tiistai 21. tammikuuta 2025

"This whole world is wild at heart and weird on top" - David Lynchiä (1946-2025) muistaen

David Lynch (1946-2025)
Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä sekä kuvataiteilija, muusikko ja valokuvaaja David Lynch poistui keskuudestamme 15.1.2025 keuhkosairauden uuvuttamana 78-vuotiaana. Nykypäivälle tyypillisesti sosiaalinen media täyttyi välittömästi kuvista ja muistoista Lynchin elämään ja uraan, elokuviin ja Twin Peaksiin liittyen. Ihmisten välittämistä muistoista välittyi liki poikkeuksellisen vahvasti se, kuinka merkittävän jäljen hän jätti taiteellaan katsojiin ja kokijoihin sekä taiteen- ja viihteentekijöihin, sukupolvesta riippumatta.

David Lynchin elokuvaura perustui vahvasti tinkimättömään ja omaleimaiseen tunnelmaan ja estetiikkaan. Ei liene liioittelua sanoa, että hänen vaikutuksensa elokuvaestetiikkaan, jopa globaalisti katsoen, on modernin elokuvan merkittävimpiä ja kiistatta jäljitellyimpiä. Hänen nimikemäärällisesti suppea filmografiansa kääntyy eduksi, määrän sijaan korostuu laatu. Lynchin kymmenen pitkää elokuvaa valmistuivat vuosina 1977-2006. Hän oli kaikissa pitkän elokuvan ohjaustöissään myös käsikirjoittajana, The Straight Storya (1999) lukuun ottamatta, usein äänisuunnittelijana ja satunnaisesti leikkaajana. Ylen musiikkitoimittaja Pekka Lainetta lainaten: "David Lynch oli avantgardisti, surrealisti ja peloton outojen maailmojen tutkimusmatkailija. Hän vei kompromissittoman näkemyksen sinne, missä dollarinkuvat silmissä uskotaan loputtoman myötäkarvaan silittämisen autuaaksi tekemisen voimaan."

"Life is very, very complicated, and so films should be allowed to be, too" - David Lynch

Twin Peaks
Lynchistä tuli jo varhain, viimeistään Twin Peaksiin (1990-91, 2017) tultaessa käsite, adjektiivi. Englannin kielen auktoriteetti, Oxford English Dictionary, nimeää kapulakielelle käännettynä lynchiaanisuuden "surrealististen tai pahaenteisten elementtien rinnastamiseksi arkipäiväisten ympäristöjen kanssa ja houkuttelevien visuaalisten kuvien käyttämistä mysteerin tai uhan unenomaisen ominaisuuden korostamiseksi."

Omakohtaiset ensimmäiset muistikuvat lynchiaanisuudesta muistan havainneeni katsottuani lapsena Ryhmäteatterin improvisaatiotaituruutta ohjelmassa Nyhjää tyhjästä (1991). Neil Hardwick teetti näyttelijöillä improvisaatioharjoituksia, joissa kuultiin sisältöä kuvaavia termejä kuten kaurismäkeläinen, lynchiaaninen jne. Jo se jäi mieleen, puhumattakaan harjoitusten outoudesta. En nimittäin tässä vaiheessa ollut vielä Twin Peaksiin tutustunut.

Twin Peaksin ensimmäinen esityskierros Suomessa keväällä 1991 meni minulta vielä katsomiskokemuksena täysin ohi ja ikäni huomioiden, hyvä niin. Muistan silti jotenkin tietyn väreilyn, hypnotisoidun vaikutuksen, joka 1990-luvulla sarjan ympärillä leijaili. Vuosikymmenen edetessä Twin Peaks -vaikutteet, eristyneiden pikkukaupunkien kuvaus ja surrealistiset elementit lipuivat lukuisiin televisiosarjoihin - milloin pastisseina, milloin parodian kohteiksi - jopa Suomeenkin! Kuka muistaa esimerkiksi Mustan kissan kujan (2000)?

