Kansallisen audiovisuaalisen arkiston ja Helsingin lyhytelokuvafestivaalin näytöksessä nähdään:
Atro Lahtelan Vastanaineet (1997), joka sijoittuu osaksi suomalaisen kauhukomedian pientä, mutta sitäkin rujompaa perinnettä. Jukka Rasila esittää lyhärissä kulkukauppiasta, joka törmää yöllisellä matkallaan pahoin romuttuneeseen autoon, jonka sisällä nuori nainen (Miina Turunen) tekee kuolemaa. Outoja käänteitä minimalistinen tarina saa haavoittuneen naisen rohkean pyynnön myötä...
Anssi Kasitonnin Planet of Sexes (2012) on hyvä esimerkki korkeakulttuurin piiriin hyväksytystä roskaestetiikan oodista. Ö-luokan science fiction -elokuvaa jäljittelevässä, ja samalla sitä ironisoivassa lyhytelokuvassa odottamaton rakkaus odottaa Yhdysvaltain avaruusvoimien lentäjää naissotureiden, kastraatiorobottien ja lisko-olentojen hallitsemalla planeetalla. Veikeällä kuvasuhteella (2,66:1) kaitafilmille kuvattu elokuva rymistelee syvällä camp-huumorin erämaassa.
Ville Lähteen ja Tommi Salaman Viimeinen taistelu Venuksesta (2010) on kauhu- ja väkivaltaeksploitaation saralla aktiivisesti toimivien indie-tuotantoyhtiöiden yhteistyön hedelmä. 1950-lukulaisen tieteisfiktion suuntaan kumartavassa elokuvassa liikutaan 2100-luvulla, kun Kuu, Mars ja itse avaruus ovat jättikorporaatioiden taistelukenttiä.
Tervetulleen leimahduksen uuden aallon kinkystä puolesta tuo Jaakko Talaskiven rohkea A Kiss One Suudelma (1969), joka täyttää kaikki mahdolliset taidepornon kriteerit. Kaksinaismoralismin mädännyttävää rakkauselämää vastaan hyökkäävä pieni suuri elokuva joutui ilmestyessään Valtion elokuvatarkastamon (RIP!) kynsiin hyvin tapojen vastaisena.
Erkki Seiron ja Elina Kataisen Halleluja (1969) pistää vielä tästäkin paremmaksi/pahemmaksi, ollen onnistunut kuvaus kiihkouskonnollisuuden kahlitsevasta vaikutuksesta ahdistuneeseen nuoreen mieheen. Suomalaisen elokuvahistorian näyttävimmän masturbaatiokohtauksen sisältävä elokuva joutui ilmestyessään elokuvatarkastamon ja lopulta myös Valtion elokuvalautakunnan mustalle listalle.
Kotimaisen Trash-näytöksen juontavat elokuvaohjaajat Teemu Nikki ja Jukka Kärkkäinen, jotka ovat kuratoineet ohjelman yhdessä allekirjoittaneen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti