Elokuvien ja televisiosarjojen suoratoistopalvelut ovat olleet suomalaisten ulottuvilla nyt vuosikymmenen verran. Vaihtoehtoja on tätä nykyä läkähdyttävän runsaasti: valtavirtaa mukailevien Netflixin, HBO Maxin, Elisa Viihde Viaplayn, C Moren, Paramountin, Disney+:n ja Ruutu+:n lisäksi saatavilla ovat myös Amazon Prime Videon ja MUBIn kirjavat katalogit. Supisuomalaisista suoratoistopalveluista Yle Areena ja Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ylläpitämä Elonet ovat kansainvälisessäkin mittakaavassa lyömättömiä katselukanavia.
Samaan aikaan elokuvien suoratoistopalveluissa on yhä pysyviä ongelmia. Siinä missä musiikin suoratoistokuluttajalle riittää käytännössä joko Spofityn, Deezerin tai Tidalin jäsenyys, ei elokuvaharrastajalle vastaavaa "helppoa tietä" ole tarjolla. Palveluiden monenkirjavuus, ajoittainen toimimattomuus, katalogien vaihtuvuus ja eritoten elokuvaoikeuksien pirstoutumisen haasteet aiheuttavat tilanteen, jossa elokuvien ns. optiset mediat, kuvatallenteet ovat edelleen voittamaton vaihtoehto koticinefiileille. Häiritsevää on myös, että useimmissa suoratoistopalveluissa elokuvien kuvataajuus (FPS eli Frames Per Second) poikkeaa alkuperäisestä. Lisäksi se, että lopputekstit jäävät usein näyttämättä on törkeätä ja hipoo tekijänoikeusloukkausta.
Stockmann ja Sokos hylkäsivät elokuvatallenteet jo liki kymmenen vuotta sitten ja Anttilan murheellisen konkurssin myötä elokuvien tallennemyynti ajautui Suomessa elokuviin erikoistuneiden kivijalkamyymälöiden yksinoikeudeksi. Poikkeuksena se, että automarketeista ainakin S-ryhmän Prismat ovat yhä pitäneet paikkakuntakohtaisesti melko kattaviakin DVD- ja blu-ray-kokoelmia. Keskon Citymarketit huomattavasti vähemmän. Täsmälleen sama ilmiö kävi samoihin aikoihin myös musiikkiäänitteille. Valtavirtaa edustavien suoratoistopalveluiden reunamilla elää kuitenkin, ehkä marginalisoitunut, mutta vireä elokuvien fyysisten tallenteiden julkaisutodellisuus.
Suuren yleisön silmissä elokuvien fyysisten tallennekopioiden haaliminen vaikuttaakin kivijalkavideovuokraamojen myötä sukupuuttoon kuolevalta entiteetiltä, mutta todellisuus on kuvitelmaa ihmeellisempi. Omasta hyllystä löytyvä elokuvakirjasto on edelleen varmin tapa turvata elokuvien saatavuus. Etenkin Helsingissä asuvia elokuvien ystäviä hemmotellaan monella erinomaisella elokuvakaupalla, josta saa vaikkapa kulttielokuvaharvinaisuuksia maailman ääriltä tai eurooppalaisen ja aasialaisen taide-elokuvan kummajaisia. Kaikkea sitä ja vielä enemmän!
 |
| Vaasankadun Pieni leffakauppa on cinefiilin keidas. |
Kampista löytyvä Filmihullun leffakauppa tarjoaa liikkeen neliömäärään nähtynä laajan valikoiman uutuusjulkaisuja, Pieni leffakauppa Sörnäisissä on elokuvadivareiden eliittiä: myymälän kauhuun ja kulttielokuviin keskittynyt valikoima on pysäyttävä. Pitkän linjan elokuvayrittäjistä Compact Video jatkaa yhä eloaan Punavuoressa ja tarjoaa kirjaimellisesti ylitsepursuavan valikoiman DVD-, blu-ray-, 4K Ultra HD- ja jopa VHS-julkaisuja. Oma lukunsa on myös Kampissa sijaitseva Vitosen divari, jonka elokuvalaarit ovat kasvaneet viime vuosina hillittömiin mittoihin. Antikvariaateista pistäytymisen arvoisia paikkoja elokuvakeräilijälle ovat myös Kampintorin antikvaarinen kirjakauppa sekä Divari & Antikvariaatti Kummisetä.
 |
| Syyskuussa 2010 avattu Filmihullun leffakauppa toimii yhä Kampin Sähkötalossa. |
Unohtaa ei sovi myöskään pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksia, Fida-kirpputoreja ja Suomen Punaisen Ristin Kontti-myymälöitä. Jälkimmäisestä ostin eilen Futurefilmin tuoreen John Carpenterin Pako New Yorkista (Escape in New York, 1981) -blu-ray-julkaisun sekä Michael Haneken viiden elokuvan täysin korkkaamattoman DVD-kokoelman yhteishintaan 5 euroa!
Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta huomattavia elokuvakauppoja ovat esimerkiksi Tampereella sijaitseva Viiden tähden leffadivari ja vaikkapa Jyväskylässä jo neljättä vuosikymmenettä toimiva Videodivari. Kulttuuritekoja!
Rakastan elokuvatallenteiden avaamista ja hypistelyä. Kenties siinä on lapsuudesta kumpuavaa tallennefetisismiä, kun Anttilan leluosastolla hengailu oli vaihtunut videohyllyjen edessä hypnotisoitumiseen ja krediitti- ja valmistusvuositietojen opetteluun. Suoratoistopalveluiden valikkoa selaillessa olo on kuin Levottomien (2000) Arilla, "kun mikään ei tunnu miltään".
Kevään ja kesän 2020 Covid-19-eristäytyneisyyden keskellä tein enemmän retkiä elokuvakauppoihin kuin vuosikausiin. Pieni Leffakauppa ja Filmihullun Leffakauppa palauttivat minulle edes osan siitä tunteesta, miltä tuntui lapsena ja nuorena pyöriä elokuva- ja levykauppojen hyllyjen välissä ja laskea markkoja, mihin olisi tällä erää varaa. Saatoin viettää tunteja Vaasankadun Pienessä Leffakaupassa ja imeä itseeni, melko kirjaimellisesti, tunteita ja tuoksuja. Annoin itselleni luvan heittäytyä trendejä piittaamattomasti tallenneformaattien iloihin, enkä välittänyt siitä, että seksikkäämpää olisi ollut jakaa sosiaalisessa mediassa suoratoistosarjojen katseluvinkkejä. Tämä nostalgisella pohjavireellä ladattu löytämisen riemu on jatkunut, ja ehkä jopa laajentunut monien elokuvakeräilijöiden YouTube-kanavien seuraamisen myötä.
Tänä päivänä elokuvakeräilijöitä hemmotellaankin komeilla deluxe-julkaisuilla, joiden jakelusta vastaavat ns. boutique blu-ray -firmat kuten Criterion Collection, Kino Lorber, Shout!/Scream Factory, Severin Films, Arrow, 88 Films, 101 Films, Powerhouse Films, Eureka, Second Sight ja Third Window Films. Edellä mainituista esimerkiksi Criterion Collection ja Arrow julkaisevat huolella toimitettuja restaurointeja muhkeine extroineen, joita läpikäydessä tuntuu välillä, että elämme blu-ray- ja 4K Ultra HD -levyjen kautta elokuvakeräilijän kulta-aikaa. Isot studiot tuntuvat menettävän vuosi vuodelta kiinnostustaan kuvatallenteiden julkaisulle ja levittämiselle, mutta onneksi pienet elokuvalevittäjät lisensoivat studioiden restauroituja helmiä (ja sikoja!) filmifriikkien nähtäväksi, joiden lisämateriaaleissa taustoitetaan parhaimmillaan paitsi elokuvien tekoprosessia, myös niiden paikkaa elokuvahistoriassa tai laajemminkin kulttuurisessa kontekstissa.
 |
| Joe Danten Ulvonnan (The Howling, 1981) 4K Ultra HD -julkaisussa riittää läpikäytävää. Huolellisen digirestauroinnin julkaisijana Studio Canal. |
Kotimaisen elokuvan puolella julkaisut ovat käyneet vähiin ja niistä vastaa vanhemman suomalaisen elokuvan puolella kirjoittamattomalla yksinoikeudella VL Media. Arvostan piskuista kulttuurityötä, mutta valitettavasti DVD-julkaisujen tekninen taso on usein ala-arvoinen ja kansitaide surkea. Blu-ray-julkaisut vanhemman kotimaisen elokuvan puolelta voi ikävä kyllä laskea liki yhden käden sormin, mikä on sääli, koska esimerkiksi Suomen elokuvasäätiön digitointituella on saatettu 4K-restauroituun teräväpiirtoformaattiin esimerkiksi elokuvataiteen akateemikoksi nostetun Pirjo Honkasalon elokuvia. Kansainvälisenä auteurina pidettävän Honkasalon keskeisimpiä 1980- ja 90-lukujen elokuvia kuten Tulipää (ohjattu yhdessä Pekka Lehdon kanssa, 1980) tai Atman (1996) ei ole koskaan julkaistu Suomessa edes DVD:llä, järeämmistä formaateista puhumattakaan. Että sellainen elokuvamaa tämä Suomi.
...mutta se mikä suomalaisen elokuvan restaurointien tallennejulkaisussa menetetään, korvautuu onneksi Elonetin mahdollistamana löytöretkeilynä. Elonetista löytyy tätä kirjoittaessa päälle 350 pitkää kotimaista elokuvaa ja lähes 3000 lyhytelokuvaa.
