torstai 28. elokuuta 2008
Käsky
Aku Louhimiehen uusin elokuva Käsky (lue arvio) käsittelee kansalaissotaa tervetulleesta näkökulmasta. Ajoittaisista tyylirikoista huolimatta elokuva on vaikuttava kertomus rakkauden kaipuusta ja mieleen jäävä tutkimusmatka ihmismielen tummiin kerrostumiin.
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Tim Burtonia elokuva-arkiston syksyssä
Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (entinen Suomen elokuva-arkisto) syksyn elokuvasarjojen joukossa on suunnittelemani Tim Burton -retrospektiivi miehen 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Ohessa arkiston ohjelmavihkoon toimittamani artikkeli:
Tim Burton 50 vuotta
Kalifornian Burbankissa kauhuelokuvien ja omien piirrostensa äärellä varttunut Tim Burton (s. 1958) on kiistatta yksi viime vuosikymmenien tunnistettavimpia elokuvantekijöitä. Psykologisella vireellä ladattujen elokuvien päähenkilöt ovat usein erilaisuudessaan yksinäisiä, yhteisön oudoksumia kummajaisia. Uransa alusta alkaen Burton on osannut taidokkaasti käyttää modernia teknologiaa oman unenomaisen maailmansa luomiseen ja hedelmällinen yhteistyö Johnny Deppin ja säveltäjä Danny Elfmanin kanssa on tuottanut monia visuaalisesti häkellyttäviä taidonnäytteitä.
Vuonna 1976 Walt Disneyn perustamaan California Institute of the Artsiin animaatiopiirtämistä opiskelemaan lähtenyt Burton palkattiin Topin ja Tessun (1979) apulaisanimaattoriksi. Disneyn leivissä Burton ohjasi lastenkirjaksi kirjoittamastaan tarinasta stop motion -animaation Vincent (1982). Se kertoo 7-vuotiaasta, mielikuvitusrikkaasta lapsesta, joka eläytyy Vincent Pricen Edgar Allan Poe - elokuvien innoittamiin tilanteisiin. Omaperäinen Frankenweenie (1984) jatkoi samalla linjalla ja toi Mary Shelleyn klassisen Frankenstein-tarinan nykyajan kaupunkimiljööseen.
Hyvänmielen elokuva Pee Ween suuri seikkailu (1985) kertoo koomikko Paul Reubensin luomasta miehestä, joka elää lapsihahmon ruumiissa. Merkillinen kommellusten kirjo saa alkunsa, kun Pee Ween punainen polkupyörä varastetaan kauppareissun päätteeksi, ja hän aloittaa surrealistiseksi yltyvän suuretsinnän.
Karnevalistinen Beetlejuice (1988) on synkkä ja irvokas tilannekomedia kuolemasta. Onnellinen uusenglantilainen pariskunta kuolee auton syöksyttyä jokeen ja he päätyvät kummmittelemaan entiseen kotiinsa. Kaksikon omalaatuinen kummittelutekniikka osoittautuu kuitenkin tehottomaksi, ja on aika pestata biomanaaja Betelgeuse apuun.
Goottilaisen poptaiteen merkkiteos Batman (1989) on täyteläisillä sävelvyörytyksillä taustoitettu sarjakuvafilmatisointi ja lavastaja Anton Furstin mahtipontinen työnäyte. Jack Nicholsonin show Jokerina tuo elokuvaan musikaalin elämänilon käänteisenä, kuoleman nautinnon.
Satiiri ja sentimentaalisuus yhdistyvät maagisesti Saksikäsi Edwardissa (1990), jossa surullisen hahmon ritariksi nousee pitkälti mimiikan keinoin näytellyn pääosasuorituksensa kautta Johnny Depp. Modernissa faabelissa tasapäisyyttä palvova arkitodellisuus ja herkkä lahjakkuus törmäävät kohtalokkaasti. Myötätuntoinen mestariteos ei silti julista sanomaansa, vaan kietoo näkemyksensä arastelevien otosten haikeuteen.
Todellisuus ja fantasiatasot kulkevat limittäin niin henkilöiden kuin maisemien suhteen sadunomaista synkkyyttä huokuvassa, loisteliaassa jatko-osassa Batman - paluu (1992), jossa Danny DeVito tuo mustaa huumoria groteskiin Pingviinin rooliinsa ja Michelle Pfeiffer sekoittaa päät salaperäisen seksikkäänä Kissanaisena.
Henry Selickin ja Burtonin yhteistyö Painajainen ennen joulua (1993) on nukkeanimaatioiden moderni klassikko, jossa yhdistetään makaabereja kauhuaineksia perinteiseen joulutunnelmaan. Danny Elfman tarjoaa sävellyksillään ja lauluäänellään kuolleiden valtakunnan asukeille lumoavat sielut ja sykkivät sydämet.
Lämminhenkinen Ed Wood (1994) toimii Burtonin tyylitajun ja elokuvan hulvattoman ihmisgallerian varassa. Kulttiohjaaja Edward D. Wood Juniorista kertova elokuva on tarina ystävyydestä ja rakkaudesta. Stefan Czapskyn paljastava kuvaus vangitsee Los Angelesin luurankomaisuuden, lavastusta muistuttavan väliaikaisuuden.
1960-luvulla ilmestyneistä keräilykuvista alkunsa saanut Mars hyökkää! (1996) on anakronistinen megabudjetin b-elokuva. Tyylilajikirjo ulottuu 1950-lukulaisesta scifistä makaaberin huumorin kautta aina Ray Harryhausen -animaatioon. Suurin osa elokuvan viehätysvoimasta kumpuaa tähtikaartista, jonka Burton on saanut kerättyä esittämään elokuvansa tuhoon tuomittuja henkilöitä.
Ekspressionistisena hirviösatuna avautuu Päätön ratsumies (1999), jossa nuori poliisi Ichabod Crane (Depp) saa tehtäväkseen selvittää Sleepy Hollow -kylän murhia, jotka salaperäisen ratsumiehen uskotaan tehneen. Englantilaisen Hammer-elokuvayhtiön tuotannolle syvään kumartava teos toimii myös kiinnostavana allegoriana lapsuuden pelkoihin ja ahdistuksiin.
Kunnianhimoinen uudelleentulkinta Franklin J. Schaffnerin vuoden 1968 Pierre Boulle -filmatisoinnista on Apinoiden planeetta (2001), joka Burtonin käsittelyssä sai astetta realistisempia piirteitä. Rick Heinrichsin kekseliäs lavastus ja Rick Bakerin ilmeikäs maskeeraus kiidättävät katsojan kauas arjen harmaudesta.
Humaani ja koskettava Big Fish (2003) sijoitti Frank Capran teoksilta maistuvan kehyskertomuksen tukevasti realistiseen arkitodellisuuteen. Daniel Wallacen romaaniin perustuvassa satudraamassa isän ja pojan suhteita hiertää perheenpään omintakeinen tapa kertoa omasta elämästään tarinoita, joissa seikkailevat niin noidat kuin jättiläisetkin.
Näyttävä Jali ja suklaatehdas (2005) tarjoaa magiaa ja nyrjähtäneitä juonenkäänteitä Roald Dahlin tutussa tarinassa, jossa suklaatehtailija Vili Vonkka piilottaa tuotteisiinsa viisi kultaista pääsylippua. Voittajat pääsevät tutustumaan päiväksi kauan ihmisiltä suljettuun suklaatehtaaseen.
Ilahduttava paluu stop motion -animaation pariin tapahtui hirtehishumoristisella elokuvalla Corpse Bride (2005), jossa ujot nuoret Victor van Dort ja Victoria Everglot ovat joutumassa vanhempiensa järjestämään pakkoavioliittoon eivätkä ole koskaan edes tavanneet toisiaan. Lopputulos on karrikoitujen ihmishahmojen ja pienoismallien juhlaa.
Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi (2007) perustuu Stephen Sondheimin samannimiseen musikaaliin, jonka uskotaan perustuvan todellisiin hahmoihin ja tapahtumiin 1800-luvun Englannissa. Kauhuromantiikka on avainsana, sillä tarinassa vain puhtaat ja viattomat jäävät henkiin - muut jäävät mustien sielujensa vangeiksi. Burtonin tapa tehdä runollisen maalauksellisia, voimakkaan omaäänisiä kertomuksia ei ole keski-iän kurimuksessa muuttunut mihinkään.
Otto Suuronen
Tim Burton 50 vuotta
Kalifornian Burbankissa kauhuelokuvien ja omien piirrostensa äärellä varttunut Tim Burton (s. 1958) on kiistatta yksi viime vuosikymmenien tunnistettavimpia elokuvantekijöitä. Psykologisella vireellä ladattujen elokuvien päähenkilöt ovat usein erilaisuudessaan yksinäisiä, yhteisön oudoksumia kummajaisia. Uransa alusta alkaen Burton on osannut taidokkaasti käyttää modernia teknologiaa oman unenomaisen maailmansa luomiseen ja hedelmällinen yhteistyö Johnny Deppin ja säveltäjä Danny Elfmanin kanssa on tuottanut monia visuaalisesti häkellyttäviä taidonnäytteitä.
Vuonna 1976 Walt Disneyn perustamaan California Institute of the Artsiin animaatiopiirtämistä opiskelemaan lähtenyt Burton palkattiin Topin ja Tessun (1979) apulaisanimaattoriksi. Disneyn leivissä Burton ohjasi lastenkirjaksi kirjoittamastaan tarinasta stop motion -animaation Vincent (1982). Se kertoo 7-vuotiaasta, mielikuvitusrikkaasta lapsesta, joka eläytyy Vincent Pricen Edgar Allan Poe - elokuvien innoittamiin tilanteisiin. Omaperäinen Frankenweenie (1984) jatkoi samalla linjalla ja toi Mary Shelleyn klassisen Frankenstein-tarinan nykyajan kaupunkimiljööseen.
Hyvänmielen elokuva Pee Ween suuri seikkailu (1985) kertoo koomikko Paul Reubensin luomasta miehestä, joka elää lapsihahmon ruumiissa. Merkillinen kommellusten kirjo saa alkunsa, kun Pee Ween punainen polkupyörä varastetaan kauppareissun päätteeksi, ja hän aloittaa surrealistiseksi yltyvän suuretsinnän.
Karnevalistinen Beetlejuice (1988) on synkkä ja irvokas tilannekomedia kuolemasta. Onnellinen uusenglantilainen pariskunta kuolee auton syöksyttyä jokeen ja he päätyvät kummmittelemaan entiseen kotiinsa. Kaksikon omalaatuinen kummittelutekniikka osoittautuu kuitenkin tehottomaksi, ja on aika pestata biomanaaja Betelgeuse apuun.
Goottilaisen poptaiteen merkkiteos Batman (1989) on täyteläisillä sävelvyörytyksillä taustoitettu sarjakuvafilmatisointi ja lavastaja Anton Furstin mahtipontinen työnäyte. Jack Nicholsonin show Jokerina tuo elokuvaan musikaalin elämänilon käänteisenä, kuoleman nautinnon.
Satiiri ja sentimentaalisuus yhdistyvät maagisesti Saksikäsi Edwardissa (1990), jossa surullisen hahmon ritariksi nousee pitkälti mimiikan keinoin näytellyn pääosasuorituksensa kautta Johnny Depp. Modernissa faabelissa tasapäisyyttä palvova arkitodellisuus ja herkkä lahjakkuus törmäävät kohtalokkaasti. Myötätuntoinen mestariteos ei silti julista sanomaansa, vaan kietoo näkemyksensä arastelevien otosten haikeuteen.
Todellisuus ja fantasiatasot kulkevat limittäin niin henkilöiden kuin maisemien suhteen sadunomaista synkkyyttä huokuvassa, loisteliaassa jatko-osassa Batman - paluu (1992), jossa Danny DeVito tuo mustaa huumoria groteskiin Pingviinin rooliinsa ja Michelle Pfeiffer sekoittaa päät salaperäisen seksikkäänä Kissanaisena.
Henry Selickin ja Burtonin yhteistyö Painajainen ennen joulua (1993) on nukkeanimaatioiden moderni klassikko, jossa yhdistetään makaabereja kauhuaineksia perinteiseen joulutunnelmaan. Danny Elfman tarjoaa sävellyksillään ja lauluäänellään kuolleiden valtakunnan asukeille lumoavat sielut ja sykkivät sydämet.
Lämminhenkinen Ed Wood (1994) toimii Burtonin tyylitajun ja elokuvan hulvattoman ihmisgallerian varassa. Kulttiohjaaja Edward D. Wood Juniorista kertova elokuva on tarina ystävyydestä ja rakkaudesta. Stefan Czapskyn paljastava kuvaus vangitsee Los Angelesin luurankomaisuuden, lavastusta muistuttavan väliaikaisuuden.
1960-luvulla ilmestyneistä keräilykuvista alkunsa saanut Mars hyökkää! (1996) on anakronistinen megabudjetin b-elokuva. Tyylilajikirjo ulottuu 1950-lukulaisesta scifistä makaaberin huumorin kautta aina Ray Harryhausen -animaatioon. Suurin osa elokuvan viehätysvoimasta kumpuaa tähtikaartista, jonka Burton on saanut kerättyä esittämään elokuvansa tuhoon tuomittuja henkilöitä.
Ekspressionistisena hirviösatuna avautuu Päätön ratsumies (1999), jossa nuori poliisi Ichabod Crane (Depp) saa tehtäväkseen selvittää Sleepy Hollow -kylän murhia, jotka salaperäisen ratsumiehen uskotaan tehneen. Englantilaisen Hammer-elokuvayhtiön tuotannolle syvään kumartava teos toimii myös kiinnostavana allegoriana lapsuuden pelkoihin ja ahdistuksiin.
Kunnianhimoinen uudelleentulkinta Franklin J. Schaffnerin vuoden 1968 Pierre Boulle -filmatisoinnista on Apinoiden planeetta (2001), joka Burtonin käsittelyssä sai astetta realistisempia piirteitä. Rick Heinrichsin kekseliäs lavastus ja Rick Bakerin ilmeikäs maskeeraus kiidättävät katsojan kauas arjen harmaudesta.
Humaani ja koskettava Big Fish (2003) sijoitti Frank Capran teoksilta maistuvan kehyskertomuksen tukevasti realistiseen arkitodellisuuteen. Daniel Wallacen romaaniin perustuvassa satudraamassa isän ja pojan suhteita hiertää perheenpään omintakeinen tapa kertoa omasta elämästään tarinoita, joissa seikkailevat niin noidat kuin jättiläisetkin.
Näyttävä Jali ja suklaatehdas (2005) tarjoaa magiaa ja nyrjähtäneitä juonenkäänteitä Roald Dahlin tutussa tarinassa, jossa suklaatehtailija Vili Vonkka piilottaa tuotteisiinsa viisi kultaista pääsylippua. Voittajat pääsevät tutustumaan päiväksi kauan ihmisiltä suljettuun suklaatehtaaseen.
Ilahduttava paluu stop motion -animaation pariin tapahtui hirtehishumoristisella elokuvalla Corpse Bride (2005), jossa ujot nuoret Victor van Dort ja Victoria Everglot ovat joutumassa vanhempiensa järjestämään pakkoavioliittoon eivätkä ole koskaan edes tavanneet toisiaan. Lopputulos on karrikoitujen ihmishahmojen ja pienoismallien juhlaa.
Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi (2007) perustuu Stephen Sondheimin samannimiseen musikaaliin, jonka uskotaan perustuvan todellisiin hahmoihin ja tapahtumiin 1800-luvun Englannissa. Kauhuromantiikka on avainsana, sillä tarinassa vain puhtaat ja viattomat jäävät henkiin - muut jäävät mustien sielujensa vangeiksi. Burtonin tapa tehdä runollisen maalauksellisia, voimakkaan omaäänisiä kertomuksia ei ole keski-iän kurimuksessa muuttunut mihinkään.
Otto Suuronen
keskiviikko 13. elokuuta 2008
Myrsky
Syksyn koittaessa kotimainen elokuva herää jälleen kesätauolta ja luvassa on liuta ensi-iltoja. Kaisa Rastimon uutukainen, Myrsky (lue arvio), avaa syksyn kelvollisella koko perheen elokuvalla.
sunnuntai 10. elokuuta 2008
The Man Who Wasn't There
...ja 13.8./15.8. nähtävillä Orionissa:
The Man Who Wasn't There
Mies joka ei ollut siellä / The Man Who Wasn't There
Yhdysvallat/Iso-Britannia 2001. Tuotantoyhtiö: Good Machine, Gramercy Pictures, Mike Zoss Productions, The KL Line, Working Title Films. Tuotannonjohto: Tim Bevan, Eric Fellner. Tuottaja: Ethan Coen. Ohjaus: Joel Coen. Käsikirjoitus: Ethan & Joel Coen. Kuvaus: Roger Deakins. Kuvasuunnittelu: Dennis Gassner. Lavastus: Chris Gorak (art direction), Chris L. Spellman (set decoration). Erikoistehosteet: Janek Sirrs (visual effects), Peter Chesney. Erikoistehosteteknikot: Barry Beaulac, Tom Chesney, Vaughn M. Williams. Puvut: Mary Zophres. Ehostus: Paul LeBlanc ja Joani Yarburgh (hiukset), Amy Schmiederer, Lynne Eagan ja Jean Black (meikit). Musiikki: Carter Burwell. Laulut: Ludwig van Beethoven säv. "Piano Sonata No. 8 in C Minor, Op. 13 (Pathetique)" (1799), "Piano Sonata No. 14 in C sharp minor, Op. 27 No. 2 (Moonlight)" (1801), "Piano Sonata No. 15 in D major, Op. 28 (Pastoral)" (1801), "Piano Sonata No. 23 in F minor, Op. 57 (Appassionata)" (1805), "Piano Sonata No. 25 in G major, Op. 79" (1809), "Piano Sonata No. 30 in E major, Op. 109" (1820). HUGO WINTERHALTER AND HIS ORCHESTRA: "Moonlight in Vermont", säv. Karl Suessdorf ja san. Johnny Blackburn. DEUTSCHE OPERA BERLIN: "Figaron häät", säv. Wolfgang Amadeus Mozart. "Some Enchanted Evening", säv. Richard Rodgers & Oscar Hammerstein II. HUGO PERETTI & LUIGI CREATORE: "Three O'Clock in the Morning", säv. Julian Robkedo ja san. Theodora Morse. Koreografia: Jacqui & Bill Landrum. Leikkaus: Tricia Cooke, Roderick Jaynes (=Ethan & Joel Coen). Äänisuunnittelu: Eugene Gearty, Peter Kurland. Äänileikkaus: Skip Lievsay. Pääosissa: Billy Bob Thornton (Ed Crane), Frances McDormand (Doris Crane), Michael Badalucco (Frank), James Gandolfini (Big Dave Brewster), Katherine Borowitz (Ann Nirdlinger Brewster), Jon Polito (Creighton Tolliver), Scarlett Johansson (Birdy Abundas), Richard Jenkins (Walter Abundas), Tony Shalhoub (Freddy Riedenschneider), Christopher Kriesa (Persky), Brian Haley (Krebs), Jack McGee (Burns), Alan Fudge (Diedrickson), Adam Alexi-Malle (Jacques Carganogues), Gregg Binkley. Helsingin ensiesitys: 19.4.2002, Bio Bristol – maahantuoja: Finnkino Oy – DVD- ja videolevitys: Scanbox Entertainment Finland Oy – televisioesityksiä: 1.1.2005 YLE TV2, 18.8.2006 YLE TV2 – VET 104001 – K11 – 3190 m / 117 min
Elokuvan dvd- ja videojulkaisu sisältävät sekä mustavalkoisen että värillisen version.
Rikollisuus aihealueena on aina ollut Coen-veljesten tuotannon keskeisiä teemoja. Niin Miller's Crossing - vaarallista peliä (1990), Fargo (1996) kuin Voi veljet, missä lienet? (2000) ovat tarjoilleet erilaiset, mustanpuhuvat näkemykset rikoselokuvan genreen. Ei liene siis yllätys, että vuoteen 1949 sijoittuva ja James Cainin dekkareista inspiraationsa saanut mustavalkoinen Mies joka ei ollut siellä (2001) pureutuu aivan erityisesti klassiseen film noiriin mielikuvituksellisen tarinansa kautta. Kiinnostusta lisäävät loisteliaat henkilöhahmot, joista jokainen on vähäisintä sivuhenkilöä myöten elävä, uskottava ihminen. Hienoon näyttelijätyöhön nojaudutaan jälleen poikkeuksetta.
Film noirin perinteitä surureunainen elokuva kunnioittaa niin sisältönsä kuin Coenin hovikuvaaja Roger Deakinsin taidokkaan ulkoasunkin puolesta. Elokuva on kuvattu ensin värifilmille, mistä se on käännetty mustavalkoiseksi. Sävyt ovat terävämpiä, valkoinen on valkoisempaa ja hohtavampaa, musta vielä astetta mustempaa. Kuvauksellisissa sävyissä on tunnelmallista voimaa.
Syvältä kouraiseva Mies joka ei ollut siellä on pohjimmiltaan eksistentialistisesti värittynyt kertomus hukatuista mahdollisuuksista, piittaamattomuudesta ja pienen ihmisen perusonnettomuudesta. Elokuvan pääosassa on parturina työskentelevä lakoninen, viileä Ed Crane (vahva kivikasvo Billy Bob Thornton), jonka pyrkimys rimpuilla pois tavanomaisuuden unholasta kompastuu välinpitämättömyyteen, ja vavisuttaa lopulta hiljalleen koko pienen yhteisön perustuksia. Coenit ovat jälleen perinteitä ymmärtäen luoneet konventioilla pelaavan tyylisovituksensa, joka selkeästi seisoo omilla ansioillaan ja oivalluksillaan.
– Otto Suuronen eri aikalaisarvioiden pohjalta
The Man Who Wasn't There
Mies joka ei ollut siellä / The Man Who Wasn't There
Yhdysvallat/Iso-Britannia 2001. Tuotantoyhtiö: Good Machine, Gramercy Pictures, Mike Zoss Productions, The KL Line, Working Title Films. Tuotannonjohto: Tim Bevan, Eric Fellner. Tuottaja: Ethan Coen. Ohjaus: Joel Coen. Käsikirjoitus: Ethan & Joel Coen. Kuvaus: Roger Deakins. Kuvasuunnittelu: Dennis Gassner. Lavastus: Chris Gorak (art direction), Chris L. Spellman (set decoration). Erikoistehosteet: Janek Sirrs (visual effects), Peter Chesney. Erikoistehosteteknikot: Barry Beaulac, Tom Chesney, Vaughn M. Williams. Puvut: Mary Zophres. Ehostus: Paul LeBlanc ja Joani Yarburgh (hiukset), Amy Schmiederer, Lynne Eagan ja Jean Black (meikit). Musiikki: Carter Burwell. Laulut: Ludwig van Beethoven säv. "Piano Sonata No. 8 in C Minor, Op. 13 (Pathetique)" (1799), "Piano Sonata No. 14 in C sharp minor, Op. 27 No. 2 (Moonlight)" (1801), "Piano Sonata No. 15 in D major, Op. 28 (Pastoral)" (1801), "Piano Sonata No. 23 in F minor, Op. 57 (Appassionata)" (1805), "Piano Sonata No. 25 in G major, Op. 79" (1809), "Piano Sonata No. 30 in E major, Op. 109" (1820). HUGO WINTERHALTER AND HIS ORCHESTRA: "Moonlight in Vermont", säv. Karl Suessdorf ja san. Johnny Blackburn. DEUTSCHE OPERA BERLIN: "Figaron häät", säv. Wolfgang Amadeus Mozart. "Some Enchanted Evening", säv. Richard Rodgers & Oscar Hammerstein II. HUGO PERETTI & LUIGI CREATORE: "Three O'Clock in the Morning", säv. Julian Robkedo ja san. Theodora Morse. Koreografia: Jacqui & Bill Landrum. Leikkaus: Tricia Cooke, Roderick Jaynes (=Ethan & Joel Coen). Äänisuunnittelu: Eugene Gearty, Peter Kurland. Äänileikkaus: Skip Lievsay. Pääosissa: Billy Bob Thornton (Ed Crane), Frances McDormand (Doris Crane), Michael Badalucco (Frank), James Gandolfini (Big Dave Brewster), Katherine Borowitz (Ann Nirdlinger Brewster), Jon Polito (Creighton Tolliver), Scarlett Johansson (Birdy Abundas), Richard Jenkins (Walter Abundas), Tony Shalhoub (Freddy Riedenschneider), Christopher Kriesa (Persky), Brian Haley (Krebs), Jack McGee (Burns), Alan Fudge (Diedrickson), Adam Alexi-Malle (Jacques Carganogues), Gregg Binkley. Helsingin ensiesitys: 19.4.2002, Bio Bristol – maahantuoja: Finnkino Oy – DVD- ja videolevitys: Scanbox Entertainment Finland Oy – televisioesityksiä: 1.1.2005 YLE TV2, 18.8.2006 YLE TV2 – VET 104001 – K11 – 3190 m / 117 min
Elokuvan dvd- ja videojulkaisu sisältävät sekä mustavalkoisen että värillisen version.
Rikollisuus aihealueena on aina ollut Coen-veljesten tuotannon keskeisiä teemoja. Niin Miller's Crossing - vaarallista peliä (1990), Fargo (1996) kuin Voi veljet, missä lienet? (2000) ovat tarjoilleet erilaiset, mustanpuhuvat näkemykset rikoselokuvan genreen. Ei liene siis yllätys, että vuoteen 1949 sijoittuva ja James Cainin dekkareista inspiraationsa saanut mustavalkoinen Mies joka ei ollut siellä (2001) pureutuu aivan erityisesti klassiseen film noiriin mielikuvituksellisen tarinansa kautta. Kiinnostusta lisäävät loisteliaat henkilöhahmot, joista jokainen on vähäisintä sivuhenkilöä myöten elävä, uskottava ihminen. Hienoon näyttelijätyöhön nojaudutaan jälleen poikkeuksetta.
Film noirin perinteitä surureunainen elokuva kunnioittaa niin sisältönsä kuin Coenin hovikuvaaja Roger Deakinsin taidokkaan ulkoasunkin puolesta. Elokuva on kuvattu ensin värifilmille, mistä se on käännetty mustavalkoiseksi. Sävyt ovat terävämpiä, valkoinen on valkoisempaa ja hohtavampaa, musta vielä astetta mustempaa. Kuvauksellisissa sävyissä on tunnelmallista voimaa.
Syvältä kouraiseva Mies joka ei ollut siellä on pohjimmiltaan eksistentialistisesti värittynyt kertomus hukatuista mahdollisuuksista, piittaamattomuudesta ja pienen ihmisen perusonnettomuudesta. Elokuvan pääosassa on parturina työskentelevä lakoninen, viileä Ed Crane (vahva kivikasvo Billy Bob Thornton), jonka pyrkimys rimpuilla pois tavanomaisuuden unholasta kompastuu välinpitämättömyyteen, ja vavisuttaa lopulta hiljalleen koko pienen yhteisön perustuksia. Coenit ovat jälleen perinteitä ymmärtäen luoneet konventioilla pelaavan tyylisovituksensa, joka selkeästi seisoo omilla ansioillaan ja oivalluksillaan.
– Otto Suuronen eri aikalaisarvioiden pohjalta
tiistai 5. elokuuta 2008
The Ladykillers
Viimeisiä Coen-veljesten retrospektiivin elokuvia viedään. Orionissa nähtävillä 8.8. seuraavaa:
The Ladykillers
Ladykillers / Ladykillers
Yhdysvallat 2004. Tuotantoyhtiö: Touchstone Pictures, Mike Zoss Productions. Tuottajat: Ethan Coen, Joel Coen, Tom Jacobson, Barry Josephson, Barry Sonnenfeld. Apulaistuottaja: John Cameron. Ohjaus: Ethan & Joel Coen. Käsikirjoitus: Ethan & Joel Coen, pohjautuen William Rosen elokuvakäsikirjoitukseen "The Ladykillers". Kuvaus: Roger Deakins. Kuvasuunnittelu: Dennis Gassner. Lavastus: Nancy Haigh. Erikoistehosteet: Janek Sirrs. Erikoistehosteteknikot: Peter Chesney Jr., Tom Chesney, Joe Heffernan, Emmet Kane. Puvut: Mary Zophres. Ehostus: Paul LeBlanc ja Linda Villalobos (hiukset), Amy Schmiederer ja Daniel Striepeke (meikit). Musiikki: Carter Burwell. Laulut: THE SOUL STIRRERS: "Come, Let Us Go Back to God", säv. Thomas Dorsey. ROSE STONE, THE VENICE FOUR AND THE ABBOT KINNEY LIGHTHOUSE CHOIR: "Trouble of This World", säv. trad. NAPPY ROOTS: "Trouble In, Trouble Out", säv. William Hughes, Brian Scott, Melvin Adams, Roland Wilson. THE SOUL STIRRERS: "Jesus I'll Never Forget", säv. Roy Grain. BILL LANDFORD & THE LANDFORDAIRES: "Troubled, Lord I'm Troubled", trad. NAPPY ROOTS: "Trouble of This World (Coming Home", säv. William Hughes, Melvin Adams, Kenneth Anthony, Brian Scott, sisältäen samplen "Trouble of This World", trad. LITTLE BROTHER: "Sinners", säv. P. Coleman, T. Jones, P. Douthit, T-Bone Burnett, sisältäen samplen "A Christian's Plea", trad. NAPPY ROOTS: "Another Day, Another Dollar", säv. Brian Scott, Vito Tisdale, William Hughes, Taylor Massey, sisältäen samplen "A Christian's Plea", trad. THE VENICE FOUR, ROSE STONE & THE ABBOT KINNEY LIGHTHOUSE CHOIR: "Let the Light from the Lighthouse Shine On Me", trad. THE ABBOT KINNEY LIGHTHOUSE CHOIR: "Yes", trad. THE SOUL STIRRERS: "Any Day Now", säv. Faidest Wagoner & Jean Butler. ROSEWELL SACRED HARP QUARTET: "Weeping Mary", trad. DONNIE MCCLURKIN: "Come, Let Us Go Back to God", säv. Thomas Dorsey. CAPELLA ISTROPOLITANA: "Concerto Grosso In D Major, Op. 6, No. 4", säv. Arcangelo Corelli. ORCHESTRA DI CAMERA DI ROMA: "Minuet", säv. Luigi Boccherini. Leikkaus: Roderick Jaynes (=Ethan & Joel Coen). Äänisuunnittelu: Eugene Gearty. Pääosissa: Tom Hanks (professori G.H. Dorr), Irma P. Hall (Marva Munson), Marlon Wayans (Gawain MacSam), J.K. Simmons (Garth Pancake), Tzi Ma (Kenraali), Ryan Hurst (Lump Hudson), Diane Delano ("Mountain Girl"), George Wallace (sheriffi Wyner), John McConell (apulaissheriffi), Jason Weaver (Weemack Funthes), Stephen Root (Fernand Gudge), Baadja-Lyne Odums (Rosalie Funthes), Walter K. Jordan (Elron), George Anthony Bell (saarnaaja), Greg Grunberg (televisiomainosten ohjaaja), Blake Clark (jalkapallovalmentaja). Helsingin ensiesitys: 2.7.2004, Tennispalatsi 3, Maxim 1 – maahantuoja: Buena Vista International Finland Oy, 2004 – DVD-levitys: Buena Vista Home Entertainment – televisioesityksiä: 22.2.2008 Nelonen – VET 109879 – K11 – 2895 m / 106 min
The Ladykillers on Coenin veljesten uudelleenfilmatisointi maineikkaan Ealing-studion klassisesta hirtehiskomediasta Naisentappajat (Ladykillers) vuodelta 1955, jossa Alec Guinness, Cecil Parker, Herbert Lom, Peter Sellers ja Danny Green esittivät muusikoiksi tekeytyvää ja isoa keikkaa suunnittelevaa konnajoukkoa, joka muuttaa alivuokralaisiksi herttaisen vanhanrouvan taloon. Coenit tekivät William Rosen alkuperäistekstin pohjalta uuden käsikirjoituksen ja vaihtoivat miljööksi Yhdysvaltojen syvän etelän. Ympäristön vaihduttua teetä nautiskelevan brittirouvan paikalle veljekset kirjoittivat leskeksi jääneen baptisti-mamman, Marva Munsonin (Irma P. Hall) mainion roolihahmon.
