Mars Attacks

Tim Burtonin anakronistinen tieteishupailu Mars hyökkää! nähtävillä Orionissa 29.12.

Mars Attacks!
Mars hyökkää! / Mars Attacks!

Yhdysvallat 1996. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Pictures. Tuottajat: Tim Burton, Larry Franco. Ohjaus: Tim Burton. Käsikirjoitus: Jonathan Gems. Kuvaus: Peter Suschitzky. Animaatio: Alice V. Kaiserian. Lavastus: Wynn Thomas (production design), Nancy Haigh (set decoration), John Dexter & James Hegedus (art direction). Erikoistehosteet: Michael Lantieri (special effects), Jim Mitchell & Michael Fink (visual effects). Puvut: Colleen Atwood. Ehostus: Julie Hewett, Valli O’Reilly & Robin Neal (meikit), Norma Lee & Candace Neal (hiukset). Musiikki: Danny Elfman. Laulut: RUPERT HOLMES: ”Escape (The Piña Colada Song)”, säv. Rupert Holmes, ELISABETH TROY-ANTWI: ”Headstrong”, säv. E. Antwi & Filo, SLIM WHITMAN: ”Indian Love Call”, säv. Otto A. Harbach, Oscar Hammerstein II & Rudolf Friml. ”Champagne Fanfare”, säv. George Cates, THE BEE GEES: Stayin’ Alive”, säv. Barry Gibb, Maurice Gibb & Robin Gibb, SLIM WHITMAN: “I’m Casting My Lasso Towards The Sky”, säv. Jimmy Wakely & Lee ‘Lasses’ White, TOM JONES: “It’s Not Unusual”, säv. Gordon Mills & Les Reed, PORTISHEAD: “Humming”, säv. Portishead. Leikkaus: Chris Lebenzon. Ääni: Randy Thom. Pääosissa: Jack Nicholson (presidentti James Dale / Art Land), Glenn Close (Lady Marsha Dale), Annette Bening (Barbara Land), Pierce Brosnan (professori Donald Kessler), Danny DeVito (Rude Gambler), Martin Short (lehdistösihteeri Jerry Ross), Sarah Jessica Parker (Nathalie Lake), Michael J. Fox (Jason Stone), Rod Steiger (kenraali Decker), Tom Jones, Jim Brown (Byron Williams), Lukas Haas (Richie Norris), Natalie Portman (Taffy Dale), Pam Grier (Louise Williams), Lisa Marie (marsilainen), Brian Haley (Mitch, salaisen palvelun agentti), Sylvia Sidney (isoäiti Florence Norris), Jack Black (Billy Glenn Norris), Ray J (Cedric Williams), Paul Winfield (kenraali Casey), Brandon Hammond (Neville Williams), Jerzy Skolimowski (Zeigler), Janice Rivera (Cindy), Christina Applegate (Sharona). Helsingin ensiesitys: 28.2.1997 Forum 1, Kino 1, Studio 3 – televisioesityksiä: 14.5.2000 MTV3, 27.3.2005 MTV3, 6.12.2005 Subtv – maahantuoja: Warner Bros. – videolevitys: Warner Home Video – DVD-levitys: Sandrew Metronome Distribution Finland Oy – VET 100080 – K11 – 2915 m / 106 min

Tehtyään kunniaa kulttiohjaaja Edward D. Wood Juniorille lämminhenkisessä elokuvassa Ed Wood (1994) siirtyi Tim Burton 1950-lukulaisen tieteiselokuvan pariin, keräilykorttisarjaan perustuvalla, anakronistisen viihdyttävällä tieteisparodialla Mars hyökkää! Tarinaansa myöten itseironisessa elokuvassa avaruusteleskooppi havainnoi Mars-planeetan suunnalta saapuvien lentävien lautasten valtaisan hyökkäyksen. Tärkeilevä professori Kessler (Pierce Brosnan) vakuuttaa jopa Yhdysvaltain presidentin (Jack Nicholson) teoriallaan, että ulkoavaruuden olennot saapuvat maahan rauhantahtoisina, mutta toisin käy, kuten arvata saattaa.

