Tihkusateen masentama puisto -nimellä avattu blogi tulee täyttäneeksi tänään yhden kokonaisen vuoden, sillä 8. huhtikuuta 2008 blogi aukesi artikkelilla Elokuvaohjaaja Ere Olavi Kokkonen - elokuvaneuvos komiikan armosta. Syntymäpäivän kunniaksi retusoin hivenen vanhaa artikkelia, tein siitä hitusen helppolukuisemman ja liitin loppuun muutaman rivin uutta tekstiä. Lukekaapa siis uusiutunut artikkeli yllä olevasta linkistä.
Vuosi 2009 on toistaiseksi tarjonnut sekavan joukon elokuva- ja musiikkielämyksiä. Elokuvateatterissa todistetuista elokuvista vaikuttavimmin ovat tehonneet Tomas Alfredsonin kehuttu Låt den rätte komma in (Ystävät hämärän jälkeen) ja Darren Aronofskyn The Wrestler (The Wrestler - painija). Kevään kotimaisista pitkistä fiktioista eniten mieleeni oli Jukka-Pekka Valkeapään Muukalainen, mutta syksylle on luvassa Zaida Bergrothin ennakkokatselussa loisteliaaksi osoittautunut Skavabölen pojat.
Lyhyt- ja dokumenttielokuvan puolelta täysosumat ovat tehneet niin Jukka Kärkkäinen (Kansakunnan olohuone), Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen (Hanasaari A) kuin myös mediataiteilijana kunnostautunut Maarit Suomi-Väänänen (Jalkeilla taas).
Oman erillismainintansa ansaitsee ehdottomasti Clermont-Ferrandin lyhytelokuvajuhlilla nähty norjalainen Sunday Mornings, jossa ohjaaja Jannicke Låker havainnoi vähäeleisesti jotain poikkeuksellisen aitoa ja rehellistä sunnuntaiaamun varhaisesta kotiintulosta pitkäään lauantai-illan jälkeen.
Toisen suuren intohimoni, populaarimusiikin puolelta, on tullut todistettua elävänä niin lukioaikaista rakkautta, The Sisters of Mercyä, Reginaa, Ristoa kuin Waltarin The Cure -vetoista cover-settiä Kuudennella linjalla. Tänä vuonna ilmestyneistä albumeista huomiota osaltani ovat saaneet debyytillään tehokkaasti angstin ilosanomaa jakanut brittiläinen sensaatio White Lies, erinomaisen kolmannen pitkäsoiton julkaissut synthpopista orgaanisempaan suuntaan suunnannut Regina sekä laadukkaan levyn niin ikään julkaissut Wojciech. Pettymysten puolelle ovat sukeltaneet iki-ikoni Morrissey, jonka vaatimaton Years of Refusal ei juuri ole ilahduttanut sekä Aurinko aurinko plaa plaa plaalla taannoin täysin sekoittanut Risto, jonka kolmas levy Sähköhäiriöitä on ollut enimmäkseen puuduttavaa edeltäjiensä toistoa, ilman minkäänlaista uutuudenviehätystä.
Joose Keskitalon läpeensä kehuttu Tule minun luokseni, kulta etsii vielä levysoittimellani suuntaansa, mutta vaikuttaa siltä, että tuomionpäivän trubaduurin magnum opukseksi on kuitenkin jäämässä vuoden 2006 mestarillinen Kaupungit puristuvat puristimissa. Ennakoivana pikatuomiona sanottakoon, että Maj Karman, jonka Kauniit Kuvat oli ehkä paras suomalainen yhtye vuonna 2002, Salama tuntuu pikaisesti kuunneltuna ihan kiinnostavalta pop-levyltä. Ja oikeastaan hyvä niin.
Parin viikon päästä uusi Depeche Mode, jota odotellessa voi kuunnella ja ihailla vaikka tätä kulttiklassikkoa.
Matka jatkuu...
Kevään aikana artikkeli luvassa esimerkiksi Kari Paljakan Veturimiehet heiluttaa (1992) -elokuvasta.
