Tallennehautojan näkökulmia kotimaisiin julkaisuihin

Ajatelkaapa tilanne, jossa saadaksenne suomalaisen elokuvan tallenteena hyllyynne joudutte kääntymään keskieurooppalaisten tai brittiläisen levittäjän pakeille. Eikö kuulostakin absurdilta? Jos joku olisi parikymmentä vuotta sitten sanonut minulle, että ostaaksesi suomalaisen elokuvan optisena mediana joudut asioimaan ulkomaisen tallennelevittäjän kanssa, ajatus olisi tuntunut täysin hullunkuriselta! 

Vaan ajat ne ovat a-muuttuvaiset, ja niin vain nähdäkseen mm. Hanna Bergholmin Pahanhautojan (2022) teräväpiirtotallenteena jouduin tilaamaan sen Saksasta. Tätä kirjoittaessa Pahanhautoja, tuo suomalaisen uuden genre-elokuvan lippulaiva, on ilmestynyt blu-ray-tallenteena Yhdysvalloissa (IFC Films), Ranskassa (levitysnimellä Egō, The Jokers), Saksassa (Capelight Pictures / Al!ve) sekä Isossa-Britanniassa (Picture House Entertainment). 

Yhdysvaltalainen tallennejulkaisu (joka on toki aluelukittu) on siitäkin kiinnostava, että sen extramateriaaleihinkin on panostettu: mukana on making of -aineistoa SFX-tehosteiden tekemisestä sekä elokuvan keskeisimpien tekijöiden haastatteluja. Saksassa Pahanhautojasta julkaistiin perussinisädelevyn lisäksi myös digibook-laitos pienen kirjasen kera. 

Elokuvan kotimaassa, Suomessa, ei saada edes karvalakki-DVD:tä. Perusteluna on luonnollisesti se, että fyysiselle tallenteelle ei ole markkinoita (elokuva keräsi Nordisk Filmin valkokangaslevityksessä vain päälle 14 000 katsojaa). Levittäjän viesti on ollut yksiselitteinen: katso suoratoistoa tai ole ilman. Huomaamatta jää, että täkäläiset elokuvakeräilijät olisivat olleet lompakko auki hamuamassa julkaisua itselleen. Tiedän näin ollen monia, jotka ovat Pahanhautojansa hankkineet "vierailta vesiltä".

Keskusteltuani Cannesin elokuvajuhlilla ohjaaja Bergholmin kanssa tilanteesta, ei jäänyt epäselvyyttä siitä, että tekijä itsekin harmittelee suomalaisittain hämmentävää tilannetta. Nimenomaan genre-elokuvilla (kauhu, fantasia, sci-fi) riittää vielä tuntuvasti kysyntää tallennejulkaisuina. Pahanhautojan lisäksi ilman kotimaista julkaisua jäi genrepuolelta myös Taneli Mustosen kauhuelokuva The Twin - paha kaksonen (2022), joka on julkaistu yhdysvaltalaisena, saksalaisena ja peräti australialaisena blu-ray-tallenteena. Suomessa vähäiselle huomiolle jääneeseen The Twiniin on myyty maailmalla yli miljoona elokuvateatterilippua. Tärkeitä levitysmaita ovat olleet Meksiko, Argentiina, Chile ja Italia.

Viime vuodesta alkaen Nordisk Film on lakannut julkaisemasta teatterilevittämiään suomalaisia elokuvia DVD- tai blu-ray-julkaisuina (itse asiassa tilanne ei näytä sen ruusuisemmalta ulkomaisen elokuvankaan suhteen). Tallennejulkaisua ei nähty myöskään merkittävimmät Jussi-palkinnot rohmunneesta Alli Haapasalon Tytöt tytöt tytöt -elokuvasta (2022). Linjaus ei ole kuitenkaan yksiselitteinen, sillä viime vuoden elokuvateatteriensi-illoista esimerkiksi koko perheen elokuva Risto Räppääjä ja villi kone (2022) ja toisaalta varttuneemman maaseutuyleisön suosikki Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä (2022) ovat ilmestyneet (tai ilmestymässä) DVD:nä. 

