenkin sitä, että elokuvia alettiin yhä rohkeammin tehdä myös ulkona ja maantieteellisesti laajemmin ympäri Suomea. Kuvaus-, äänitys- ja valaisukalustossa tapahtunut keventyminen ja kuvausnegatiivin herkistyminen helpottivat olosuhteiden pakottamaa siirtymistä ulos studioista. Kevyempi tekninen kalusto avasi mahdollisuuden myös uudenlaisen realismin ja ilmaisun mahdollisuuksiin. 1960-luvun uusi tekijäpolvi (mm. Maunu Kurkvaara, Risto Jarva, Mikko Niskanen) matkasi kuvausretkille syvemmälle maakuntiin.
Voitaisiinkin humoristisen leikkisästi nähdä, että siinä missä Suomi alkoi kiehtovasti esiintyä 1960-luvun puolivälistä alkaen yhdysvaltalaisten elokuvien Neuvostoliittona, alkoi Joutsa näyttäytyä satunnaisesti kotimaisten elokuvien tapahtumanäyttämönä. Ilahduttavaa on se, että niinkin nimekkäät ohjaajat kuten Mikko Niskanen, Matti Kassila ja Kaurismäen veljekset ovat löytäneet Joutsan seudulta sopivia kuvauspaikkoja kansakunnan muistiin juurtuneille elokuvilleen.
Mikko Niskanen: KÄPY SELÄN ALLA (1966)
Vuonna 1929 Äänekoskella syntyneen Mikko Niskasen taival elokuvaohjaajaksi kulki keskisuomalaisilta metsäsavotoilta Moskovan elokuvakoulun kautta juhlituksi kotimaisen elokuvan uudistajaksi. Suomalaisen elokuvan kautta aikain suurimpiin persoonallisuuksiin luettava Niskanen on eniten parhaan ohjauksen Jussi-palkintoja voittanut ohjaaja. Historialliset kuusi ohjaus-Jussia tulivat elokuvista Pojat (1962), Sissit (1963), Käpy selän alla (1966), Lapualaismorsian (1967), Kahdeksan surmanluotia (1972) ja Ajolähtö (1982). Elossa olevista aktiiviohjaajista lähelle yltää ainoastaan Aki Kaurismäki viidellä pystillä.
Mikko Niskanen oli jo eläessään legenda, joka ei unohtanut korostaa taiteilijuuttaan ja elokuvien tekoa elämän ja kuoleman kysymyksenä. Hän uppoutui antaumuksellisesti näyttelijänä ”vaikeisiin rooleihin”, joissa yhtyivät paatos, elämä ja taide. Niskanen oli tinkimätön taiteilija niin ohjaajana, näyttelijänä kuin käsikirjoittajanakin. Hän oli synnyinseutunsa kautta maaseudun ymmärtäjä, näkijä ja kokija, tukkijätkä ja metsuri. Kulmikkaalla ohjaajalegendalla oli suomalaisen elokuvan historiassa poikkeuksellinen aisti löytää rooleihin nuoria lahjakkuuksia. Niskasen esikoiselokuva Pojat esitteli katsojille 17-vuotiaan Vesa-Matti Loirin ja Käpy selän alla (1966) nuorisokvartetin Kristiina Halkola, Eero Melasniemi, Kirsti Wallasvaara & Pekka Autiovuori. 1980-luvulla Niskanen ohjasi vielä valkokangasdebyyteissään onnistuneesti Heikki Paavilaista, Anna-Leena Härköstä, Tero Jarttia, Sari Mällistä ja Ari-Kyösti Seppoa.
 |
Käpy selän alla
(1966) |
Alun perin työnimellä Nukutaan aamulla myöhään kulkenut Käpy selän alla kuvattiin heinäkuussa 1966 Joutsassa, Sysmässä ja Hirvensalmella. Joutsassa kuvauspaikkoina toimivat Sikosaari, jota elokuvan nuoret pitivät telttojensa leiripaikkana ja Rahikkalan tila Mieskonmäessä nähtiin elokuvassa Lauhasen tilana, jonka savusauna päätyi saunomiskohtauksen keskiöön. Sysmän VPK:n tanssilavalla kuvattiin kohtauksia, jossa joutsalaisen Esko Tuukkasen yhtyeen lisäksi esiintyi myös Remu Aaltosen ja Kirka Babitzinin johtama The Creatures –yhtye. Esko Tuukkasen yhtye esittää elokuvassa playbackinä Georg Malmsténin valssin Leila sekä Kullervon kääntämän kappaleen Kuolleet lehdet kokoonpanolla Tuukkanen (harmonikka), Kauko Grenman (rummut), Eero Kämppilä (kitara), Heimo Latva (basso) ja Jaakko Sievänen (laulu).
Konginkankaalla varttuneena Mikko Niskanen tunsi hyvin Keski-Suomen seudun ja päätyi Joutsaan luonnonkauniin ympäristön johdattamana. Syyskesästä 1964 Niskanen oli taiteilijaystäviensä kanssa kalaretkellä Puulavedellä, jossa lahtelainen tohtori Heikki Lehtovirta halusi näyttää hänelle erään niemen, josta avautui harvinaisen kaunis näköala kohti Puulaveden ulappaa. Ihmeellisen vehmas luonto ja koskematon erämaatunnelma vaikuttivat Niskaseen voimakkaasti.
Heinäkuun alussa 1966 Niskanen matkasi kuvausryhmänsä ja näyttelijöidensä kanssa Puulavedelle, missä paikallinen kansakoulu oli varattu yhteismajoitustilaksi. Niskanen ja näyttelijät asettuivat kuitenkin hirsihuvilaan salmen toiselle puolelle, missä he pysyivätkin yhdessä koko kuvausajan. He nukkuivat makuupusseissa, milloin saunan lauteilla, milloin takan ääressä, milloin kumipatjoilla kanervikossa. ”Se oli varmasti onneksi elokuvalle”, Niskanen arveli myöhemmin, ”vaikka aika ajoin tupa täyttyi niin, että katsoin parhaaksi häipyä telttaan nukkumaan.”
Amatööriesiintyjien käyttö ja heidän ilmaisunsa suhteuttaminen ammattinäyttelijöiden linjaan oli Niskasen ominta aluetta. Tutustumisen ja koekuvausten jälkeen Rahikkalan tilan isäntä, joutsalainen maanviljelijä Kasper Manninen, hänen Alma-vaimonsa ja lapsensa saivat esittää talonväkeä, jolta lomailevat nuoret hakevat maitoa.
