maanantai 18. maaliskuuta 2024

Ohjaajan muotokuvia, osa 2: Mikko Niskanen

Kinopaniikki-podcastin toisella tuotantokaudella käsitellään elokuvantekijöitä, ohjaajien muotokuvien muodossa. Ensimmäisessä jaksossa käsittelin hollantilaista provokaattoria, Paul Verhoevenia. Toisessa jaksossa käännän katseen suomalaisen elokuvan historiaan ja käsittelen veresliharealismin taituria, elokuvaohjaaja Mikko Niskasta (1929-90). Historialliset kuusi ohjaus-Jussia voittanut Niskanen oli jo eläessään legenda, joka ei unohtanut korostaa taiteilijuuttaan ja elokuvien tekoa elämän ja kuoleman kysymyksenä.

Kinopaniikki-podcast on kuultavissa Spotifyssa, Apple Podcastissa, Google Podcastissa, Suplassa, Castboxissa, YouTubessa ja Leffamediassa.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Kinopaniikki-podcast Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomat nosti eilen (12.3.2024) Kinopaniikki-podcastin kevättalven kiinnostavimpien podcastien joukkoon.

Toimittaja Mikko Järvinen kirjoitti seuraavaa:

Antaumuksella elokuvista

Esitelmä oli Ylen ensimmäiset vuosikymmenet yksi keskeisimmistä radio-ohjelmien genreistä. Ja vaikka esitelmä-nimeä ei enää käytetä, ei tuo ohjelmatyyppi suinkaan ole kadonnut.

Onkin virkistävää kuunnella Otto Suurosen Kinopaniikki-podcastia, joka on rehti sarja elokuvaesitelmiä. Jaksot on koostettu tekijän monologista ja elokuvakatkelmista. Näistä yksinkertaisista aineksista syntyy nautittava kokonaisuus.

Suurosella on ilmeikäs radioääni, jota on rauhoittavaa kuunnella.

Kinopaniikin toisen tuotantokauden aiheena ovat elokuvaohjaajien muotokuvat. Suuronen painottaa, ettei kyseessä ole mikään kaikkien aikojen parhaiden ohjaajien listaus, vaan hänen oma, täysin subjektiivinen näkemyksensä kiehtovista elokuvantekijöistä.

Näistä lähtökohdista ensimmäisen jakson aiheeksi sopiikin erinomaisesti kiistelty Paul Verhoeven, joka on pitkällä urallaan tehnyt hämmästyttävän epätasaista jälkeä.

Suuronen lainaa mielellään aikalaiskritiikkejä, mutta kertoo toki omankin näkemyksensä käsiteltävistä elokuvista. Hän ei kuitenkaan nosta omaa mielipidettään etualalle.

Kuuntelemisen arvoinen on myös Kinopaniikki-podcastin ensimmäisen tuotantokauden kymmenosainen kokonaisuus Kielletyt kelat, jossa syvennyttiin suomalaisen elokuvasensuurin historiaan.

Kinopaniikki-podcast on kuultavissa SpotifyssaApple PodcastissaGoogle PodcastissaSuplassaCastboxissaYouTubessa  ja Leffamediassa.

tiistai 12. maaliskuuta 2024

Lisää vierailuja Aucustinen-kanavalla

Olen alkuvuodesta vieraillut jälleen monellakin Aucustinen-kanavan videolla YouTuben ihmeellisessä universumissa. Tuoreimmilla videoilla keskustelimme Poor Thingsistä ja Aucustinen teki vierailun tutustumaan elokuvatallenne- ja kirjakokoelmaani (osin myös musiikkitallennekokoelmaani), joka venähti peräti kolmiosaiseksi kokonaisuudeksi.

Videot ovat nähtävissä alla olevista linkeistä:

Poor Things (26.1.2024)




Neljän Oscarin voittaja, Yorgos Lanthimoksen Poor Things (2023).