Kinopaniikki-podcastin kahdeksannessa jaksossa muistellaan vuosina 1988-2001 ylläpidettyä videolakia, jonka myötä Suomesta tuli yksi Euroopan ankarimmista aikuissensuurin maista. "Elektronisen huumeen" eli videokasettien moraalipaniikkia lietsovat jaksossa mm. Yleisradio, Suomen Kuvalehti, Reino Paasilinna sekä Sirpa Pietikäinen. Kielletyt kelat, osa 8: Videolaki 1988-2001 on nyt kuultavissa Anchorissa, Spotifyssa, Apple Podcastissa, Google Podcastissa, Suplassa, Castboxissa, YouTubessa ja Leffamediassa. Tiukkaa videolakia kannatettiin lopulta puolue-eroista huolimatta, oikealta ja vasemmalta. Vasemmistopuolueissa vastustettiin amerikkalaisten kuolemankauppiaiden saalistushimoa. Keskustan kansanedustaja ilmoitti maatalon tyttärenä tietävänsä, että maaseudun väki ei videoelokuvia tarvitse.
Huutoja ja kuiskauksia elokuvasta ja populaarimusiikista jo vuodesta 2008.
perjantai 27. toukokuuta 2022
maanantai 2. toukokuuta 2022
Suomalaiset elokuvat sensuurin kynsissä
Kinopaniikki-podcast on edennyt Suomessa harjoitetun elokuvasensuurin historiassa jo seitsemännen jakson äärelle. Tuorein jakso on omistettu kokonaan suomalaiselle elokuvalle – ja eritoten niille teoksille, jotka jäivät viime vuosisadalla valtiollisen elokuvasensuurin kynsiin. Kielletyt kelat, osa 7: Suomalaiset elokuvat sensuurin kynsissä on nyt kuultavissa Anchorissa, Spotifyssa, Apple Podcastissa, Google Podcastissa, Suplassa, Castboxissa, YouTubessa ja Leffamediassa. "Löysällä moraalilla" varustettuina ohjaajina tahtipuikkoa heiluttavat mm. Toivo Särkkä, Risto Orko, Jörn Donner ja Visa Mäkinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)