Rikoskomediana mainio ja pikkunokkela Ladykillers sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton, ja monet pitävät sitä yhä veljesten välityönä. Kehuja elokuva sai kuitenkin Tom Hanksin pääosasuorituksesta ja merkillisestä henkilögalleriastaan. "Henkilöt ovat irvokkaita karikatyyreja, melkeinpä animaatiohahmoja. Coenit korostavat heidän jokaista piirrettään niin voimakkaasti, että he tuntuvat tulevan melkein iholle. Silmät mollottavat hullun kiiltoa, kuten tavallista." kirjoitti Mikko-Pekka Heikkinen (HS / Nyt, 25.6.2004).
Vaikka elokuva sijoittuukin selvästi nykyaikaan, elokuvan verkkainen tahti, uneliaat maisemat ja lavastus ovat kuin suoraan 1950-luvulta. Tarinan siirto Englannista uneliaaseen mississippiläiseen pikkukaupunkiin on onnistunut hyvin. Uskonnollisesta hurmoksesta elävä yhteisö tarjoaa mehukkaan lähtökohdan ihmisluonnon ihmeellisyyksien ja mädännäisyyksien tarkasteluun.
Ladykillers oli ensimmäinen Coen-elokuva, johon molemmat veljekset merkittiin ohjaajaksi. Aiemmin Joel kreditoitiin aina ohjaajaksi ja Ethan tuottajaksi, vaikka käytännön tasolla he tekivät yhdessä jokaisen elokuvansa. Kuvauksesta vastaa jälleen tekijäkaksikon hovikuvaaja Roger Deakins, joka on parhaimmillaan teoksen yökuvissa. Niissä hän pääsee antaumuksellisesti herkuttelemaan sumulla, varjoilla ja katuvaloilla.
– Otto Suuronen aikalaisarvioiden pohjalta
The Ladykillers
Ladykillers / Ladykillers
Yhdysvallat 2004. Tuotantoyhtiö: Touchstone Pictures, Mike Zoss Productions. Tuottajat: Ethan Coen, Joel Coen, Tom Jacobson, Barry Josephson, Barry Sonnenfeld. Apulaistuottaja: John Cameron. Ohjaus: Ethan & Joel Coen. Käsikirjoitus: Ethan & Joel Coen, pohjautuen William Rosen elokuvakäsikirjoitukseen "The Ladykillers". Kuvaus: Roger Deakins. Kuvasuunnittelu: Dennis Gassner. Lavastus: Nancy Haigh. Erikoistehosteet: Janek Sirrs. Erikoistehosteteknikot: Peter Chesney Jr., Tom Chesney, Joe Heffernan, Emmet Kane. Puvut: Mary Zophres. Ehostus: Paul LeBlanc ja Linda Villalobos (hiukset), Amy Schmiederer ja Daniel Striepeke (meikit). Musiikki: Carter Burwell. Laulut: THE SOUL STIRRERS: "Come, Let Us Go Back to God", säv. Thomas Dorsey. ROSE STONE, THE VENICE FOUR AND THE ABBOT KINNEY LIGHTHOUSE CHOIR: "Trouble of This World", säv. trad. NAPPY ROOTS: "Trouble In, Trouble Out", säv. William Hughes, Brian Scott, Melvin Adams, Roland Wilson. THE SOUL STIRRERS: "Jesus I'll Never Forget", säv. Roy Grain. BILL LANDFORD & THE LANDFORDAIRES: "Troubled, Lord I'm Troubled", trad. NAPPY ROOTS: "Trouble of This World (Coming Home", säv. William Hughes, Melvin Adams, Kenneth Anthony, Brian Scott, sisältäen samplen "Trouble of This World", trad. LITTLE BROTHER: "Sinners", säv. P. Coleman, T. Jones, P. Douthit, T-Bone Burnett, sisältäen samplen "A Christian's Plea", trad. NAPPY ROOTS: "Another Day, Another Dollar", säv. Brian Scott, Vito Tisdale, William Hughes, Taylor Massey, sisältäen samplen "A Christian's Plea", trad. THE VENICE FOUR, ROSE STONE & THE ABBOT KINNEY LIGHTHOUSE CHOIR: "Let the Light from the Lighthouse Shine On Me", trad. THE ABBOT KINNEY LIGHTHOUSE CHOIR: "Yes", trad. THE SOUL STIRRERS: "Any Day Now", säv. Faidest Wagoner & Jean Butler. ROSEWELL SACRED HARP QUARTET: "Weeping Mary", trad. DONNIE MCCLURKIN: "Come, Let Us Go Back to God", säv. Thomas Dorsey. CAPELLA ISTROPOLITANA: "Concerto Grosso In D Major, Op. 6, No. 4", säv. Arcangelo Corelli. ORCHESTRA DI CAMERA DI ROMA: "Minuet", säv. Luigi Boccherini. Leikkaus: Roderick Jaynes (=Ethan & Joel Coen). Äänisuunnittelu: Eugene Gearty. Pääosissa: Tom Hanks (professori G.H. Dorr), Irma P. Hall (Marva Munson), Marlon Wayans (Gawain MacSam), J.K. Simmons (Garth Pancake), Tzi Ma (Kenraali), Ryan Hurst (Lump Hudson), Diane Delano ("Mountain Girl"), George Wallace (sheriffi Wyner), John McConell (apulaissheriffi), Jason Weaver (Weemack Funthes), Stephen Root (Fernand Gudge), Baadja-Lyne Odums (Rosalie Funthes), Walter K. Jordan (Elron), George Anthony Bell (saarnaaja), Greg Grunberg (televisiomainosten ohjaaja), Blake Clark (jalkapallovalmentaja). Helsingin ensiesitys: 2.7.2004, Tennispalatsi 3, Maxim 1 – maahantuoja: Buena Vista International Finland Oy, 2004 – DVD-levitys: Buena Vista Home Entertainment – televisioesityksiä: 22.2.2008 Nelonen – VET 109879 – K11 – 2895 m / 106 min
The Ladykillers on Coenin veljesten uudelleenfilmatisointi maineikkaan Ealing-studion klassisesta hirtehiskomediasta Naisentappajat (Ladykillers) vuodelta 1955, jossa Alec Guinness, Cecil Parker, Herbert Lom, Peter Sellers ja Danny Green esittivät muusikoiksi tekeytyvää ja isoa keikkaa suunnittelevaa konnajoukkoa, joka muuttaa alivuokralaisiksi herttaisen vanhanrouvan taloon. Coenit tekivät William Rosen alkuperäistekstin pohjalta uuden käsikirjoituksen ja vaihtoivat miljööksi Yhdysvaltojen syvän etelän. Ympäristön vaihduttua teetä nautiskelevan brittirouvan paikalle veljekset kirjoittivat leskeksi jääneen baptisti-mamman, Marva Munsonin (Irma P. Hall) mainion roolihahmon.
