Yksi (kauhu)elokuvahistorian vaikutusvaltaisimmista elokuvista, toissapäivänä Varietyn kauhuelokuvalistauksessa paalupaikan lunastanut Tobe Hooperin The Texas Chain Saw Massacre (1974) varttuu päivälleen tänään puolen vuosisadan ikään. Suomessa (myös nimillä Texasin moottorisahamurhat ja Moottorisahamurhaaja) pelkoa ja inhoa aina 2000-luvun alkuun asti lietsonut elokuva saa peräti uusintaensi-iltakierroksen valkokankailla Night Visions Distributionin toimesta.
Valmistuessaan The Texas Chain Saw Massacre merkitsi uuden, entistä kyynisemmän ja yhteiskuntakriittisemmän ajan alkua amerikkalaisessa kauhuelokuvassa. Jari Mustonen on Elitisti-verkkolehdessä tuonut myös esiin, että ”omalta osaltaan se kuitenkin jatkoi jo 1960-luvun loppupuolella alkunsa saanutta pessimistisen väkivallan kuvausta, jonka ensimmäisenä lähettiläänä oli toiminut George A. Romeron Night of the Living Dead (1968).”
Tobe Hooperin pienellä budjetilla ohjaama elokuva on läpeensä häiritsevä: levoton ääniraita kirskuu ja vonkuu, nerokkaat kuvakulmat ja leikkaukset pitävät katsojan jatkuvasti varpaillaan. Hooper kiristää katsojan aistit äärimmilleen luoden koko ajan tehokkaasti mielikuvaa siitä, että jotain kauheaa on tulossa. Elokuvan nuoret näyttelijät, eritoten Marilyn Burns, onnistuvat ilmentämään ekspressiivistä kauhua, joka lähtee näyttämötaiteellisen tekniikan sijasta suoraan sielusta ja luiden ytimistä. Huudot jäävät elämään, koska ne kuulostavat aidoilta. Kauhun ja sysimustan tragikomedian keinoin elokuva ruotii porvarillisten perhearvojen ja -perinteiden kieroutuneisuutta.
Ylilyövät väkivaltasyytökset
Hooperin häiriintynyt terrorin mestariteos on yksi elokuvasensuurihistorian maailmanlaajuisesti tunnetuimpia kieltotapauksia. The Texas Chain Saw Massacre nostettiin monessa maassa kepin nokkaan väkivaltaviihteen raaistavimpana tapauksena. Sitä parjattiin milloin mistäkin väkivaltaan lietsomisesta ja usein sen kieltoa puolsivat tahot, jotka eivät olleet sitä nähneet. Elokuvalle osoitetut väkivaltasyytökset olivat sikäli ylilyöviä, että lopulta kauhuteoksen paljon parjattu raakuus ja väkivalta on hyvin minimalistista. Kuten Film-o-holicin kriitikko Juha Rosenqvist on havainnut: väkivalta ei tapahdu valkokankaalla, vaan katsojan omassa mielessä. Se ei mässäile väkivallalla, verellä tai murhateoilla, toisin kuin sitä jäljitelleet tusinatuotannot.
The Texas Chain Saw Massacre kiellettiin ilmestyessään laajasti ympäri maailmaa, mm. Iso-Britanniassa, Australiassa, Ranskassa, Irlannissa, Singaporessa, Länsi-Saksassa ja kaikissa pohjoismaissa, lukuun ottamatta seksin ja väkivallan liberaalia kansakuntaa, Tanskaa. Norjassa levityskielto perustui elokuvan ”pelottavaan väkivaltaan” ja kieltopäätös pysyi voimassa aina vuoteen 1997 saakka. Suomessa Valtion elokuvatarkastamo näki elokuvassa liikaa väkivaltaa ja provosoivaa raakuutta.
Sensaatiohakuista hysteriaa
The Texas Chain Saw Massacre yritettiin saada Suomessa levitykseen kolmesti, vuosina 1984, 1990 ja vielä 1994, mutta jokaisella kerralla elokuva hyllytettiin. Kieltoperusteena oli yleisesti elokuvan raaistavuus, jota demonstroitiin vieläpä katsojille moraalipaniikin lietsonnan merkeissä Ajankohtaisessa kakkosessa 1980-luvulla. Malli tähän asiaohjelmissa tapahtuvaan hysterisointiin kopioitiin suoraan länsinaapurista. Niin Suomessa kuin Ruotsissa ajankohtaisohjelmissa oli väkivaltaelokuvia vuokranneiden alaikäisten haastatteluja sekä studiokeskustelu kulttuuriministerin ja videotallenteiden asemasta selvitystä tekevän henkilön kanssa. Ruotsalainen Studio S myös tenttasi sensaatiohakuisesti koululaisia siitä, kuinka moni on nähnyt Texasin moottorisahamurhat. Kirkassilmäiset koululaiset selostivat hymyssä suin järkyttäviä kauhukohtauksia. Ohjelman tekijät pohjustivat suurkulutuksen vaikutelmaa näyttämällä lapsille jaksoja elokuvasta sekä tarjoamalla rahaa ja hampurilaisia, 1980-lukulaisia huumeita.
Videoväkivallalla mässäilleille ajankohtaisohjelmille oli sekä Suomessa että Ruotsissa merkittäviä seurausvaikutuksia. Sanomalehdet täyttyivät pöyristyneistä mielipidekirjoituksista, reportaaseista ja pääkirjoituskommenteista samanaikaisesti, kun poliisi teki ratsioita videovuokrausliikkeisiin ja takavarikoi vuokrasopimuksia. Helmikuussa 1981 postimyyntikatalogi saattoi jo mainostaa väkivaltaelokuvia seuraavasti: ”Näistä ohjelmista puhuttiin TV:n videoväkivalta-ohjelmassa. Tilaa nopeasti!” Suomessa raaistavana kokonaan kielletyn Texas Chain Saw Massacren brittiläisessä videojulkaisussa ei ollut suomenkielisiä tekstejä, mutta import-nauhan sai postimyynnin kautta 420 markalla. Kaikki tämä vauhkoilu vain lisäsi kielletyn hedelmän tuntua. Vähintäänkin kopion kopion kopioina katsotuissa videonauhoissa oli milloin hepreankieliset, milloin hollanninkieliset tekstit.
Suurin yksittäinen huolenaihe suomalaisessa videoväkivaltakeskustelussa nousi esiin lastensuojeluun liittyvistä näkökohdista. Tästä näkökulmasta oli mahdollista niputtaa kaiken tyyppinen väkivalta yhteen pohtimatta tarkemmin eri väkivallan lajeja, niiden tarkoitusta ja ilmenemismuotoja. Keskustelu kääntyi toistuvasti lapsia saalistaviin moottorisahamurhaajiin, joilta kaikki moraalisen selkärangan omaavat aikuiset halusivat suojella lapsia. Suomessa kokonaan kielletyn Texas Chain Saw Massacren lihakoukkukohtauksen esittäminen ajankohtaisohjelmassa, parhaaseen katseluaikaan, sai kauaskantoiset yhteiskunnalliset seuraukset. Katsojia suorastaan uhkailtiin elokuvan väistämättömillä rappioittavilla vaikutuksilla. Suorasanaisimmat ehtivät jo uhata moottorisahamurhaajien sukupolven synnyllä, jos tällaista ryönää päästettäisiin levitykseen. Keskustelu väkivallan kuvallisesta esittämisestä, sen vaikutuksista sekä hallitsemisen tarpeesta ja keinoista pysyi vilkkaana vuosien edetessä.
Suomen Kuvalehti julkaisi talvella 1986 seitsemänluokkalaisen koululaisen ainekirjoituksen ”seikkailusta öisessä kaupungissa”. Äidinkielen opettajan suunniltaan saaneessa ainekirjoituksessa nuorukainen yrittää katsoa Texasin moottorisahamurhia, mutta kyllästyy, koska video ei ole tarpeeksi raaka. Hän lähtee Asematunneliin hillumaan isänsä uuden moottorisahan kanssa (”Tunnelissa oli tavallainen ilta. Skinarit hakkasivat muita ja Pekka hakkasi mummoja lihakirveellä ja kuristi skinareita siimalla.”). Suomen Kuvalehden kirjoituksessa hätääntynyt opettaja sai puheenvuoron, jonka mukaan väkivaltavaaraa oli vähätelty. Aikuiset lukijat ja kokijat lokeroivat ironisesti raakuuksiin ja paatuneisiin nykynuoriin suhtautuvan koululaisen epäinhimilliseksi vidiootiksi.
Sensuurivapauden aika
Cinema Mondon maahantuomana The Texas Chain Saw Massacre sai Suomen ensi-iltansa historiallisesti 1.11.1996. Elokuva kiellettiin alle 18-vuotiailta voimakkaan psykologisen kauhun perusteella. Korkea ikäraja mahdollisti ainoastaan elokuvateatterilevityksen, sillä tiukka videolaki piti huolen siitä, että elokuva oli vielä tallennelevityksen ulkopuolella. Lopulta elokuviin kohdistuva aikuissensuuri poistui suomalaisesta lainsäädännöstä uudenvuodenpäivänä 2001. Kun allekirjoittanut muutamaa kuukautta myöhemmin keväällä 2001 piteli kädessään Future Filmin julkaisemaa suomenkielisin tekstein varustettua uudenkarheata DVD:tä, tuntui siltä, että Suomessa oli otettu iso harppaus sensuurivapauden tiellä.
Moottorisahamurhaajalla elokuvahistorian lehdille itsensä kirjoittaneen Tobe Hooperin (1943-2017) myöhempi ura oli epätasaista painia kaupallisten paineiden ja genre-vaateiden ristiaallokossa. Omalle lempilapselleen hän ohjasi Cannon Groupin mahdollistamana edeltäjäänsä roimasti humoristisemman jatko-osan The Texas Chainsaw Massacre 2 (1986). Vakavuutta välttelevä ja asenteeltaan ironisen irrotteleva jatko sai ilmestyessään erittäin nihkeän vastaanoton, mutta on vuosien saatossa muodostunut ajattoman mustan huumorin kulttisuosikiksi. Splatterin sulttaanin, Tom Savinin taitavat erikoistehosteet tukevat hirtehisen elokuvan koomista sävyä.