Jos katsellaan pari vuotta taaksepäin, niin vielä vuosina 2021 ja 2022 DVD-julkaisun saivat Johanna Vuoksenmaan komedia 70 on vain numero (2020) ja blu-ray -julkaisun myös Marko Röhrin luontoelokuva Tunturin tarina (2020), Renny Harlinin laivasikailu Luokkakokous 3: Sinkkuristeily (2021) sekä päihteisen urheilijan henkilökuva Karalahti (2020). Voisi vaikuttaa siltä, että Nordisk Filmin levittäminä blu-ray-jakelu on loppunut totaalisesti vuoteen 2022. Vaan näinkään ei ole, sillä Jalmari Helanderin toimintarymistely Sisu (2022) ilmestyy kuitenkin kotimaisena blu-ray-tallenteena heinäkuun puolivälissä.

Suomen elokuvasäätiön markkinointi- ja levitystuki on mahdollistanut tallennejulkaisutoiminnan viime vuosina, mutta päätösvalta elokuvateatterilevityksen ulkopuolisista levittämismuodoista on ammattimaisella levittäjällä. Säätiön tuki on tarkoitettu vain teatterilevityksen saaneille/saaville ensi-iltaelokuville. Tukea ei myönnetä enää pelkästään tallennelevitykseen.

Elokuvasäätiön tuoreen tilastojulkaisun mukaan viime vuoden myydyimmäksi DVD-julkaisuksi ostettiin SF:n levittämä 007 No Time to Die (2021), joka meni kaupaksi liki 9000 kappaleen verran. Toisella sijalle ylsi noin 3000 fyysisen kappaleen myynnillä (myöskin SF:n levittämä) Spider-Man: No Way Home (2021). TOP 20 -listalle sijoittui kaksi kotimaista elokuvaa (molemmat Nordiskin julkaisuja): noin 1500 kappaleen myynnillä Luokkakokous 3: Sinkkuristeily ja Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä noin 1400 kopiolla. Vertailun vuoksi kymmenen vuotta aiemmin (2012) listan ykkössijan nappasi Risto Räppääjä ja viileä Venla (2012) liki 118 000 kappaleen volyymillä! Ja jos loikataan 15 vuotta taaksepäin (2008) myydyintä kiekkoa (Mamma Mia!, 2008) sai huoletta kaupitella päälle 150 000 kappaletta.

Cary Joji Fukunagan ohjaama 007 No Time to Die (2021) keräsi Suomessa koronapandemian keskellä elokuvateattereihin liki 634 000 katsojaa. Tallenneformaattina (DVD, blu-ray & 4K UHD) se on myynyt noin 27 000 kappaletta.   

Blu-ray- ja 4K UHD -julkaisuissa vuoden myydyimpään titteliin ylsi vähemmän yllättäen myös suomalaisten rakastama James Bond, sillä 007 No Time to Die meni kaupaksi liki 18 000 kappaleen verran. TOP 20 -listalle ei yltänyt yhtään kotimaista nimikettä, mikä ei suoranaisesti ole ihme, koska julkaisujen määrät alkavat olla jo olemattoman pieniä. Vuonna 2012 Yön ritarin paluu (The Dark Knight Rises, 2012) meni kaupaksi noin 31 000 kappaleen verran.

Isompien levittäjien keskittyessä suoratoistoon ja digivuokraamoihin piskuista kulttuuritoimintaa harjoittaa mm. porvoolainen Elokuvapalvelu J. Suomalainen Oy, joka on tällä vuosikymmenellä ottanut enenevissä määrin tallennelevitystä hoidettavakseen. Yhtiö on julkaissut kunnialliset blu-ray-julkaisut esimerkiksi J-P Valkeapään törkyisestä rikoskomediasta Hetki lyö (2022), Mikko Myllylahden Cannes-palkitusta Metsurin tarinasta (2022) sekä Anna Erikssonin kohahduttavista taide-elokuvista M (2018) ja W (2022). Elokuvapalvelu J. Suomalainen Oy mahdollistaa yhä myös kirjastotallennejakelun, mikä nimenomaan on ollut matalan kynnyksen av-kulttuurin edistämistä. Jokainen kirjastokortin haltija on voinut lainata vuosikymmenien ajan suomenkielisin tekstein varustetut DVD-, blu-ray- ja joissakin kirjastoissa jopa 4K UHD -julkaisut lähilainaamosta. Nordic Content Distribution Oy:n Kirjastokino-suoratoistopalvelu kattaa vain osan suomalaisista kirjastoverkoista, esim. Keski-Suomi ja pääkaupunkiseutu eivät ole mukana.

Täysin oman lukunsa suomalaisten elokuvien tallennejulkaisuissa muodostaa vanhojen elokuvien ulkomaiset restaurointijulkaisut. Risto Jarvan tulevaisuusvisio Ruusujen aika (1969) ilmestyi hiljattain Yhdysvalloissa blu-ray-julkaisuna. Kultti- ja roskaelokuvien levittämiseen erikoistunut Vinegar Syndrome ja Deaf Crocodile Films julkaisivat Ruusujen ajan rajoitetun 2000 kappaleen erän. Elokuvan huolella toimitettu blu-ray sisältää elokuvan tuoreen 4K-restauroidun version, jota ei ole tietääkseni Suomessa esitetty vielä lainkaan. Negatiivi skannattiin Suomessa Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa, mutta muu restaurointityö tehtiin Yhdysvalloissa Deaf Crocodile Filmsin toimesta. Blu-rayn muhkeissa lisämateriaaleissa on mukana yksi poistettu kohtaus, elokuvasta pois jäänyt Otto Donnerin esittämä Pääskytorni-laulu ja traileri, elokuvahistorioitsija Olaf Möllerin kommenttiraita, Antti Peipon tv-dokumentti Risto Jarva, työtoverini (1984), Jarvan ohjaamat lyhytelokuvat Pakasteet (1969) ja Tietokoneet palvelevat (1968), Risto Jarva -seuran puheenjohtaja, elokuvantekijä Ville Suhosen essee sekä uudelleen englanniksi käännettyinä Jarvan omia kirjoituksia. Ruusujen aika on tällä viikolla nähtävissä valkokankaalta Sodankylän elokuvajuhlilla, mutta se esitetään "keskiyön auringon festivaalin" tradition mukaisesti 35 mm -filmikopiolta.

Vinegar Syndromen katalogissa on ollut aikaisemmin vain yksi Suomi-liitännäinen elokuva, Aleksandr Ptushkon ohjaama kunnianhimoinen fantasiaelokuva Sampo (1959), joka valmistui suomalaisten ja neuvostoliittolaisten yhteistyönä, Mosfilmin ja Suomi-Filmin tuotantona. Suomen kansalliseepokseen, Kalevalaan, löyhästi perustuvan elokuvan pääosassa nähtiin Väinämöisenä Suomen Kansallisteatterin näyttelijä Urho Somersalmi. Suomeksi puhutun elokuvan 2000 kappaleen rajattu blu-ray-painos on myyty loppuun.

Rauni Mollbergin naturalistisen elokuvan merkkiteos Maa on syntinen laulu (1973) ilmestyi touko-kesäkuun vaihteessa blu-ray- ja DVD-tallenteina Saksassa Bildstörung-nimisen levittäjän toimesta. Samainen levittäjä on julkaissut saksalaisille markkinoille mm. Elem Klimovin vavisuttavan sodanvastaisen draaman Tule ja katso (Idi i smotri, 1985) sekä Alejandro Jodorowskyn surrealistisen avantgarde-westernin El Topo (1970). Bildstörungin Maa on syntinen laulu -julkaisu pohjautuu Suomen elokuvasäätiön tukemaan 4K-restaurointiin, jota ei (sitäkään) ole nähty Suomessa elokuvateatterissa, tallenteena tai televisioesityksissä. 

Tänä vuonna puolen vuosikymmenen ikäiseksi varttuva elokuva kuvaa sotien jälkeistä Lappia nuoren Martan (Maritta Viitamäki) kohtalon kautta. Saksalaiseen tallennejulkaisuun on panostettu: mukana tulee elokuvan kuvanneen Kari Sohlbergin ja apulaisohjaajana/käsikirjoittajana toimineen Pirjo Honkasalon kommenttiraita, päänäyttelijä Maritta Viitamäen ja tuotantopäällikkö Seppo Heinosen haastattelut, Olaf Möllerin syväluotaava essee sekä vieläpä bonuselokuva, Veikko Aaltosen Dinosaurus (2021), dokumentaarinen muotokuva Mollbergista.

Die Erde ist ein sündiges Lied (Rauni Mollberg, 1973)

Sarjassaan poikkeuksellinen ja uraauurtava restaurointi on tehty myös Mikko Niskasen magnum opukselle, Kahdeksan surmanluotia (1972), jonka takana olivat Martin Scorsesen The Film Foundation, Fondazione Cineteca di Bologna, Yleisradio Oy ja koko idean sinnikkään isän, Peter von Baghin (1943-2014) arvokkaalla mandaatilla toiminut Fiction Finland ry. Poikkeuksellisen hankkeesta teki se, että Niskasen pitkästä suurteoksesta (316 min) tehtiin ensiluokkainen restaurointi sekä 35 mm -filmille että digitaaliseksi esityskopioksi. Uraauurtava hanke oli taas siten, että Kahdeksan surmanluotia oli ensimmäinen pohjoismainen nimike, joka päätyi World Cinema Projectin osaksi. Seikka, joka ei tuntunut valitettavasti kiinnostavan Suomen päämedioita (Helsingin Sanomat, Yle) nimeksikään. Pitkän linjan laatulevittäjä Criterion on listannut Surmanluotien blu-ray-tallenteen julkaisuohjelmaansa, mutta ilmestymisajankohta on toistaiseksi avoin.

Vaan onko suomalaisia elokuvia tarjolla 4K Ultra HD -formaatissa? Kyllä on, mutta ei täällä murheellisten laulujen maassa. Saksassa on julkaistu 4K UHD -kiekko Aku Louhimiehen epäonnisesta action-viihdykkeestä Omerta (nimellä Operation Omerta) (2021) ja ilmeisesti samana päivänä (13.7.) Nordisk Filmin Suomi-julkaisun kanssa näkee päivänvalonsa yhdysvaltalaisena ultrateräväpiirtona Jalmari Helanderin Sisu, joka on tuottanut kesäkuun alkuun mennessä Box Office Mojon mukaan jo yli 11 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Helanderin ultraväkivaltaisesta Lapin sota -fantasiasta on tullut Yhdysvalloissa kaikkien aikojen katsotuin elokuva, jonka päätuottajamaa on Suomi. 

Vähemmästäkin on torille kokoonnuttu.

"Narratively lean as it is deliriously gory, Sisu is an inspired pastiche that gives bloody satisfaction to action aficionados." -Rotten Tomatoes

Sivuosien naiset, osa 5: Sanna-Kaisa Palo

Sivuosat ovat suomalaisen elokuvan suola. Mieleenpainuvia sivuosasuorituksia on kotimaisen elokuvan historia pullollaan. Tässä artikkelisarjassa esittelen viisi itselleni tärkeätä (sivuosa)näyttelijää. Sarja on jatkoa vuonna kymmenen vuotta sitten ilmestyneelle Sivuosien miehille.

Osa 5/5 Sanna-Kaisa Palo

Näyttelijä Sanna-Kaisa Palo syntyi Hämeenlinnassa 25. heinäkuuta 1960 legendaariseen näyttelijäsukuun. Palon vanhemmat olivat Ritva Valkama (1932-2020) ja Pertti Palo (1934-2010). Molempien vanhempiensa puolelta Palo on vieläpä kolmannen polven näyttelijä, sillä hänen isänpuoleiset isovanhempansa olivat Tauno Palo (1908-82) ja Sylvi Sakki (1911-87), ja äidinpuoleiset isovanhemmat Reino Valkama (1906-62) ja Irja Nissinen (1904-78). "Perintönä näytteleminen" tuntui Sanna-Kaisan isän, Pertti Palon kohtalolta Tauno Suuren jalanjäljissä. Sanna-Kaisan näyttelijänlahjat periytyivätkin vahvasti verenperintönä, vaikka nuorempana hän haaveilikin muista ammateista. Ennen näyttelijäntyönoppia Palon haaveissa siinsivät liikunnanopettajan tai fysioterapeutin ammatti.