Rikoskomediana mainio ja pikkunokkela Ladykillers sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton, ja monet pitävät sitä yhä veljesten välityönä. Kehuja elokuva sai kuitenkin Tom Hanksin pääosasuorituksesta ja merkillisestä henkilögalleriastaan. "Henkilöt ovat irvokkaita karikatyyreja, melkeinpä animaatiohahmoja. Coenit korostavat heidän jokaista piirrettään niin voimakkaasti, että he tuntuvat tulevan melkein iholle. Silmät mollottavat hullun kiiltoa, kuten tavallista." kirjoitti Mikko-Pekka Heikkinen (HS / Nyt, 25.6.2004).
Vaikka elokuva sijoittuukin selvästi nykyaikaan, elokuvan verkkainen tahti, uneliaat maisemat ja lavastus ovat kuin suoraan 1950-luvulta. Tarinan siirto Englannista uneliaaseen mississippiläiseen pikkukaupunkiin on onnistunut hyvin. Uskonnollisesta hurmoksesta elävä yhteisö tarjoaa mehukkaan lähtökohdan ihmisluonnon ihmeellisyyksien ja mädännäisyyksien tarkasteluun.
Ladykillers oli ensimmäinen Coen-elokuva, johon molemmat veljekset merkittiin ohjaajaksi. Aiemmin Joel kreditoitiin aina ohjaajaksi ja Ethan tuottajaksi, vaikka käytännön tasolla he tekivät yhdessä jokaisen elokuvansa. Kuvauksesta vastaa jälleen tekijäkaksikon hovikuvaaja Roger Deakins, joka on parhaimmillaan teoksen yökuvissa. Niissä hän pääsee antaumuksellisesti herkuttelemaan sumulla, varjoilla ja katuvaloilla.
– Otto Suuronen aikalaisarvioiden pohjalta
lauantai 2. elokuuta 2008
Intolerable Cruelty
Coen-veljesten retrospektiivin viihteellisintä antia tarjolla Orionissa 5.8.
Intolerable Cruelty
Sietämätöntä julmuutta / Intolerable Cruelty
Yhdysvallat 2003. Tuotantoyhtiö: Universal Pictures, Imagine Entertainment Productions, Alphaville Films, KL Line Productions. Tuotannonjohto: Sean Daniel, James Jacks. Tuottajat: Ethan Coen, Brian Grazer. Apulaistuottajat: John Cameron, Grant Heslow, James Whitaker. Ohjaus: Joel Coen. Käsikirjoitus: Ethan Coen, Joel Coen, Robert Ramsey, Matthew Stone. Alkuperäistarina: Robert Ramsey, Matthew Stone, John Romano. Kuvaus: Roger Deakins. Kuvasuunnittelu: Leslie McDonald. Lavastus: Tony Fanning (art direction), Nancy Haigh (set decoration). Erikoistehosteet: Betsy Patterson (supervisor), Rhythm & Hues Studios. Erikoistehosteteknikot: John Chaldu, Joe Heffernan, Lee Alan McConnell. Puvut: Mary Zophres. Ehostus: Trish Almeida ja Kelvin Trahan (hiukset), Jean Black ja Amy Schmiederer (meikit). Musiikki: Carter Burwell. Laulut: SIMON & GARFUNKEL: "The Boxer", "The Bridge Over Troubler Water", säv. Paul Simon. COLIN LINDEN: "April Come She Will", "Punky's Dilemme", säv. Paul Simon. ELVIS PRESLEY: "Suspicious Minds", säv. Mark James. MELISSA MANCHESTER: "Don't Cry Out Loud", säv. Peter Allen, Carole Bayer Sager. DANIEL MAY: "After Hours", säv. Daniel May. CHUCK MANGIONE: "Feels So Good", säv. Chuck Mangione. EDITH PIAF: "Non, Je Ne Regrette Rien", säv. Charles Dumont, Michel Vaucaire. TOM JONES: "If I Only Knew", säv. Joseph Mendelson, Benjamin Nitze. BIG BILL BROONZY: "The Glory of Love", säv. Billy Hill. Leikkaus: Roderick Jaynes (=Ethan & Joel Coen). Ääni: Skip Lievsay, Sean Garnhart. Pääosissa: George Clooney (Miles Massey), Catherine Zeta-Jones (Marylin Rexroth), Geoffrey Rush (Donovan Donnelly), Cedric the Entertainer (Gus Petch), Edward Herrman (Rex Rexroth), Richard Jenkins (Freddy Bender), Billy Bob Thornton (Howard Doyle), Paul Adelstein (Wrigley), Julia Duffy (Sara Sorkin), Stacey Travis (Bonnie Donovan), Jackson Kyle (Ollie Olerud), Jonathan Hadary (Heinz), Irwin Keyes (Vinkuva Joe), Tom Aldredge (Herb Myerson), Royce D. Applegate (herra Gutman), John Bliss (herra MacKinnon). Helsingin ensiesitys: 24.10.2003, Tennispalatsi 2, Kinopalatsi 6, Maxim 1, Bristol – maahantuoja: Buena Vista International Finland Oy, 2003 – Dvd-levitys: Universal Pictures Finland Oy – VET 107318 – K7 – 2775 m / 102 min
Sietämätöntä julmuutta on toimiva avioerokomedia ja satiiri naiiveista rakkauskäsityksistä. George Clooneyn karismaattisen velmusti esittämä Miles Massey on huippuluokan avioerojursti, joka eräänä päivänä törmää kauniiseen Marylin Rexrothiin (Catherine Zeta-Jones). Tämän julman kaunottaren tärkeimpiin askareisiin kuuluu hänen sukunimensä kasvattaminen loputtomien avioliittojen kautta. Samalla Marylin tulee kuin vahingossa käärineeksi sievoiset avioerorahat ylellisen elämänsä ylläpitoon. Pian nämä kaksi avioeroilla elantonsa ansaitsevaa kieroilijaa löytävät itsensä eri puolilta neuvottelupöytää ja kipinöitä alkaa sinkoilla.
Rikkaalla dialogilla varustettu Sietämätöntä julmuutta tavoittelee 1930- ja 40-lukujen screwball-komedian henkeä ja samalla se viiltää ironisen kuvan asiakkaitaan riistävistä avioerojuristeista, joille "rakkaus on kauppatavaraa". Naispääosassa nähtävä Catherina Zeta-Jones on asiaankuuluvasti tyylikkään etäinen ja eleetön.