Lopulta lukioikäisenä näin sarjan kokonaisuudessaan (luonnollisesti pois lukien Twin Peaks: The Return, 2017) ja vaikka Twin Peaks oli siinä kohtaa jo liki vuosikymmenen takainen ilmiö, tuntui, että juonikäänteitä seurattiin viikoittain herkeämättä ja ne ylsivät puheenaiheiksi nuorten keskuudessa.

Blue Velvet
Lynchin elokuvien pariin sukelsin yläasteelle askeltavana teininä. Kesällä 1997 Yle esitti nipun "Keskiyön elokuvia", jolloin näin paljon parjatun Dyynin (Dune, 1984). Suuremman vaikutuksen  tekivät MTV3:lta 12.11.1997 nauhoitettu Eraserhead (1977) ja uudella televisiokanavalla, Nelosella, 29.12.1997 esitetty Elefanttimies (The Elephant Man, 1980). Erikoinen muistikuva palaa mieleen myös Blue Velvetin (Blue Velvet - ja sinisempi oli yö, 1986) ensikatselusta. Olin halunnut nähdä sen jo pidemmän aikaa, mutta television pääkanavilla sitä ei oltu nähty sitten vuoden 1992, ja koska asuin pienellä paikkakunnalla Keski-Suomessa, ei mistään elokuva-arkistonäytöksistä tai import-videohankinnoista osannut kuin hädin tuskin haaveilla. Lopulta näin sen vuoden 2001 Jupiterin suomalaisena DVD-julkaisuna, jossa kuvasuhde oli raa'asti kropattu sivuilta, välittämättä mitä elokuvassa tapahtuu. 4:3-postikortti käsittelyn myötä elokuva muuttui osin käsittämättömäksi. Suomessa Blue Velvet oli Lynchin elokuvista kaupallisesti menestynein, sillä sen näki elokuvateatterikierroksella lähes 100 000 katsojaa.

Mulholland Drive
Synnyinpaikkakunnallani Joutsassa "elokuvakulttuuritahdon riemuvoitto" oli se, että Lynchin nykyään kenties merkittävimpänä elokuvana pidettävä Mulholland Drive (2001) saatiin pitkän odottelun jälkeen 35 mm -filminä paikalliseen Kinoon nähtäväksi. Filmiaikakaudella kopioita oli vähän, art house -elokuvista usein vain yksi tai kaksi kopiota, jolloin filmikelojen saapumista paikalliseen matkahuoltoon sai odotella kuukausia, ellei jopa vuoden. Kannatti odottaa, vaikka katsojia tuskin kertyi puolta tusinaa enempää.

Lynchin elokuvat muodostivat cinefiliaan taipuvaiselle nuorelle löytöretken uuteen elokuvalliseen maailmaan. Kun kolmetoistavuotiaana aloin ymmärtää, että elokuvat ovat muutakin kuin viihdettä ja ajanvietettä, olivat matkaoppainani nimenomaan Lynchin, Stanley Kubrickin, Alfred HitchcockinMartin ScorsesenQuentin Tarantinon ja Aki Kaurismäen kaltaiset tekijät. Siksikin Lynchin kuolema tuntuu taas yhden aikakauden päätökseltä. On tosin myönnettävä, että Inland Empirea (2006) en ole koskaan nähnyt ja Twin Peaksin kolmas tuotantokausi jäi kesken. Antanen niille jossain vaiheessa uuden mahdollisuuden, mutta ilmestyessään ne tuntuivat liian sisäänpäinkääntyneiltä. Niissä Lynchin kyky ja halu luoda monitulkintaisia kysymyksiä tuntui jo niin haastavalta, että tipahdin kyydistä.