Vuodet 1980-84 Palo opiskeli Teatterikorkeakoulussa, jossa ensimmäisinä opiskeluvuosina (1980-82) rehtorina toimi Eero Melasniemi ja näyttelijätyön professorina (1981-88) ristiriitaisessa maineessa oleva Jouko Turkka. Palon viimeisten kahden opiskeluvuoden aikana Turkan rooli vahvistui entisestään, kun hän toimi Teatterikorkeakoulun rehtorina vuodet 1982-85. Turkka korosti opetuksessaan voimakkaan fyysisen ilmaisun merkitystä ja painotti varhaisia venäläisiä näyttelemismetodeja sekä myöhempää Konstantin Stanislavskin ja Vsevolod Meyerholdin psykofyysistä menetelmää. Rajut fyysiset metodit nujersivat herkimpiä opiskelijoita peruuttamattomasti.

Opiskeluvuosien loppuvaiheissa Palo nähtiin aikansa suurimmassa kohunäytelmässä, Jussi Parviaisen kirjoittamassa näytelmässä Jumalan rakastaja, joka kantaesitettiin Ryhmäteatterissa talvella 1984. Arto af Hällströmin ohjaaman näytelmän pääosassa nähtiin äärimmilleen itsensä treenannut Kari Väänänen ja Sanna-Kaisa Palo esitti näytelmässä Kirstiä. Katsojia kulttinäytelmälle kertyi liki 10 000, mikä käytännössä tarkoitti 48 loppuunmyytyä esitystä.

Sanna-Kaisa Palo Kultainen Venla -gaalassa 2019. Hän nouti gaalassa äitinsä Ritva Valkaman elämäntyöpalkinnon.

Elokuva- ja televisioroolien puolella Palo teki esiinmarssinsa jo 1970- ja 80-lukujen taitteessa. Mainostelevision tuotantona valmistuneessa draamasarjassa Rauhanranta 12 (1979-81) hänet nähtiin sivuroolissa kahdeksan jakson verran. Ensimmäinen elokuvarooli, huumenuorena, löytyy Taavi Kassilan uljaasta debyyttielokuvasta Jousiampuja (1982). Anssi Mänttärin kengännauhabudjetilla tehdyissä ohjaustöissä (mm. Viimeiset rotannahat (1985), Kuningas lähtee Ranskaan (1986)) Sanna-Kaisa nähtiin raikkaasti ja luontevasti esiintyvänä näyttelijänä. Viimeisistä rotannahoista elokuvakriitikko Heikki Eteläpää kirjasi, että ”Mänttäri osaa oivallisesti hyödyntää paria kolmea näyttelijää. Heitä ovat tässä järjestyksessä Kari Väänäsen psykiatri, Sanna-Kaisa Palon huikea pieni komediennen soolo ja Eeva Elorannan naisteologi.” 

Pauli Pentin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa ”köyhän miehen” Shakespeare-mukaelmassa Macbeth (1987) naisnäyttelijät Pirkko Hämäläinen ja Sanna-Kaisa Palo nousivat esiin aikalaiskritiikissä. Helena Ylänen totesi Helsingin Sanomissa (17.1.1987), että Hämäläisen esittämän Lady Macbethin ”uskottua palvelijatarta esittävän Sanna-Kaisa Palon yhteinen kohtaus mielensä tasapainon menettäneen Lady Macbethin pukeutuessa juhla-asuun, on filmin intensiivisen hetki ja näyttelijättärien improvisoima.”

1980-luvun lopulta alkaen Palo tuli tutuksi monista enemmän tai vähemmän koko perheen tv-sarjoista: Ere Kokkosen ohjauksessa syntyi kymmenosainen saippuaoopperaparodia Rakastan, rakastan (1988) ja Neil Hardwickin, Raila Leppäkosken ja Ritva Valkaman kanssa tilannekomedia Napaseutu (1994). Vuosien edetessä tulivat vielä MTV3:n arkistoon hautautuneet Ottaako sydämestä? (1995-96) ja Ratikka-Raimo (1999-2000).

