Tallennehautojan uudet pohdinnat

"I grew up in a time when culture was passed along through objects. They were interesting, because we could live among them. We could pick them up. Hold them in…"

- Aksel (Anders Danielsen Lie) elokuvassa The Worst Person in the World (Verdens verste menneske, 2021)

Kesällä 2023 kirjoitin blogiini tilanteesta, jossa hankkiakseen suomalaisen elokuvan tallenteena hyllyyn, joutuu yhä enenevissä määrin kääntymään keskieurooppalaisten tai brittiläisen levittäjän puoleen. Tilanne on päälle parissa vuodessa heikentynyt entisestään kotimaan markkinoilla.

Kuvaavaa on, että tänä vuonna elokuvateattereihin liki 235 000 katsojaa kerännyt Teemu Nikin tragikoominen 100 litraa sahtia on ensimmäinen vuoden katsotuin kotimainen, joka näillä näkymin jää kokonaan ilman kotimaista tallennejulkaisua sitten videoaikakauden synnyn. Euroopan maista esimerkiksi Italiassa sen sijaan markkinoita piisaa ainakin DVD:n verran. Nelonen Median kotimaan valkokankaille, suoratoistoon ja lineaariseen televisioon levittämän elokuvan tallennetta jättäminen tuntuu harmilliselta päätökseltä. Uskon nimittäin vahvasti, että DVD- ja blu-ray-kauppa olisi käynyt vähintään Sysmän väkiluvun verran.

Viime vuosien kotimaisista ulkomailta täytyy halutessaan naarata myös mm. Isossa-Britanniassa ilmestynyt Klaus Härön Rakkaani merikapteeni (2023), Saksassa muhkeana mediabookina ilmestynyt Max Seeckin ja Joonas Pajusen kauhuelokuva Koputus (2022) ja yhtä lailla Saksasta Inari Niemen draama Valoa valoa valoa (2023). Esimerkiksi näitä ja monia muita et löydä teosten kotimaasta tallennejulkaisuna.

Miksi välitän tallennejakelusta vielä 2020-luvulla? Ennen kaikkea siksi, että elokuvan puolella pirstoutuneet suoratoistopalvelut eivät ole korvanneet optista mediaa saatavuuden suhteen yhtä laajalti kuin populaarimusiikin saralla. Lisäksi fyysisten tallenteiden, erityisesti teräväpiirtoformaatin kautta, elokuvien arkistointi, tutkimus ja pienesityskerhotoiminta on helpompaa ja matalan kynnyksen saavutettavuus on ollut esimerkiksi kirjastojen kautta hyvällä ja monimuotoisella tolalla. Kyse ei ole vain kaltaiseni mediadinosauruksen materialismista.

Tallenteille on todistetusti kysyntää, mutta saatavuus on marginalisoitunut. Yhtä lailla voisi sanoa, että saatavuus on siirtynyt entistä innostuneimpien käsiin. Nimittäin samalla kun tallennemyynti on käytännössä kadonnut ostoskeskusten ja supermarkettien hyllyiltä (suurin piirtein Keskisen Kyläkauppaa lukuun ottamatta), panostavat ulkomaiset boutique-jakelijat tallenteisiin ehkä enemmän kuin koskaan. 

Tallennefetisismiin taipuvaiset cinefiilit eivät ole koskaan nojautuneet vain suoratoistoon, koska nimikkeet tulevat ja menevät, katoavat olemasta. Taannoin vielä silkkaa ihailua osakseen saanut Mubikin sotkeentui sijoittajansa kautta Israelin armeijan harjoittamaan kansanmurhaan ja sai valveutuneet elokuvan ystävät hylkäämään kuukausitilauksensa. Liekö samassa ne Mubin himoitut kangaskassitkin päätyivät jo Fidaan... Suoratoiston puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että kiitän Yle Areenan, Elonetin ja vaikkapa kirjastojen Cineast-suoratoistopalvelusta. (Kuinka moni on muuten vieläkään tietoinen jälkimmäisestä?).

Vaan jotain positiivistakin, jonka toivoisi kulttuuritoimitustenkin havaitsevan, Jalmari Helanderin parhaillaan pohjoismaista elokuvahistoriaa laajimmin levitetyimpänä elokuvana tekevä Sisu 2 ilmestyy Suomessa 4K Ultra HD -julkaisuna. Tästä tekee erityistä se, että kyseessä on ensimmäinen suomalaisen tai edes pohjoismaisen julkaisun saava kotimainen elokuva 4K-tallenteena. Levykauppa Äx on vieläpä tarttunut Äxclusivessa-versiossaan tarjoamaan kohopainatuksellista slipcase-kantta kompletisteille. 

Aiemminkin suomalaisia elokuvia on toki julkaistu 4K-levyformaatissa, mutta aina ulkomaisen tallennelevittäjän voimin. Ulkomaisen julkaisunsa ovat saaneet mm. ensimmäinen Sisu (2022), toimintatrilleri Omerta (2021) ja ultraväkivaltainen (Pri)Sons (2024).

Deaf Crocodile - suomalaisen elokuvan löytöretkeilijät

Tapasin pari-kolme vuotta sitten työni puolesta yhdysvaltalaisen elokuvajakelija Deaf Crocodilen väkeä Berliinin elokuvajuhlilla. He olivat hyvin kiinnostuneita kaikenkarvaisista pohjoismaisista genre-, kultti- ja outoilusuosituksista. Tarjosin heille tuhdin tietopaketin siitä mihin suomalaisiin aarteisiin kannattaisi tarttua.

Ehkä osittain tämänkin promootiotyön ansiosta Deaf Crocodile on nyt julkaissut yhteistyössä Vinegar Syndromen kanssa lisää suomalaisia elokuvia teräväpiirtotallenteina. Jo aiemmin ilmestyneiden neuvostoliittolais-suomalaisen fantasiaelokuva Sammon (1959) ja Risto Jarvan yhteiskunnallisen tieteiselokuva Ruusujen ajan (1969) lisäksi Deaf Crocodile on nyt julkaissut kolmen elokuvan boksin melodraaman mestarilta, Teuvo Tuliolta. 1900 kappaleen rajattuna painoksena ilmestynyt 3 x Teuvo Tulio -kokoelma sisältää Tulion kiistatta parhaimpiin töihin lukeutuvat elokuvat Rakkauden risti (1946) ja Levoton veri (1946) sekä ohjaajan joutsenlauluksi jääneen poskettoman camp-kalkkunan Sensuela (1972).

Elokuvien lisäksi Tulio-boksi on vuorattu lisämateriaaleilla: elokuvakuraattori/tutkijoiden kommenttiraitojen lisäksi kokoelmalta löytyvät säilyneet katkelmat elokuvista Taistelu Heikkilän talosta (1936) ja Nuorena nukkunut (1937), traileri, 1940-luvun kotimaisia valistuselokuvia (!) sekä Nuorena nukkuneen restauroinnista kertovan dokumentaarin.

Tulio-kokoelman tavoin ulkomailla julkaistuja, mutta Suomessa julkaisemattomia teräväpiirtojulkaisuja kotimaisten klassikoiden saralta alkaa olla jo nippu. Deaf Crocodilen julkaisujen lisäksi saatavilla ovat myös The World Cinema Projectiin ensimmäisenä pohjoismaisena teoksena mukaan päässyt Mikko Niskasen magnum opus Kahdeksan surmanluotia (1972), saksalaisen Bildstörungin levittämänä Rauni Mollbergin Maa on syntinen laulu (1973) ja tuoreimpana Saksassa julkaistu Olli Soinion suomalaisen kauhun pioneeriteos Kuutamosonaatti (1988). Hilpeätä kyllä, Kuutamosonaatti on Saksassa Muttertag II - Die Söhne sind zurück eli Troman Mother’s Day -elokuvan (1980) jatko-osa! Siinäpä mielikuvituksekasta markkinointia. Itse ennätin jo hankkia tämän julkaisun, joka ilokseni pohjautui Kansallisen audiovisuaalisen instituutin huolelliseen digirestaurointiin toisin kuin VLMedian muinainen DVD, joka muistutti VHS-siirtoa. Tympeätä vain, että tätäkään teräväpiirtotallennetta en saanut Suomesta.

Myynnin logiikka?

Elokuvien tallennelevityksessä on merkillisiä piirteitä, joiden logiikkaa on vaikea hahmottaa. Hyvä esimerkki tältä syksyltä on Tom Savinin Night of the Living Deadin (1990, televisioesityksessä myös nimeltään Elävien kuolleiden yö) ultrateräväpiirtojulkaisu. Steelbook 4K-tallenne julkaistiin yhteispohjoismaisin kansipaperein, mutta rajattu painos myytiin loppuun jo ennakkomyynnissä. Uusi painos tulee, jos tulee, joskus tulevaisuudessa. Tällaisessa tilanteessa luulisi, että myynnin logiikka toimisi niin, että kopioita laitettaisiin myyntiin kysynnän mukaan, semminkin kun kyse ei ole numeroidusta rajallisesta painoksesta. Vaan ei, turha luulo. Ostajia olisi, mutta myytävää tuotetta ei ole tarjolla. Tällaisesta tilanteesta hyötyvät vain Huuto.netin trokarit ja toisaalta ulkomaiset verkkokaupat. Minäkin päädyin ostamaan oman Night of the Living Deadini saksalaisesta verkkokaupasta, vaikka mieluummin olisin sijoittanut rahani kotimaiselle kivijalkakauppiaalle.

Niin, ne kotimaiset kivijalkakauppiaat. Seitsemällä paikkakunnalla operoiva Levykauppa Äx palasi elokuvien tallennemyynnin äärelle vuosi sitten ja raportoi hiljan ensimmäisen paluuvuoden myynnistään. Kuulkaapa tätä skeptikot: "[L]askettiin, että kalenterivuoden aikana ollaan myyty leffoja yhteensä 98 055 kipaletta (60 % bluray, 30 % dvd ja 10 % 4K) ja euroissa tämä taas tarkoittaa reilua 1,2 miljuunan liikevaihtoa". Eli kyllä myyntiä on, kun on mitä myydä ja boutique-julkaisut hallussa. Levykauppa Äx:n lisäksi pääkaupunkiseudulla tallennefetisistiä palvelevat enemmän tai vähemmän rautaisella asiakaspalveluhenkisyydellään mm. Pieni leffakauppa, Future Movie Shop ja Filmihullun Leffakauppa, Tampereella Viiden tähden leffadivari ja esimerkiksi Porissa Porin Videodivari.