24 Hour Party People

24 Hour Party People
24 Hour Party People / 24 Hour Party People

Alankomaat / Iso-Britannia / Ranska 2002. Tuotantoyhtiöt: Baby Cow Productions Ltd., Channel Four Films, UK Film Council, Revolution Films, WAVEpictures. Tuotannonjohto: Henry Normal. Tuottaja: Andrew Eaton. Tuottajakumppanit: Gina Carter, Robert How, Fiona Neilson. Ohjaus: Michael Winterbottom. Käsikirjoitus: Frank Cottrell Boyce. Kuvaus: Robby Müller. Lavastus: Lucy Howe. Erikoistehosteet: David Bryan, Steve Tomkow, Steve Scotton. Puvut: Stephen Noble, Natalie Ward. Ehostus: Janita Doyle, Neil Gorton, Jane Oakley, Jill Sweeney. Leikkaus: Trevor Waite, Michael Winterbottom. Ääni: John Falcini, Stuart Wilson, Aad Wirtz. Pääosissa: Steve Coogan (Tony Wilson), Shirley Henderson (Lindsay Wilson), Paddy Considine (Rob Gretton), Sean Harris (Ian Curtis), Danny Cunningham (Shaun Ryder), Andy Serkis (Martin Hannett), Chris Coghill (Bez), Lennie James (Alan Erasmus), Ralf Little (Peter Hook), Paul Popplewell (Paul Ryder), John Simm (Bernard Sumner), Raymond Waring (Vini Reilly). Helsingin ensiesitys: 8.11.2002 Kinopalatsi 3, Tennispalatsi 4 – maahantuoja: Future Film Oy – VHS- ja DVD-julkaisu: 2002 Future Film Oy – tv-lähetyksiä: 4.8.2007 Nelonen – VET 105090 – K15 – 3195 m / 115 min

24 Hour Party People kertoo punkin ja uuden aallon synnystä kuvaten ajanjaksoa 1976-92, jolloin Manchester ja Tony Wilsonin (Steve Coogan) perustamat Factory Records ja Hacienda-klubi toimivat brittiläisen populaarimusiikin mekkana. Idealistinen Wilson tarjoaa levytysmahdollisuutta ilman taiteellista tai taloudellisesti riipiviä sopimuksia, ja hiljalleen Factoryn kautta ensimmäiset levynsä julkaisevat kulttiyhtyeet kuten Joy Division, Durutti Column ja Cabaret Voltaire. Maineen kasvaessa elämäntyyli muuttuu ja huumeisen huvittelun pyörteissä Wilsonin avioliitto tuhoutuu, samaan aikaan kun lupaavimman yhtyeen, Joy Divisionin Ian Curtis (Sean Harris) tekee itsemurhan. 1980-luvun edetessä maailma ottaa omakseen ensin Joy Divisionin tuhkista nousevan New Orderin ja Shaun Ryderin (Danny Cunningham) luotsaaman Happy Mondaysin, sitten dance- ja rave-kulttuurin, jonka jälkeen rahaongelmat ja väkivalta kasvavat ongelmaksi.

24 Hour Party People on perinteisestä fiktiokerronnasta piittaamaton metaelokuva, joka kommentoi kaiken aikaa itseään, ennakoi tulevia tapahtua ja kiistää väitteitään. Uuttera brittiohjaaja Michael Winterbottom liikkuu silminnähden omalla alueellaan hahmotellessaan paikoin hurjaakin popkollaasiaan, jossa kokenut kuvaamisen ammattilainen Robby Müller onnistuu lennokkaasti yhdistämään rosoiseen digikuvaukseen uutispätkiä ja dokumenttimateriaalia. Elokuva tarjoaa myös rock-kulttuurista kiinnostuneille herkullisia cameo-rooleja, näemme mm. vaihtoehtoyhtye The Fallin Mark E. Smithin Hacienda-klubin jonossa sekä punk-yhtye The Buzzcocksin perustajäsenen, Howard Devoton saniteettitilojen siistijänä.

Elokuvan keskeisimpänä hahmona nähdään monipuolisen brittikoomikko Steve Cooganin tehokkaasti sisäistämä Tony Wilson, mutta varsinaista päähenkilöä elokuvassa ei ole. Wilsonin suora repliikkikin ilmaisee painokkaasti: ”tämä elokuva ei kerro minusta, sillä olen sivuhenkilö omassa tarinassani”. Itseironinen 24 Hour Party People on kokonaisuutena viihdyttävä teos, jonka monissa käänteissä kukkii oivaltava huumori. Silti sillä on myös vakava perustansa, joka tulee erityisen vaikuttavasti esiin Ian Curtisin kohtaloa peilatessa.

– Otto Suuronen (julkaistu 6.9.2007 Suomen elokuva-arkiston esitteenä, krediittitietoja editoitu alkuperäisestä)

Hit Me TV

Hollantilainen Hit Me TV yhdistelee musiikkiinsa postpunkin kepeätä laitaa, tanssittavan energistä poppia sekä glamrockin värikkyyttä. Äskettäin Suomessakin vieraillut joukkio on julkaissut vuoden antoisimman debyyttialbumin (lue arvio).

Mossafer

Julkaisen loppuvuoden aikana blogissani varhaisempia SEA:lle (nykyinen Kansallinen audiovisuaalinen arkisto) kirjoittamiani elokuvaesitteitä. Tässä niistä ensimmäinen, jossa esittelen Abbas Kiarostamin esikoispitkän Mossafer (The Traveller, 1974).

