Kaksi kertaa jäin elokuvateatterisalin ulkopuolelle ikäni perusteella: ensimmäisellä kerralla näkemättä jäi jännityselokuva Pelikaanimuistio (The Pelican Brief, 1993) ja toisella kerralla Batman Forever (1995). Ensin mainittu oli kielletty alle 14-vuotiailta, ollessani 9-vuotias ja jälkimmäinen riipivästi alle 12-vuotiailta kielletty, ollessani noin puoli vuotta alle vaaditun iän. Yhdeksänvuotiaalle minälleni Joutsan Kinon ”kieltopäätös” tuntui tyrmäävältä, mutta onneksi tilannetta helpotti se, että äitini lupasi itkuni keskelle, että voimme käydä paikalliselta R-Kioskilta vuokraamassa videoelokuvan. Pelikaanimuistion näkemättä jäämisen murheen korvasi Seis! Tai mamma ampuu (Stop! Or My Mom Will Shoot, 1992), tuo kenties Sylvester Stallonen infantiilein elokuva.
Vaikka 12-vuotiaasta alkaen Joutsan Kinon rinnalle tunteiden temppeleiksi askelsivat myös Jyväskylän Fantasia ja (Bio) Elohuvi / Bio Rex, koska ensi-illat piti nähdä heti, pysyin myös uskollisena kotikunnan kulttuuripalveluille. Kinolla työskentelin aktiivisesti lipunmyyjänä, ovimiehenä, ohjelmistosuunnittelijana ja pari ontuvaa kertaa myös filmiprojektorin äärellä vuodet 1997-2004. Tuolta ajanjaksolta mieleen painuivat monet vuosituhannen vaihteen kotimaiset elokuvat: Pitkä kuuma kesä (1999), Häjyt (1999), Pelon maantiede (2000), Bad Luck Love (2000) ja Aleksis Kiven elämä (2001), joista jälkimmäisen katsoin valkokankaalta kolmesti.
Pienelle paikkakunnalle ”elokuvakulttuuritahdon riemuvoitto” oli se, että David Lynchin Mulholland Drive (2001) saatiin pitkän odottelun jälkeen 35 mm -filminä Joutsaan. Filmiaikakaudella kopioita oli vähän, art house -elokuvista usein vain yksi tai kaksi kopiota, jolloin filmin saapumista paikalliseen matkahuoltoon sai odotella kuukausia, ellei jopa vuoden.
Uskokaa tai älkää, mutta Joutsassa järjestettiin kevät-talvesta 2004 myös ensimmäisenä Suomessa (!) Peter Jacksonin Taru Sormusten herrasta -trilogian (The Lord of the Rings -Trilogy, 2001-2003) maraton-näytös. Haltijoiksi, hobiteiksi ja velhoiksi pukeutuneita saapui naapurikunnista ja -kaupungeista!
 |
| Joutsan Nuorisoseurantalo tunnetaan Kinon lisäksi myös nimellä Honkala. Jugend-vaikutteinen hirsirakennus valmistui vuonna 1906. |
Oma valkokangasmatkani jatkui parikymppisenä Joensuuhun, Jyväskylään ja lopulta Helsinkiin, mutta synnyinkunnan tunteiden temppeli on pysynyt sydämessä. Myönnettäköön, joskus olen haaveillut Joutsan Kinolla järjestettävästä elokuvafestivaalista. Haaveesta tuli viime viikolla todellisuutta, kun Mäntyharjun suunnalta Joutsaan laajentanut Ilokuvafestivaali teki paikallista kulttuurihistoriaa. Ilokuvafestivaalin perustaja ja taiteellinen johtaja Roosa Toivonen ja Joutsan Kinon pitkäaikainen vetäjä Eero Peltoniemi saivat tämän aikaan. Kiitos ja kumarrus siitä heille!
Minulla oli ilo ja kunnia esitellä elokuvia ja festivaalin laajaa ohjelmistoa kolmena päivänä Ilokuvafestivaalin yleisölle, suojelijan arvokkaalla mandaatilla. Niinä hetkinä, en olisi ollut missään mieluummin kuin valkokankaan onnellisten tähtien alla. Mikä parasta, näillä näkymin "kaksoisfestivaali" jatkaa kulkuaan ensi vuonnakin 1.-4.8.2024!
”Elokuvateatteri on paikka, jossa suuri joukko ihmisiä uneksii yhdessä saman unen.” – Jean Cocteau.