Kauhun, trillerin ja psykologisen jännityksen ystäville Lynch tarjosi paljon mielen virikkeitä, kutkuttavia pelon hetkiä ja surrealistisia painajaisia. Mulholland Drivestä erityisen vahvan muistikuvan on jättänyt kohtaus, jossa kirkkaassa päivänvalossa, pikaruokaravintolan kulmalta, astuu esiin pelottava kummajainen. Kohtaus voisi osaamattomammissa käsissä olla halpaa säikyttelyä tai peräti koominen, mutta Lynchin auteur-otteella se on niin tehokkaan ahdistavasti pohjustettu, että kohtaaminen jää puistattavalla tavalla mieleen. 

Kaikesta outoudesta ja pelottavasta kolkkoudesta huolimatta Lynchin elokuvissa oli kuitenkin myös  myös sydäntä ja herkkyyttä. Elefanttimies on kyynelkanavien avaajana tehokkaimmasta päästä ja The Straight Storylla Lynch osoitti, että voi tehdä karhean lämpimän elokuvan vaikka ruohonleikkurilla osavaltiosta toiseen kulkevasta vanhasta miehestä.

Angelo Badalamenti & David Lynch
Elokuvan ja television lisäksi Lynch työskenteli mm. taidemaalarina, visuaalisena taiteilijana ja kirjoitti omaelämäkerran ja self help -oppaan sekoituksen Catching the Big Fish: Meditation, Consciousness,  and Creativity (2006, suomeksi Catching the Big Fish: meditaatio, tietoisuus ja luovuus, 2008). Teoksessa Lynch tutustutti lukijat transsendenttiseen mietiskelyyn luovuuden välineenä ja valotti elämänsä karikoita, masennusta ja epäonnistumisia. Musiikin saralla keskeinen ja tunnetuin yhteistyötoveri oli Angelo Badalamenti, mutta yhtä lailla Lynch tuotti ja sanoitti Twin Peaksistakin tutun Julee Cruisen kaksi ensimmäistä albumia 1980- ja 90-lukujen taitteessa ja levytti vielä 2010-luvulla kaksi sooloalbumia, jotka edustivat avantgardistista elektrobluesia.

David Lynch teki uransa varrella satunnaisesti sivuosa- ja cameo-rooleja elokuvissa ja tv-sarjoissa. Hänen viimeiseksi roolikseen jäi erinomaisen kiehtova hahmotus legendaarisesta western-ohjaajasta, John Fordista, Steven Spielbergin omaelämäkerrallisessa kasvudraamassa The Fabelmans (2022). Sekin on näkemisen arvoinen suoritus!

PS: Yle Areenasta löytyy kymmenminuuttinen video, jossa joukko elokuvaentusiasteja ja elokuvantekijöitä selittää, mistä on kyse Mulholland Drivessa. Allekirjoittanutkin esiintyy tuolla Yle Teeman elokuvafestivaalia syksyllä 2022 varten kuvatulla videolla.

perjantai 17. tammikuuta 2025

Ohjaajan muotokuvia, osa 7: John Landis

Kinopaniikki-podcastin toisella tuotantokaudella on käyty jo kuuden jakson verran läpi elokuvantekijöitä, ohjaajien muotokuvien muodossa. Aiemmissa jaksoissa olen käsitellyt hollantilaista provokaattoria Paul Verhoevenia, veresliharealismin taituria Mikko Niskasta, kauhun, sci-fi:n ja fantasian genreosaajaa, Joe Dantea, amerikanitalialaista mestaria, Francis Ford Coppolaa, vimmaisesti palvottua kulttiohjaajaa, Brian de Palmaa sekä Kafkansa lukeneeksi Disneyksi osuvasti kuvattua animaatio-ikonia, Tex Averya

Seitsemäs jakso käsittelee John Landisia, joka luovimmalla kaudellaan loi elokuvia, jotka risteilivät usein komediallisesti genrestä toiseen, viihdyttivät ihmeentunnun kautta ja sisälsivät sisäpiirimäisiä elokuva- ja elokuvantekijäviittauksia. Landis ei ole enää 2000-luvulla ollut juurikaan relevantti tai uutta luova tekijä, mutta 1970-luvun lopulta aina 1990-luvun alkuun hän osui kultasuoneen toistuvasti ja sai aikaan ikimuistoista viihdettä.

keskiviikko 1. tammikuuta 2025

Elokuva(vuode)n viemää

Elokuvavuosi 2024 alkoi kohdallani uudenvuodenpäivänä Sam Esmailin joutavalla Netflix-tuotannolla Leave the World Behind (2023) ja päättyi jälkeläiseni yhdessä serkkujensa kanssa tekemiin lyhytelokuviin uudenvuodenaattoiltana. Katsoin vuonna 2024 kaikkiaan 524 elokuvaa, joista 266 pitkää elokuvaa (pitkien (yli 60 min.) elokuvien osuus on 51 % kaikista elokuvakatseluista). 524 katsottua elokuvaa (ja 266 pitkää elokuvaa) on sattumalta täsmälleen sama lukema kuin viime vuonna!

Elokuvateattereissa tuli nähtyä 205 elokuvaa (lyhytelokuvat omiksi yksiköikseen laskettuna) eli päälle 39 % kaikista. Siinä on laskusuhdanne sikäli, että edellisevä vuonna (2023) elokuvateatterikatselujen osuus oli päälle 46 % kaikista. Koronapandemiaa edeltäneenä vuonna (2019) elokuvateattereissa nähtyjen elokuvien osuus oli peräti 60 % (tosin katsottuja elokuvia oli tuolloin tuntuvasti vähemmän, 383 elokuvaa).

Elokuvafestivaaleilla tuli käytyä aktiivisesti sekä työn että elokuvaentusiasmin merkeissä. Vuoden aikana vierailin festivaaleilla Berliinissä, Bolognassa, Cannesissa, Clermont-Ferrandissa, Forssassa, Helsingissä (DocPoint, Night Visions ja Rakkautta & Anarkiaa), Joutsassa, Malmössä, Sodankylässä ja Tampereella. 

Festivaalikokemuksista suurenmoisin oli Bolognan Il Cinema Ritrovato, jossa minulla oli ilo vierailla ensimmäistä kertaa. Kirjoitin festivaalikokemuksen päihdyttämänä sosiaaliseen mediaan seuraavan oodin: "Elokuva on keksintö vailla tulevaisuutta”, tuumasi legendan mukaan Louis Lumière vuonna 1895. Bolognan Il Cinema Ritrovato -elokuvafestivaalilla tuo 19. vuosisadan ihme näyttäytyi elinvoimaisena, monimuotoisen ja laajan historian omaavana attraktiona, jolla on tulevaisuus. Jos Sodankylän elokuvajuhlat on keskiyön aurinkoineen elokuvautopia, Bologna tuntui ensikertalaiselle kuin unelta.

Elokuvamäärällisesti tutuimmiksi elokuvateattereiksi osoittautuivat jälleen Suomen elokuvasäätiön Kino K13 (leipätyön puitteissa), Tampereen Cine Atlas (Tampereen elokuvajuhlien ansiosta) sekä Kitisenrannan koulu (Sodankylän elokuvajuhlien merkeissä). Finnkinon saleista tutuimmaksi kävi jälleen "korttelikinoni" Itis.

Kaikkiaan vierailin vuoden 2024 aikana 35 eri elokuvateatterissa, jossa on huomattavaa nousua edellisvuodesta (2023 / 29 eri teatteria). Helsinkiin uudet elokuvateatterit avautuivat Vallilaan (Kino Konepaja) sekä Kamppiin (Kulttuurikasarmin Bio Rex vaihtui loppuvuodesta uuden yrittäjän myötä Gildaksi). Talvipäivänseisauksena (21.12.) hieno kollektiivinen elämys oli Kino Reginassa loppuunmyydylle salille esitetty 70 mm -projisointi Renny Harlinin toimintaklassikosta Die Hard 2 - vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard 2, 1990). Se muistutti taas siitä, miten elävöittävää umpituttujen elokuvienkin näkeminen on valkokankaalta.

Elokuvateattereiden jälkeen katseluolosuhteissa toiseksi vahvinta linjaa pitää vankasti optinen media, sillä tulin katsoneeksi blu-ray-, DVD-, ja 4K Ultra HD -levyiltä kaikkiaan 137 elokuvaa (eli yli 26 % kaikista). Kotitallenneformaateista blu-ray kiri vihdoin DVD:n ohi. Suoratoistopalveluista tai niihin verrannollisista videojakelualustoista käytetyimmät olivat kohdallani Vimeo, YouTube, Yle Areena ja Disney+. Kuvaavaa on kuitenkin, että näistä ainoan vastikkeellisen suoratoistopalvelun (Disney+) osuus katsotuista elokuvista on vain 2 % luokkaa. Toisin sanoen, en juurikaan katso elokuvia suoratoistopalveluista.

Kotimaisia pitkiä elokuvia (yli 60-minuuttiset fiktio- ja dokumenttielokuvat) tuli nähtyä kalenterivuoden aikana 50, joten kotimaisten katsomisosuus kaikista pitkistä elokuvista oli päättyneenä vuonna 18 %.

Letterboxdin Pro-käyttäjänä on viihdyttävää tarkastella palvelun tarjoamia tilastotietoja elokuvavuodesta. Letterboxdin mukaan itselleni katsotuimmat elokuvaohjaajat olivat päättyneenä vuonna Tex Avery (7 katsottua lyhytelokuvaa vuonna 2024), John Landis (5 elokuvaa) sekä jaetulla kolmossijalla Robert Zemeckis, Joe Dante, Francis Ford Coppola ja Mikko Niskanen (4 elokuvaa). Kinopaniikki-podcastin seuraajat huomannevat yhtäläisyyden.

Näyttelijöiden puolelta eniten katsoin Arnold Schwarzeneggerin (7 revisiteerattua elokuvaa!) sekä Matti Onnismaan ja Christopher Lloydin (6 elokuvaa molemmilta) tähdittämiä elokuvia. 

Valmistusmaista katseluitani dominoi ylivoimaisesti Yhdysvallat ja Suomi, mutta perässä tulevat viimevuotiseen tapaan Iso-Britannia, Ranska ja Ruotsi. Lajityypeistä eniten katsoin draamaa, komediaa, dokumentaareja, trillereitä ja kauhua. Selkeästi eniten katsotuin elokuvia sunnuntaisin, perässään lauantai ja maanantai (!). Kuukausista maalis- ja kesäkuu olivat elokuvarikkaimmat ja heinäkuu taas katseluiltaan vähäisin.

Parhaat uutuuselokuvat (vuosilta 2023/2024), jotka ensikatselin vuonna 2024:
[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/ensikatselun esitysformaatti/esityspaikka]
Past Lives (Celine Song, 2023) | blu-ray Pihakino
Zielona granica [Green Border] (Agnieszka Holland, 2023) | DCP Sodankylän elokuvajuhlat
The Substance (Coralie Fargeat, 2024) | DCP Kinopalatsi
The Zone of Interest (Jonathan Glazer, 2023) | DCP Itis
Havumetsän lapset [Once Upon a Time in a Forest] (Virpi Suutari, 2024) | DCP Kino Kulttuurimylly
And the King Said, What a Fantastic Machine [Fantastinen kone, sanoi kuningas] (Axel Danielson, Maximilien Van Aertryck, 2023) | Yle Areena
Furiosa: A Mad Max Saga (George Miller, 2024) | DCP Kinopalatsi
Omenavarkaat [Apple Thieves] (Samppa Batal, 2024) | DCP Tennispalatsi
Før stormen [As the Tide Comes In] (Juan Palacios, 2023) | DCP Nordisk Panorama
Poor Things (Yorgos Lanthimos, 2023) | DCP Cinema Orion

Celine Songin esikoispitkänä valmistunut Past Lives (2023) pyörittelee kutkuttavasti mahdottomien yhtälöiden tuokioita ja pohtii hurmaavalla tavalla ihmissuhteiden sattumanvaraisuutta. Elokuva, johon oli helppo ihastua.

Parhaat vanhemmat elokuvat (ennen vuotta 2023 valmistuneet), jotka ensikatselin vuonna 2024:
[Elokuvan alkuperäisnimi/kansainvälinen levitysnimi/mahd. suomenkielinen levitysnimi/ohjaaja/ensi-iltavuosi/ensikatselun esitysformaatti/esityspaikka]
City Girl [Suurkaupungin tyttö] (F.W. Murnau, 1930) | 35 mm Sodankylän elokuvajuhlat
Stop Making Sense (Jonathan Demme, 1984) | 35 mm Sodankylän elokuvajuhlat
Paris, Texas (Wim Wenders, 1984) | DCP Il Cinema Ritrovato
Tôkyô monogatari [Tokyo Story/Ensimmäinen matka] (Yasujirô Ozu, 1953) | Yle Areena
Festen [Juhlat] (Thomas Vinterberg, 1998) | Viaplay
American Pop (Ralph Bakshi, 1981) | DCP Kino Regina
Hollywood Boulevard (Allan Arkush, Joe Dante, 1976) | Plex
The Swimmer [Heijastus] (Frank Perry, 1968) | blu-ray
Dans la nuit [In the Night/Yön pimeydessä] (Charles Vanel, 1930) | DCP Sodankylän elokuvajuhlat
McCabe & Mrs. Miller (Robert Altman, 1971) | DCP Il Cinema Ritrovato

F.W. Murnaun Suurkaupungin tyttö (City Girl, 1930) on kuutamoon puettu ”tarina kahdesta ihmisestä”. Klassiseksi naamioidussa modernissa tarinassaan elokuva kyseenalaistaa sekä perinteiset sukupuoliroolit että raamatullisen ”kunnioita vanhempiasi” -ajatuksen.

Pinnan alta ensikatselujen lisälehtiä:
Babylon (Damien Chazelle, 2022) | blu-ray
Haute Tension [High Tension/Haute Tension - kiihtyvää kauhua/Kiihtyvää kauhua/Switchblade Romance/Haute Tension - Switchblade Romance] (Alexandre Aja, 2003) | 4K Ultra HD
All That Heaven Allows [Kaikki minkä taivas sallii] (Douglas Sirk, 1955) | Yle Teema
Jodorowsky's Dune [Jodorowskyn Dyyni] (Frank Pavich, 2013) | Yle Areena
The McPherson Tape/U.F.O. Abduction (Dean Alioto, 1989) | blu-ray

Parhaat lyhytelokuvat, jotka ensikatselin vuonna 2024:
Meshes of the Afternoon (Maya Deren, Alexander Hammid, 1943) | YouTube
You Ought to Be in Pictures [Sopisit elokuvatähdeksi] (Friz Freleng, 1940) | DVD
Le cake-walk forcé (1907) | DCP Il Cinema Ritrovato
Les chiens policiers (Lucien Nonguet, 1907) | DCP Il Cinema Ritrovato
The Frozen North [Busterin seikkailut pohjoisnavalla/Kylmä Pohjola] (Buster Keaton, Edward F. Cline, 1922) | blu-ray
Vain toinen meistä [One of Us] (Niina Vuorisara, 2024) | DCP Tampereen elokuvajuhlat
Impivaara - uusi maailma [Impivaara - A New World] (Patrik Söderlund, 2024) | DCP Tampereen elokuvajuhlat
Lämnad [All Has Been Said] (Natanael Westerberg Andersson, 2023) | DCP Nordisk Panorama
Vokseværk [Growing Pains] (Mikkel Kruse, 2023) | DCP Nordisk Panorama
Muohtačalmmit (Arttu Nieminen, Hans Pieski, 2023) | DCP Tampereen elokuvajuhlat