Taitava ohjaaja loi esiintyjiinsä käsityksen, että juuri hänen osuutensa oli merkittävä koko elokuvalle, jolloin se säikytti harrastelijanäyttelijät yrittämään parastaan. Nämä konstit pätivät Niskasen elämäkerran mukaan myös joutsalaiseen Kasper Manniseen. Elokuvatutkija Sakari Toiviainen on arvioinut, että Niskanen sai Kasperista esiin elävän ja särmikkään hahmon, joka miltei varastaa kohtauksensa. Kun Käpy selän alla oli valmis ja Kasperia haastateltiin mainospätkää varten, Niskanen kysyi häneltä, aikooko hän jatkaa näyttelijänä, isäntä vastasi:
”Kyllä se soppii. Kun tulette tänne vuan, niin kyllä minä näyttelen. Mutta muualle minä en lähe. - - Jos viettä minut Kangasniemen puolelle, mittään ei tule näyttelemisestä, mutta kyllä se tiällä omalla mantereella Jousassa käy”
Myöhemmin Niskanen kertoi saaneensa kokea, miten antoisaa oli työskennellä kameraan täysin tottumattoman ihmisen kanssa, joka antautui tehtäväänsä täysin vilpittömästi ja aidosti. ”Kasper oli oivaltanut asian: amatöörinäyttelijän voima ja heikkous on juuri siinä, että se mikä omassa kotoisessa ympäristössä juontuu kuin varkain, ei enää sujukaan, kun sitä lähdetään tekemään asetelmallisesti, vieraan pirtissä.”
Sattumalta kuvauspaikalla Joutsassa vieraili myös vaikutusvaltainen elokuvakriitikko/toimittaja Heikki Eteläpää, joka kommentoi Suomen Kuvalehden (29/1966) reportaasissaan epäilleensä väitteitä, joiden mukaan koko kuvausryhmä puhkeaa välittömiin aplodeihin jonkun näyttelijäsuorituksen edessä: ”Lontoon ja Berliinin, Rooman ja Münchenin studioista minun piti rämpiä tänne Joutsan-Hirvensalmen-Kangasniemen sydänmaille kokeakseni, että tällaista tosiaan voi tapahtua: kun Kasperi (sic) Manninen lopettaa vuolaan sanailunsa ja Mikko Niskanen huutaa ’Valmis’, niin kaikki ympärillä oleilijat repeävät paukuttamaan käsiään.”
Nuoruuden ja suomalaisen luonnon oodi, Käpy selän alla keräsi elokuvateattereihin noin 700 000 katsojaa, ollen katsotuin elokuva sitten
Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan (1955). Oman aikansa muotielokuvaksi noussut teos otti aiheensa 1960-luvun opiskelijanuorison tuntemuksista ja asenteista, arvoista ja estoista. Sukupolvitarina kaupunkilaisnuorten telttaretkestä maaseudulle peilasi kulttuurihistoriallista murroskautta ja muotoili sanomansa tavalla, josta nuoriso saattoi tunnistaa itsensä. Elokuva voitti peräti kuusi Jussi-patsasta (mm.
Marja-Leena Mikkolan käsikirjoituksesta, Mikko Niskasen ohjauksesta ja
Esko Nevalaisen kuvauksesta).
Aikalaisarvioissa elokuvaa kiiteltiin nuorisokuvauksen luontevuudesta, Kristiina Halkolan, Eero Melasniemen, Kirsti Wallasvaaran ja Pekka Autiovuoren eloisasta näyttelijätyöstä, musiikista ja Marja-Leena Mikkolan käsikirjoitusta pidettiin mutkattoman onnistuneena. Kansan Uutisten Martti Savo piti elokuvaa ”toiveita herättävänä”, mutta arvosteli kuvakerronnallista hermostuneisuutta sekä heikkoa äänitekniikkaa.
Käpy selän alla
Tuotantoyhtiö: FJ-Filmi Oy. Tuotannonjohto: Kyösti Varesvuo. Tuotantopäällikkö: Arno Carlstedt. Ohjaus: Mikko Niskanen. Käsikirjoitus: Marja-Leena Mikkola, Robert Alftan. Kuvaus: Esko Nevalainen. Musiikki: Kaj Chydenius. Sovitus: Otto Donner. Leikkaus: Juho Gartz. Äänitys: Seppo Kurko. Pääosissa: Kristiina Halkola (Riitta, kauppatieteen opiskelija), Kirsti Wallasvaara (Leena, psykologian opiskelija), Pekka Autiovuori (Timppa, lääketieteen opiskelija), Eero Melasniemi (Santtu, opiskelija), Anneli Sauli (filmitähti), Jukka Sipilä (Lauhasen aikamiespoika Janne), Kasperi Manninen (Lauhasen Kasperi-isäntä), Alma Manninen (Lauhasen Alma-emäntä), Kari Franck (poika tanssilavalla), Mikko Niskanen (Leenaa tanssiin pyytävä mies), The Creatures = Remu Aaltonen, Kirka Babitzin, Aarto Henttonen, Olli Könönen, Risto Pikkarainen. Ensi-ilta: 21.10.1966 Kino Helsinki, Rea, Ritz / Helsinki. Televisioesitykset: 16.11.1970 MTV1, 4.5.1979 YLE TV1, 17.3.1984 MTV2, 1.10.1992 YLE TV2, 2.1.1996 MTV3, 5.5.2009 YLE Teema, 8.5.2009 YLE Teema, 23.2.2012 Yle Teema, 8.6.2013 Yle Teema, 22.10.2016 Yle Teema, 29.5.2018 Yle Teema & Fem, 6.8.2018 Yle Teema & Fem, 30.3.2021 Yle Teema & Fem, 14.11.2021 Yle Teema & Fem. Kesto: 90 min. Katsottavissa Yle Areenasta (https://areena.yle.fi/1-77343) / DVD-julkaisu: Finnkino (2008). Kuvauspaikat Joutsassa: Rahikkalan tila ja sen savusauna, Mieskonmäki. Teltat ja leiripaikka Sikosaaressa.
Matti Kassila: AATAMIN PUVUSSA… JA VÄHÄN EEVANKIN (1971)
Agapetuksen humoristiseen romaaniin pohjautuva, Matti Kassilan ohjaama Aatamin puvussa… ja vähän Eevankin kuvattiin muistettavasti Luhangassa kesä- ja heinäkuussa vuonna 1971, mutta myös Joutsa sai näkyvyyttä kesäjoutsalaisen näyttelijälegenda Eino Kaipaisen rantasaunalla kuvatuissa kohtauksissa. Agapetuksen teksti oli filmattu jo ennen Kassilan versiota peräti kolmesti: vuonna 1931 Suomi-Filmin tuottamana ja Jaakko Korhosen ohjaamana, vuonna 1940 Suomen Filmiteollisuuden tuottamana ja Ossi Elstelän ohjaamana ja vuonna 1959 Saksan liittotasavallassa, joskin saksalaisen version 2 x Adam, 1 x Eva ulkokuvat toteutettiin Suomessa.
Keuruun Haapamäellä veturinkuljettajan pojaksi syntynyt Matti Kassila oli aloittanut elokuvaohjaajauransa jo 25-vuotiaana Suomen Filmiteollisuuden leivissä 1940- ja 50-lukujen taitteessa. 1950-luvulla Kassila pokkasi ohjauksen ja käsikirjoituksen Jussi-palkintoja kuin liukuhihnalta: rikoskomedialla Radio tekee murron (1951), melodraamalla Sininen viikko (1954), komedialla Isän vanha ja uusi (1956), maineikkaalla F.E. Sillanpää -filmatisoinnilla Elokuu (1956) sekä Ilmari Kiannon köyhälistökuvauksen elokuvasovituksella Punainen viiva (1959). Suomalaisen elokuvan murroskaudella, 1960-luvulla, Kassila ohjasi ehkä tunnetuimmat elokuvansa, rakastetut Komisario Palmu -elokuvat vuosina 1960-1969.
 |
Aatamin puvussa… ja vähän Eevankin
(1971) |
Agapetus-filmatisointia suunnitellessaan ohjaaja Kassila ja kuvaaja Olavi Tuomi kiersivät kesäistä Suomea ja katsastivat kymmeniä kirkonkyliä. Lopulta he löysivät supisuomalaisen miljöön, jossa riitti vehreyttä, vihreyttä ja vettä. Kassilan mukaan Luhangan seudun kesämaisemat olivat täsmälleen oikea ja runollisen inspiroiva elokuvan tekoa varten. Luhangassa kuvauksia tehtiin mm. Päijänteen selällä, Judinsalon laivalaiturilla, kirkonkylän raitilla, Mämminiementien varrella sijainneessa Pauli Rinteen kaupassa sekä yksityiskodeissa.
Ohjaaja Kassila muisteli vuonna 2012 allekirjoittaneelle lähetetyssä sähköpostiviestissä, että "Joutsassa kuvattiin ne alastonkohtaukset, jossa tytöt käyvät uimassa ja saunovat. Löysin sen paikan veden takaa, mistä ensimmäinen kuva kuvattiinkin, sitten siirryttiin paikan päälle. Mentiin siis sinne huvilalle ja sen isäntä näytti kyykkivän kasvimaalla. Puhuttelin häntä ja kun hän nousi ylös, hän osoittautui vanhaksi näyttelijäksi, niin teatterissa kuin filmissä: Eino Kaipainen. Hän oli eläkepäivikseen muuttanut maaseudun rauhaan, ostanut talon Joutsasta. Kuvauslupa heltisi tietysti ja meidät kahviteltiin, kuinkas muuten. Laituri, sauna ja likellä oleva pieni kasvihuone, jonka takana Heikki Kinnunen piileksii, liitettiin Luhangassa olevaan huvilaan, jossa muuten kuvattiin myös sisäkuvat."
Elokuvan kuvauksia muisteltiin kaksiosaisella artikkelikokonaisuudella Joutsan Seutu -paikallislehdessä alkuvuodesta 2022. Artikkelissa kuvauksia muisteli elokuvan pääosatähti Heikki Kinnunen, joka oli 1970-luvulle tultaessa tullut tutuksi vasta Ylioppilasteatterin ikonisesta Lapualaisoopperasta (1966), Mikko Niskasen yhteiskunnallisesta nuorisoelokuvasta Lapualaismorsian (1967) sekä sivuosastaan Edvin Laineen suurelokuvassa Täällä Pohjantähden alla (1968).
Joutsan Seudulle Kinnunen muisteli, että ”Luhangassa ei silloin sadellut erityisen paljon. Niinpä Luhangan VPK pestattiin tuottamaan sateita paloruiskujen avulla.” Luhankalaisia hän ei itse muista paljon tavanneensa, mutta ”vanhemmat kyläläiset tunnistivat meistä parhaiten lumppuri Hiskiä näytelleen Pentti Irjalan. ”Nyt tuli se Noster-sillimies”. Irjala oli tullut televisiokatsojille tutuksi kyseisen mainoksen myötä”. Elokuvan kuvausten päättymistä juhlistanutta karonkkaa Kinnunen muistelee lämmöllä: ”Käväistiin illallistamassa Joutsenlammella. Portsari kysyi meikäläiseltäkin papereita. Hän kyllä tiesi kuka olin, mutta halusi selvästi vähän velmuilla, että turha tänne on kuuluisuuksien tulla isottelemaan.” Joutsenlammen ovien sulkeuduttua ”järjestäjä Mauri Jaakkola tupsahti kansakoululle erään luhankalaisen kanssa, jolla oli mukanaan kokonainen maitotonkallinen sahtia. Koko porukka otti sahtia ja se oli hyvää – luhankalaiset näköjään osasivat tehdä sitä. [--] Luhangasta ja luhankalaisista jäi meille kaikille hyvät muistot.”
Elokuvassa kamera-assistenttina työskennellyt
Taavi Kassila kertoi kuvauspäiviä kertyneen noin 30 ja aina välillä ajettiin Luhangasta Jyväskylään katsomaan jo tallennettuja otoksia elokuvateatterin valkokankaalta. Valtaosa tekijöistä majoittui Luhangan kylän kansakoululla. Kuvaustauoilla Heikki Kinnunen viihdytti porukkaa mm. imitoiden Luhangan Lomakeitaan yrittäjää
Leo Aroa, joka tuki elokuvan tuotantoa monin tavoin, mm. tarjoamalla paikallisia palveluita tekijöiden käyttöön. Kuvausryhmä näyttelijöineen kävikin vasta-avatulla Lomakeitaalla harva se ilta kuvausten jälkeen. Luhangan kesäasukkaan
Minna Balhornin (myöh.
Erkamo) mökillä Luhanksaaressa vietettiin myös kosteaa iltaa rantanuotioineen.
Elokuvassa näyttelevä Marja-Leena Kouki muisteli Joutsan Seudulle elokuvan kuvauksia toiminnallisena ja nuorelle näyttelijättärelle jännittävänä kokemuksena: ”kivoja hetkiä oli sinä kesänä Luhangassa paljon. Ja komiikkaa molemmin puolin kameraa. Luhangan kesässä kertyi hyvää kokemusta elokuvanteosta”.
Seudun maisemat saivat paljon huomiota myös aikalaisarvioissa, mm. Helsingin Sanomien pääkriitikko Paula Talaskivi totesi (9.10.1971), että ”Luhangassa kesällä filmattu Aatamien seikkailu on valoisa, kevytpoljentoinen ja puhtaasti hilpeäluontoinen värikäs ja toiminnallinen kesäleikki, jonka parissa saa hyvän mielen ja monta mukavaa nauruakin." Suomenmaan kriitikko Leo Ståhlhammar totesi myös, että ”Olavi Tuomen ja Sakari Rimmisen kuvaus esittelee suorastaan hienostunein sävyin Luhangan kaunista kesämaisemaa”.
Elokuva keräsi teatterilevityksessä noin 150 000 katsojaa, mutta television ensiesityksessä Luhangan ja Joutsan seudulla kuvattua kesähupailua katsoi vuonna 1976 peräti 2,1 miljoonaa suomalaista. Se oli siihen asti kaikkien aikojen suurin kotimaisen elokuvan katsojamäärä television kakkosverkossa.
Aatamin puvussa… ja vähän Eevankin
Tuotantoyhtiö: Fennada-Filmi Oy. Tuotannonjohto: Mauno Mäkelä. Ohjaus: Matti Kassila. Käsikirjoitus: Matti Kassila & Osmo Lampinen. Kuvaus: Olavi Tuomi. Musiikki: Nacke Johansson. Leikkaus: Juho Gartz. Äänitys: Matti Ylinen. Puvustus & lavastus: Aino Mantsas-Kassila.
Pääosissa: Heikki Kinnunen (Heikki Himanen, televisiomanu), Juha Hyppönen (Jussi Kirves, ”Jusa”, autokorjaamon työnjohtaja), Marja-Leena Kouki (Marja, Tuiren ystävätär), Tuire Salenius (Tuire Korpela, nimismiehen tytär), Kauko Helovirta (Ojanteen nimismies Korpela), Risto Mäkelä (vankikarkuri Yrjö Granberg), Pia Hattara (Selma, puhelinkeskuksen hoitaja), Tiina Rinne (Salme, postivirkailija), Pentti Irjala (Hiski, lumppuri), Tapio Hämäläinen (konstaapeli Niemelä), Eila Rinne (Kerttu Luodepohja), Raili Veivo (Niemelän vaimo), Ada Pääkkönen (emäntä), Salme Karppinen (Tyyne, karjakko), Veijo Pasanen (Kantomäen asemapäällikkö, Veijo Viirimäki). Ensi-ilta: 8.10.1971 Boston, Rex / Helsinki. Televisioesitykset: 24.1.1976 MTV2, 24.3.1979 MTV2, 26.11.1993 TV2, 20.8.1999 YLE TV2, 28.7.2004 YLE TV2, 20.12.2005 YLE TV2. 15.12.2009 YLE TV2, 2.7.2013 YLE TV1, 19.6.2014 YLE TV1, 24.5.2019 Yle TV1, 6.4.2021 Yle Teema & Fem, 11.4.2021 Yle Teema & Fem. Kesto: 88 min. Katsottavissa Yle Areenasta (https://areena.yle.fi/1-415790) / DVD-julkaisu: VL-Media (2015). Kuvauspaikat Luhangassa: ulkokuvista mm. Judinsalon laituri (laivalaituri), maatalo Uiton kylässä (Luodepohjan talo), Päijänteen selkä (haveri ulapalla, Granbergin takaa-ajo), kalasaunan ranta Judinsalossa (pelastautumispaikka), Luhangan kirkonkylä (puhelinkeskuksen talo, kylänraitti, Korpelan talo, Niemelän talo, kanala), ranta urheilukentän tuntumassa (Heikki suistuu hevosen selästä), Vuoksensalmen lautta (lossi). Sisäkuvista kalasauna Judinsalossa (kalasauna), asuintalo kirkonkylässä (Korpelan talo), maalaistalo (emäntä tekee ilmoituksen karkurista), kanala (Granberg munavarkaissa), maalaistalo Uiton kylässä (Luodepohjan talo). Kuvauspaikat Joutsassa: ulkokuvista Eino Kaipaisen asuintalon rantasauna (Tuire ja Marja uimassa). Sisäkuvista Eino Kaipaisen asuintalon rantasauna (Tuire ja Markku saunassa).
Mika Kaurismäki: ARVOTTOMAT (1982)
Voidaan liioittelematta sanoa, että Mika Kaurismäen ohjaama Arvottomat (1982) oli merkittävältä osaltaan kääntämässä uutta lehteä suomalaisessa elokuvassa päälle 40 vuotta sitten. Saksasta elokuvanteon oppia hakenut Mika Kaurismäki ja hänen veljensä Aki tulivat esiin ryminällä. Kaurismäen veljesten esiinmarssi tapahtui Mikan käymän Münchenin elokuvakorkeakoulun diplomityöllä, Valehtelija (1981), joka voitti Tampereen elokuvajuhlilla jaettavan Risto Jarva -palkinnon. Elokuvassa näytellyt Aki Kaurismäki tuli hahmotelleeksi Ville Alfa -nimisen taivaanrannan maalari -hahmon, jonka eteenpäin vieminen lankesi Arvottomista alkaen Matti Pellonpään boheemeille harteille.
Kuin ylpeästi korostaakseen uuden tekijäsukupolven läpimurtoa, Arvottomat alkaa Anssi Tikanmäen sovittaman Finlandian säestäessä kamera-ajoa Helsingin yli. Tarinan päähenkilö Manne (Pellonpää) sotkeutuu hämärään taidekauppaan ja kiertelee gangsterit perässään Volgallaan ympäri Suomea, kostaa ystävänsä Harrin (Juuso Hirvikangas) kuoleman ampumalla rikollispomon ja pakenee lopulta tyttöystävänsä Veeran (Pirkko Hämäläinen) kanssa Pariisiin.
Kaurismäen veljekset, joista pikkuveli Aki toimi elokuvan apulaisohjaajana (yhdessä Pauli Pentin kanssa), käsikirjoittajana, dialogivastaavavana, lavastajana ja näyttelijänä, ymmärsivät Orimattilassa syntyneinä, että Suomi ei ole ainoastaan Helsinki, Turku tai Tampere. Arvottomat kuvattiin talvi- ja kesäkuvausjaksoina vuonna 1982, mutta jo vuotta aikaisemmin elokuvaveljekset olivat kiertäneet Suomen halki Volgalla, hakien inspiraatiota ja etsimässä kuvauspaikkoja tulevaa road movieta varten.
Matkalla Jyväskylään veljekset pysähtyivät Rutalahdessa ja ihastuivat kylän miljööseen välittömästi. Mika Kaurismäki kertoo:
”Elokuvan yksi perusidea oli tallentaa katoavaa suomalaista maisemaa. Piirsimme ruksin karttaan ja palasimme seuraavana kesänä kuvaamaan yhden baarikohtauksen. Kuvaukset olivat nopeat, muistaakseni emme ehtineet viipyä siellä puolta päivää pidempään. Baarissa oli kylmä olut ja hyvä pajatso, jolla yritimme paikata edellisen illan taloudellisia menetyksiä... Kaiken kaikkiaan sympaattinen suomalainen kylä.”
Arvottomia kuvattiin pääkaupunkiseudun lisäksi mm. Jyväskylän seudulla, Kuopiossa ja sen ympäristökunnissa, Kuhmossa ja Karviassa. ”Sen jälkeen, kun Suomi on pelkkää Sokosta, ei ole mitään kuvaamista”, sanoi Aki Kaurismäki Helsingin Sanomissa kesäkuun lopulla 1982.
Arvottomat sai etenkin nuorelta kriitikkopolvelta haltioituneen vastaanoton. Helsingin Sanomien Helena Ylänen kirjoitti (16.10.1982), että ”Arvottomat ei ole täydellinen elokuva, mutta se on suuri kokemus. Sen kuvaus on komeata, miljöötaju tarkkaa, dialogi on milloin tyhmän kankeaa, milloin upean nautittavaa”. Keskisuomalaisen Jarmo Valkola koki (15.10.1982), että ”Arvottomat on kiintoisa osoitus suomalaisen elokuvan luovasta, uutta ilmettä hakevasta suuntauksesta”. Elokuva sai elokuvateatterilevityksessä lajityypin huomioiden kohtuulliset 70 000 katsojaa ja Mika Kaurismäki palkittiin parhaan ohjauksen Jussi-palkinnolla. Ensimmäisessä televisioesityksessä 29.7.1985, kahden televisiokanavan Suomessa, se sai liki miljoona katsojaa.
2000-luvun alussa, vuosikertaviehätyksen voimistuessa, Katso-lehden kriitikko Arto Pajukallio myönsi jo empimättä, että ”Arvottomat ankkuroitui kotimaisen elokuvan historiaan ennen kokemattomana tapauksena, kulttipalvotuksi klassikoksi syntyneenä uuden aikakauden maamerkkinä, jota elämä jäljittelee meidän lukemattomien ulkoa siteeraajien voimin.” Surusilmäisen vähäeleisyyden mestarin, Matti Pellonpään suusta kuullaan elokuvan kenties ikimuistoisin repliikki: ”Ei rakkaus kuole. Se vain jättää meidät. Me siinä kuolemme.”
Nyt, Arvottomien vartuttua jo keski-ikään, on helppo todeta, että elokuvan merkitys on vain kasvanut. Elokuvan kuvauspaikoista on tullut etsittyjä ja dokumentoituja pyhiinvaelluspaikkoja. Nukkavierut baarit ja huoltoasemat, jättömaat ja ajan unohtamat rakennukset kiehtovat katsojia yli sukupolvirajojen. Joutsan Rutalahdessakin järjestettiin Arvottomien 40-vuotisjuhlan kunniaksi elokuvanäytös iltamineen ja kuvauspaikkakierroksineen elokuussa 2022.
Arvottomat
Tuotantoyhtiö: Villealfa Filmproductions Oy. Tuotantopäällikkö: Jaakko Talaskivi. Ohjaus: Mika Kaurismäki. Käsikirjoitus: Aki & Mika Kaurismäki. Kuvaus: Timo Salminen. Musiikki: Anssi Tikanmäki. Leikkaus: Antti Kari. Äänitys: Mikael Sievers. Lavastus: Aki Kaurismäki, Timo Eränkö & Heikki Ukkonen. Pääosissa: Matti Pellonpää (Manne), Pirkko Hämäläinen (Veera), Juuso Hirvikangas (Harri Salminen), Esko Nikkari (Hagström), Jorma Markkula (Mitja), Asmo Hurula (Väyry), Ari Piispa (Vasili), Aki Kaurismäki (Ville Alfa), Aino Seppo (Tiina), Veikko Aaltonen (Juippi), Elina Kivihalme (Anna-Kaarina, Juipin vaimo), Pentti Lahti (saksofonisti), Pentti Auer (pomo), Aarre Karén (biljardihai), Kauko Laurikainen (2. biljardihai), Pehr-Olof Sirén (taulunostaja), Tuija Vuolle (taulunostajan vaimo), Veijo Pasanen (Carlos). Ensi-ilta: 15.10.1982 Formia, Nordia 1, Ritz / Helsinki. Televisioesitykset: 29.7.1985 MTV1, 7.8.1991 MTV2, 4.10.1997 MTV3, 20.10.2001 YLE TV1, 14.6.2007 YLE TV1, 29.3.2011 YLE Teema, 3.4.2011 YLE Teema, 19.9.2015 YLE Teema, 6.2.2018 Yle Teema & Fem, 5.1.2021 Yle Teema & Fem, 29.12.2021 Yle Teema & Fem. Kesto: 119 min. Katsottavissa Kirjastokino-suoratoistopalvelusta / DVD-julkaisut: Future Film (2007) & VL-Media (2020). Kuvauspaikat Joutsan seudulla: Elokuvassa näytetään ohimennen Viljasen pajaa ja Osuuspankin rakennusta. Sen jälkeen on baarin sisäkuva, jossa legendaarinen näyttelijä Matti Pellonpää pelaa pajatsoa. Rutalahtelaisista vakioasiakkaista elokuvapätkässä näkyy Pauli Ilmonen, joka ei pelästynyt filmiryhmää. Myöhemmin elokuvassa vilautellaan Päijänne-maisemaa Haukkarannan laiturilta.
Oskari Sipola: ELOKUU (2011)
2010-luvulla Joutsan seudulle ennätti pitkän elokuvan debyyttiään tekevä ohjaaja Oskari Sipola kuvausryhmineen. Nuorisoelokuvan ja road movien risteytys kertoo Akun (Eppu Pastinen), varakkaan suomenruotsalaisen helsinkiläisperheen pojan irtiotosta ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä. Aku kohtaa kesäyössä räväkän Julin (Lina Turkama) ja lähtee työn kanssa ajelemaan kohti pohjoista.
Elokuvan tärkeimpinä kuvauspaikkakuntina olivat pääkaupunkiseudun lisäksi Turku, Kirkkonummi, Jyväskylä, Joutsa, Lahti, Mäntyharju, Kajaani ja Kemijärvi. Oskari Sipola muisteli hyvillä mielin kokemuksiaan Joutsan seudulla. ”Muutama vuosi ennen Elokuun kuvaamista lähdin pienelle research-roadtripille meidän mökiltä Orivedeltä pariksi päiväksi. Suuntasin Päijänteen yli Kärkisten siltaa ja saavuin nelostien kulmassa sijaitsevan huoltoaseman eteen. Välittömästi sen nähtyäni tiesin, että haluan kuvata siinä, ja tämä päätös piti kolme vuotta kuvauksiin saakka. Tammihaara oli jotenkin ulkonäöltään ja hengeltään sellaista mennyttä Suomea, siinä oli jotain kaurismäkeläistäkin, se tuntui vaan täydelliseltä.”
Elokuvan tuotantoryhmä löysi sopivaksi kuvauspaikaksi Joutsasta myös Iso-Säynätjärven rannalla sijaitsevan vehreän ja luonnonläheisen leirintäalueen, Tampinmyllyn, jossa ryhmä myös majoittui. Tampinmyllyn pihapiiristä elokuvaan tallentui pari kohtausta: pariskunta leiriytyy, pitää autossa sadetta ja hyppää vaatteet päällä uimaan. ”Käsikirjoituksen mukaan Juli olisi vain tönäissyt Akun järveen laiturilta, kun tämä on ensin kiusannut häntä, mutta auringonlasku kuitenkin yllätti upeudellaan ja kuvaaja veti saman tien housut pois ja hyppäsi kameran kanssa näyttelijöiden perään, minä huutelin rannalta ohjeita ja kamera kävi”, muistelee Sipola.
Kohtauksesta syntyi elokuvan julistekuvakin. Toisena kuvauspäivänä työstettiin Tammihaaraan sijoittuvat kohtaukset. Kuvausten jälkeen työryhmä söi lounasta Joutsan keskustassa, Aatto & Ellissä ennen kuin matka jatkui kohti Jyväskylää.
Aprillipäivänä 2011 ensi-iltansa saanut elokuva jäi harmittavasti alle 40 000 elokuvateatterikatsojan, mutta keräsi mainiosti huomiota kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla: Tallinnan PÖFFissä elokuva palkittiin kansainvälisen tuomariston suosikkina ja kunniamaininta irtosi Lyypekin pohjoismaisen elokuvan festivaalilta.
Ensi-ilta-arvioissa elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton. Helsingin Sanomien Leena Virtaselle (Nyt-liite 13/2011) elokuva oli ”aika hyvä suoritus oppilastyöksi”, kun taas Iltalehden (1.4.2011) Tuomas Riskala tylytti elokuvan naiivina ja hämmentävän vanhoillisena, henkisesti epäkypsänä. City-lehden (7/2011) Harri Närhi löysi myönteistä sanottavaa elokuvan raikkaudesta: ”kerrankin talutetaan kankaalle uusia kasvoja ja tarinassa on samaa logiikkaa kuin elämässä – etenkin tunteiden ja järjen risukoissa harhailevan nuoren elämässä.” Maisema- ja luontokuvaukseen kiinnitti huomiota Keskisuomalaisen (1.4.2011) Jarmo Valkola, jolle ”kuvaus ja musiikin käyttö ovat elokuvan parasta antia. Luonto näyttäytyy Sipolan ohjauksessa kauniina ja tyyliteltyinä kuvina, joissa suomalainen kesämaisema hehkuu omaa arvoituksellisuuttaan.”
Oskari Sipola on myöhemmin jatkanut uraansa mm. musiikkielokuvalla Ollaan vapaita (2015) sekä televisiosarjoilla HasBeen (2018-19) ja Häräntappoase (2021).
Elokuu
Tuotantoyhtiö: Bronson Club Oy. Tuottajat: Jesse Fryckman, Markus Selin (vastaava tuottaja), Jukka Helle (vastaava tuottaja). Ohjaus: Oskari Sipola. Käsikirjoitus: Oskari Sipola, Harri Paanasen ja Oskari Sipolan alkuperäisidean pohjalta. Kuvaus: Joonas Pulkkanen. Musiikki: Joel Melasniemi. Leikkaus: Antti Reikko. Äänisuunnittelu: Karri Niinivaara. Lavastus: Heini Kervinen. Pääosissa: Eppu Pastinen (August Oskari Laine, ”Aku”), Lina Turkama (Julia, ”Juli”), Zagros Manuchar (Fredrik, ”Freda”), Niina Koponen (Erika), Pihla Viitala (Johanna), Ilkka Heiskanen (Sakari, Akun isä), Henrika Anderson (Akun äiti), Juha Lagerström (Hannu), Markku Maalismaa (Risto, Julian isä), Heikki Ranta (Timppa), Timo Torikka (Eero), Matleena Kuusniemi (Sari), Jaana Joensuu (Sointu), Mika Kurvinen (Kalle). Ensi-ilta: 1.4.2011 Tennispalatsi, Kinopalatsi / Helsinki. Televisioesitykset: 14.10.2013 Nelonen. Kesto: 108 min. Vuokrattavissa lukuisista suoratoistopalveluista / blu-ray- ja DVD-julkaisu: Nordisk Film (2011). Kuvauspaikat Joutsan seudulla: Huoltoasema Start Oil Alatie 3 (Aku tankkaa auton ja Juli lähtee poikien kyytiin), Tampinmyllyn leirintäalue Tampinmyllyntie 12 (Aku ja Juli leirintäalueella, Juli työntää Akun laiturilta veteen, suutelu järvessä).