Ilmestyessään syksyllä 1996 Mars hyökkää! jäi pahasti tarinaltaan samankaltaisen, mutta roppakaupalla totisemman Hollywood-rymistelyn, Roland Emmerichin Independence Dayn (Independence Day - maailmojen sota, 1996) jalkoihin, mutta siinä missä Emmerichin patrioottinen hapuilu menee tahattoman komiikan puolelle, irvailee Burton omaan pistämättömään tyyliinsä kaikkia tahoja: USA:n kongressia ja maan presidenttiä, kiihkoaktivisteja, puolustusrakenteita ja amerikkalaista nationalismia, unohtamatta skandaaleilla ratsastavaa lehdistöä.

Runsailla yksityiskohdilla kuorrutettu lavastus ja kautta linjan harkittu värimaailma kumartavat syvään 1950- ja 60-lukujen sci-fi-elokuvien- ja tv-sarjojen perinteille. 50-lukulaisen sci-fin lisäksi tyylilajikirjo ulottuu makaaberista huumorista aina Ray Harryhausen -animaatioon. Suurin osa elokuvan viehätysvoimasta kumpuaa tähtikaartista, jonka Burton on saanut kerättyä esittämään elokuvansa tuhoon tuomittuja henkilöitä. Monimuotoisen näyttelijäkaartin kruunaa Jack Nicholson herkullisessa kaksoisroolissaan Yhdysvaltain presidenttinä ja hulvattomana liioiteltuna bisnesmiehenä.

Burtonin tahallisen yliampuvan vision taustalla elää vaikutteita Stanley Kubrickin kulttiklassikosta Tohtori Outolempi eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia (Dr. Strangelove, or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb, 1963), mutta siinä missä Kubrickin satiiri on tarkkanäköisyydessään mestarillista, jää Burtonin camp-hengessä etenevä pilkka paikoin pintapuoliseksi tehostevyöryksi.

– Otto Suuronen (julkaistu Kansallisen audiovisuaalisen arkiston esitteenä, 29.12.2008)

Batman

Tim Burtonin menestyselokuva Batman sai muistettavasti ensi-iltansa Suomessa syksyllä 1989. Huomenna 16.12. samainen sarjakuvafilmatisointi nähdään ensimmäistä kertaa Kansallisen audiovisuaalisen arkiston elokuvateatterin, Orionin valkokankaalla.

Batman
Batman / Batman

Yhdysvallat 1989. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Pictures, The Guber-Peters Company, PolyGram Pictures. Tuotannonjohto: Benjamin Melniker, Michael E. Uslan. Tuottaja: Peter Guber, Jon Peters. Ohjaus: Tim Burton. Käsikirjoitus: Sam Hamm & Warren Skaaren, Sam Hammin tarinan ja Bob Kanen hahmojen pohjalta. Kuvaus: Roger Pratt. Animaatio: Martin Gaskell. Lavastus: Peter Young (set decoration), Anton Furst (production design), Terry Ackland-Snow, Nigel Phelps & Leslie Tomkins (art direction). Erikoistehosteet: John Evans. Puvut: Bob Ringwood, Tony Dunsterville. Ehostus: Lynda Armstrong & Nick Dudman (meikit), Janet Jamison, Rick Provenzano & Barry Richardson (hiukset). Musiikki: Danny Elfman. Laulut: PRINCE: ”The Future”, ”Vicki Waiting”, ”Electric Chair”, ”Partyman”, ”Trust”, säv. Prince. ”Scandalous”, säv. Prince & John L. Nelson. PERCY FAITH & HIS ORCHESTRA: ”Theme From A Summer Place”, säv. Max Steiner. HILL BOWEN & ORCHESTRA: ”Beautiful Dreamer”, säv. Stephen Foster. “There’ll Be A Hot Time In The Old Town Tonight”, säv. Joe Hayden & Theodre A. Metz. ”Serenade no. 13 in G, K. 525 (Eine Kleine Nachtmusik), 2nd Movement”, säv. Wolfgang Amadeus Mozart. Leikkaus: Ray Lovejoy. Ääni: Tony Dawe, Eddy Joseph. Pääosissa: Michael Keaton (Bruce Wayne/Batman), Jack Nicholson (Jack Napier/Joker), Kim Basinger (Vicki Vale), Robert Wuhl (Alexander Knox), Pat Hingle (James Gordon), Billy Dee Williams (Harvey Dent), Michael Gough (Alfred Pennyworth), Jack Palance (Carl Grissom), Jerry Hall (Alicia Grissom), Tracey Walter (Bob), Lee Wallace (pormestari), William Hootkins (Eckhardt), John Dair (Ricorso), Christopher Fairbank (Nic), George Roth (Eddie), Kit Hollerbach (Becky). Helsingin ensiesitys: 20.10.1989, Arena 1, Studio 3, Forum 1, Formia 1, Rex – maahantuoja: Warner Bros. Entertainment Finland Oy – video- ja dvd-levitys: Musiikki Fazer (VHS), Sandrew Metronome Distribution Finland Oy, Warner Home Video (DVD) – televisioesityksiä: 19.2.1995 YLE TV1, 7.8.1996 YLE TV1, 6.6.1998 YLE TV2, 3.9.1999 YLE TV2, 28.3.2002 MTV3, 10.5.2002 Subtv, 27.12.2003 MTV3, 17.9.2004 MTV3 – VET 96257 – K15 – 3470 m / 122 min

“Have you ever danced with the devil in the pale moonlight?”
– Jack Nicholson (Jokeri) elokuvassa Batman (1989)

Bob Kanen luoma Batman on länsimaisen populaarikulttuurikuvastomme kiistatta tunnetuimpia hahmoja. Sarjakuvien maailmasta Batman siirtyi ensimmäisen kerran valkokankaalle jo 1960-luvulla, kun camp-huumorin keinoin kulttimaineeseen noussut Lepakkomies -televisiosarja muuntui elokuvaksi vuonna 1966. 1980-luvun lopussa Batman koki kuitenkin reinkarnaation yön ritarina, ensin Frank Millerin sarjakuvan (The Dark Knight) kautta ja lopulta Tim Burtonin ohjaaman elokuvan myötä.

Warnerin tuottaman suurhankkeen käsikirjoituksen muokkautuminen lopulliseen muotoonsa vei runsaasti aikaa ja tuotannollisia kustannuksia, sillä alkuperäinen Tom Mankiewiczin versio ei kelvannut ohjaaja Burtonille, vaan hän palkkasi uudeksi käsikirjoittajaksi Sam Hammin. Lopulta Hammin versiotakin kutsuttiin muokkaamaan aiemmin jo Beetlejuicessa (1987) Burtonin kanssa yhteistyötä tehnyt Warren Skaaren, joka siirsi tarinan kauemmaksi alkuperäissarjakuvista.

Lavastaja Anton Furstin Gotham City on mahtipontinen työnäyte, film noir-henkinen helvetti ajattomassa tilassa ja paikassa. Tummanpuhuvan kierolla huumorilla hurmaava sarjakuvafilmatisointi osoittaa myös ohjaajansa taidon rakentaa vastakkainasettelua sisäänpäin suuntautuneen Batmanin ja selvästi teatraalista esiintymistä korostavan Jokerin välille. Runsaiden yksityiskohtiensa suhteen Burtonin ensimmäinen Batman on myös selvä kunnianosoitus saksalaisille ekspressionisteille.

Näyttelijöistä Michael Keaton luo ristiriitaisen henkilöhahmonsa vähäeleisin kääntein ja Kim Basingerin esittämä valokuvaaja Vicky Vale jää pinnalliseksi, väkinäistä romantiikkaa elokuvaan tuovaksi hahmoksi. Shown varastaa kuitenkin kiistatta Jack Nicholson, jonka roolisuoritus Jokerina tuo elokuvaan musikaalin elämänilon käänteisenä, kuoleman nautinnon.