Mossafer
The Traveller

Iran 1974. Tuotantoyhtiö: Kanoon – Institute for the Intellectual Development of Children and Young Adults. Ohjaus: Abbas Kiarostami. Käsikirjoitus: Abbas Kiarostami - Hassan Refiïn tarinan pohjalta. Kuvaus: Firouz Malekzadeh. Musiikki: Kambiz Roshanravan. Leikkaus: Amir-Hossein Hami. Ääni: Ahmad Asgari, H. Atashkar ja Amir-Hossein Hami. Pääosissa: Massoud Zand, Hassan Darabi, Mostafa Tari, Hassan Arab. 74 min

Iranilaisen mestariohjaaja Abbas Kiarostamin uraa voi tarkastella sen merkittävän humanistisen elokuvaperinteen jatkeena, jota aiemmin ovat edustaneet niin Charles Chaplin, japanilainen Yasujiro Ozu kuin yksittäiset teokset kuten Vittorio De Sican Polkupyörävaras (1948). Kiarostami teki itsestään kansainvälisesti tunnetun 1990-luvun merkkiteoksillaan kuten Ja elämä jatkuu (1991), Oliivipuiden katveessa (1994) sekä Kirsikan maku (1997), mutta varsinainen ura oli alkanut jo 1970-luvulla lyhyiden lasten- ja nuortenelokuvien parissa, joissa hänen tunnuksenomaiset piirteensä, dokumentinomainen kerronta, maalaiskylissä alkunsa saavat tarinat sekä elokuvien vuorosanojen, otsikoiden ja aiheiden nykyiranilaista runoutta hyödyntävät keinot jo näkyvät.

Kiarostamin debytointi pitkän fiktioelokuvan parissa tapahtui Hassan Refiïn tarinan pohjautuvan Mossaferin (1974) kautta. Ilmestyessään voimakkaan vaikutuksen iranilaiseen elokuvakulttuuriin tehnyt elokuva synnytti lähes vallankumouksellisen innon uusien tekijöiden keskuudessa, ja vertaukset ranskalaisen uuden aallon elokuvaan eivät ole olleet tuulesta temmattuja. Mossaferin elokuvallisena sukulaisena onkin pidetty François Truffautin elokuvaa 400 kepposta (1959). Kiarostamin debyyttiohjaus, joka on kiehtovasti tallennettu mustavalkofilmille, on nykypäivän perspektiivistä tarkasteltuna osoitus ohjaajan valtavasta potentiaalista.

Mossafer kertoo tarinan nuoresta pojasta (Hassan Darabi), joka asuu pienessä kylässä Iranissa, elätellen toivetta päästäkseen jonain päivänä Teheraniin katsomaan Iranin maajoukkueen jalkapallo-ottelua. Saavuttaakseen tämän, hän varastaa ystäviltään ja naapureilta rahaa, ja monien eteen tulevien ongelmien jälkeen hän viimein pääsee Teheranin stadionille. Yksinkertainen, mutta viisas tarina peilaa pojan kotioloja, unelmia ja tulee samalla avanneeksi katsojalle iranilaisen jalkapallokulttuurin merkitystä.

Elokuvantekijän uransa ohella Kiarostami on luonut uraa ihailtuna valokuvaajana sekä arvostettuna kirjailijana ja runoilijana, joista kaikki mainitut taiteenmuodot yhdistyvät hänen teoksiinsa saumattomasti. Akira Kurosawa: "Kun Satyajit Ray poistui keskuudestamme, olin hyvin surullinen. Mutta nähtyäni Kiarostamin elokuvia, kiitin Jumalaa, että hän oli lähettänyt meille hyvän miehen tilalle.”

– eri lähteiden pohjalta Otto Suuronen (21.8.2007, julkaistu Suomen elokuva-arkiston esitteenä)

Bloodpit: Recovered

Tamperelaisen Bloodpitin edellisen kokoonpanon romahdettua jäsenten välisiin riitoihin ja laulaja Matthau Mikojanin ongelmiin ei yhtye virallisesti hajonnut, vaan jäi määrittelemättömän pituiselle tauolle. Tauko kesti lopulta vain noin vuoden verran, sillä nyt yhtye on tullut takaisin uuden laulusolistinsa Antti Ravínin ja kitaristi Petri ”Pietu” Hiltusen vahvistamana. Uuden alun kynnyksellä yhtye on päättänyt julkaista Backstage Alliance -levy-yhtiön kautta Recovered -minialbumin (lue arvio kokonaisuudessaan), jolla uudistunut kokoonpano esittää pääasiassa itselleen jollain tapaa merkityksellisiä cover-biisejä.

Tehtävä Suomessa

Mikä yhdistää Michael Cainea, Diane Keatonia, Charles Bronsonia ja Omar Sharifia? Kyseiset elokuvatähdet ovat kaikki tehneet elokuvaa Suomessa – yhdessä kansainvälisen elokuvayhteistyön grand old manin, Åke Lindmanin kanssa, jolle Outi Heiskasen kirjoittama teos Tehtävä Suomessa – kotimaamme ulkomaisissa elokuvissa on omistettu. Suomen ja suomalaisuuden representaatioita ulkomaisissa elokuvissa esittelevä teos on yksi vuoden kiinnostavimpia elokuvakirjoja (lue arvio kokonaisuudessaan).