Neil Hardwickin ohjaama ja yhdessä Raila Leppäkosken kanssa käsikirjoittama Napaseutu (1994) toivat yhteen todellisen elämän äidin ja tyttären.

1990-luvulla Palo nähtiin myös kahdessa Marjo Valveen ohjauksessa. Ironinen kulttuuriväen komedia Amor ampuu ohi (1990) tarjosi harvinaisen leffapääroolin ja Avuton Anna (1994) taas tutuksi käyvän sivuosaroolin päähenkilön äitinä. Oma lukunsa on Pekka Lehdon Yksinteoin (1990), jonka tekoon Palo osallistui tahtomattaan. Palon ex-aviomiehen, Jussi Parviaisen sielunelämää kaivelevaan erodokumentaariin sisällytettiin pääosan esittäjän puhelu ex-rakkaalle. Elokuvaa mainostettiin iskusanoilla ”erokuva” ja ”palohaava”, ja lehdissä ennakoitiin mahdollista oikeusjuttua Sanna-Kaisa Palon ja elokuvasäveltäjä Vesa Mäkisen puhelujen luvattoman nauhoituksen ja käytön johdosta. Palo ja Mäkinen katsoivat elokuvan etukäteen, mutta mitään kanteita he eivät nostaneet. Sen sijaan, kun MTV:n oli määrä esittää Yksinteoin marraskuussa 1990, Palo ja Mäkinen vetosivat intimiteettisuojaan ja esitys lykkääntyi seuraavan vuoden joulukuuhun, jolloin elokuvasta oli leikattu pois Palon ja Mäkisen puhelinäänet.

Markku Pölösen itsereflektiivinen dogma-elokuva Emmauksen tiellä (2001) nauttisi oikeudenmukaisessa maailmassa suurempaa kulttisuosiota. Elokuva syntyi poikkeuksellisen irrottelevalla metodilla, samalla kun se maaseudun kuvauksena ja burleskina komediana kytkeytyi ohjaajan perustematiikkaan ja purki tekijänsä "maaseutunostalgian suolisolmuja". Sen herkullisen henkilögallerian kuningattarena nähdään Sanna-Kaisa Palon esittämä Stadin friidu Ella, maaseudun olkipaalien ja rehusiilojen keskelle ajautunut urbaani syöjätär. Rooli toi Palolle parhaan naissivuosan Jussin. Tekovaiheen haastatteluissa Palo toi ilmi, että oli saanut isältään Pertti Palolta valmennusta slangin oikeaoppisuuteen. 

2010- ja 20-luvuilla Sanna-Kaisa Palo on tullut tutuksi ennen kaikkea hyvistä lyhytelokuvarooleista kuten pääroolista Mika Hotakaisen lomadraamassa Afrikan tähdet (2013), Taneli Mustosen Fasisti-komedian (2014) innokkaana pysäköinninvalvojana sekä Teemu Niukkasen Sundancen elokuvajuhlia myöten huomatun Onko sulla nälkä? -lyhärin (2019) suulaana ja suoraviivaisia oppejaan jakavana taksikuskina. Pitkän elokuvan puolella maininnan arvoinen on ehdottomasti Anna Paavilaisen tuoreen Kikka!-elokuvan (2022) sivuosasuoritus Sokoksen "kempparissa" työskennelleenä Riittana.

Vuosien varrella Palo on näytellyt mittavan repertuaarin rooleja Kansallisteatterissa, Kansallisoopperassa, Ryhmäteatterissa, Q-Teatterissa, KOM-Teatterissa, Teatteri Jurkassa, Lilla Teatternissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Viirus-teatterissa sekä Helsingin ja Espoon kaupunginteatterissa.

Näyttelijöitä kolmessa polvessa: Sanna-Kaisa Palo (1960-), Ritva Valkama (1932-2020) ja Emmi Parviainen (1985-). Kuva: Panu Palvia

Sivuosien naiset, osa 1: Tarja-Tuulikki Tarsala 

Sivuosien naiset, osa 2: Anja Pohjola 

Sivuosien naiset, osa 3: Seela Sella 

Sivuosien naiset, osa 4: Elina Salo