Batman oli menestys jo ennen ilmestymistään, sillä tehokkaan mainonnan ansiosta se ansaitsi 750 miljoonan dollaria jo pelkästä oheistuotemyynnistä. Siitä tuli ensimmäinen elokuva, joka saavutti ensimmäisissä kymmenessä päivässä ensi-iltansa jälkeen 100 miljoonan dollarin rajan ja tuotti lopulta maailmanlaajuisesti 411,35 miljoonaa dollaria. Aikalaisarvioissa sitä kritisoitiin liiallisesta synkkyydestä sekä groteskiudesta ja Burtonin henkilöohjauksen nähtiin keskittyvän monien mielestä liiaksi Jokeriin. Kolme vuotta myöhemmin Tim Burton jatkoi ohjaajana mestarillisella jatko-osalla Batman paluu (Batman Returns, 1992).

– Otto Suuronen (julkaistu Kansallisen audiovisuaalisen arkiston esitteenä, 16.12.2008)

Nosound: Lightdark

Italiasta kantautuu modernin tunnelmaprogen kaikuja, Nosound -yhtyeen Lightdark -albumin (lue arvio) muodossa.

What Ever Happened to Baby Jane?

What Ever Happened to Baby Jane?
Mitä tapahtui Baby Janelle? / Mitä tapahtuikaan Baby Janelle?
Vad hände det med Baby Jane? / Vad hände med Baby Jane?

Yhdysvallat 1962. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Pictures. Tuotannonjohto: Kenneth Hyman. Tuottaja ja ohjaaja: Robert Aldrich. Käsikirjoitus: Lukas Heller – Henry Farrellin romaanin pohjalta. Kuvaus: Ernest Haller. Lavastus: George Sawley. Puvustus: Norma Koch. Ehostus: Jack Obringer, Robert J. Schiffer, Monty Westmore, Beau Wilson. Musiikki: Frank De Vol, Sidney Cutner, Ruby Raksin. Laulut: ”I’ve Written A Letter To Daddy”, es. Bette Davis, ”What Ever Happened to Baby Jane?” es. Frank De Vol ja Lukas Heller. Koreografia: Alex Romero. Leikkaus: Michael Luciano. Ääni: Jack Solomon. Pääosissa: Bette Davis (Baby Jane Hudson), Joan Crawford (Blanche Hudson), Victor Buono (Edwin Flagg), Wesley Addy (Marty McDonald), Julie Allred (nuori Baby Jane Hudson), Anne Barton (Cora Hudson), Marjorie Bennett (Dehlia Flagg), Bert Freed (Ben Golden), Anna Lee (Rouva Bates), Maidie Norman (Elvira Stitt), Dave Willock (Ray Hudson). Helsingin ensiesitys: 6.9.1963, Rea – Televisiolähetyksiä: 6.7.1974 MTV1, 1.4.1985 MTV1, 3.4.1988 TV3 – maahantuoja: Warner Bros. – VET 65906 – K16 – 3680 m / 132 min

”Jännityselokuvista tehokkaimmat etenevät aina lähellä komedian ja farssin rajaa”, totesi Alfred Hitchcock. Tällaisena teoksena näyttäytyy myös harmillisen epätasaisen, mutta parhaimmillaan tehokkaan ja kriittisyydessään tinkimättömän uran luoneen Robert Aldrichin vuonna 1962 valmistunut elokuva Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? Ohjaajansa sekä taloudellisesti että taiteellisesti onnistuneimpiin ohjauksiin kuuluvassa makaaberissa trillerissä absurdi kauhu ja irvokas nauru kamppailevat kohtauksien ylivallasta. Vaikutteet jännityksen mestarin suunnalta ovatkin toki ilmeiset, mutta samalla kyseessä on epäilemättä persoonallinen ja moniulotteinen elokuva, jolla Aldrich osoittaa hallitsevansa sielujen pimeyksistä lähtevän henkilökuvauksen.

Henry Farrellin romaaniin pohjautuva elokuva saa alkunsa 1920-luvulta, jossa esitellään sisarukset Baby Jane ja Blanche, vaudeville-perheen tyttäret. Baby Jane on menestyvä lapsitähti, joka saa yleisönsä tahtoessaan kyynelten partaalle. Aikuisena hän ei kuitenkaan nukenkasvoineen enää menesty, kun taas sisko Blanchesta muovautuu Hollywoodin ykköstähti valkokankaalla. Traagisen auto-onnettomuuden jälkeen Blanche kuitenkin rampautuu ja joutuu pyörätuoliin, täysin järkensä valon kadottaneen sisarensa armoille.

Elokuvan sisaruskaksikkona nähdään ikimuistettavasti Bette Davis Baby Janena ja Blanchena riutuva Joan Crawford. Davisin mittavalla uralla Baby Janen roolia edelsi Frank Capran sydämellinen Taskullinen ihmeitä (Pocketful of Miracles, 1961), jonka jälkeen hän muuntautui modernin elokuvan muistettavimpiin naishahmoihin lukeutuvaksi sadistiksi. Rooli muodostuikin erityisen riemulliseksi hänen myöhemmän uransa kannalta, sillä groteskin hahmonsa kautta hän teki yllättävän paluun ja sai roolistaan uransa kymmenennen Oscar-ehdokkuutensa.

Pääroolikaksikosta Mikael Fränti on todennut (HS, 1.4.1985), että ”Davisin ja Crawfordin diivailu ei pysy ehkä loppuun saakka aisoissa, mutta voi myös ajatella, että on kysymys tietoisesta parodiasta”. Aldrich käyttääkin tarinan ja henkilöiden ristiriitoja tehokkaasti hyväksi. Antti Lindqvistin mukaan (Katso, 13/1988) ”Aldrich yhdistää parhaimmissa kohtauksissaan Billy Wilderin Auringonlaskun kadun kirpeän analyysin entisten filmitähtien luonnenaamioista ja Hitchcockin Psykon tautisen jännityksen kehittelyn”. Avuton Blanche saa katsojan sympatiat puolelleen, vaikka lopussa menneisyyden aaveet putkahtavat esille ja katsoja tulkitsee roolihahmon aivan uudessa valossa.

– Otto Suuronen (25.9.2007) mainittujen lähteiden mukaan (julkaistu Suomen elokuva-arkiston esitteenä)

Seom

Seom
Saari / The Isle – saari / Ön

Etelä-Korea 2000. Tuotantoyhtiö: Myung Film Company Ltd., CJ Entertainment. Tuottaja: Eun Lee. Ohjaus ja käsikirjoitus: Ki-duk Kim. Kuvaus: Seo-shik Hwang. Lavastus: Ki-duk Kim. Puvut: Eun-jung Joo. Musiikki: Sang-yun Jeon. Leikkaus: Min Hokyung. Ääni: Seung-cheol Lee. Pääosissa: Suh Jung (Hee-Jin), Kim Yoo-seok (Hyun-Shik), Sung-hee Park (Eun-A), Jae Hyun Cho (Mang-Chee), Hang-Seon Jang (keski-ikäinen mies). Helsingin ensiesitys: 23.8.2002 Kinopalatsi 3 – maahantuoja: Future Film Oy (teatteri- ja dvd-levitys, 2002) – tv-lähetyksiä: 23.2.2006 YleTeema – VET 103673 – K15 – 2570 m / 90 min

Eteläkorealaisen Ki-duk Kimin kansainvälisenä läpimurtona nähtävä Saari herätti voimakkaasti kansainvälistä huomiota heti ilmestyttyään, kun elokuva esitettiin Venetsian elokuvajuhlilla vuonna 2000. Silminnäkijähavaintojen mukaan kaksi länsimaista naistoimittajaa pyörtyivät elokuvan esityksessä kohun saattelemana. Tämän jälkeen rajatonta sadismia ja tunteetonta vallankäyttöä kuvaava teos on jakanut mielipiteitä voimakkaasti kaikkialla, missä sitä on esitetty.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat eristäytyneelle erämaajärvelle, jossa järven rannalla asuva mykkä nainen Hee-Jin (Suh Jung) vuokraa kelluvia kalamajoja. Päivisin hän myy liikemiehistä koostuville asiakkailleen kahvia ja kalastustarvikkeita, öisin hän huolehtii myös miesten lihallisista tarpeista. Eräänä päivänä saarelle ilmestyy tyttöystävänsä ja tämän rakastajan tappanut, itsemurhaa hautova mies. Hee-Jin vaistoaa miehen mieltä kalvavan tuskan ja heidän välilleen syttyy kiihkeä suhde, joka on samalla kertaa sekä seurausta heidän sielujensa sairaudesta, että tuon sairauden ainoa lääke.

Saari on kaikessa vulgääriydessään ristiriitainen ja brutaaleja piirteitä omaavan rakkauden kuvauksena vastenmielinenkin. Harvinaisen mieleenpainuvan elokuvasta tekee sen raadollinen kivun kuvaus ja tapa näyttää realistisesti lihan tuskaa. Välillä katsojan herättääkin epäilys elokuvassa nähtävän sadomasokistisen väkivallan tarpeellisuudesta. Järkyttämisessä kun mennään välillä äärimmäisyyksiin asti.

Samanaikaisesti ollaan kuitenkin poikkeuksellisen vangitsevan teoksen äärellä, jonka juuret jäävät mieleen omaperäisen miljöön ja tarinan sekä ennen kaikkea jatkuvasti läsnä oleva hiljaisuuden kautta. Elokuvassa on paljon kohtauksia, joissa ei puhuta sanaakaan. Kuvakerronta etenee rauhallisesti ja saa loppua kohden yhä lyyrisempiä piirteitä. Tarmo Poussu havaitsikin (Ilta-sanomat, 23.8.2002), että syksyisen metsän ympäröivä järvi pastellinvärisine kalastusmajoineen muodostaa tehokkaan vastakohdan tarinan raadollisuudelle. Teos leikittelee taidokkaasti myös vertauskuvilla, (”toisen kohtalo on aina pyristellä koukussa, kun toinen kerii siimaa” –Poussu).

Lyhyessä ajassa yhdeksi Etelä-Korean mielenkiintoisimmaksi ohjaajaksi Chan-Wook Parkin ohella noussut Ki-duk Kim on itseoppinut elokuvantekijä, jonka pyrkimyksenä on ollut tehdä kaunis elokuva rakkaudesta ja pakkomielteestä, johon rakkaus johtaa. Elokuvan ”liharakkaussuhteen” kokevat näyttelijät Suh Jung ja Kim Yoo-seok tekevät vaativan masokistisissa rooleissaan hienoa työtä ja kokonaistunnelmasta on löydettävissä myös piirteitä Nagisa Oshiman Aistien valtakunnasta. ”Saari on inhottava satu, kuin Pikku Prinssi sadomasokistiseksi painajaiseksi nyrjäytettynä” -Markus Määttänen (Aamulehti 8.11.2002).

– Otto Suuronen mainittujen lähteiden mukaan (julkaistu 19.9.2007 Suomen elokuva-arkiston esitteenä)

Underwater Sleeping Society: The Dead Vegas

Siinä missä moni yhtye jämähtää jo kolmannella levyllään muinaisjäänteeksi tai tekee paniikissa äkillisen musiikillisen käännöksen, syventyy helsinkiläinen Underwater Sleeping Society julkaisemaan tähänastisen uransa tasapainoisimman albumin The Dead Vegas (lue arvio), jolla soi ilmavaan sointiinsa yhä enemmän nyansseja saanut yhtye.