Huutoja ja kuiskauksia elokuvasta ja populaarimusiikista jo vuodesta 2008.
perjantai 19. marraskuuta 2010
Magenta Skycode: Relief
Magenta Skycoden kauan hiottu toinen albumi Relief (lue arvio) täyttää odotukset, vaikka onkin tyylillisesti erilainen kuin edeltäjänsä. Jori Sjöroosin kappaleille olennainen haikeus ja melankolinen kauneus ovat totutusti läsnä, mutta levyllä ei kuulla kryptisesti nimetyn edeltäjänsä synkkämietteistä postpunkia, vaan tilalle ovat lipuneet modernin folkin ja amerikkalaisen nykyindien juureva luonnonläheisyys. Jos IIIII oli tunnelmaltaan kuin talviyö, on Relief nostalgissävytteisestä aamuyöstä varhaiseksi aamuksi kaartuva syyspäivä.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Apoptygma Berzerk: Imagine There's No Lennon
Norjan Sarpsborgissa perustettu Apoptygma Berzerk aloitti futuristisen syntikkapopin ja EBM:n parista, mutta käänsi kurssinsa kohti rock-kitaroita viiden vuoden takaisella levytyksellä You And Me Against the World. Elektrorockiin siirtymisen jälkeen ilmestyi sovittelevampi Rocket Science (2009) -levy, jonka aikaiselta maailmankiertueelta on taltioitu tämä Imagine There’s No Lennon -CD/DVD-julkaisu (lue arvio). Nuorekkaan asenteen säilyttänyt APB ei esitä tätä nykyä kovin omaperäistä musiikkia, mutta silti flirttailevan vaihtoehtorockin ja elektronisen popin ristisiitos toimii yllättävän hyvin. Yhtyeen livekunto on tarkastettavissa maanantaina 15.11. Helsingin Gloriassa.
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Ultramariini: Ydin
Hämeenlinnalaislähtöinen Ultramariini on tehnyt odotetun paluun uutukaisella Ydin -albumilla (lue arvio). Hienolla debyyttilevyllä Juuri ja juuri olemassa (2003) ja sitä seuranneella Kevään ja kesän tähtikuvioita (2005) -pitkäsoitolla sujuva suomenkielisyys kohtasi onnistuneesti dramaattiseen brittiläiseen pop-perinteeseen nojaavan kitarapopin. Ydin-levyllä yhtye palaa perusarvojensa äärelle. Tallella ovat niin harkitut kitara- ja kosketinkuviot kuin Ville Aallon sanoitusten arvoituksellinen tunteellisuus.
maanantai 1. marraskuuta 2010
This Empty Flow: Magenta Skycode
Muusikko Jori Sjöroos tunnetaan tänä päivänä PMMP-yhtyeen hovisäveltäjänä ja -tuottajana sekä omasta Magenta Skycode -yhtyeestään. Tämä suomalaisen nykypopin kultasormi oli kuitenkin omalta osaltaan tekemässä jo lähes 15 vuotta sitten levyä, joka kuuluu allekirjoittaneen aution saaren levyjen joukkoon. Turkulaisen This Empty Flown Magenta Skycode (lue artikkeli) on suomalaisen tummanpuhuvan rockin kulttiklassikko. Yhtyeen ajattelevan synkkä pop-musiikki syntyi nopeasti ja lyhyellä aikavälillä, melankoliaa säästelemättä. Bändin surumielisen vaihtoehtorockin raaka-aineet löytyivät paitsi selvimmin The Curen ja Slowdiven suunnalta, myös Cocteau Twinsin ja muiden 4AD-levymerkin yhtyeiden parista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)