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
keskiviikko 1. huhtikuuta 2009
The Commitments
The Commitments
Irlanti / Iso-Britannia / Yhdysvallat 1991. Tuotantoyhtiö: First Film Company, Dirty Hands, Beacon Communications. Tuottaja: Roger Candall-Cutler ja Lynda Myles. Ohjaus: Alan Parker. Käsikirjoitus: Dick Clement, Roddy Doyle ja Ian La Frenais – Roddy Doylen romaanista. Kuvaus: Gale Tattersall. Lavastus: Brian Morris (production designer), Mark Geraghty ja Arden Gantly (art director) sekä Karen Brookes (set decorator). Erikoistehosteet: Maurice Foley. Puvut: Penny Rose. Ehostus: Peter Frampton. Alkuperäismusiikki: Wilson Pickett, Aretha Franklin, Otis Redding, Clarence Carter ja Percy Sledge. Laulut: The Commitments (esittäjänä): Mustang Sally, Take Me to the River, A Chain of Fools, The Dark End of the Street, I Can't Stand the Rain, Try A Little Tenderness, Treat Her Right, Mr. Pitiful, I Never Loved A Man, In the Midnight Hour, Bye Bye Baby ja Slip Away sekä Niamh Kavanagh (esittäjänä): Destination Anywhere ja Do Right Woman, Do Right Man. Leikkaus: Gerry Hambling. Ääni: Clive Winter, Tim Martin ja Eddy Joseph. Pääosissa: Robert Arkins (Jimmy Rabbitte), Michael Aherne (Steven Clifford), Angeline Ball (Imelda Quirke), Maria Doyle Kennedy (Natalie Murphy), Dave Finnegan (Mickah Wallace), Bronagh Gallagher (Bernie McGloughlin), Andrew Strong (Deco Cuffe), Félim Gormley (Dean Fay), Glen Hansard (Outspan Foster), Dick Massey (Billy Mooney), Johnny Murphy (Joey "The Lips" Fagan), Ken McCluskey (Derek Scully), Colm Meaney (Jimmy Rabbitte, vanhempi), Anne Kent (rouva Rabbitte), Andrea Corr (Sharon Rabbitte), Gerard Cassoni (Darren Rabbitte), Ruth ja Lindsay Fairclough (Rabbitten kaksoset), Michael O'Reilly (Greg), Liam Carney (Duffy), Ger Ryan (panttilainaaja), Mark O'Regan (isä Molloy), Phelim Drew (toimittaja Roddy Craig), Sean Hughes (Dave Machin), Philip Bredin (Ray), Aoife Lawless (Imeldan sisko). Helsingin ensiesitys: 1.11.1991 Maxim 1, maahantuoja: Finnkino Oy – vhs-julkaisu: Finnkino Video – VET 97368 – K7 – 3235 m / 118 min
Alan Parkerin ohjaama ja Roddy Doylen romaaniin pohjautuva The Commitments oli yksi 1990-luvun alun suurimpia euroooppalaisia menestyselokuvia, ja todistettavasti sen suosio jatkuu yhä. Elokuvan tiimoilta perustettu The Commitments -yhtye kiertää edelleen ja itse elokuva valittiin äskettäin Irlannissa järjestetyssä yleisöäänestyksessä maan kaikkien aikojen parhaimmaksi elokuvaksi.
Dick Clementin ja Ian La Fresnaisin yhdessä kirjailija Doylen kanssa käsikirjoittamassa elokuvassa Jimmy Rabbitte haluaa tulla maailman parhaimman yhtyeen manageriksi. Hänellä on vain yhdenlainen musiikki mielessään, soul. Kyllästyneenä irlantilaisen musiikin tasoon hän kokoaa vanhanaikaisen dublinilaisen soul-yhtyeen Otis Reddingin, Aretha Franklinin ja Wilson Pickettin tradition mukaan. Jimmy pitää koelaulut vanhempiensa talossa ja kerää pian yhteen joukon nuoria muusikoita. Ainoan muusikkoveteraanin Joey "The Lips" Faganin avulla Jimmy alkaa tehdä yhtyeen jäsenistä esiintymiskelpoisia. Yhtye harjoittelee ankarasti ja pääsee keikoillekin esiintymään, kunnes egot nostavat rumia päitään ja yhteisöllisyys alkaa rakoilla.
Parkerin aiemmissa elokuvissa (mm. Fame, Pink Floyd The Wall) musiikki on näytellyt ratkaisevinta roolia henkilöiden psyykkisessä kehityksessä, mutta The Commitmentsissa hän pääsee lähelle prosessin kokonaisvaltaista merkitystä. Elokuvan voi myös nähdä Famen sofistikoituneempana versiona, sillä kokonaan vailla sosiaalisia sanomia se ei ole. Sanoma on kuitenkin näkyvillä enemmän kuvassa, mutta ei jatkuvasti läsnä dialogissa. Työryhmän myöelämisen kyky saa elokuvan tuntemattomat esiintyjät kasvamaan kameran edessä inhimillisiksi yksilöiksi samassa mittakaavassa kuin he harjoittelevat ja hiovat yhtyeensä sointia.
Nuorten esiintyjien joukosta muiden yläpuolelle kohoaa elokuvan tekohetkellä hätkähdyttävästi vasta 16-vuotiaan Andrew Strongin osuus yhtyeen laulusolistina. Parker onnistuu jälleen kerran parhaiten miljöön kuvaajana ja atmosfäärin vangitsijana, ja vaikka miehen ohjaustöitä leimaakin paatunut sisällön hahmottomuus, risteyttää hän Tapani Maskulaa lainatakseni (TS, 2.11.1991) "realistisen sosiaalidraaman ja teinimusikaalin kehykset tavalla, jossa ei havaitse häivähdystäkään laskelmoidusta katsojan nuoleskelusta". Tarinan niukkuus saadaan elämään hämmästyttävällä tavalla ohi ja yli erilaisten uskottavuusmomenttien. "Parker jättää analyyttisen vuoropuhelun turvaköyden irti, heittäytyy musiikin varaan ja selviytyy" – Matti Apunen (AL 2.11.1991).
Haikea The Commitments on tehty rohkeasti vilpittömällä tunteella sekä lämmöllä, huumoria ja luontevaa suhdetta nuorisoon unohtamatta. Elokuva toteutettiin amatöörivoimin Dublinin esikaupungissa. Suureen koe-esiintymiseen saapui 1500 toiveikasta idolikandidaattia. Ohjaaja hyödyntääkin tätä runsasta koe-esiintymissatoa yhdessä elokuvan jaksossa, jossa nähdään Dublinin merkillisiä säkkipillimiehiä, cajun-Elviksiä ja hard rock -kitaraihmeitä.
– Otto Suuronen (28.11.2007) mainittujen lähteiden pohjalta. Julkaistu Suomen elokuva-arkiston esitteenä.
Irlanti / Iso-Britannia / Yhdysvallat 1991. Tuotantoyhtiö: First Film Company, Dirty Hands, Beacon Communications. Tuottaja: Roger Candall-Cutler ja Lynda Myles. Ohjaus: Alan Parker. Käsikirjoitus: Dick Clement, Roddy Doyle ja Ian La Frenais – Roddy Doylen romaanista. Kuvaus: Gale Tattersall. Lavastus: Brian Morris (production designer), Mark Geraghty ja Arden Gantly (art director) sekä Karen Brookes (set decorator). Erikoistehosteet: Maurice Foley. Puvut: Penny Rose. Ehostus: Peter Frampton. Alkuperäismusiikki: Wilson Pickett, Aretha Franklin, Otis Redding, Clarence Carter ja Percy Sledge. Laulut: The Commitments (esittäjänä): Mustang Sally, Take Me to the River, A Chain of Fools, The Dark End of the Street, I Can't Stand the Rain, Try A Little Tenderness, Treat Her Right, Mr. Pitiful, I Never Loved A Man, In the Midnight Hour, Bye Bye Baby ja Slip Away sekä Niamh Kavanagh (esittäjänä): Destination Anywhere ja Do Right Woman, Do Right Man. Leikkaus: Gerry Hambling. Ääni: Clive Winter, Tim Martin ja Eddy Joseph. Pääosissa: Robert Arkins (Jimmy Rabbitte), Michael Aherne (Steven Clifford), Angeline Ball (Imelda Quirke), Maria Doyle Kennedy (Natalie Murphy), Dave Finnegan (Mickah Wallace), Bronagh Gallagher (Bernie McGloughlin), Andrew Strong (Deco Cuffe), Félim Gormley (Dean Fay), Glen Hansard (Outspan Foster), Dick Massey (Billy Mooney), Johnny Murphy (Joey "The Lips" Fagan), Ken McCluskey (Derek Scully), Colm Meaney (Jimmy Rabbitte, vanhempi), Anne Kent (rouva Rabbitte), Andrea Corr (Sharon Rabbitte), Gerard Cassoni (Darren Rabbitte), Ruth ja Lindsay Fairclough (Rabbitten kaksoset), Michael O'Reilly (Greg), Liam Carney (Duffy), Ger Ryan (panttilainaaja), Mark O'Regan (isä Molloy), Phelim Drew (toimittaja Roddy Craig), Sean Hughes (Dave Machin), Philip Bredin (Ray), Aoife Lawless (Imeldan sisko). Helsingin ensiesitys: 1.11.1991 Maxim 1, maahantuoja: Finnkino Oy – vhs-julkaisu: Finnkino Video – VET 97368 – K7 – 3235 m / 118 min
Alan Parkerin ohjaama ja Roddy Doylen romaaniin pohjautuva The Commitments oli yksi 1990-luvun alun suurimpia euroooppalaisia menestyselokuvia, ja todistettavasti sen suosio jatkuu yhä. Elokuvan tiimoilta perustettu The Commitments -yhtye kiertää edelleen ja itse elokuva valittiin äskettäin Irlannissa järjestetyssä yleisöäänestyksessä maan kaikkien aikojen parhaimmaksi elokuvaksi.
Dick Clementin ja Ian La Fresnaisin yhdessä kirjailija Doylen kanssa käsikirjoittamassa elokuvassa Jimmy Rabbitte haluaa tulla maailman parhaimman yhtyeen manageriksi. Hänellä on vain yhdenlainen musiikki mielessään, soul. Kyllästyneenä irlantilaisen musiikin tasoon hän kokoaa vanhanaikaisen dublinilaisen soul-yhtyeen Otis Reddingin, Aretha Franklinin ja Wilson Pickettin tradition mukaan. Jimmy pitää koelaulut vanhempiensa talossa ja kerää pian yhteen joukon nuoria muusikoita. Ainoan muusikkoveteraanin Joey "The Lips" Faganin avulla Jimmy alkaa tehdä yhtyeen jäsenistä esiintymiskelpoisia. Yhtye harjoittelee ankarasti ja pääsee keikoillekin esiintymään, kunnes egot nostavat rumia päitään ja yhteisöllisyys alkaa rakoilla.
Parkerin aiemmissa elokuvissa (mm. Fame, Pink Floyd The Wall) musiikki on näytellyt ratkaisevinta roolia henkilöiden psyykkisessä kehityksessä, mutta The Commitmentsissa hän pääsee lähelle prosessin kokonaisvaltaista merkitystä. Elokuvan voi myös nähdä Famen sofistikoituneempana versiona, sillä kokonaan vailla sosiaalisia sanomia se ei ole. Sanoma on kuitenkin näkyvillä enemmän kuvassa, mutta ei jatkuvasti läsnä dialogissa. Työryhmän myöelämisen kyky saa elokuvan tuntemattomat esiintyjät kasvamaan kameran edessä inhimillisiksi yksilöiksi samassa mittakaavassa kuin he harjoittelevat ja hiovat yhtyeensä sointia.
Nuorten esiintyjien joukosta muiden yläpuolelle kohoaa elokuvan tekohetkellä hätkähdyttävästi vasta 16-vuotiaan Andrew Strongin osuus yhtyeen laulusolistina. Parker onnistuu jälleen kerran parhaiten miljöön kuvaajana ja atmosfäärin vangitsijana, ja vaikka miehen ohjaustöitä leimaakin paatunut sisällön hahmottomuus, risteyttää hän Tapani Maskulaa lainatakseni (TS, 2.11.1991) "realistisen sosiaalidraaman ja teinimusikaalin kehykset tavalla, jossa ei havaitse häivähdystäkään laskelmoidusta katsojan nuoleskelusta". Tarinan niukkuus saadaan elämään hämmästyttävällä tavalla ohi ja yli erilaisten uskottavuusmomenttien. "Parker jättää analyyttisen vuoropuhelun turvaköyden irti, heittäytyy musiikin varaan ja selviytyy" – Matti Apunen (AL 2.11.1991).
Haikea The Commitments on tehty rohkeasti vilpittömällä tunteella sekä lämmöllä, huumoria ja luontevaa suhdetta nuorisoon unohtamatta. Elokuva toteutettiin amatöörivoimin Dublinin esikaupungissa. Suureen koe-esiintymiseen saapui 1500 toiveikasta idolikandidaattia. Ohjaaja hyödyntääkin tätä runsasta koe-esiintymissatoa yhdessä elokuvan jaksossa, jossa nähdään Dublinin merkillisiä säkkipillimiehiä, cajun-Elviksiä ja hard rock -kitaraihmeitä.
– Otto Suuronen (28.11.2007) mainittujen lähteiden pohjalta. Julkaistu Suomen elokuva-arkiston esitteenä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)