Kari Franck & Hannu Kahakorpi: JUHANI ON KUUMEESSA (1985)
Kesäjoutsalaisena viihtyneen Kari Franckin ja Hannu Kahakorven ohjaama Juhani on kuumeessa on televisioteatterin vuonna 1985 tekemä kesähupailu loma-Suomesta ja juhannuksen ihanuudesta. Joutsalaisittain televisionäytelmä on kiinnostava siksi, että puolet sen materiaalista kuvattiin Joutsassa 19. kesäkuuta 1985, kun varsinaisena kuvauspaikkana toimi Joutsan uimala.
Tuotantometodiltaan poikkeavan komediasta tekee se, että Joutsaan liittyviä kohtauksia kuvattiin suorana lähetyksenä valtakunnalliseen verkkoon esitysiltana. Tällaiseen tuotantoratkaisuun päästiin kuulemma vastavetona Yleisradion hitaalle organisaatiolle.
Televisionäytelmän kuvaaminen Päijänteen itäpuolisessa sydän-Suomessa huomioitiin Katso!-lehdessä kesäkuussa 1985 peräti kolmen aukeaman artikkelilla. Kyseisen lehden kansikuva teksteineen kertoo tekijäjoukon viihtyneen Joutsassa erinomaisesti. Poikkeuksellisen kylmänä alkukesänä kuvatusta näytelmästä ovat joutsalaiset jälkeenpäin kertoneet, että teoksen hullunkuriset käänteet saattoivat hyvinkin syntyä kosteina iltoina Joutsan anniskeluravintoloissa.
Henri Kapulaisen kirjoittama komedia toi kuitenkin Joutsan seudulle Matti Pellonpään,
Antti Litjan,
Paavo Piskosen,
Harri Tirkkosen,
Markku Blomqvistin ja
Sulevi Peltolan kaltaisia tunnettuja näyttelijöitä. Heidän lisäkseen avustajajoukkoon päätyivät monet paikalliset asukkaat, palomiehiä unohtamatta.
Katso!-lehden artikkelissa ohjaaja Kahakorpi kertoi Joutsan kuvausosuuksista seuraavaa: ”Matti Pellonpää ja Paavo Piskonen ovat yhtä suosittuja kuin Dingo, nimikirjoitusten pyytäjiä riittää, taskukamerat räpsivät kuvia muistoksi”.
Vain kahdesti televisiossa esitetyn elokuvan toistaiseksi ainoan uusintaesityksen yhteydessä Helsingin Sanomien (17.6.1996) Jukka Kajava totesi, että käsikirjoittaja ”Henri Kapulaisella on silmää kansallisille absurditeeteille, mutta itse näytelmä on kymmenien päähenkilöiden turhankin monisäikeinen sotku, välillä hauska, mutta tarinaltaan ohut.”
Juhani on kuumeessa
Ohjaus: Hannu Kahakorpi & Kari Franck. Käsikirjoitus: Henri Kapulainen. Pääosissa mm.: Matti Pellonpää, Paavo Piskonen, Harri Tirkkonen, Markku Blomqvist, Sulevi Peltola, Antti Litja, Anja Pohjola. Televisioesitykset: 19.6.1985 YLE TV1, 17.6.1996 YLE TV1 [Kotikatsomo]. Kesto: 65 min. Katsottavissa YouTubesta.
Naama Kates & Jarkko T. Laine: SORCERESS (2017)
Edellä mainittujen elokuva- ja televisiotuotantojen lisäksi Joutsassa on kuvattu myös Naama Katesin ja Jarkko T. Laineen ohjaama kauhudraama Sorceress (2017), jossa nuori nainen palaa synnyinmaahansa Yhdysvalloista kohdattuaan pysäyttävän tragedian. Mielenterveyden horjuessa hän alkaa uskoa omaavansa yliluonnollisia voimia.
Haihatuksen kanssa yhteistyössä syntyneen elokuvan kuva- ja trailerimateriaalista näkee, että Sorceressin kohtauksia on kuvattu mm. Joutsan kunnankirjastossa, Haihatuksessa, Pohvinrinteen läheisessä alikulkutunnelissa sekä Karimäkeen menevällä sillalla. Elokuvan pääosissa nähdään Naama Kates, Oona Airola, Maritta Viitamäki sekä Antti Lattu.
Joutsan seudulla kuvatut dokumenttielokuvat
Peter von Bagh: 1939 (1993)
Peter von Baghin sodantuntoja kuvannut dokumenttielokuva
1939 (1993) koostuu vuonna 1939 nuoruuttaan eläneiden ihmisten haastatteluista, ajan näytelmä- ja dokumenttielokuvien katkelmista sekä valokuva- ja ääniaineistosta. Kesäkuussa 1992 ohjaaja von Bagh kiersi Suomea keräten sodanaikaisia muistoja aikalaisilta. Joutsassa hän haastatteli elokuvaansa
Kerttu Lampista ja
Viljo Simoa, jotka kertovat dokumentissa mm. sodanaikaisesta työnteosta ja -tavoista ja panssarivaunuesteiden rakentamisesta.
Peter von Bagh, Elina Katainen & IIkka Vehkalahti: Mies varjossa (1994)
Otto Wille Kuusisesta (1881-1964) kertovassa kolmiosaisessa dokumenttisarjassa vierailtiin Luhangassa. Pekka Ravion antaman tiedoksiannon perusteella Peter von Bagh kävi haastattelemassa luhankalaista Kaarina Raviota, joka oli ollut hyvin nuorena Kuusisen vaimon Saima Kuusisen (os. Dahlström) piikana Luhangan Tammijärvellä ja Helsingissä. Ravion haastattelusta on taltioitu lyhyt hetki dokumenttisarjaan.
Kiti Luostarinen: Kotona kylässä (2012)
1980-luvulla elokuvaohjaajan uransa aloittanut Kiti Luostarinen on tullut tunnetuksi palkituista dokumenttielokuvistaan kuten Sanokaa mitä näitte (1993), Naisen kaari (1997) ja Kuoleman kasvot (2003). Asuessaan säveltäjämiehensä Toni Edelmannin kanssa Luhangassa 2000- ja 2010-luvuilla Luostarinen päätti tehdä dokumenttielokuvan rakastamansa kylän ihmisistä ja luonnosta.
Kotona kylässä on todellinen kyläoodi, rakkaudella kuvattu dokumentti ohjaajan kotikylästä Luhangassa. Runollisella kerronnallaan ja koskettavilla hetkillään elokuva haastaa katsojan miettimään, kuinka ihminen tuntee olevansa kotonaan tässä maailmassa.
