Monipuolisesti lahjakkaasta Olavi Uusivirrasta on kuin varkain kehkeytynyt sukupolvensa tulkki. Musiikillisesti mies on edennyt etäämmäksi 80-lukulaisesta melankoliasta, jota kaksi edellistä albumia Minä olen hullu (2008) ja Preeria (2010) tarjosivat.
Uutukainen Elvis istuu oikealla (lue arvio) on ennen kaikkea komea hatunnosto suomenkielisen rockin pioneereille. Toki Uusivirta on ennenkin kiehtovia Hector-pastisseja kirjoittanut, mutta tällä kertaa erityisesti Dave Lindholmin vaikutus kuuluu paitsi sävellyksissä myös laulutekniikassa. Uusivirran taitavan sanoituksissa seikkaillaan niin Rööperissä, Jätkäsaaressa, Reeperbahnilla kuin Alli Tryggin puistossakin. Pitkälti omaelämäkerrallisilta kuulostavat tarinat nivoutuvat onnistuneesti osaksi kokonaisuutta ja omakohtaisuudesta huolimatta nuoruuden perään haikailuun on helppo samastua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti