Peter Jackson ja sydämellisen eskapismin lumo

Uusiseelantilainen Peter Jackson (1961-) lienee sukupolvensa tunnetuimpia elokuvaohjaajia yhdessä Quentin Tarantinon kanssa. J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta (Lord of the Rings) -filmatisoinneilla itsensä suuren yleisön tietoisuuteen saattanut ohjaaja aloitti uransa mitä kiehtovimmalla ja omaperäisimmällä tavalla. Esikoisohjaus Bad Taste (1987) esitteli Jacksonin vinoutuneen splatter-maailman, jossa kengännauhabudjetilla toteutetusta aivojensyönnistä tehtiin huurteista hirtehiskomiikkaa. Verikekkerit jatkuivat vielä äärihuumorilla kyllästetyllä Muppet-parodialla Meet the Feebles (1989) sekä zombiruttoepidemialla herkuttelevalla kauhukomedialla Aivokuollut (Braindead, 1992).

1980-90-lukujen taitteen elokuvilla Jackson lunasti kulttiohjaajan maineen ja vankkumattoman suosion kauhu- ja eksploitaatioelokuvan piiristä. Tilanteen muutti Jacksonin mestarillinen, fantasiajaksoilla terästetty draama Taivaalliset olennot (Heavenly Creatures, 1994). Käsikirjoittavaimonsa Fran Walshin kanssa (joka oli ollut mukana kirjoittamassa jo Meet the Feeblesiä ja Aivokuollutta) Jackson näytti taidokkaasti epäilijöilleen, että hän oli muutakin kuin poikamainen splatter-tyylittelijä.

1990-luvulla valmistui vielä kaksi elokuvaa, jotka jäivät tosin Suomessa ilman levitystä. Unohdetut kuvat (Forgotten Silver, 1995) oli televisiolle tehty nokkela mokumentaari "unohdetusta" uusiseelantilaisesta elokuvaohjaajasta. Kummituskopla (The Frighteners, 1996) lähti liikkeelle Kauhua kryptasta (Tales from Crypt, 1989-96) -televisiosarjan spin-offina, johon Universal Pictures antoi Robert Zemeckisin tuotannollisessa johdossa vapaat kädet. Omaperäinen kauhukomedia epäonnistui kuitenkin suuren yleisön huomion vangitsemisessa.

Näin ei käynyt Jacksonin mammuttimaiselle, valtavalla taloudellisella riskillä toteutetulle Taru Sormusten herrasta -trilogialle (2001-03), jonka menestyskulku päättyi huikaisevaan taloudelliseen ja taiteelliseen voittoon vuoden 2004 Oscareissa. Trilogian päätösosa Kuninkaan paluu (The Return of the King, 2003) palkittiin kaikkiaan 11 pystillä, mm. parhaan ohjauksen ja elokuvan palkinnoin, mikä ennenkuulematonta fantasiaelokuvalle. Samalla Jackson loi niin korkean laatustandardin genren elokuville, että niin Harry Potterit (2001-11), Narniat (2005-?) kuin myös Philip Pullmanin Universumien tomu (His Dark Materials, 1995-2000) -sarjaan pohjautunut Kultainen kompassi (The Golden Compass /His Dark Materials: Northern Lights, 2007) jäivät vain keskinkertaisiksi yritelmiksi. Sormusten herran globaalista menestyksestä hyötyi myös uusiseelantilainen Weta Workshop -erikoistehosteyhtiö, josta tuli alan keskeisimpiä special effects -tuottajia.

Nyt Peter Jackson tuotantoryhmineen on palannut Tolkienin lähteelle uutukaisessa fantasiaseikkailussa Hobitti - odottamaton matka (The Hobbit: An Unexpected Journey), joka on uuden Hobitti-trilogian ensimmäinen luku. Jatko-osat Hobitti: Smaugin autioittama maa (The Hobbit: The Desolation of Smaug) ja Hobitti: Sinne ja takaisin (The Hobbit: There And Back Again) nähdään vuosina 2013-14.

Siinä missä monet tänä vuonna ilmestyneistä blockbustereista pelaavat kylmyydellä, kolkkoudella ja kyynisyydellä, onnistuu Peter Jackson luomaan jälleen sydämellistä ja empaattista eskapismia. Tolkienin tarujen ymmärtäjänä ja ihailijana Jackson on kyennyt sivuuttamaan tarinankerrontaa liiaksi sotkevan teknisyyden eikä ole jäänyt sinänsä henkeäsalpaavien erikoistehosteiden vangiksi. Ohjauksellisesti Jackson kuljettaa tarinaa luontevasti, jopa tuttavallisesti eteenpäin.

Tolkienin hahmoista vahvimmin esillä ovat Martin Freemanin viehättävästi näyttelemä Bilbo Reppuli, vanha tuttu Gandalf (yhä kuin rooliinsa luotu Ian McKellen) sekä kolmentoista kääpiön joukko, joista pääosaan nousee Thor Tammikilpi (Richard Armitage). Tarinan hahmoista sympaattisimmaksi nousee metsän eläimien ja kasvien suojelijavelho Radagast Ruskea (Sylvester McCoy), jonka karaktäärissä on sopivasti lapsenomaista iloa. Andy Serkisin skitsofreeninen Klonkku näyttäytyy elokuvan tärkeimmässä ja jännittävimmässä kohtauksessa, jossa Sormusten sormus ajautuu Bilbon haltuun. Henkilögallerian kruunaa pysäyttävän cameon Sarumanina jälleen tekevä Christopher Lee.

On kuitenkin myönnettävä, ettei Odottamaton matka ole Sormusten ritareiden (Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring, 2001) veroinen trilogian avaus, sillä uutuudenviehätys on auttamatta kadoksissa. Uuden-Seelannin uskomattomat maisemat, jotka osaltaan tekivät vuosikymmenen takaisista Tolkien-filmatisoinneista aikansa merkittävimpiä fantasiaelokuvia, eivät vaikuta enää niin taianomaisilta. On sanottava myös, että Hobitti olisi vaikuttavampi tuntuvasti lyhyempänä, sillä erityisesti elokuvan alkupuoli tuntuu problemaattiselta. Ian Holmin ikääntynyt Bilbo ja Elijah Woodin Frodo ovat toki edelleen ilahduttavia valkokangasilmestyksiä, mutta heille kynäilty prologi tuntuu silti tarpeettomalta.

Suurinta Hobitissa on kuitenkin se, että Jacksonin, Walshin, Philippa Boyensin sekä Guillermo del Toron elokuva-adaptaatio korostaa ihmisyyttä ja elämän perusasioita (ruoka, lämpö ja kodin merkitys). Luonnon voimat, ilman ja tuulen äänet, saavat tilaa ja aikaa, jota korostaa Howard Shoren maanläheinen musiikki. Lisäksi Shoren sävellykset, henkilöhahmojen tavoin, sitovat Hobittia yhä vahvemmin Sormusten herran esiosaksi.

Tolkienin fantasiatarujen visualisoijana Jacksonilla on ollut jo aiemminkin paikka elokuvahistoriassa, mutta Hobitti-trilogian myötä paikka vahvistuu entisestään. Höpinät siitä, että Hobitti-elokuva olisi vain Taru Sormusten herrasta perheen pienimmille on täysin harhaanjohtavaa. Odottamaton matka on yhtä lailla jännityksen, visuaalisesti hyvinkin painajaismaisten näkyjen ja örkkien täyteinen, eikä taatusti sovi pienille lapsille.

Post Scriptum:
Luettuani toimittajien ja elokuvabloggarien kommentteja uudesta HFR 3D-formaatista, olen hyvilläni, että näin Hobitin perinteisessä muodossa, kaksiulotteisena. 2D kun ei aiheuttanut sen koommin päänsärkyä tai pahoinvointia, puhumattakaan kuvan muovisuudesta, josta esimerkiksi Helsingin Sanomien kriitikko elokuvaa moittii.