(Ani)maanista nostalgiaa

Tampereen kansainväliset lyhytelokuvajuhlat lähestyy puolen vuosisadan maagista rajapyykkiä. Tällä kertaa poikkeuksellisen keväisessä säässä järjestetty festivaali on kansainvälisesti katsottuna tunnetuin suomalainen elokuvatapahtuma yhdessä Sodankylän elokuvajuhlien kanssa. Suomalaisen lyhyt- ja dokumenttielokuvan esitysfoorumina Tampereen Filkkarit on alansa keskeisin tapahtuma. Oman painoarvonsa festivaalille tuo kansainvälinen ja kotimainen kilpasarja, joiden lomasta vuosittain vaihtuvat juryt seulovat parhaat.

44. Filkkareilla oli vahva animaatiopainotus, eikä vähiten siksi, että suomalainen animaatioala juhlii tänä vuonna vuosisadan mittaista taivalta. Kolmessa eri näytöksessä esitetty kavalkadi suomalaisen animaatioelokuvan taipaleesta kokosi ansiokkaasti yhteen sekä arkiston aarteita (Eino Ruutsalon Kineettisiä kuvia, 1962) että uudemman animaation helmiä (Kari Juusosen Cannesissa palkittu Pizza Passionata, 2001). Animaatioelokuvan puolelta omat retrospektiivinsa esittelivät saksalainen kollaasitaituri Jochen Kuhn sekä groteskilla huumorilla ja sadismilla leikittelevä helsinkiläinen Malakias.

Suomalaisen animaatioelokuvan kirkkainta kärkeä:

Kari Juusosen Pizza Passionata, 2001

Animaatioiden ohessa Filkkarit tarjosivat mm. laajan, peräti neljän näytöksen ohjelmiston Yleisradion koko perheen televisio-ohjelmia, lyhytelokuvia ja televisionäytelmiä, katsauksen afrikkalaiseen mediakuvastoon, ranskalaisia lyhytelokuvaklassikoita, Tampereella kuvattujen arkistofilmien sarjan sekä taidemaalari Edward Hopperin maalausten innoittaman lyhytelokuvapaketin. Tekijöistä esillä olivat myös digitaalisen elokuvan rajoja venyttävä Till Nowak sekä suomalaisen kokeellisen elokuvan nuoret mestarit, Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen.

Itselleni festivaali tarjosi tänä vuonna aimo annoksen YLEllistä nostalgiaa, kun katselin kaksi näytöstä 1960-, 70- ja 80-lukujen lasten ohjelmia. Morkun-korkun-morjensvaan -niminen näytös tarjosi Raili Ruston ja Maija-Liisa Sutisen televisio-ohjauksia Yleisradion mustavalkokaudelta, mukana mm. science fiction satu Kultasuu (1967), jonka futuristinen lavastus oli varmasti omana aikanaan tajunnan räjäyttävä, ilman värejäkin. Melko hyvin aikaa oli kestänyt myös Ruston televisioelokuva Kalpeat naamat (1979).

Voi änkeröiseksi ristitty näytös keräsikin sitten oman lapsuuden parhaimpia tv-muistoja Ransu Karvakuonon, Pelle Hermannin ja Timo Taikurin kera. Camilla Mickwitzin animoima Varokaa heikkoa jäätä (1986) on ikäpolveani traumatisoinut tietoiskujen klassikko. Oli kohottavaa huomata myös, että Sirkuspelle Hermanni toimii täysin moitteetta vielä kolmikymppisenäkin. Kiitos kuuluu tietysti lyömättömälle Veijo Pasaselle, jonka koomisuus pohjaa selvästi mestarilliseen improvisaatioon.

Näkemistäni kilpasarjan elokuvista muistettavimmiksi nousivat Kari Pieskän mainion minimalistinen ja aidosti hykerryttävä animaatio Viis varpaista (2013) sekä Pekka Sassin postapokalyptinen art house kauhuelokuva Kaiken jälkeen (2014), jossa Jorma Uotinen tekee hyytävän sivuosapyörähdyksen Klaus Kinskin Nosferatua muistuttavana Luciferina. Harvakseltaan elokuvissa näyttäytyvän Uotisen muistettavin roolisuoritus on syvämietteisen Pessin ja Illusian (Heikki Partanen, 1984) pelottava Ristilukki.

Tänä vuonna festivaalin kansainvälisen kilpailun arvostetun Grand Prix'n voitti venäläinen Ivan Maximov runollisella animaatiollaan Bum-bum doch' rybaka (2013), kun taas kotimaisessa kilpailussa voittajaksi nousivat dokumentaarit. Innostavan masterclassin festareilla vetäneet Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen voittivat alle 30-minuuttisten elokuvien sarjan hengenvaaraan joutuneiden ihmisten syvimpiä tunteita ilmentävällä dokumentilla Hätäkutsu (2013). Yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa pääpalkinnon voitti Virpi Suutari vastikään valkokangaslevitykseen tulleella "puutarhanhoitoelokuvalla" Eedenistä pohjoiseen (2014). Elokuva-alalla jaettavista palkinnoista rahallisesti arvokkaimman (10 000 euroa), Risto Jarva -palkinnon, voitti Hamy Ramezan vaikuttavalla draamalla Paratiisin avaimet (2014). 2000-luvulla Risto Jarva -palkinto on mennyt alle 30-minuuttiselle fiktiolle vain kerran aiemmin, kun palkinnon pokkasi Antti Heikki Pesonen mustalla komediallaan Korsoteoria (2012).

Uutta venäläistä animaatio-osaamista: 

Ivan Maximovin Bum-bum doch' rybaka (2013)