Coenin veljesten tuotannossa Sietämätöntä julmuutta on kieltämättä kevyt, lähes marenkimainen, mutta itseironian taju ja tilannekomiikka ovat tallella. Veljeskaksikon tyylille uskollisesti mukana on myös arkilogiikan ylitse ampuvia jaksoja. Ökyrikkaiden omaisuusriitojen satiirisoinnin ohella Coenit osaavat maustaa tarinansa herkullisilla yksittäisillä ideoilla, tilanteilla ja absurdeilla henkilöhahmoilla, joista kannattaa mainita Cedric the Entertainerin mainio, arkaluonteisten tilanteiden videolle kuvaamiseen erikoistunut Gus Petch sekä Irwin Keyesin Vinkuva Joe, jonka suoritus elokuvan loppupuolella on todellinen mustan komedian äärimmäinen huippu. Elokuva todistaa tyylitietoisesti, että Hollywoodin ytimessäkin Coenin veljekset löytävät oman jäljittelemättömän näkemyksensä.
– Otto Suuronen aikalaisarvioiden pohjalta
Intolerable Cruelty
Sietämätöntä julmuutta / Intolerable Cruelty
Yhdysvallat 2003. Tuotantoyhtiö: Universal Pictures, Imagine Entertainment Productions, Alphaville Films, KL Line Productions. Tuotannonjohto: Sean Daniel, James Jacks. Tuottajat: Ethan Coen, Brian Grazer. Apulaistuottajat: John Cameron, Grant Heslow, James Whitaker. Ohjaus: Joel Coen. Käsikirjoitus: Ethan Coen, Joel Coen, Robert Ramsey, Matthew Stone. Alkuperäistarina: Robert Ramsey, Matthew Stone, John Romano. Kuvaus: Roger Deakins. Kuvasuunnittelu: Leslie McDonald. Lavastus: Tony Fanning (art direction), Nancy Haigh (set decoration). Erikoistehosteet: Betsy Patterson (supervisor), Rhythm & Hues Studios. Erikoistehosteteknikot: John Chaldu, Joe Heffernan, Lee Alan McConnell. Puvut: Mary Zophres. Ehostus: Trish Almeida ja Kelvin Trahan (hiukset), Jean Black ja Amy Schmiederer (meikit). Musiikki: Carter Burwell. Laulut: SIMON & GARFUNKEL: "The Boxer", "The Bridge Over Troubler Water", säv. Paul Simon. COLIN LINDEN: "April Come She Will", "Punky's Dilemme", säv. Paul Simon. ELVIS PRESLEY: "Suspicious Minds", säv. Mark James. MELISSA MANCHESTER: "Don't Cry Out Loud", säv. Peter Allen, Carole Bayer Sager. DANIEL MAY: "After Hours", säv. Daniel May. CHUCK MANGIONE: "Feels So Good", säv. Chuck Mangione. EDITH PIAF: "Non, Je Ne Regrette Rien", säv. Charles Dumont, Michel Vaucaire. TOM JONES: "If I Only Knew", säv. Joseph Mendelson, Benjamin Nitze. BIG BILL BROONZY: "The Glory of Love", säv. Billy Hill. Leikkaus: Roderick Jaynes (=Ethan & Joel Coen). Ääni: Skip Lievsay, Sean Garnhart. Pääosissa: George Clooney (Miles Massey), Catherine Zeta-Jones (Marylin Rexroth), Geoffrey Rush (Donovan Donnelly), Cedric the Entertainer (Gus Petch), Edward Herrman (Rex Rexroth), Richard Jenkins (Freddy Bender), Billy Bob Thornton (Howard Doyle), Paul Adelstein (Wrigley), Julia Duffy (Sara Sorkin), Stacey Travis (Bonnie Donovan), Jackson Kyle (Ollie Olerud), Jonathan Hadary (Heinz), Irwin Keyes (Vinkuva Joe), Tom Aldredge (Herb Myerson), Royce D. Applegate (herra Gutman), John Bliss (herra MacKinnon). Helsingin ensiesitys: 24.10.2003, Tennispalatsi 2, Kinopalatsi 6, Maxim 1, Bristol – maahantuoja: Buena Vista International Finland Oy, 2003 – Dvd-levitys: Universal Pictures Finland Oy – VET 107318 – K7 – 2775 m / 102 min
Sietämätöntä julmuutta on toimiva avioerokomedia ja satiiri naiiveista rakkauskäsityksistä. George Clooneyn karismaattisen velmusti esittämä Miles Massey on huippuluokan avioerojursti, joka eräänä päivänä törmää kauniiseen Marylin Rexrothiin (Catherine Zeta-Jones). Tämän julman kaunottaren tärkeimpiin askareisiin kuuluu hänen sukunimensä kasvattaminen loputtomien avioliittojen kautta. Samalla Marylin tulee kuin vahingossa käärineeksi sievoiset avioerorahat ylellisen elämänsä ylläpitoon. Pian nämä kaksi avioeroilla elantonsa ansaitsevaa kieroilijaa löytävät itsensä eri puolilta neuvottelupöytää ja kipinöitä alkaa sinkoilla.
Rikkaalla dialogilla varustettu Sietämätöntä julmuutta tavoittelee 1930- ja 40-lukujen screwball-komedian henkeä ja samalla se viiltää ironisen kuvan asiakkaitaan riistävistä avioerojuristeista, joille "rakkaus on kauppatavaraa". Naispääosassa nähtävä Catherina Zeta-Jones on asiaankuuluvasti tyylikkään etäinen ja eleetön.
Coenin veljesten tuotannossa Sietämätöntä julmuutta on kieltämättä kevyt, lähes marenkimainen, mutta itseironian taju ja tilannekomiikka ovat tallella. Veljeskaksikon tyylille uskollisesti mukana on myös arkilogiikan ylitse ampuvia jaksoja. Ökyrikkaiden omaisuusriitojen satiirisoinnin ohella Coenit osaavat maustaa tarinansa herkullisilla yksittäisillä ideoilla, tilanteilla ja absurdeilla henkilöhahmoilla, joista kannattaa mainita Cedric the Entertainerin mainio, arkaluonteisten tilanteiden videolle kuvaamiseen erikoistunut Gus Petch sekä Irwin Keyesin Vinkuva Joe, jonka suoritus elokuvan loppupuolella on todellinen mustan komedian äärimmäinen huippu. Elokuva todistaa tyylitietoisesti, että Hollywoodin ytimessäkin Coenin veljekset löytävät oman jäljittelemättömän näkemyksensä.
– Otto Suuronen aikalaisarvioiden pohjalta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)