Ohjaaja Kiti Luostarisen sanoin: "Yritän hahmottaa sitä, kuinka ihmiset ovat paikassa, kuinka paikka on ihmisissä ja kuinka ihmiset muodostavat yhdessä paikan ja yhteisön. Yhdeksi keskeiseksi nimittäjäksi nouseekin yhteisön rooli ihmisten elämässä. Elokuva on myös puheenvuoro maaseudulla asumisen ja siellä toimeentulemisen vähenevistä mahdollisuuksista tämän päivän Suomessa. Tehomaatalous ja EU:n politiikka ovat pakottaneet maaseudulla asuvia etsimään toimeentuloa muusta kuin ympäröivästä luonnosta."
"Itse olen mukana elokuvassa yhtenä kyläläisenä ja elokuvan kertojana. Minä ajattelen, että mitä syvemmälle yksityiseen mennään, sitä yleisempää löydetään. Tämä ei siis ole vain kertomus tästä kylästä. Tämä voisi olla mikä tahansa kylä, missä tahansa maailmassa. Haluan haastaa elokuvan katsojat pohtimaan sitä, kuinka ylipäätään ihminen voi tuntea olevansa kotonaan tässä maailmassa."
Elokuvafestivaaleilla ja Ylen kanavilla esitettyä dokumenttielokuvaa pidettiin ylistyksenä keskisuomalaiselle elämänmenolle. Tamperelaisen elokuvakerho Monroen blogissa Anton Asikainen julisti rakkauttaan elokuvaa kohtaan: ”Minä rakastan tätä elokuvaa. Kiti Luostarinen tekee elokuvia, joista tällaisia tunnustuksia tuntuu pakottavalta lausua. Kotona kylässä on puolitoista tuntia elämänviisautta, lämpöä ja pieniä suuria oivalluksia: jokainen meistä ansaitsisi oman Luhankansa.”
Aleksi Puranen: WHEELS OF FREEDOM (2018)
Aleksi Purasen dokumenttielokuva Wheels of Freedom (2018) seuraa 37-vuotiaan, harvinaista niveljäykistymätautia sairastavan Ville Jaarannon hanketta tehdä matka sähköpyörätuolilla Oulusta Lissaboniin. Matkalla pohjoisesta etelään tuotantoryhmä pysähtyi pariksi minuutiksi Joutsan keskustaan (raitinristin, hautausmaan ja entisen veistokoulun nurkille).
Lyhyt yhteenveto
Lopuksi on sanottava, että on huomattavaa, että nimenomaan idyllinen kesämaisema on houkutellut elokuva- ja televisiotuotantoja Joutsan seudulle. Lähes poikkeuksetta kuvauspaikan ulkoinen näyttävyys on saanut myös huomioita aikalaisarvioissa ja lehtiartikkeleissa. Keskeistä on myös ollut se, että tekijöillä on usein ollut henkilökohtainen suhde Joutsan seutuun tai Keski-Suomeen laajaltikin (Kiti Luostarinen asui Luhangassa, Mikko Niskanen oli Äänekoskelta ja Matti Kassila Keuruun Haapamäeltä). Merkittävää on myös se, että Joutsassa on kuvattu paitsi kevyttä kesäviihdettä myös Käpy selän alla ja Arvottomat -elokuvien kaltaisia teoksia, jotka ovat ratkaisevasti muuttaneet kotimaisen elokuvan kuvaa.
LÄHTEET
Apu!-lehti (25-26/1971)
Elonet (www.elonet.fi)
Helsingin Sanomat (17.6.1996)
Jorma Laaksosen sähköpostiviesti (30.8.2024)
Joutsan Seutu -lehti (2/2022)
Matti Kassilan sähköpostiviesti (13.6.2012)
Katso!-lehti (28/1971 / 25/1985)
Keskisuomalainen-lehti (24.5.2009)
Monroe ylpeänä esittää: Kiti Luostarisen suurenmoinen Kotona kylässä (https://filmiliekki.blogspot.com/2014/05/monroe-ylpeana-esittaa-kiti-luostarisen.html)
Oskari Sipolan tiedoksianto (22.7.2024)
Pekka Ravion sähköpostiviesti (28.8.2024)
Suomen kansallisfilmografia, osat 7-11
Toiviainen, Sakari: Tuska ja hurmio – Mikko Niskanen ja hänen elokuvansa
Kuva- ja elokuvaoikeudet:
FJ-Filmi Oy
Fennada-Filmi Oy / Yleisradio
Villealfa FilmProductions Oy
Bronson Club Oy
Kiitokset:
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti
Matti Kassila
Liisa Liias
Oskari Sipola
Suomen kansallisfilmografian toimituskunta
Toimittanut Otto Suuronen (2008/2024)
Aineisto on koostettu alun perin vuoden 2008 Joutsan Joutopäivien audiovisuaalista esitystä varten. Vuoden 2008 tekstiversio on saatavilla selailukappaleena myös Joutsan kunnankirjastosta. Kokonaan päivitetty versio (2024) on tehty Ilokuvafestivaalin Joutsan seudulla kuvatuista elokuvista kertovaa esitelmää varten.
Schwarzeneggerin filmografiassa vuodet 1982-93 olivat sekä kaupallista että taiteellista kulta-aikaa, jos Arnoldin tapauksessa näinkin kohteliaasti voidaan sanoa. Tälle aikavälille sattuvat paitsi elokuvahistoriallisesti merkittävät toimintaelokuvan klassikot kuten modernin elokuvasivistyksen peruskivi James Cameronin tech-noir Terminator – Tuhoaja (The Terminator, 1984) ja sen kenties vielä onnistuneempi jatko-osa Terminator 2 – Tuomion päivä (Terminator 2 – Judgement Day, 1991), John McTiernanin tehokas Predator – Saalistaja (Predator, 1987) sekä hollantilaissyntyisen Paul Verhoevenin uskalias tieteisfiktio Total Recall – Unohda tai kuole (Total Recall, 1990). Genre-klassikon piirteet omaa toki myös Mark L. Lesterin kieli poskella laukkaava Commando (1985), joka alkupuolellaan leikittelee Arskan macho-imagolla ja toisaalta vie sen myös suoraviivaisuudessaan äärimmilleen. Toinen puhdasoppinen hajoita ja hallitse -väkivallan näytös on John Irvinin Raaka keikka (Raw Deal, 1986), joka kuvaavasti valmistui samana vuonna kuin Schwarzeneggerin kovimman kilpailijan, Sylvester Stallonen kovaotteinen Cobra (1986).
