Uusia tekstejä odotellessa täytyy julkaista uusintana jo julkaistuja verkkoartikkeleita. Ohessa Desibeli.net -verkkolehteen kirjoittamani musiikkiartikkeli henkilökohtaisesta klassikkoalbumista, Hectorin vuoden 1981 merkkiteoksesta Eurooppa, joka tuntuu tällä hetkellä olevan yhteiskuntakriittisellä sisällöltään ajankohtaisempi kuin kenties koskaan...
Hector: Eurooppa, 1981
Hector on ollut aina ja ikuisesti, tai siltä ainakin helposti tuntuu, sillä tuon suomenkielisen rockin kivijalan ura alkoi jo vuonna 1965 sodanvastaisella The Universal Soldier -käännöksellä Palkkasoturi. Itsellenikin Hectorin olemassaolo oli selvää jo alle kouluikäisenä, mutta miehen todellinen merkitys alkoi valjeta toden teolla vasta lukioikäisenä, kun lähinnä mustahuuliromanttista poppia kuuntelevan nuorukaisen mieleen lipuivat herkkää mystiikkaa, rakkautta tai kivuliasta maailman tuskaa tulvineet kappaleet kuten Olet lehdetön puu, Woyzeck, Tuulisina öinä sekä Olen nielaissut kuun. Oman yhteiskunnallisen ajattelun herättyä ja aseistakieltäytymisilmoituksen tehtyäni nousivat Hectorin albumit ja kappaleet aivan uudelle tasolle.
Yksi tällaisista voimakkaan yhteiskuntakriittisistä ja keskustelua herättäneistä albumeista on vuonna 1981 ilmestynyt Eurooppa. Hectorin levytysuralla Eurooppa asettuu vedenjakajalle, sitä edeltävä Linnut, linnut (1980) on epätasainen, harmillisen päämäärätön albumi, kun taas Euroopan jälkeen ilmestyneellä Hyvää yötä, Bambilla (1982) rock-muusikkomme sukelsi absurdin surrealistiseen suuntaan kokeilevalla albumilla, jota voi pitää välityönä ennen 1980-luvun lopun uutta nostetta.
Eurooppa -levyllä Hector nosti uutuuttaan huokuvat syntetisaattorisoundit keskeiselle sijalle sointimaailman muokkaamisessa. Jo varhaisella 1970-luvulla analogisyntetisaattorit olivat surisseet erityisesti Herra Mirandos ja Hectorock 1 -albumeilla, mutta Euroopalla harppaus kohti teknologista äänimaailmaa oli silti suuri. Kitarasyntetisoijaksi tuli T.T. Oksala, rumpusyntetisoijaksi Wando Suvanto ja muutoin enemmän tai vähemmän koskettimien parissa työskentelivät Jukka Hakoköngäs sekä todellinen pioneeri, Esa Kotilainen. Mieleenpainuvat kitarakuviot levylle taiteili jo Liisa Pien-levyltä muistettava Nono Söderberg. Äänimaailmaltaan kitararockin ja kasarisyntetisaattorien rohkea äpärälapsi voi kuulostaa nykypäivänä monien korvaan yllätyksellisen kolkolta.
Nimensä albumi sai ensimmäisenä syntyneen, kuusiminuuttisen nimikkobiisin mukaan, josta tuli nopeasti yksi Hectorin uran merkittävimpiä kappaleita. Ankarana ajan kuvana syntynyt mestariteos on pysynyt tärkeänä osana keikkasettiä aina viimeisimpiin kiertueisiin asti. Omaa ajatusmaailmaani järisyttäneellä tekstillä varustettu kappale on herkän humanistin hätähuuto, julistava katsahdus maailmantilaan. ”Ja uusi kevät / on yhä talvempi kevät! / Ja joka ikinen sydän / on yhä tyhjempi sydän / Ja joka ikinen käsi / yhä kovempi käsi”.
Edellisillä albumeilla paikoin hyvinkin henkilökohtaisilta vaikuttaneet sävyt ovat saaneet väistyä yhteisöllisten teemojen tieltä. Videorodeo peilaa oman aikansa mediatodellisuutta, uutisten ja joukkoviestinten säälimättömyyttä voimakkain George Orwell -vaikuttein. Vieraantunut tutkii ihmisen ja koneen suhdetta sekasortoisen paradoksaalisessa maailmassa. Omassa kotona ottaa satiirin kautta kantaa kylmän sodan tuntemuksiin ja saksalaisen Georg Buchnerin tekstistä syntynyt Woyzeck, puolalaisen sotilaan tarina, on ainutlaatuinen kappale Hectorin tuotannossa ollessaan näytelmän pohjalta kirjoitettu. Albumin päättää selvästi John Lennon-tyylisesti tulkittu, kaunis ja herkkä Uni 8?.
Eurooppa ei ole Hectorin uran hienoin levytys, sitä mandaattia pitäkööt itsellään Herra Mirandos (1973) sekä akustisesti ajattomana soiva Varjot ja lakanat (1988), mutta tinkimättömyydessään Eurooppa on varmastikin miehen uran yhtenäisin albumi ja sen voimakkaat sanoitukset tänä päivänä ajankohtaisempia kuin koskaan.
Otto Suuronen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti